VUORAEMÄNTÄ HELVETISTÄ. AUTTAKAAS.

Vuokrasin huoneiston, jonka vessan muovimatto oli kaikkien määräysten vastaisesti laitettu 1980-luvulla. Kylpyammeesta puuttui vesieristys ja ammeen alla oli vuosikymmenien törkykerros. Ammeen alla muovimatto oli lähtenyt irti ja sen alla muhi mukavia kasvustoja. Asiantuntija totesi kirjallisesti lattian määräysten vastaiseksi (mutta lakia asiasta ei ole). Eikä kuvia parempaa osoitusta homeesta.

Soitin asiasta kolme kertaa ja aina vuokraemäntä lupasi korjuuttaa asian. Kunnes mitta tuli täyteen ja lähdin asunnosta. Nainen pidätti tietenkin takuuvuokran ja sanoi, että olen itse saanut aikaan mädän lattian, josta ilmoitin kaksi kuukautta tajuttuani tilanteen.

Hänen ainoa argumenttinsa on, etten ollut hankkinut hänen vaatimaansa suihkuverhoa ja pesukoneeni on roiskinut ympäriinsä aiheuttaen vahinkoa. Joka ei pidä paikkaansa.

Kyse on 600 eurosta ja tietenkin asia vituttaa. En aio pelleillä asiassa kuluttujavalituslautakunnan kanssa.

Olen täysin untuvikko käräjäasioissa. Mitä helvettiä tässä voi tehdä? Ylipäänsä, kannattaako?
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun sinulla ei ole juristin koulutusta, niin omin nokkinesi sinulla ei ole mitään mahdollisuutta voittaa siviilijuttua käräjillä, joten unohda. Osaisitkohan edes laatia haastehakemusta ?

Äänestä
  • Voisiko joku ystävällismielinen ihminen neuvoa?

    Miten niin ei ole mahdollista viedä asiaa käräjille?

    Huoneenvuokralakikin on selvästi puolellani. Asunto ei ollut siinä kunnossa, kun vuokraushetkelle annettiin ymmärtää. Ja vastapuoli on selkeän piittaamaton joka asiassa.

    Miten tämä prosessi menee? Kyllä minä hakemuksia osaan tehdä, kunhan vain tiedän miten. Tarvitaanko asianajajaa välttämättä? Mitä koko lysti maksaa.

    Olisin niin kiitollinen vastauksista!

    Äänestä

  • JaanaHki kirjoitti:

    Voisiko joku ystävällismielinen ihminen neuvoa?

    Miten niin ei ole mahdollista viedä asiaa käräjille?

    Huoneenvuokralakikin on selvästi puolellani. Asunto ei ollut siinä kunnossa, kun vuokraushetkelle annettiin ymmärtää. Ja vastapuoli on selkeän piittaamaton joka asiassa.

    Miten tämä prosessi menee? Kyllä minä hakemuksia osaan tehdä, kunhan vain tiedän miten. Tarvitaanko asianajajaa välttämättä? Mitä koko lysti maksaa.

    Olisin niin kiitollinen vastauksista!

    > Kyllä minä hakemuksia osaan tehdä, kunhan vain tiedän miten.

    Kuka tahansa osaa mitä tahansa kunhan vain tietää miten.

    Sinä et tiedä miten kuuluu toimia joten et osaa. Hanki itsellesi osaavaa apua. Sitä et löydä keskustelupalstoilta.

    Äänestä

kielto, ettei hän voi vuokrata asumiskelvotonta asuntoa, periaatteen vuoksi ei kannata käräjöidä, voittaisit asian ilman muuta, kaikkia kustannuksia mitä aiheutuisi, et saisi takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JaanaHki kirjoitti:

Vuokrasin huoneiston, jonka vessan muovimatto oli kaikkien määräysten vastaisesti laitettu 1980-luvulla. Kylpyammeesta puuttui vesieristys ja ammeen alla oli vuosikymmenien törkykerros. Ammeen alla muovimatto oli lähtenyt irti ja sen alla muhi mukavia kasvustoja. Asiantuntija totesi kirjallisesti lattian määräysten vastaiseksi (mutta lakia asiasta ei ole). Eikä kuvia parempaa osoitusta homeesta.

Soitin asiasta kolme kertaa ja aina vuokraemäntä lupasi korjuuttaa asian. Kunnes mitta tuli täyteen ja lähdin asunnosta. Nainen pidätti tietenkin takuuvuokran ja sanoi, että olen itse saanut aikaan mädän lattian, josta ilmoitin kaksi kuukautta tajuttuani tilanteen.

Hänen ainoa argumenttinsa on, etten ollut hankkinut hänen vaatimaansa suihkuverhoa ja pesukoneeni on roiskinut ympäriinsä aiheuttaen vahinkoa. Joka ei pidä paikkaansa.

Kyse on 600 eurosta ja tietenkin asia vituttaa. En aio pelleillä asiassa kuluttujavalituslautakunnan kanssa.

Olen täysin untuvikko käräjäasioissa. Mitä helvettiä tässä voi tehdä? Ylipäänsä, kannattaako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu