Hei auttakaa, voiko tämä olla totta?! Olen neljännellä kuulla raskaana, pahoinvointia on ollut melkein koko ajan ja mm. se on syönyt itsetuntoni ja henkisen jaksamiseni ihan olemattomiin. En tee enää mitään kun makaan sängyssä, käyn vessassa ja juomassa vettä etupäässä nukun...
MItään en saa tehtyä, mies on melko passiivinen myös tekemisissään, odottaa että minä teen kuten ennenkin. Hän on tällainen äitinsä passaama sankari, ja olen kyllä ennen raskauttani pystynytkin hoitamaan kodin ihan ok jopa mielelläni, koska olen ollut monta vuotta työttömänä.
Minua ahdistaa nyt se, että mitä jos tämä ei olekaan ihan normaalia pahoinvointia ja väsymystä vaan olen jotenkin sekoamassa, vaipumassa syvään depressioon tms. Ja sen vielä sanon että huonolla hetkellä kun on lapsi tulossa! Haluaisin kuitenkin pystyä huolehtimaan itsestäni ja perheestäni ja ehkä olisi vielä etu, jos nauttisinkin elämästäni. Nyt voisin omasta puolestani vaikka kuolla.
Neuvolassa otin puheeksi nämä ajatukset, koska en saa edes kunnolla syötyä, painokin tippuu vaan koko ajan. Ilman "väkisin syömistä ja muutakin tekemistä" en siis saa edes syötyä ja tehtyä mitään. Mies tai joku saa pakottaa minut kaikkeen. NO siitä sitten tulee vaan huutoa kun en saa mitään tehtyä. neuvolassa ei oikein sanottu mitään tästä vaan vedottiin kliseisiin aamupahoinvoinnista jne. Kirjoittivat kai kuitenkin jonkun lähetteen mielenterveystoimistoon, mutta ei ainakaan vielä (3vkoa) ole sieltäkään kuulunut mitään. Yksi kaverini on ollut mt-toimiston asiakkaana ja hänellä kesti kaksi kuukautta päästä vastaanotolle.
Hänellä oli akuutti kriisi menossa ja sitten kun hän lopulta pääsi hän oli loppujen lopuksi saanut enemmän apua jo omilta läheisiltään. Minusta tuntuu, että jos en kohta pääse purkautumaan minua ei enää kahden kuukauden kuluttua ole. Joko näännytän itseni tai sitten pääni räjähtää lopullisesti ja sekoan ja saatan tehdä itselleni jopa jotain. Minulla kun ei ole edes noita mukavia läheisiä. Oma äitini sanoi, ettei hänellä ole mahdollisuuksia eikä halua/jaksamista tulla esim. siivoamaan (kyllä aikuisen tytön täytyy yksin pärjätä) ja anoppini sanoi, että kaikki myös fyysiset oireet ovat itse keksittyjä, hän kyllä raskausaikanakin (viisi lasta) jaksoi tehdä kaiken kodin eteen... että näin.
Meillä oli kavereiden kanssa sellainen seitsemän tytön porukka, joka melko kiinteästi toimi yhdessä ja reissuttiin, pelailtiin korttia/lautapelejä, shoppailtiin jne, mutta eipä noista kuudesta muustakaan ole kuulunut mitään kun ilmoitin vauva-asiasta... Ja ei me enää kuitenkaan mitään pentuja olla 25-30 kävuoden väliltä kaikki. En ymmärrä kun en enää tunne itseäni yhtään.
MItään en saa tehtyä, mies on melko passiivinen myös tekemisissään, odottaa että minä teen kuten ennenkin. Hän on tällainen äitinsä passaama sankari, ja olen kyllä ennen raskauttani pystynytkin hoitamaan kodin ihan ok jopa mielelläni, koska olen ollut monta vuotta työttömänä.
Minua ahdistaa nyt se, että mitä jos tämä ei olekaan ihan normaalia pahoinvointia ja väsymystä vaan olen jotenkin sekoamassa, vaipumassa syvään depressioon tms. Ja sen vielä sanon että huonolla hetkellä kun on lapsi tulossa! Haluaisin kuitenkin pystyä huolehtimaan itsestäni ja perheestäni ja ehkä olisi vielä etu, jos nauttisinkin elämästäni. Nyt voisin omasta puolestani vaikka kuolla.
Neuvolassa otin puheeksi nämä ajatukset, koska en saa edes kunnolla syötyä, painokin tippuu vaan koko ajan. Ilman "väkisin syömistä ja muutakin tekemistä" en siis saa edes syötyä ja tehtyä mitään. Mies tai joku saa pakottaa minut kaikkeen. NO siitä sitten tulee vaan huutoa kun en saa mitään tehtyä. neuvolassa ei oikein sanottu mitään tästä vaan vedottiin kliseisiin aamupahoinvoinnista jne. Kirjoittivat kai kuitenkin jonkun lähetteen mielenterveystoimistoon, mutta ei ainakaan vielä (3vkoa) ole sieltäkään kuulunut mitään. Yksi kaverini on ollut mt-toimiston asiakkaana ja hänellä kesti kaksi kuukautta päästä vastaanotolle.
Hänellä oli akuutti kriisi menossa ja sitten kun hän lopulta pääsi hän oli loppujen lopuksi saanut enemmän apua jo omilta läheisiltään. Minusta tuntuu, että jos en kohta pääse purkautumaan minua ei enää kahden kuukauden kuluttua ole. Joko näännytän itseni tai sitten pääni räjähtää lopullisesti ja sekoan ja saatan tehdä itselleni jopa jotain. Minulla kun ei ole edes noita mukavia läheisiä. Oma äitini sanoi, ettei hänellä ole mahdollisuuksia eikä halua/jaksamista tulla esim. siivoamaan (kyllä aikuisen tytön täytyy yksin pärjätä) ja anoppini sanoi, että kaikki myös fyysiset oireet ovat itse keksittyjä, hän kyllä raskausaikanakin (viisi lasta) jaksoi tehdä kaiken kodin eteen... että näin.
Meillä oli kavereiden kanssa sellainen seitsemän tytön porukka, joka melko kiinteästi toimi yhdessä ja reissuttiin, pelailtiin korttia/lautapelejä, shoppailtiin jne, mutta eipä noista kuudesta muustakaan ole kuulunut mitään kun ilmoitin vauva-asiasta... Ja ei me enää kuitenkaan mitään pentuja olla 25-30 kävuoden väliltä kaikki. En ymmärrä kun en enää tunne itseäni yhtään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen 15. viikolla ja tähän asti ollut pahoinvointia, joka onneksi alkanut helpottumaan.
Mutta minullakin oli ihan samanlainen olo 3 kuukautta. Makasin vaan sängyssä voimattomana ja mieheni sai hoitaa kotia. Kyllä se jatkuva huonovointisuus ja heikotus vetää mielen matalaksi ja syyllisyyskin nostaa päätään kun ei jaksa normaaleja kotitöitäkään hoitaa.
Olen sairastanut myös masennusta ja pahimpina päivinä pelkäsin todella luisuvani lopulliseen synkkyyteen, mutta kun pahoinvointi alkoi hellittää, elämänhalukin palasi.
Toivottavasti pääset juttelemaan jonkun kanssa asioista, sillä sekin helpottaa.
Kannattaa vaikka itse soitella terveyskeskuksen tai sairaalan mielenterveyspuolelle ja kysellä aikaa.
Ja vaikka minuakin ärsytti kaikkien toitotus pakkosyömisestä, niin se oikeasti auttaa kun saa jotakin alas.
Voimia sinulle ja toivotaan että ystävät ja sukulaiset järkiintyvät ja antavat tukea ja apua raskaudessasi.
Tsemppiä ja jaksamisia myös sinulle hipsukka ja muut odottajat! Onneksi välillä on jo ollut parempikin oli, mutta pelko pepussa silti koko ajan. Esim. kun oksensin tiskatessa, en uskaltanut enää tiskata... Kun oksensin puuron syömisen jälkeen, en uskaltanut enää syödä puuroa ja tämä on nyt huvittavinta. Kun vähän peuhailtiin miehn kanssa niin oksensin senkin jälkeen. Kohta en enää uskalla peuhaillakaan.
Kai sitä itse jotenkin ehdollistaa itseään sitten pelkäämään noita normaaleitakin juttuja, jos ne yhdistää tietoisesti/alitajuisesti oksentamiseen tai pahoinvointiin.
Useimmilla raskauspahoinvointi helpottaa jo tuossa vaiheessa, mutta epäilen että jos sinulla on mieliala kovin matalalla, makailet sohvalla ja kuulostelet koko ajan vain oloasi, pahoinvointi ei lopu ollenkaan. Itse olen ainakin huomannut, että kun pahoinvoinnista huolimatta vaan lähtee kotoa ja tekee erilaisia asioita, olo on parempi. Kiinnitin asiaan erityisesti huomiota, kun minut oli kutsuttu parin tunnin saaristoristeilylle ja mietin kovasti etukäteen, kuinka hankalaa siitä tulisi, kun raskauspahoinvointi oli pahimmillaan juuri silloin. Kävikin niin, että minulla oli oikein ekstrahyvä olo mukavassa seurassa ja kauniissa maisemissa ja pystyin jopa syömään tavallista enemmän seisovasta pöydästä. Oksentelusta ja syömättömyydestä johtuva energian puute ja väsymys haittaa tietysti elämää, mutta kannattaa yrittää pitää vaan pieni lepohetki välillä ja sitten taas alkaa touhuilla. Kotityöt eivät useimmille ole mitään innostavia asioita, joten pystyisitkö sinä keksimään jotakin kivaa ja innostavaa tekemistä tai harrastusta? Kotoa kannattaa lähteä joka päivä, neljän seinän sisällä nyhjäämisestä kyllä hajoaa kenen tahansa pää! Syksyin löytyy kaikenlaisia kursseja sun muita ja osa liikuntalajeista sopii oikein hyvin raskaana oleville. Esim. latinotanssit sujuivat minulta, vaikka pahoinvointia ja vatsakramppeja oli vielä aika paljon. Pahoinvoivalle on suosittelisi mitään hengästyttävää liikuntaa, mutta esim. vesijumppa ja tanssi ovat hyviä. Onko sinun paikkakunnallasi äitiysjooga tai muuta liikuntaa raskaana oleville? Sinä tarvitsisit ehdottomasti ystäviä, jotka olisivat samassa elämäntilanteessa kuin sinä.
Mielestäni oireesi kuullostavat ihan normaalilta, vaikkakin se masennus on varmasti syytä tarkistaa. Itse oksennan edelleen päivittäin (raskausviikkoja 28 1) ja olo on todella väsynyt ja surkea. Äitini kertoi, että hänellä oli samanlaiset raskaudet. Toisilla raskaudet ovat helpompia kuin toisilla, niin se menee. Mikäli tilanne huolestuttaa sinua, kannattaa käydä ihan terveyskeskuslääkärillä. Mm. kilpirauhasarvot olisi varmasti hyvä tutkia oireidesi perusteella.
Et mainitse tekstissäsi,olitteko miehesi kanssa suunnitelleet lasta,kauanko saitte yrittää tai muuta sellaista.Kuitenkin kirjoituksestasi tulee hyvin ilmi hätä,huoli ja ahdistus jotka aiheuttavat sinussa toimintatarmon alenemista.Pelko omasta voinnistasi ahdistaa sinua,ja pidempään jatkunut ahdistus saattaa johtaa mielialan laskuun,jopa masennukseen.En ihan jaksa uskoa raskauspahoinvoinnin ja väsymyksen saavan aikaan noin mustia mietteitä.Tottakai tahdot nauttia raskaudestasi ja sinulla on siihen oikeus.
Mikä pahoinvoinnissa itsetuntoasi nakertaa?Useat raskaana olevat naiset kärsivät pahoinvoinnista,väsymyksestä ja ulkonäköpaineista kaikkinensa,mutta kuuluu asiaan"kun uutta ihmistä tehdään".Jokainen odottaja on erilainen ja kaikki saavat tuntea mitä tuntevat,mutta jos omat mietteet aiheuttavat tuskaa,täytyy hälytyskellojen soida.
Ihmettelen läheistesi ja ennenkaikkea neuvolan suopeaa asennoitumista kertoessasi heille ongelmistasi.Olet kuitenkin vähintäänkin keskusteluavun tarpeessa.Neuvoisinkin sinua varaamaan aikaa lääkäriltäsi,ja saamaan asioita sitä kautta rullaamaan.
Kerroit kaveripiiristä,jolla touhuilitte milloin mitäkin mukavaa,ja siitä kuinka vauvauutisen kuultuaan he ovat lakanneet ottamasta yhteyttä.Kun oikein pinnistelet ja ponnistelet,jaksaisitko itse edes soittaa jollekulle,ja kertoa kuulumisiasi.He varmasti tahtovat olla mukana odotuksessasi,kunhan löydätte vähän kadoksissa oltuanne taas toisenne.Tsemppiä sinulle,miehellesi ja tulokkaalle!