Hei!
Mulla on nyt tinnittänyt vasemmassa korvassa noin viisi päivää. Mulla ei ole oikeestaan aikasemmin soinut korvat ikinä!
Sain vaivan luultavasti viikonloppuna kun olin yhdellä keikalla ja korvatulpat jäi tietenkin himaan, sen lisäksi tuli oltua lähes koko ilta melko lähellä kajaria, ei nyt ihan kiinni mutta kumminkin. Melu ei sisänsä ottanut/sattunut korviin, mutta lujaahan se kyllä oli. Vaikka oon todella usein käynyt keikoilla, eikä mulla aina ole tulppiakaan mukana ollut niin ei ole oikeestaan ikinä tinnittänyt lähes koskaan (jotain hetkellistä kyllä, mutta mennyt samantien pois, mikä on luultavasti aika normaalia..?). Mitäs luulette lähteeköhän vaiva itestään pois vai pitäskö huolestua? Korva ei tinnitä onneksi kauheen lujaa, mutta varsinkin nukkumaan mennessä saattaa vähän häiritä.
Kokemuksia? Kiitos etukäteen!
Mulla on nyt tinnittänyt vasemmassa korvassa noin viisi päivää. Mulla ei ole oikeestaan aikasemmin soinut korvat ikinä!
Sain vaivan luultavasti viikonloppuna kun olin yhdellä keikalla ja korvatulpat jäi tietenkin himaan, sen lisäksi tuli oltua lähes koko ilta melko lähellä kajaria, ei nyt ihan kiinni mutta kumminkin. Melu ei sisänsä ottanut/sattunut korviin, mutta lujaahan se kyllä oli. Vaikka oon todella usein käynyt keikoilla, eikä mulla aina ole tulppiakaan mukana ollut niin ei ole oikeestaan ikinä tinnittänyt lähes koskaan (jotain hetkellistä kyllä, mutta mennyt samantien pois, mikä on luultavasti aika normaalia..?). Mitäs luulette lähteeköhän vaiva itestään pois vai pitäskö huolestua? Korva ei tinnitä onneksi kauheen lujaa, mutta varsinkin nukkumaan mennessä saattaa vähän häiritä.
Kokemuksia? Kiitos etukäteen!
Vastaukset 29
Vanhimmat
On todennäköistä, että korviesi soiminen vaimenee seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. On myös todennäköistä, että täydellisessä hiljaisuudessa kuitenkin kuulet sen aikaisempaa selvemmin.
Jos vielä menet keikalle ilman suojaimia, soiminen kovenee.
Ja sekin on varmaa, että korvien soimiseen ei ole olemassa yhtä toimivaa hoitoa tai lääkettä. Ainoa tapa estää korviesi loputon soiminen, on käyttää jatkossa kuulosuojaimia melussa, aina.
Kaikki yllä oleva 15 vuoden kokemuksella.
no nyt eilen on tuo korva alkanut soimaan vähän kimeemmin ja korkeammalta kun aikaisemmin se soi vähän vaimemammin ja tavallaan "humisi". En oo viimeviikonlopun jälkeen ollut kovassa melussa ja oon yrittänyt välttää meluisia paikkoja.. Lisäksi kumpaakin korvaa välillä särkee hieman, ei nyt niin lujaa, että olisi lääkettä pitänyt ottaa mutta aina välillä tulee sellanen pieni kipu jompaan kumpaan korvaan, jonka kyllä huomaa.. Kohta oon menossa "arvausklinikalle". Saas nähä mitä sanovat vai sanovatko mitään..
Nyt tuli käytyä siellä lääkärissä ja korvat/korva kuulemma ihan kunnossa ei punoita, tärykalvot kunnossa jne. Kysyin lääkäriltä josko olis meluvaurio mutta sanoi vaan, että jos olis niin luultavasti kummatkin korvat sitten sois ja käski ottamaan vaan buranaa tohon särkyyn. Sanoi myös, että tinni saattaa lähteä parin viikon tai kk päästä.. mutta tiedä sitten..
Oon pistäny merkille, että mulla ei toi toinen korva oo ikinä soinu vaan toi vasen on aina välillä tinnittänyt silleen ihan vaan hetkellisesti, luulen että se on saatanut johtua niskojen ja hartoiden kireydestä, istun nimittäin aika paljon koneella koulussa ja kotonakin ja yleensä aamusin hartiat on melko jumissa.. Hiki liikuntaa harrastan vähintään kolme kertaa viikossa ja muuten esim. iltasin just tulee välilä tehtyä pieniä jumppaliikkeitä.
Mutta saa nyt nähä lähteekö tää soiminen pois, ei tää nyt sinänsä kauheesti häiritse ja nukuttuakin oon saanut ihan hyvin, mutta ottaa vaan päähän!
Päätin sitten jatkaa kirjoitamista tänne. Toi mun tinni on nyt jotenkin pahentunut hieman ja sen lisäks toinenkin korva on alkanut soida mutta suht vaimeasti. Lisäksi kaikki pienetkin ännet ottavat korviin varsinkin tohon vasempaan esim. tämäkin kun näpyttelen tätä tekstiä. Äsken varasin ajan HBO-hoitoon. Saa nähdä auttaako vai onko ihan tuhlausta. Tuntuu siltä, että oon valmis tekemään ton tinnituksen takia mitä tahansa. Mutta infoon täällä jatkossakin jos nyt jotain kiinostaa.
Tinnitus tuntuu pahenevan, kun sitä kuuntelee. Tämä on tyypillistä tinnituksen alkuvaiheessa. Eihän tinnitus "oikeasti" pahennu ilman syytä.
Nyt kun kuuntelet vinkunaa, alat kuulla sen aina vain paremmin; aivosi ikään kuin olettavat kuulevansa vinkunaa, kuului sitä tai ei.
Pienten äänien ottaminen korviin on myös tyypillistä tinnituksessa, ja vaivaa sanotaan hyperakusiaksi.
HBO-hoidolla on tieteellinen pohja, mutta se ei kaikilla auta, tai auttaa vain vähän.
Tinnituksen hoidossa on rentoutuminen tärkeää. Yritä olla ajattelematta tinnitusta (helpommin sanottu kuin tehty) ja luo itsellesi miellyttävä ääniympäristö. Laita soimaan klassista musiikkia, tai luonnon ääniä, ei tietenkään kovaa (!), mutta niin että juuri ja juuri kuulet tinnituksen. Kun et "kuuntele" vinkunaa, aivot saavat taukoa tinnitusäänen käsittelyltä.
Ala puuhastelemaan jotain, ja huomaat että pystyt tekemään asioita ajattelematta vinkunaa. Hetket joina et ajattele vinkunaa pitenevät päivien, viikkojen ja kuukausien myötä. Jonain päivänä et kiinnitä vinkunaan enää huomiota, ja vaikka kuulisit sen, se ei enää aiheuta ahdistusta ja harmia.
Laita ihmeessä viestiä jatkossakin, kiinnostuneita lukijoita on varmasti useita.
No tänään olin ekan kerran siinä hbo:ssa. Aika jännä kokemus sinänsä, ihan kuin lentokoneessa ensin korvat menee lukkoon ja sen jälkeen piti laittaa läpinäkyvä huppu päähän, jonka sisään sitä happea sitten tulee, siinä sitten piti urpon näkösenä istua noin puolitoista tuntia lehtiä lueskellen. Kammio oli isompi kun luulin, siellä oli paikat kuudelle henkilölle, mutta ottavat sinne luultavasti vaan neljä kerrallaan..
Näin ekan hoitokerran jälkeen en mitään muutosta korvassa ole huomannut. Huomenna toinen kerta.
Ja ainiin, tilasin netistä yli 20e:n korvatulpat
Noniin, tänään oli kolmas hoitokerta. Siellä kammiossa alkaa tosiaan käydä aika pitkäksi!
Koen, että tinnitus on ehkä hieman muuttunut matalammaksi tai sitten vaan kuvittelen..? Huomasin myös, että ainakin ääniyliherkkyys on parantunut hieman.
Vielä kaksi hoitokertaa jäljellä.
Kiva kuulla että hoidolla on vaikutusta.
Mitattiinko sinulta kuulokäyrä ja tinnituksen voimakkuus? Millä taajuudella ja voimakkuudella sinulla soi? Minulla soi tällä hetkellä noin 6000 - 7000 Hz (aikaisemmin oli kimeämpää) ja voimakkuudella noin 30 db.
Ääniyliherkkyys paranee "itsestään", kuuntelemalla elämän ääniä. Melualtistuksen jälkeen jouduin pitämään ruokapöydässäkin korvatulppia (!), koska lasten lautasten ja ruokailuvälineiden kilinä raastoi korvia. Ajan myötä tulppien tarve väheni ja nyt korviin ottaa enää oikeasti normaalia kovemmat äänet, kuten ilmapallon paukahdus, linja-autojen paineilman vinkaisut ja ostoskärryjen rämähdykset jne.
Tänään oli neljäs kerta ja tinnitus on selvästi vaimentunut, ei soi enään yhtä lujaa kuin aikaisemmin ja tämän huomasin itseasiassa jo tänään aamulla ennen neljättä hoitokertaa.
Joo piti tossa aikasemmin sanoa, että otettiin joo kuulotarkistukset sun muut ja mulla oli lievä kuulonalenema ja ääniyliherkkyyttä. Tosta tinnituksen voimakkuudesta mulla ei kyllä oo hajuakaan.. Kai ne sen multa mittas mutta en nyt osaa tuohon vastata. Niin ja tämä on siis vain toisessa korvassa, toinen on ok. Mulla oli tossa "terveessä" korvassa aikamoiset vaikkukasat, niin lääkäri jotain sanoi, että luultavasti vaikku suojannu.. Eli älkää putsatko korvianne turhan usein :D.
Tänään (maanantaina) oli sitten viides ja viimeinen happipaine hoitokerta. Tinnitus on selvästi vaimentunut eikä se juurikaan enää haittaa. En huomaa sitä enää yhtä hyvin kuin aikasemmin esim.hiljaisessa huoneessa. Sen huomaa vaan jos tukkii korvat ja jää kuuntelemaan. Jotenkin uskon, että tinnitus saataisi tästä vielä vähän vaimeta mutta jää nähtäväksi. En kadu, että menin hbo:hon, vaikka se maksoikin koko omaisuuden, tiedä sitten olisiko myös aika vaikuttanut hieman tähän tinnitukseen. Mutta suosittelen ehdottomasti kyseista hoitoa jos olet saanut tinnituksen meluvauriosta!
Kerrataan nyt vielä jos joku ei jaksa lukea alusta alkaen koko litaniaa:
-sain siis tinnituksen mitä luultavammin melusta (klubi kajarit liian lähellä= ei hyvä)
-menin hbo:hon noin viikon ja kahden päivän jälkeen (kumminkin alle kaksi viikkoa) siitä kun huomasin tinnituksen
-ennen hbo:ta otettiin kuulotestit sun muut ja mulla oli siis lievä kuulonalenema ja ääniyliherkkyys
-kolmannen hoitokerran jälkeen huomasin jo muutoksia tinnituksessa sekä myös ääniyliherkkyys hieman parempi
-ja nyt viidennen kerran jälkeen tinnitus myös hieman vaimentunut
-suosittelen siis ehdottomasti hoitoa mikäli tinnituksesi johtuu meluvauriosta! mitä nopeammin sinne menet niin sitä paremmin se (luultavasti) vaikuttaa
Ja mitä taas tästäkin opin: Korvatulppia ei ole keksitty turhan takia.
Tonnin laskua odotellessa
Minulla on vähän samallaisia kokemuksia kun edellisellä kirjoittajalla. Tänään olin neljännen ja viimeisen kerran kyseisissä hoidoissa ja voin sanoa, että apua siitä oli.
Itse sain meluvamman konsertissa. Tinnituksen huomasin jo heti samana ilta. Pari päivää kotona paniikissa mietin, että jääkö nämä äänet lopun elämäkseni. Kolmantena päivänä menin korvaläärille joka kirjoitti lähetteen TYKSiin jossa sain jo samana päivänä ensimmäisen hoitokerran. Kuulon tarkastuksia tehtiin päivittäin ja heti ekan hoitokerran jälkeen oli tullut selvää parannusta. Neljännen kerran jälkeen hoidot lopetettiin koska kuulo oli palautunut "ennalleen" ja tinnitus kokonaan loppunut.
En tiedä mikä vaikutus hoidoilla oli ja mikä taas normaalilla paranemisella, mutta ukson, että kyseisiset hoidot todella auttoivat eivät ne niitä muuten antaisi. Lääkärit sanoivat myös, että hoitoon nopea hakeutuminen olennaisesti paransi mahdollisuuksia hoitojen onnistumisesta.
Mutta tästä opin, että ehdottomasti korvatulpat baariin, keikoille tai mihin tahansa missä on liian kovat äänet. Ja jos melusta tulee jollekin samallaisia oireita, voin vain sanoa, että hakeutukaa heti korvalääriin, mitä pikemmin hoidot aloitetaan sen parempi on myös parentumisennuste.
Kiinnostaisi kovasti tietää, kuka tai mistä sait lähetteen TYKSiin. Itse kävin kolmella eri lääkärillä, eikä kukaan edes ehdottanut HBO-hoitoa. Päinvastoin, suoraan kysyttäessä eivät nähneet sitä edes vaihtoehtona hoidolle tai avulle.
Miten meluvamma todettiin? Oliko kuulokäyrässä selvä kuoppa? Siis kuulit huonosti, vai oliko oireena pelkkä koriven soiminen?
Sain lähetteen TYKSiin Lääkäritalosta. Hakeuduin tuonne, kun julkisella puolella eivät ottaneet oireitani vakavasti. Kuulokäyrässä oli selvä kuoppa korkeiden äänien kohdalla, jonka lääkäri arveli johtuvan melualtistuksesta. Oiraana oli minulla oli korvien soiminen ja outo paineen tunne korvassa.
TYKSissä otettiin sitten uudet kuulokokeet ja tulos oli sama selvä kuulonalenema, ja he sitten päättivät, että koska altistuksestani oli kulunut vain niin vähän aikaa HBO-hoito saattaisi auttaa ja sain sitä sitten 4 päivän ajan. Tuona aikana kuuloani seurattiin päivittäin ja jo ekan kerran jälkeen "kuoppa" oli selvästi pienentynyt. Neljännen kerran jälkeen katsoivat, että kuulo oli palautunut täysin ennalleen ja lääkäri oli toivoikais sen suhteen että korva palautuisi ennalleen. Tinnitus on edelleen poissa ja toivottavasti poissa pysyy.
Noilla lääkäreillä tuntuu kyllä olevan niin erilainen tietämys tuon hoidon suhteen ja tietysti kaikki eivät varmaan halua kalliisiin hoitoihin lähetteitä myöskään antaa. :(
Itse kävin kahdella eri lääkärillä Terveystalossa (tarkoitiko sitä?) ja samassa paikassa tehtiin myös kuulokäyrät. Siellä lääkäri nimenomaan totesi, että minun tapauksessani HBO-hoito olisi yliampumista...
Onko sinulla kuulokäyrät itselläsi? Kuinka suuri kuoppa kuulonalenemassa on? Taulukko taitaa olla desibeleissä, ja usein tinnitusääni on lähes suoraan sillä taajuudella ja sillä voimakkuudella kuin käyrän kuoppa näyttää.
Joo Terveystalosta sain lähetteen. Tyksissäkin ottivat asian vakavasti, koska minulla on toisessa korvassa synnynnäisesti todella huono kuulo.
Tuo kuulonalenema ei kohdallani ollut kovin suuri 4 k:n kohdalla 30 db. Hoitojen jälkeen tuo alenenmä parani 10 db:n. Tinnitustuääni oli 40000 HZ ja 40 Db. Tuollaiset tiedot näissä papereissa on.
Tosiaan nuo hoidot auttoivat,ainakin korjasi tuon kuulonaleneman. Tinnituskin loppui. Tosin tällä viikolla korva on alkanut soida uudestaan, en tiedä mistä johtuu. Kävin sitä valittamassa taas tuolla Terveystalossa, jossa otettiin uudet kuulotutkimukset, mutta kuulo oli edelleen pysynyt hyvänä. Arveli, että nyt oleva tinni johtuu flunssasta joka minulla on tässä ollut. Enpä tiedä, nyt pelottaa ihan hirveästi, että tämä jää. Onneksi tuo tinni on niin hiljainen, etten kuule kuin nukkumaan mennessä. Mutta nukkuminen onkin sitten ollut todella vaikeaa. Pelottaa niin mielettömästi. Lääkäri oli kyllä toiveikas, että se johtuu vain tukkoisuudesta ja häviää kyllä. En tiedä mutta pelottaa aivan valtavasti, muutenkin olen aina ollut huono nukkumaan ja tämän äänen kanssa nukkuminen tuntuu lähes mahdottomalta.
Oliko sinulla kuulonalenema? Oletko saanut siihen nyt mitään hoitoa? Kärsitkö tinnistä edelleen.
Minulla kuulonalenema on 10-20 db, eli "ei paha", suurin kuoppa on 6 kHz kohdalla. Tinnitus mitattiin noin 25-35 db, joka tuntui alussa häiritsevän kovalta.
Viimeisimmän melualtistuksen ja tinnituksen pahenemisen jälkeen meni 2 viikkoa erittäin ahdistavissa tunnelmissa. Kävin HBO-hoidoissa ja söin runsaasti vitamiineja ja lisäravinteita. Mikään näistä ei auttanut vinkunaan.
Nyt olen 2 kuukautta kuunnellut joka arkipäivä (töissä) kuulokkeilla klassista musiikkia monta tuntia päivässä, eli ns ääniterapiaa. Syön edelleen paljon vitamiineja ja ginkgo bilobaa. Yritän myös rentoutua mahdollisimman paljon, saunomalla ja käyttämällä piikkimattoa.
Tinnitus on edelleen kova, mutta en kiinnitä siihen enää huomiota niin paljoa. Joskus on päiviä, jolloin ajattelen vinkunaa vain esim 4 tunnin välein, kun vielä 2 kk sitten ajattelin sitä vähintään 5 minuutin välein.
Jotta pystyisi toteamaan onko tinnitus vaimentunut, pitäisi olla mahdollisuus tehdä kuulotestit esim kuukauden välein. Mutta voi olla että ääniterapia on auttanut vaimentamaan vinkunaa aivan aavistuksen...
kyllä se tohtori oli nyt väärässä, itselläni 17 vuotiaana keikalta meluvamma ja vain toiseen korvaan tuli. Nyt olen 40 - vuotias ja korva soi edelleen...välillä kovemmin ja välillä lievemmin.
Miten tuon korvien soimisen kanssa oppii oikein elämään? Itelläni on niin lievä tinnitus, että kuulen sen vain täydessä hiljaisuudessa, mutta siitä huolimatta nukahtaminen on vaikeeta. Lisäksi korva tuntuu välillä olevan lukossa. Tämä on minulle täysin uutta, koska en aikaisemmin ole huomannut korvieni soivan.
Eniten ihmeetteln sitä, miksi tuo tinni palasi. HBO hoidon jälkeen kun tuo vaiva oli kerta kokonaan viikon verran poissa ja sitten se taas alkoi, tosin onneksi huomattavasti vaimeampana. Lääkäri arveli, että johtuu tukkoisuudesta, kun onhan mulla tota flunssaa tässä ollut, mutta tiedä sitten.
HBO hoito paransi kuulonaleneman. Aikaisemmin syvin kuoppa 4 kHz kohdalla 30 db, nyt viimeisen kuulokokeen jälkeen se on nollassa. Tuohon kohdalle minulla myös paikannettiin se tinnitys. Nyt syvin kuoppa on 6 kHz kohdalla 10 dbl. Muuten tuo äänesaudigrammi näyttää tuon korvan kohdalla suoraa nollalinjassa olevaa viivaa. Eli paha kuulonalenema ei siis ole kyseessä. Nyt vain ihmettelen sitä miksi tuo tinni tuli takaisin ja jääkö se ikuiseksi kaveriksi. Onko kellään kokemusta, että tinni olisi hävinyt esim useamman viikon jälkeen? Mietityttää myös voiko tämä tinni tästä vielä pahentua.
Kävin siis siinä HBO hoidossa myös (lue ekat viestit).. Mulla muistaakseni hävisi tai vaimeni lähes kokonaan ton hoidon jälkeen vähäks aikaa, varmaan juurikin viikoks tai pari? Sitten jossain vaiheessa taas huomasin, että korva soi. Nyt hoidosta on noin 2kk ja korva soi edelleen mutta ei niinkään lujaa kuin aikaisemmin. Oon jotenkin pistänyt merkille, että tinni on suunnilleen viikko viikolta aina vähän vaimeampi ja joskus se hävii yhtäkkiä kokonaan vähäksi aikaa.. Yleensä kuulen sen vain nukkumaan mennessä mutta ei se ole mun nukkumista ainakaan haitannut.. Niin ja tuo mun tinni on enimmäkseen sellasta suht matalaa huminaa, ei niinkään sellasta kimeetä piipitystä.
Joo vielä tuo tinni vaivaa, välillä enemmän välillä vähemmän. Välillä tuntuu, että tinni on hävinnyt kokonaan ja sitten taas muutaman päivän päästä tuo tinnitus palaa. HBO hoidoista on kohta aikaa kuutisen viikkoa. Lääkärit sanoivat, että tinni voi hävitä kokonaan joidenkin viikkojen tai muutaman kuukauden päästä ja olivat kohdallani toiveikkaita, että häviää kokonaan. No saapa nähdä mitä tapahtuu. Onneksi tuo tinni on kuitenkin nykyään sen verran vaimeaa, että sen kanssa pystyn elämään. Joskus saattaa hieman nukahtamista haitata ja hiljaisuudessa kun koittaa esimerkiksi lukea niin keskittyminen on joskus vaikeaa.
Eniten minua askarruttaa se voiko tuo tinni pahentua!?!? Ja jos niin tuota pahentumista voi välttää? Varmaankin uusi melualtistus voi pahentaa tilannetta? Omalla kohdallani olen ainaki huomannut, että tuo tinni jonkin verran on rajoittanut sosiaalista elämääni. Ei hyvita lähteä juuri paikkoihin, jossa on meteliä. Edes elokuviin ei ole huvittanut mennä. Olen ruvennut välttämään melua ja korvatulpat kulkevat varmuuden vuoksi kokoajan laukussa mukana. Tosin melualtistuksesta on vasta kuutisen viikkoa, että kai minulla on jonkin lainen sopeutumisprosessi vielä käynnissä.
Uus melualistus vois pahentaa muuta en tiedä välttämisen eteen varmemmin auttavaa konstia en tiedä ja edellykset pahenemiseen aina ikävä kyllä uskoisin olemassa.
ps. älä valta tiettyjä ympäristöjä liikaa ettet herkisty äänille myöskään.
Uusi melualtistus voi luultavasti pahentaa mutta vissiin aika yksilöllistä..? Olen itse aika ahkera baareissa ja keikoilla kävijä mutta en anna tinnin sitä häiritä. Oon ollut baareissa tulpat korvissa, pari kertaa jääny laittamatta mutta en ole mitään huomannut että tinni olis tullu pahemmaksi. Mutta suosittelen ehdottomasti niiden tulppien pitämistä varsinkin tollasilla klubeilla! Ei niitä tulppia edes kukaan huomaa varsinkin jos on pitkät hiukset :). En vaan ymmärrä miksi sitä musaa pitää soittaa niin helvetin lujaa. Itse pidän tulppia aina varmuuden vuoksi lompakossa :D
Mulla oli viime yö vaiheeksi yhtä tuskaa, tuntu että korva huutaa ihan mielettömästi. Tänään ei sitten meinannut tulla töistä mitään, kun olin niin väsynyt kun en juuri lainkaan saanut nukuttua. Outoa kun muutamat edelliset viikot on mennyt ihan kivasti, en juuri ole kuullut korvan soimista ja olen saanut hyvin nukuttua. Joskus on jopa tuntunut, että soiminen on vallan poissa. Mistä tuo soimisen voimakkuuden vaihtelu voi johtua..? omalla kohdalla en ole löytänyt ainakaan mitään järkevää selitystä. Toivon vaan, että taas tulevat yöt olis ton soimisen suhteen helpompia.
Mä en vielä ole baareilemaan uskaltanut, jotenkin vaan hirvittää, että jos tuo tinni pahenee, Ja ilman korvatulppia en ainakaan ole menossa, jotain sentään tästä oon oppinut. Onneksi on pitkä tukka niin ei noi tulpat kyllä alta näy, eikä kyllä sen puoleen haittais vaikka näkyiskin. :)
Hei!
Ajattelin tulla tänne kertomaan hieman kuulumisia. Mulla tinnittää edelleen, mutta tosin aika vaimeasti. En huomaa enää tinniä ja harvemmin kiinnitän siihen enää huomiota (iltaisin nukkumaan mennessä enimmäkseen). Se on kylläkin vaimentunut alkuajoista. Olen myös pistänyt merkille, että välillä korva soi lujempaa (joka saataa myös johtua esim stressistä ja väsymyksestä) ja välillä taas en kuule tinniä ollenkaan vaikka tukin korvat ja yritän kuunnella. Eli se tavallaan häviää välillä..? Tinni on edelleenkin sellasta huminaa eikä niinkään korkeaa piipitystä, mutta kyllä sen kuulee jos on suht. hiljasta.
Baareissa ja keikoilla on tullut käytyä tosin aina tulpat korvissa.
Eipä muuta :)
Mitkä ovat fiilikset nyt? Vieläkö tilanne on saman kaltainen?
Itselläni huomenna 3 hoitokerta... :(
Mä oon 13v ja tinnittäny noin 3viikkoa johtuu kahdesta kovasta kuuntelusta eka 3viikkoa sitten ja toinen pari päivää sitten villegalle keikka.onko happi hoidosta apua koska alkamisesta noin 3viikoa? TUUN HULLUKSI!! EI TINNITÄ AAMUISIN ILTAAN KOHTI PAHENEE SUVUSSA MONILLA HEIKKOA KUULOA ON OLLUT NOIN 20 KORVATULEHDUSTA ELÄMÄNI AIKANA
Tinnitus ollut yli 100 päivää. Meluvamma. Arvauskeskuskessa kusivat mun mahollisuudet kun eivät miää sanoneet tosta happi hoidosta. Kävin viiko jälkeen yksityisellä ja sanovat sieltä että 2pv sisällä oli pitäny mennä happihoitoon.
Nykyään tinnitus on KOVA kuten aina ollutkin. kuulen sen jatkuasti missä ikinä olenkin ja illalla normaali ihminen ei varmaan saisi nukuttua ollenkaan, kun tuntuu kuin olisin keikalla kokoajan ja musiikkina tinnitus. välillä hiljaisempia kausia tai hetkiä, niiden kanssa selviän vielä järissäni.
betasercit syöty, triptyllit syöty, ginkot syöty. ei auta.
Kannattaa soittaa happihoitoa antavaan paikkaan, yksityiselle tai yliopistosairaalaan (sinne tosin tarvitaan lähete ja kaikenlaista muuta), ja kysyä olisiko happihoidosta enää mitään hyötyä.
Tinnitus on ihan hullu vaiva! Kukaan muu ei kuule sitä ja sen "todistaminen" on vaikeaa. Perhe ei ymmärrä, työkaverit ei ymmärrä ja kaupungilla ja liikenteessä ketään ei kiinnosta kuinka kovia ääniä syntyy.
Mopot pärisee ilman äänenvaimenninta, rottapyörät papattaa, autot kiihdyttelee, bussien jarrut vinkuu ja paineilma suhahtelee, kuorma-autot piippaa, roskalavat kolisee, työmaakoneet metelöi. On vaikea kulkea ilman ahdistusta kaupunkiympäristössä, vaikka tinnituksen kanssa olisikin sinut.
Itse olen antanut periksi tinnitukselle, siinä mielessä että yritän ajatella diplomaattisesti, että se joko hiljenee ajan myötä tai ei. Kun ei koko ajan haaveile hiljaisuudesta ja vinkunan loppumisesta, ei ahdista niin paljoa.
Meitä tinnittäjiä on paljon! Toisilla soi vain hiljaa ja sen huomaa vain täysin hiljaisessa huoneessa, toisilla soi päässä huumaavan kovaa, kuin lentokoneen moottori.
Koita rentoutua ja kuunnella luonnonääniä ja keksi jotain mielekästä tekemistä jonka parissa pystyy unohtamaan tinnituksen edes hetkeksi (edes minuuteiksi).
Ainakin minä saan sitä positiivista voimaa, kun huomaan että voin olla pidemmän ajan (tunnin tai useammankin) kuuntelematta vinkunaa.