Kotkan konkurssit urakoitten ylityksistä

Josta Vellamon 38 miljoonaan kohonneet rakennuskustannukset ovat riittauttaneet Kotkan kaupungin lisätöitä halunneet virkamiehet sekä Lemconin. Korvausvaateet ovat vähintään kymmenen miljoonaa euroa siltä osapuolelta, joka on syypää kustannusten ylityksiin. Koko asia on pitkään ollut vaiettu ja infoa ei ole tullut, miten urakkakiista oikeudessa etenee. Jos kuitenkin Kotkan kaupunki joutuu maksamaan yli kymmenen miljoonan korvaukset Lemconille, jää Lindelöfin haaveet Kuurikauppojen ensimmäisestä kymmenen miljoonan vuosituotosta saamatta.

Myös uimahalli, teatteri, Maretarium ylittivät reippaasti alkuperäiset kustannukset, joista kaupungille tuli tuntuvia lisämaksuja harteilleen.

Ja edelleen, jos valtuutetut eivät olisi olleet hereillä kun päätettiin Katkarapualtaasta, Santalahden muta-altaasta, matkustajaterminaalista ym. hömpötyksistä, olisi konkurssin partaalle olevalle kaupungille tullut näistäkin yhteensä jo kolme ja puoli miljoonaa euroa.
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eihän täällä sellaista ole suuniteltu.

Äänestä
  • mistään katkarapualtaasta. Ei kai nää meidän päättäjät nyt ihan sellaisia touhuile.

    Äänestä

  • Ei mene läpi kirjoitti:

    mistään katkarapualtaasta. Ei kai nää meidän päättäjät nyt ihan sellaisia touhuile.

    ikinä mistään Katkarapualtaasta ja kaupunginjohtoko sen ideoinnut ? Santalahden altaasta oli puhetta ja sitä ei hyväksytty, mutta Katkarapuallas ?????

    Äänestä

" Kotkan tuoreimman ylpeyden ja matkailuvaltin, merikeskus Vellamon rakentamisen jälkipyykki pestään Kotkan käräjäoikeudessa. Pääurakoitsija Lemcon Oy on jättänyt 27. huhtikuuta oikeuskäsittelyyn kanteen, jossa se vaatii Kotkalta Vellamon urakasta 5,6 miljoonan euron saatavia ja lisäksi useista eri syistä aiheutuvia vahingonkorvauksia 7,3 miljoonan edestä.
Lemconin kotimaan johtaja Jouko Niemonen pitää oikeuskäsittelyä ainoana vaihtoehtona, koska neuvottelut kaupungin kanssa eivät ole johtanet tulokseen. Hän ounastelee, että tulossa on pitkä ja monivaiheinen prosessi, jota varten on on jo tähän mennessä kerätty aineistoa mappikaupalla. " KySa 7.5-09

Voi Kotka parka ja Kuurikaupatkin on maksamatta.

Äänestä
  • Kaupunki vai Lemcon ? Mistä kaupunki repii rahat, jos se joutuu maksumieheksi, kun "ylijäämää" tuntuu olevan ?

    Äänestä

Ensin maksetaan 4.3 miljoonaa kun Kaupunki on muutenkin syöksykierteessä, sitten monet sakkomaksut vielä päälle. Vastuunkantajat tiedetään, mutta heitä vain edelleen ihannoidaan oikeista päätöksistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Börjen sihteeri kirjoitti:

Josta Vellamon 38 miljoonaan kohonneet rakennuskustannukset ovat riittauttaneet Kotkan kaupungin lisätöitä halunneet virkamiehet sekä Lemconin. Korvausvaateet ovat vähintään kymmenen miljoonaa euroa siltä osapuolelta, joka on syypää kustannusten ylityksiin. Koko asia on pitkään ollut vaiettu ja infoa ei ole tullut, miten urakkakiista oikeudessa etenee. Jos kuitenkin Kotkan kaupunki joutuu maksamaan yli kymmenen miljoonan korvaukset Lemconille, jää Lindelöfin haaveet Kuurikauppojen ensimmäisestä kymmenen miljoonan vuosituotosta saamatta.

Myös uimahalli, teatteri, Maretarium ylittivät reippaasti alkuperäiset kustannukset, joista kaupungille tuli tuntuvia lisämaksuja harteilleen.

Ja edelleen, jos valtuutetut eivät olisi olleet hereillä kun päätettiin Katkarapualtaasta, Santalahden muta-altaasta, matkustajaterminaalista ym. hömpötyksistä, olisi konkurssin partaalle olevalle kaupungille tullut näistäkin yhteensä jo kolme ja puoli miljoonaa euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu