Suvi Lindenistä

Miksi Suvi Linden ajaa niin kiihkeästi Media-maksua kaikille ruokakunnille ja vieläpä yrityksille?
Ketkä ovat vaikuttajina taustalla tuohon päätökseen?
Miksi hän on yleensäkään uudelleen ministerinä, kun jo osoitti ko. virkaan kykenemättömyytensä?
Onko niin, että YLE on jo saavuttanut Edgas J Hooverin tilan; tietää liikaa ja pystyy painostamaan rahoituksensa uhkaamalla paljastaa vuosien varrella olleet tietonsa?
Miksi poliitikot eivät todella tahdo Media.maksua valtion budjettiin?
Miksi taas kerran kansaa ei kuunnella?
Olemmeko me taas antamassa periksi?
12148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siksi.

Äänestä

Jos mediamaksu otettaisiin suoraan valtion varoista niin suurituloisten laskennallinen osuus maksusta olisi suurempi kuin pienituloisten. Siksi se ei sovi kokoomukselle, vaan pienituloiset pitää saada entistä suurempaan ahdinkoon samalla kun hyvätuloisten osuus maksusta jää pienemmäksi.

Äänestä

"Olemmeko me taas antamassa periksi?"
Ei me tietenkään nyt mitään maheta tuolle asialle kun nämä nykyset päättäjät ajavat asian läpi. Jos jättää maksamatta niin ulosottomies kolkuttelee sitte oven takana, niin varmaan joilleki käykin kun rahaa ei ole.
Seuraavat vaalit tulee ajallaan ja muistetaanpa sitte tämäkin asia eikä sorruta tuijottaan suurella rahalla levitettyihin yheksän hyvää ja kymmenen kaunista lupaileviin isojen puolueiden sloganeihin.

Äänestä
  • Kokoomus lupaa hyvää ja parempaa yhteiskuntaa, oikeudenmukaisuutta jne. Mikäli kokoomúslaiset pitävät oikeana sallia Media-lupa tuollaisenaan en kyllä itseäni enää kokoomuslaiseksi tunnusta.

    Rahaa minulla on Media-maksu maksaa, mutta YLE:n paisunutta tarjontaa sekä sille yksilöitävää vero-oikeutta en hyväksy.

    300-500 miljoonaa euroa on muru valtion budjetissa, mutta kuitenkin sellainen summa, josta poliitikot verissäpäin tappelisivat. Lisätkää tuo Ylen rahantarve vaikkapa arvonlisäverojen korotukseen, mutta pitäkää maksua verona, joka se on.

    Äänestä

  • Hirveän vihainen kirjoitti:

    Kokoomus lupaa hyvää ja parempaa yhteiskuntaa, oikeudenmukaisuutta jne. Mikäli kokoomúslaiset pitävät oikeana sallia Media-lupa tuollaisenaan en kyllä itseäni enää kokoomuslaiseksi tunnusta.

    Rahaa minulla on Media-maksu maksaa, mutta YLE:n paisunutta tarjontaa sekä sille yksilöitävää vero-oikeutta en hyväksy.

    300-500 miljoonaa euroa on muru valtion budjetissa, mutta kuitenkin sellainen summa, josta poliitikot verissäpäin tappelisivat. Lisätkää tuo Ylen rahantarve vaikkapa arvonlisäverojen korotukseen, mutta pitäkää maksua verona, joka se on.

    Mediamaksu on samansuuruinen olipa sitten pitkä tai lyhyt tai paksu tai ohut. Se siis kohtelee kaikkia tasapuolisesti. Siksi

    Äänestä

  • Rauhoittukaa kirjoitti:

    Mediamaksu on samansuuruinen olipa sitten pitkä tai lyhyt tai paksu tai ohut. Se siis kohtelee kaikkia tasapuolisesti. Siksi

    on saman suuruinen kaikille muttei oikeudenmukainen.

    Me parempiosaiset unohdamme kokonaan köyhät, mutta vielä pahempaa on me unohdamme oikeudenmukaisuuden. Me olemme viemässä leipää köyhimpien suusta ja olemme rikollisella tavalla suojelemassa yhtä yhtiötä antamalla sille oikeuden verottaa. Se on väärin.

    Suomessa ei ole oikeutta, joka täyttäisi oikeuden moraalisesti eli olisi oikeudenmukainen myös enemmistön mielessä. On vain iso pino lakeja, joilla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa.

    Äänestä

  • Hyvin vihainen kirjoitti:

    Ryhmäkanne EU:hun jos tuo menee läpi. Pari miljoonaa allekirjoitusta löytynee helposti.

    Äänestä

  • Panza kirjoitti:

    Ryhmäkanne EU:hun jos tuo menee läpi. Pari miljoonaa allekirjoitusta löytynee helposti.

    Nimet paperiin, missä?

    Äänestä

pallo reikään

Äänestä

Reikään meni

Äänestä

mannekiini siirsi yleveron vaalien jälkeen.

Äänestä

tulee

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kok sai ääneni, ei enää kirjoitti:

Miksi Suvi Linden ajaa niin kiihkeästi Media-maksua kaikille ruokakunnille ja vieläpä yrityksille?
Ketkä ovat vaikuttajina taustalla tuohon päätökseen?
Miksi hän on yleensäkään uudelleen ministerinä, kun jo osoitti ko. virkaan kykenemättömyytensä?
Onko niin, että YLE on jo saavuttanut Edgas J Hooverin tilan; tietää liikaa ja pystyy painostamaan rahoituksensa uhkaamalla paljastaa vuosien varrella olleet tietonsa?
Miksi poliitikot eivät todella tahdo Media.maksua valtion budjettiin?
Miksi taas kerran kansaa ei kuunnella?
Olemmeko me taas antamassa periksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu