SDP:n rahantekone

SDP on soluttanut ammatiliittojen talouspuolen. Siksi ammattiliittojen kassat ovat ikään kuin SDP:n hallinnoimia. Niistä puolue saa rahaa joka tarpeeseen miljoonatolkulla. AY-liittomaksu automaattisena prosenttiryöväyksenä satojentuhansien työntekijöiden palkasta on SDP:n kuuluisa rahantekokone.
28297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Hänestä tuntuu veriseltä vääryydeltä, että joutuu rahoittamaan SDP:n toimintaa. Eikö edes presidentti voi puuttua tähän laittomuuteen?

Äänestä
  • Minä olen kuulunut TVK:n, STTK:n ja nyt AKAVAN:n keskusliiton alaiseen liittoon. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että jos olemme käyttäneet äänioikeuttamme tai emme, niin siitä huolimatta tyydymme liittomme johdon tekemiin päätöksiin ja pulinat pois.

    Äänestä

  • en ole minkään työväenliiton jäsen.

    Olen njoskus ollut, mutta en enää koskaan.

    Äänestä

  • Kepuli voi erota liitosta ja tyytyä peruspäivärahaan. Kyllä sillä, maatalous/vuokratuloilla ja metsätuloilla pitäisi pärjätä.

    Loimaan kassassa on varmaan hyvät lakipalvelutkin.

    Äänestä

  • sadgsdg kirjoitti:

    Kepuli voi erota liitosta ja tyytyä peruspäivärahaan. Kyllä sillä, maatalous/vuokratuloilla ja metsätuloilla pitäisi pärjätä.

    Loimaan kassassa on varmaan hyvät lakipalvelutkin.

    ?

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    ?

    , mutta se anus on navetassasi ja sanoo bää-bää tai muu-muu. Jotkut kylläkin nöf nöf.

    Äänestä

  • Tekninen myyjä kirjoitti:

    Minä olen kuulunut TVK:n, STTK:n ja nyt AKAVAN:n keskusliiton alaiseen liittoon. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että jos olemme käyttäneet äänioikeuttamme tai emme, niin siitä huolimatta tyydymme liittomme johdon tekemiin päätöksiin ja pulinat pois.

    Se on kai vain hyväksyttävä.

    Äänestä

  • sadgsdg kirjoitti:

    Kepuli voi erota liitosta ja tyytyä peruspäivärahaan. Kyllä sillä, maatalous/vuokratuloilla ja metsätuloilla pitäisi pärjätä.

    Loimaan kassassa on varmaan hyvät lakipalvelutkin.

    Liiton jäsenyydellä ei saa tyottömyyspäivärahaa. Se vie vain ison osan rahoistasi. Jakaa sen lisäksi SDP:lle puoluetukena. Jäsenyydestä ei ole mitään hyötyä.

    Äänestä

  • Viisas valinta kirjoitti:

    Liiton jäsenyydellä ei saa tyottömyyspäivärahaa. Se vie vain ison osan rahoistasi. Jakaa sen lisäksi SDP:lle puoluetukena. Jäsenyydestä ei ole mitään hyötyä.

    Minkään liiton jäsenyydellä ei ole mitään tekemistä ansiosidonnaisen päivärahan saantioikeuden kanssa.

    Äänestä

  • valistettu kirjoitti:

    Minkään liiton jäsenyydellä ei ole mitään tekemistä ansiosidonnaisen päivärahan saantioikeuden kanssa.

    ja älkää valittako !. Hus, liitosta pois jo.

    Äänestä

  • 1.75% tuloistasi kirjoitti:

    Se on kai vain hyväksyttävä.

    Kotililaltani lähetettiin maitoa osuusmeijariin. Sen perusteella meille tuli Maaseudun Tulevaisuus. Samoi oli pakko kuulua Metsänhoitoyhdistykseen ja muihin kepuänkyräyhdistyksiin.
    Metsäherrat, nämä kepulaiset, saivat aikaan suuren taloudellisen vahingon määräämällä parhaassa kasvuiässä olevat männyt kaadettavaksi ja istutettavaksi kuuset tilalle.
    muutaman vuoden jälkeen tuli toinen "metsäherra" ja sanoi: "Tössä on väärä puusto, kuuset pitää kaataa ja istuttaa tänne männyt." Isä sanoi: "Tehän käskitte kataa männyt ja istuttaa kuuset." Kepuänkyrä: "Jaah".

    Eikö Suomi ja suomalaiset pääse koskaan kaiken tuhoavasta kepuänkyryydestä

    Äänestä

  • Kerro miksi maidontuottajan, no maidontuottaja on lehmä ja hänen edustajansa on tuottaja. Niin miksi hänelle tulee pakosta Maaseudun Tulevaisuus?
    Miksi pienviljelijän oli pakko kuulua Metsänhoitoyhdistykseen?
    Miksi kepuänkyräyhdistykset ryöstävät pieneläjää?
    Teidän vastauksen, mutta en kerro. Tai voin sen kertoakin....Missä Kepu siellä rikos.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Kerro miksi maidontuottajan, no maidontuottaja on lehmä ja hänen edustajansa on tuottaja. Niin miksi hänelle tulee pakosta Maaseudun Tulevaisuus?
    Miksi pienviljelijän oli pakko kuulua Metsänhoitoyhdistykseen?
    Miksi kepuänkyräyhdistykset ryöstävät pieneläjää?
    Teidän vastauksen, mutta en kerro. Tai voin sen kertoakin....Missä Kepu siellä rikos.

    KTK: jäsenyys on vapaaehtoinen. Maaseudun tulevaisuus on tilattava lehti.

    Jos ei halua kumpaakaan ei tarvitse liittyä eikä tilata.

    Äänestä

  • Kaikkea sitä! kirjoitti:

    KTK: jäsenyys on vapaaehtoinen. Maaseudun tulevaisuus on tilattava lehti.

    Jos ei halua kumpaakaan ei tarvitse liittyä eikä tilata.

    Se yrittää pestä lumivalkoiseksi punikkien rikoksia.

    Kskustaa äänestävä työläinen maksaa punikkien vaalikamppanjat. Eikä todellakaan vapaaehtoisesti.

    Äänestä

  • punikkiapina kirjoitti:

    Se yrittää pestä lumivalkoiseksi punikkien rikoksia.

    Kskustaa äänestävä työläinen maksaa punikkien vaalikamppanjat. Eikä todellakaan vapaaehtoisesti.

    Keskustaa äänestävä työläinen voi erota liitosta ja kassasta. Kiitos !.

    Ja peruspäiväraha riittää muutenkin palkkatyötä vieroksuvalle kepulille.

    Äänestä

  • sagdhfsgh kirjoitti:

    Keskustaa äänestävä työläinen voi erota liitosta ja kassasta. Kiitos !.

    Ja peruspäiväraha riittää muutenkin palkkatyötä vieroksuvalle kepulille.

    Mutta kun kaksi toveria seisoo kahtapuolta sinua ja kolmas edessäsi selittää sinulle peitellyin uhkauksin liiton etuja, heikkohermoisimmat liittyvät liittoon. Se on sitä vasemmistoterroria.

    Kukapa se työtä kaipaisi. Se käy parhaiten ilmi kun päivittäin katselee punikkien "työskentelyä" tehtaalla. Ei ihme että työ siirtyy maasta ulos.

    Äänestä

  • sagdhfsgh kirjoitti:

    Keskustaa äänestävä työläinen voi erota liitosta ja kassasta. Kiitos !.

    Ja peruspäiväraha riittää muutenkin palkkatyötä vieroksuvalle kepulille.

    Liiton kassoilla on yleensä pöyhkeä ja asiakasta ylimielisesti kohteleva henkilökunta. YTK (Loimaan kassa - vuosimaksu 67 €)) on siinä mielessä paljon asiallisempi. Asiakaspalvelu on siellä ollut aina asiallista. Ansidonnaisen käsittelyaikakin on huomattavasti lyhyempi kuin ammattiliittojen kassoissa - miten ihmeessä ne SAK:n ämmät tumpuloivat hakemusten kanssa kuukausikaupalla? Kun ihminen jää työttömäksi, seuraavassa kuussa tarvitaan rahaa niin kuin töissä ollessakin. Ammatiliittojen kassoilta ensimmäistä päivärahamaksua saa odotella tosi pitkään - taitaa olla kyse jopa laittomuudesta?

    Äänestä

  • liiton kassassa! kirjoitti:

    Kun SDP:stä pyydetään rahaa ammattiliitolta, rahat on 5:ssä minuutissa puolueen tilillä. Ihan sama vaikka pyydetään 1 milj. euroa - käsittelyaika on 5 minuuttia.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Kotililaltani lähetettiin maitoa osuusmeijariin. Sen perusteella meille tuli Maaseudun Tulevaisuus. Samoi oli pakko kuulua Metsänhoitoyhdistykseen ja muihin kepuänkyräyhdistyksiin.
    Metsäherrat, nämä kepulaiset, saivat aikaan suuren taloudellisen vahingon määräämällä parhaassa kasvuiässä olevat männyt kaadettavaksi ja istutettavaksi kuuset tilalle.
    muutaman vuoden jälkeen tuli toinen "metsäherra" ja sanoi: "Tössä on väärä puusto, kuuset pitää kaataa ja istuttaa tänne männyt." Isä sanoi: "Tehän käskitte kataa männyt ja istuttaa kuuset." Kepuänkyrä: "Jaah".

    Eikö Suomi ja suomalaiset pääse koskaan kaiken tuhoavasta kepuänkyryydestä

    Voisi melkeinpä lyödä vetoa että olet Hakaniemen Sirppiliiterin henkilökuntaa.

    Äänestä

Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen sopivat kovan luokan talousrikollisten kanssa järjestelyistä, joilla Keskusta saa kymmenyksensä ja Kakkonen ja Sukari haluamansa kaavat ja kaavamuutokset. Eikä tässä vielä kaikki; Kehittyvien maakuntien Suomi ry sai varat jo konkurssikypsältä yritykseltä. NovaGroup ja sen sisaryritykset eivät edes yrittäneet hoitaa velvoitteitaan. Ei veroja, ei palkkoja, ei eläkevakuutuksia...jne. mutta kepuänkyröille rahaa riitti.
Lakisäteisiin eläkevakuutuksiin ei rahaa riittnäyt, mutta Kuntien eläkevakutuksen entinen johtaja Markku Kauppinen heitti 30 miljoonaa euroa näiden talousrikollisten liiveihin, anteeksi, pisneksiin, ja hänen serkkunsa Mauri Pekkarinen miljoonia erilaisiin tukukiin.

Äänestä
  • Tuo on kyllä kiitettävän paatoksella kirjoitettu.

    Kuitenkin tuosta unohtui muutaman puolueen nimi pois. Tuohoin kun lisää Sosdialidemkraatiy ja Kokoomuksen niin tulee aika hyv'ää tekstiä. Mutta ei siinä vieläkään kaikki. Oli siinä muutama muukin puolue.

    Äänestä

on ikävä kyllä Keskustan totuus. MTK:n pakkojäsenyys. Maaseudun Tulevaisuus tulee kun Manulle illallinen, vai pitäiskö sanoa kuten Keskustalle Uusi Itsäinyyspäivä.
Silloin kaikki tukiaisissa rypevat ja heidän asiaansa ajavat kokoontuvat Etelä-Pohjanmaalle Eino Uusitalon pihalle muistelemaan suuria keskustalaisia isänmaallisia tekoja. Tosin niitä on vahan, mutta Isänmaan petturuudesta sitäkin enemmän. Paavo Vladimirov Väytynen, alan asiantuntija, kertoo varmasti paljon....Suomen talous on saatava pois raiteilta ja Ahti karjalainen presidentiksi...Keskustan Isänmaallisuus poikkeaa muista suomalaisista, paitsi se on yhdenmukaista stalinistien kanssa. No sisarpuolueita olettekin.
Ohjelmassa on muun muassa se kun pienet paskiaiset, anteeksi Vesaistet kantavat pineniä kenkälaatikota täynnä Lepikon Torpan Pyhää Multaa, kuten Seppo Kääriäinen vei sitä isännilleen Kremliin

Äänestä
  • on ikävä kyllä demaritotuus. SAK:n pakkojäsenyys. Uutispäivä-Demari tulee kun Manulle illallinen, vai pitäiskö sanoa kuten SDP:lle Uusi vallankumouspäivä.
    Silloin kaikki etuuksissa rypevat ja heidän asiaansa ajavat murikka-opiston käyneet kokoontuvat Eero Heinladon pihalle muistelemaan suuria demarien isänmaallisia tekoja. Tosin niitä on vahan, mutta Isänmaan petturuudesta sitäkin enemmän. Paavo Vladimirov Lipponen, alan asiantuntija, kertoo varmasti paljon....Suomen talous on saatava pois raiteilta ja kaksi metriä kävelevää paskaa presidentiksi...SDP:n Isänmaallisuus poikkeaa muista suomalaisista, paitsi se on yhdenmukaista stalinistien kanssa. No sisarpuolueita olettekin.
    Ohjelmassa on muun muassa se kun pienet paskiaiset, anteeksi Pioneerit kantavat pineniä kenkälaatikota täynnä Lenin pinssejä, kuten Tarja vei nnitä isännilleen Kremliin

    Äänestä

  • lieppaa pahan kerran. Viideltä herännyt vitutukseen? Surullista.

    Maailma on kavala paikka. Jotta voi pelata golfia täytyy kuulua golfliittoon ja golf-lehti lähetetään väkisin. Jos kuuluu insinööriliittoon, lehti tulee väkisin kotiin. Jos kuuluu kirkkoon, lehti tulee kotiin.

    Maaseudun Tulevaisuus tilataan nykyisin. Tosin sitä kaupitellaan yhtä innokkaasti puhelimella kuin Hesariakin.

    Yritähän Osmokin kestää tätä kepulaisten maailmaa. Kuten tunnettua vitutukseen voi tosiaan kuolla.

    Äänestä

  • Ja kaikein huipuksi Maaseudun Tulevaisuuden tilausmaksu on jusseille verovähennyskelpoinen, koska se luokitellaan ammattiin kuuluvaksi.

    Eli kaikki kaupunkilaiset veronmaksajat tukevat Maaseudun Tulevaisuus-lehteä. Ja samalla kaupunkiliaset tukevat omaksa vahingokseen propagandaa, jota MT palstoillaan levittää, esimerkiksi jutut maatalouden erittäin pienistä ympäristöongelmista".

    Olen kaupunkilainen veronmaksaja ja huolestunut vesien saastumisesta, johon maatalous on suurin syyllinen. Kuitenkin joudun verorahoistani tukemaan MT:n palstoilla valhepropagandaa.

    Äänestä

Toivottavasti meidän niin etevät poliittiset toimittajamme ja tutkivat journlistimme selvittäisivät myös sen, millä tavalla ay-liikkeessä on tehty demokraattiset tai epädemokraattiset päätökset siitä mitä puolueita ja keitä ehdokkaita missäkin vaaleissa tuetaan.

Onko asiaa esim kysytty jäseniltä?

Onko vuosikokouksen tuloslaskelmia ja taseita hyväksyttäessä hyväksytty mihin tilikauden vaaliavustukset on käytetty ja budjettia käsiteltäessä hyväksytty mille puolueille rahaa seuraavaksi aiotaan jakaa?

Jos nämä päätökset on tehty pienissä piireissä, niin sitten on aika hutkivien tshurnalistien kysyä, millä tavalla puolueille jaetut jäsenmaksurahat edistävät palkansaajan työturvaa paremmin puolueen hallussa kuin oman ammattijärjestön hallussa.

hyvä kysymys olisi sekin, onko verovapaa ay-maksu oikean suuruiseksi mitoitettu, vai onko siihen laskettu sisään puoluetukeen tarvitttava osuus ammattiliiton toimintakulujen päälle.

-Jäbä

Äänestä

Ammattiyhdistysten keskusjärjestöt SAK, STTK ja AKAVA on monessa asiansa hoitaneet erinomaisesti.

Siksi on tärkeää tasapuolisuuden nimissä tuoda niiden jäsenjärjestöjen jäsenistön tietoon avoimesti myös kaikki osakeomistukset kotimaassa ja ulkomailla.

Varallisuutta pitää olla, jos palkansaajajärjestöt meinaavat pärjätä EK:ta ja MTK:ta vastaan lobbaamisessa.

Länsimaisen avoimuuden nimissä on hyvä tietää mahdolliset hallintarekisterin kautta tapahtuvat omistukset. Esimerkiksi kotimaisissa pankeissa taikka vakuutusyhtiöissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paljastetaan NYT! kirjoitti:

SDP on soluttanut ammatiliittojen talouspuolen. Siksi ammattiliittojen kassat ovat ikään kuin SDP:n hallinnoimia. Niistä puolue saa rahaa joka tarpeeseen miljoonatolkulla. AY-liittomaksu automaattisena prosenttiryöväyksenä satojentuhansien työntekijöiden palkasta on SDP:n kuuluisa rahantekokone.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu