Käännetty arvonlisävero ja sen vastustajien kytkennät?

Käänteinen arvonlisävero on ensimmäinen, ja selkein toimenpide, jolla tehtäisiin rakennusalan kilpailusta rehellisempää.
Se vaikeuttaisi pimeän ulkomaisen työvoiman pyöritystä, kuittikauppaa ja muutenkin rehottavaa epärehellistä kilpailua.
Kokeilumaissa (Saksa, Itävalta, Ruotsi, Belgia ja Hollanti) on saatu hyviä tuloksia, ja valtion kassaan hilloa.

Käänteistä arvonlisäveroa jarrutellaan hallituksen toimesta, ja tämän vastustuksen keulakuvana toimii valtiovaraiministeri Jyrki Katainen. Oman arvioni mukaan taustalla liikkuvat Rakennusteollisuus Oy ja SRV:n kaltaiset urakoitijat.

Olisi kiva tietää onko näiltä - tai vastaavilta - tahoilta tullut vaalirahoitusta Kokoomukselle, koska en oikein löydä korruption lisäksi muita selityksiä tämän käytännön vastustamiselle.

Jyrki Kataisen perustelu käänteisen alvin torppaamisen´lle oli muuten seuraava: "se lisäisi rakentamisen kustannuksia", eli epäsuoraan Katainen myöntää, että alan verolle laittaminen lisäisi kustannuksia, joita nyt ei ole, kiitos veronkierron.
16656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kanssa samaa joka-asiassa apinoidaan es, Ruottia Tässä tärkeässä asiassa ei olekkaan enään aihetta , herää epäilys Ministerin lahjomattomuudesta

Äänestä
  • Tätä samaa ja entisestään pahenevaa paskaa saamme katsella vuoteen 2011 asti.
    Ja jos Kokoomus heittäytyy taas"työväenpuolueeksi" ja voittaa vaalit on meillä rakentajilla helvetti irti.
    Lajottua porukkaahan ne.Näkeehän sen jo sokeakin vaikka pers-silmällään.

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Tätä samaa ja entisestään pahenevaa paskaa saamme katsella vuoteen 2011 asti.
    Ja jos Kokoomus heittäytyy taas"työväenpuolueeksi" ja voittaa vaalit on meillä rakentajilla helvetti irti.
    Lajottua porukkaahan ne.Näkeehän sen jo sokeakin vaikka pers-silmällään.

    Katainen jää Historiaan SuomenAlasajajana Käänteinen ALV Ainut pelastus

    Äänestä

Poistuisi suurin osa suomalaisista huijareista, jotka pyörittävät pimeää suomalaista työvoimaa.

Äänestä
  • taas näitä kommentteja joko olet itse ulkomaisia käyttävä riistourakoitsija tai idiootti.

    Äänestä

  • ahkera suomalainen ei ryssä kirjoitti:

    taas näitä kommentteja joko olet itse ulkomaisia käyttävä riistourakoitsija tai idiootti.

    Riistourakoitsijaa,, Kaikki johtuu siitä Harmaasta harmista rehellisten----------- urakoitsioiden on jotenkin sinniteltävä alvittomien ja heitä käyttävien pää as, SRV. Tässä pelinhengessä ei auta kuin Kataisen herääminen saatava käännetty alvi Myös Suomeen

    Äänestä

  • Kääntäjä mut ei potkija kirjoitti:

    Riistourakoitsijaa,, Kaikki johtuu siitä Harmaasta harmista rehellisten----------- urakoitsioiden on jotenkin sinniteltävä alvittomien ja heitä käyttävien pää as, SRV. Tässä pelinhengessä ei auta kuin Kataisen herääminen saatava käännetty alvi Myös Suomeen

    aika sattumaa että istuvan presidentin aikana juuri rakennusalan orjuuttaminen ja hämäräbisnekset pääsivät valloilleen, eikö MOT voisi valoittaa meitä asiassa

    Äänestä

  • raksalla mutta en usko ihan kaikkia satuja kirjoitti:

    aika sattumaa että istuvan presidentin aikana juuri rakennusalan orjuuttaminen ja hämäräbisnekset pääsivät valloilleen, eikö MOT voisi valoittaa meitä asiassa

    Eikös tunnukkin omituiselta Katainen haluu verotuloja kassaan mut ei puhu käänetystä arvonlisäverosta Omituista??? Lahjottuko???

    Äänestä

  • ei epäile? kirjoitti:

    Eikös tunnukkin omituiselta Katainen haluu verotuloja kassaan mut ei puhu käänetystä arvonlisäverosta Omituista??? Lahjottuko???

    Lahjottu tai uhattu

    Äänestä

  • ei uhkaa kirjoitti:

    Lahjottu tai uhattu

    eiköhän vanhasen jupakan myötä ala kohta selviimään asiat

    Äänestä

Syynä Rakennusteollisuus Vastustaa käänteistä alvia?????? Heidän voitot putoavat 22% Nythän kukaan ei tuota maksa Valtio elvyttää Viron Taloutta jotka ei suomeen mitään maksa

Äänestä
  • ja liitto vastustaa kun on suuromistajana näissä"yleishyödyllisissä" rakentajissa.

    Äänestä

  • näin on! kirjoitti:

    ja liitto vastustaa kun on suuromistajana näissä"yleishyödyllisissä" rakentajissa.

    Hyötyä jooo alv 0%

    Äänestä

  • alvitkin kirjoitti:

    Hyötyä jooo alv 0%

    SUURIN HYÖTY KUN SAA 15e laskutunnilla porukkaa työmaalle josta tekijät saavat 2e tunnilta

    Äänestä

  • tietäjä viisas kirjoitti:

    SUURIN HYÖTY KUN SAA 15e laskutunnilla porukkaa työmaalle josta tekijät saavat 2e tunnilta

    Kukaan ei maksa ALVEJA EIKÄ MUITAKAAN VELVOTTEITA KYL SRV JYRÄÄ

    Äänestä

  • Suomalaista laatua kirjoitti:

    Kukaan ei maksa ALVEJA EIKÄ MUITAKAAN VELVOTTEITA KYL SRV JYRÄÄ

    Viron juipeille...päivät tehdään puol ilmaseksi ja illaksi/yöksi varkaisiin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäävuorenhuiputtaja kirjoitti:

Käänteinen arvonlisävero on ensimmäinen, ja selkein toimenpide, jolla tehtäisiin rakennusalan kilpailusta rehellisempää.
Se vaikeuttaisi pimeän ulkomaisen työvoiman pyöritystä, kuittikauppaa ja muutenkin rehottavaa epärehellistä kilpailua.
Kokeilumaissa (Saksa, Itävalta, Ruotsi, Belgia ja Hollanti) on saatu hyviä tuloksia, ja valtion kassaan hilloa.

Käänteistä arvonlisäveroa jarrutellaan hallituksen toimesta, ja tämän vastustuksen keulakuvana toimii valtiovaraiministeri Jyrki Katainen. Oman arvioni mukaan taustalla liikkuvat Rakennusteollisuus Oy ja SRV:n kaltaiset urakoitijat.

Olisi kiva tietää onko näiltä - tai vastaavilta - tahoilta tullut vaalirahoitusta Kokoomukselle, koska en oikein löydä korruption lisäksi muita selityksiä tämän käytännön vastustamiselle.

Jyrki Kataisen perustelu käänteisen alvin torppaamisen´lle oli muuten seuraava: "se lisäisi rakentamisen kustannuksia", eli epäsuoraan Katainen myöntää, että alan verolle laittaminen lisäisi kustannuksia, joita nyt ei ole, kiitos veronkierron.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu