Kertokaa minulle, olenko säälittävä ripustautuja tai menneissä eläjä. Juttu on meinaan niin että minut jätettiin n. 3 vuotta sitten toisen naisen takia. En väitä ettäkö avioliittomme (joka kesti 17v, 2 lasta) olisi ollut enää niin kukoistava kuin alkuaikoina, mutta oletin että lasten ja yhteisen historian takia mies olisi niin vastuullinen ettei eroaisi ja jättäisi perhettään. Kuvittelin että kumppanuus ja myötätunto painaisivat vaakakupissa enemmän kuin uutuuden viehätys ja nuoret naiset. Kuitenkin, hän rakastui (omien sanojensa mukaan ensimmäistä kertaa elämässään oikeasti) ja jätti minut ja tyttäret. Meillä on yhteishuoltajuus ja lapset melkein puolet ajasta isällään. Itse en ole toipunut kunnolla vieläkään. Kävin puolen vuoden terapiajakson ja olen yrittänyt "itsenäistyä" sekä päästä eteenpäin, mutta vieläkin tuntuuu todella katkeralta. Minulla ei ole eron jälkeen ollut mitään tai ketään miestä, ei edes yhdenillan juttua, vaikka olen ystävien kanssa ulkona käynyt ja matkustanutkin. Olenko liikaa kiinni menneessä?
Ex-miehen kanssa emme edelleenkään ole puheväleissä, koska en halua sitä. Kaikki yhteiset lapsiin liittyvät asiat pystymme hoitamaan meilitse ja se sopii minulle hyvin. En halua olla ystävällinen hänelle enkä olla tekemissä enempää kuin on pakko.
Viime viikolla sain lapsilta kuulla että mieheni uusi vaimo odottaa lasta. Uutinen oli minulle järkytys. Lasten takia pidin itseni kasassa, mutta illalla yksin kotona romahdin. Tuntuu pahalta että minun lapseni eivät ole enää ainoita lapsia vaan mies tekee lapsen jonkun uuden naisen kanssa. Pelkään että uusi perhe etäännyttää isän tyttäristään. Ja miten tyttäret voivat esimerkiksi keskittyä läksyjen tekoon ym jos asunnossa on vauva, joka itkee koko ajan? Mies kun ei ole enää mikään nuori vaan keski-ikäinen, ja onhan hän jo 2 lapsen isä. Miten hän meinaa pystyä huolehtimaan minun lapsista kun uusia tulee?
Kun kuulin miehen ja uuden vaimon avioitumisesta noin vuosi sitten, oli se kova paikka minulle myös. Mutta jotenkin tämä sattuu tuplasti enemmän. Ihankuin uusi vaimo veisi minulta kaiken. Hän otti ensin mieheni , sitten sitoo tämän vielä eliniäksi vastuuseen lapsestaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä ja miten pääsisin näistä tunteistani yli.
Exäni saa lapsen uuden kanssa
54
6976
Vastaukset
- Yksi eronnut nainen kans
Mä olen käynyt samanlaisia tunteita läpi vuosia sitten, kun erosin ja sanoisin, että et sä pääse niistä tunteista mitenkään muuten eroon ku ajan kanssa. Se vanha klisee, että aika parantaa haavat on niin taivaan tosi ku vain voi olla. Itselläni se avioeron käsittely vei nelisen vuotta ja sen jälkeen en oikeasti
enää ymmärtänyt, että mitä siinä miehessä olin aikoinaan nähnyt. Mua ei tosin jätetty toisen naisen takia, mutta mies se oli, joka siitä liitosta silloin lähti menemään. Mun erosta on jo 9 vuotta ja edelleen olen yksin. Sun kannattais nyt vain ottaa itseäsi niskasta kiinni ja lähteä ulos ja etsiä vaikka uutta kaveria, jos pystyt, ettei käy niin ku mulle, että viihdyn nykyään vähän liiankin hyvin kotona ja miehet ei kiinnosta enää oikeastaan ollenkaan. Pärjään hyvin yksin tai lasten kanssa. - oma kokemus
Niin se vaan elämä menee, että miehet tekee lapsia sen minkä ehtivät. Minun exällä on yksi lapsi meidän lasten lisäksi ja vauvan syntymästä "helvetti" alkoi. Kaikki meni uuden lapsen mukaan mm. isompien lasten tapaamiset menivät uuden lapsen mukaan mm. kun vauva on kipeä niin ei jaksa ottaa näitä isompia vastaan tai kun isommat lapset ovat vähänkin nuhaisia niin heitä ei oteta vastaan. Myös vauvan päiväunien aikaan isompien lasten pitää olla hiirenhiljaa että vauva saa nukuttua. Enää ei ollut aikaa mennä isompien lasten juttuihin mukaan vaan he kaikki pyörii vauvan ympärillä. Siellä hiekkalaatikon reunalla meidänkin kouluikäiset istuivat kun vauva siellä niin viihtyy. Isällä ei enää ole aikaa eikä kiinnostusta isompien lasten tapaamisiin tai asioihin (keskusteluihin). Kun otin asian puheeksi, niin exän mielestä vauva tarvitsee häntä enemmän kuin murrosikää lähestyvät lapset. En ole yhtään mustasukkainen uudesta vauvasta vaan olen vihainen kun uusi vauva syrjäyttää jo olemassa olevat lapset. Exän uusi nainen haukkuu minua kun yritän saada pidettyä lasteni ja isän tapaamiset sopimusten mukaisina. Minulla on tunne, että uusi nainen ei voi sietää edellisen liiton lapsia (hyvin paljon minun näköisiä) ja haluaa täysin exän osallistuvan vauvan hoitoon. Lapset eivät enää halua isänsä luo kun tuntevat olevansa siellä ylimääräisiä.
- mietiskelijä...
"kaikki pyörii vauvan ympärillä" "Siellä hiekkalaatikon reunalla meidänkin kouluikäiset istuivat"
Mitä jos ette olisi eronneet ja teille olisi syntynyt vauva vielä kouluikäisten lasten joukkoon? Voitko väittää, ettei arkea sanelisi hyvin pitkälti se, miten on pakko hoitaa vauvaa, ellei tahdo joutua lastensuojelijoiden käsiin? Vauvan kanssa valitettavasti (?) kaikki kun pitkälti pyörii perheessäkin siinä rutiinissa ja rytmissä, minkä se nuorimmainen perheelle asettaa. Kyllä ne isommat voivat jotain muutakin leikkiä kuin hiekkakakkuja tehdä, vaikka samaiselle paikalle tulisivatkin, missä taaperoa on vahdittava. Jos nämä yllä mainitut sitaatit ovat oikeasti lastesi kertomaa, kai ymmärrät, että heidän kertomaansa sävyttää paitsi se, miten sinä haluat asiat kuulla, myös se, kuinka mustasukkaisia tunteita he kokevat pikkusisaruksestaan. Sisarkateus on kovin luonnollinen asia missä tahansa perhekokoonpanossa. Ehkä uusperheessä jonkin verran haastavampaa, koska splitata voi paljon enemmän, eikä arki muodostu normaaliarjeksi kahden kodin käytännössä yhtä nopeasti. Sitten voisit lisäksi muistella, paljonko jaksoit muuta kuin pakollista kun olit vauvan äiti? Exäsi perheessä on tietenkin muuttunut sekä jaksamisen tilanne että hetkellisesti huolehtimisen tarpeenkin tilanne. Asia korjaantuu kuten muissakin perheissä ajan kanssa. Kärpäsistä ei kannata tehdä härkäsiä. Jokainen lapsi on joka tapauksessa vanhemmalleen yhtä rakas ja tärkeä. Vauva vain tarvitsee huolenpitoa kovin eri tavalla kuin esim. kouluikäinen. Toivotaan että entiselläsi olisi kuitenkin voimia välillä vaikka ottaa teidän yhteisenne ja lähteä touhuamaan jotain ihan muuta yhdessä heidän kanssaan. Toki näin saattaa olla jo tapahtunutkin, mutta lapsesi hakevat sinulta hyvitteleviä reaktioita, kun tietävät, että äidin sydämeesi sattuu ajatus, etteivätkö he muka olisi aivan yhtä rakkaita ja tärkeitä kuin ennenkin. Se nyt vain on niin, että heidän toisessa perheessään on porukkaa enemmän kuin perheessään sinun kanssasi. Huomio jakaantuu luonnollisesti tuolloin eri tavalla, eikä se ole huono asia, vaan ihan normaalia missä tahansa perheessä.
Tällainen näkemys.
- ...........
Kovin ovat tuttuja sinun tuntemuksesi. Minulle tuli ero reilut neljä vuotta sitten 30 avioliittovuoden jälkeen, kolme yhteistä aikuista lasta. Minä hain eroa, koska exäni oli löytänyt uuden naisen, jonka kanssa arvioi saavansa paremman parisuhteen. Mies kyllä olisi halunnut pitää meidät molemmat, joten jouduin itse tekemään ns. likaisen työn, hoitamaan ositukset, hankkimaan uuden asunnon ja korjaamaan tavarani pois talosta, joka oli yli 20 vuotta yhteinen kotimme. Exäni avioitui tämän naisen kanssa kolmen vuoden kuluttua erosta. Luulin jo päässeeni erosta yli, mutta avioituminen sai kyllä aikaan melkoisen tunteiden myllerryksen. Exäni nosti uuden suhteensa samalle tasolle kuin minäkin aikanaan olin, vihityksi vaimoksi. Ymmärrän tunteesi erittäin hyvin. Olen nyt vuodessa päässyt uudelleen tasapainoon ja kun kohta tulee viisi vuotta erosta niin alkaa tuntua siltä, että vaikeimmat tunteet on käsitelty. Exäni tuntuu nyt lähes vastenmieliseltä enkä halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Uutta vaimoa halveksin. Hän, itsekin vielä naimisissa rupesi järjestelemään tapaamisia exäni kanssa.Olen nyt tajunnut, millainen nössö tossukka exäni oli, joten ymmärrän oikein hyvin tapahtuneen.
Exän vaimo on onneksi niin vanha, että ei pysty enää lisääntymään. Avioitumisen aikaan ajattelin kauhulla, millaiset reaktioni olisivat, jos perheenlisäystä tulisi minun lasteni rinnalle. Sanoisin saman kuin edelläkin on sinulle sanottu: vain aika auttaa. Minulle on henkireikänä ollut kirjoittaminen ja ystävieni (pari hyvää) kanssa keskusteleminen. Luojan kiitos, he ovat jaksaneet puhetulvaani. Exäni ei ole eron jälkeen suostunut asioista mitään keskustelemaan.
On oikea periaate, että et pidä exääsi yhteyttä. Hae ulkopuolista ammattiapua, jotta selviät ja jaksat lasten kanssa. Kyllä mies ilmeisesti pystyy entiset lapset unohtamaan ja syrjäyttämään. Meillä on ainakin aikuisten lasten ja isänsä suhde mennyt etäisempään ja huonompaan suuntaan, täysin erilaiseksi kuin miksi sen luulin eron aikaan kehittyvän. Exälle on uusi vaimo ja omat harrastukset kaikkein tärkeimmät. Ajattelen kuitenkin, että exä on se, joka eniten menettää. Lapsesi eivät ilmeisesti enää ole ihan pieniä. Kunnioita heidän päätöstään siitä, missä haluavat olla.- Helie12
Minulla on myös ero takana pitkästä liitosta, avioliittoa 28 vuotta ja mies löysi toisen naisen, alaisensa. Lapset ovat jo aikauisia ja muuttaneet pois kotoa. Hain itse eron, itse jäin asumaan perheen kotiin ja asun tässä edelleenkin. Erosta on nyt kuusi vuotta ja kyllä välillä on ollut yhtä helvettiä. Olen herkkä ja tunnen asiat erittäin voimakkaasti. Kävin myös reilun puolen vuoden terapian ja auttoihan se aina hetkeksi mutta kyllä näin pitkän liiton purkaminen ja uuden identiteetin muodostaminen on todella vaikeaa ja ottaa paljon aikaa. Aluksi hylkääminen ei tuntunut oikeastaan ollenkaan mutta vasta vuosien päästä olen sitä surrut ja ihmetellyt, että eikö yli kolmenkymmenen vuoden yhdessä olo ollut minkään arvoinen kun sen voi hyvin helposti heittää romukoppaan ja aloittaa uuden elämän toisen naisen kanssa. Kuulostaa varmasti katkeralta ja sitä varmasti onkin ja saakin olla.
Erotunteet nousevat vieläkin pintaan, yleensä silloin kun lapset kertovat jotain isänsä uudestä elämästä. Haluaisin jo niin kovasti mennä eteenpäin elämässä ja hyväksyä tapahtuneen, mutta ei järki näissä asioissa auta, tulee helposti arvottomuuden tunteita. Olen seurustellut muutaman vuoden laastarisuhteen, tällä hetkellä ei ole ketään, haluaisin kyllä löytää vielä sen elämäni suhteen ja toivottavasti vielä löydänkin. Eniten loukkaa se, että entinen mieheni ei ole pystynyt puhumaan kertaakaan koko erosta, ei kenellekään. Minulla on ollut vain kysymyksiä, ei vastauksia. Minun mielestäni entinen mieheni olisi ollut velvollinen selvittämään eron syyt, minulle ei riitä syyksi toinen nainen, halusin tietää mikä meidän liitossamme meni pieleen.
Aika kyllä lieventää tunteiden mylläkkää mutta kyllä nämä hylkäämiset pitkän avioliiton jälkeen ovat niin syvälle käyviä tapahtumia ihmisen elämässä, ettei voi odottaakaan nopeaa "paranemista". Vaikeaa on alistua siihen tosiasiaan, etteivät kaikki omaa elämää koskevat päätökset ole omia.
Mutta kyllä me siskot olemme käyneet ja käymme sellaisen elämänkoulun ja tutustumme itseemme, ettei se entinen elämä taitaisi sen exän kanssa enää kiinnostaa. Luulen kyllä, että se lähtijä ei löydä sitä etsimäänsä vaihtamalla ihmistä.
- ymmärtää, muttei kuitenkaan
Mies ei ole enää sinun miehesi, ainoastaan laspsiesi isä. Mies on tuon naisen aviomies ja ei ole sinun asiasi miettiä liikaa heidän valintojaan. Varmaan mies ja vaimonsa ovat todella onnellisia tulevasta lapsestaan, välittämättä pätkääkään mitä sinä olet mieltä.
Itkeehän ne vauvat muissakin perheissä, niissäkin joissa on läksyjä tekeviä kouluikäisiä, eli teetpä tikusta asiaa.
Anna jo olla, ja päästä irti tuosta miehestä. Ihan itsesi takia.- äiti###
Hei Tällaiselle isälle ja (äidille) voi antaa lahajksi Laura Honkasalon Eropaperit kirjan. Tule ehkä mietittävää.
Ja lastenvalvoja auttaa aina kun tilanne on kohtuuton. Ei tarvii yksin opettaa vanhemmuutta.
- ExMrsEx
seinille nuo puheet siitä, miten aiemman liiton lapset unohtuvat uuden vauvan tullessa maailmaan! No, niinhän se on, että "paha kello kauas kaikaa", ja kun joku hoitaa asiat kunnialla, ei sitä juurikaan mainita - koska niinhän asian pitäisi olla...
No, olenpa sellainen ihme, joka kehuu exää ; erosimme reilu 10 v sitten, lapset silloin 3 ja 5 v. Kumpikin löysi suht nopeasti uuden kumppanin, ja kieltämättä itseäni jännitti, kun kuulin ex:n ja uuden vaimon odottavan esikoistaan... Turhaa oli, hienosti asiat ovat hoituneet. Yhteisiltä pojiltamme ei ole jäänyt yhtään isän luona käyntiä väliin uuden pikkusiskon vuoksi, eikä poikia ole "sorsittu", vaikka avuton vauva taloon tulikin. Nyt pikkusisko on jo kouluiässä, ja todella tärkeä isoille veljille.
Ehkä tilanne on jotenkin sitten erilainen, kun on tullut ero toisen naisen vuoksi... Mene ja tiedä. Mutta eivät kaikki isät lapsiaan hylkää uutta perhettä perustaessaan! Ja lopultakin... Mitäpä muua entiselle puolisolle kuuluu, kunhan lapsilla on asiat hyvin. - Nutturatäti
>>Kertokaa minulle, olenko säälittävä ripustautuja tai menneissä eläjä.
Kyllä olet, ihan rehellisesti sanottuna. Olet suorastaan tyyppiesimerkki sellaisesta.
Myönnät itsekin, ettei avioliittonne ollut enää kovin kukoistava, mutta vaadit silti että miehen olisi pitänyt siinä elää kituuttaa loppuikänsä ihan vain sinun mieliksesi ja vanhasta tottumuksesta. Eikö miehelläsi ole mielestäsi oikeutta omaan elämään lainkaan? Kyllä hänellä on täysi oikeus erota huonoksi käyneestä suhteesta ja aloittaa uusi, jossa on onnellisempi. Ei uusi vaimo eikä lapsikaan ole mitenkään teidän lapsiltanne pois. Hehän saattavat olla mielissään uudesta pikkusisaruksesta. Sinä vain olet tässä itsekäs ja kiukuttelet kun muut ihmiset elävät kuten itse tahtovat eivätkä siten kuin sinä tahtoisit.
>>Ihankuin uusi vaimo veisi minulta kaiken. Hän otti ensin mieheni , sitten sitoo tämän vielä eliniäksi vastuuseen lapsestaan.
Höpö höpö. Avioliitto ja lapsenteko on ex-miehesi ja hänen vaimonsa yhteinen päätös. Kukaan ei ole "ottanut" sinulta miestä, vaan hän on itse lähtenyt, koska ei viihtynyt kanssasi. Kirjoituksesi perusteella on helppo ymmärtää, miksi ei. Sinulla on todellakin vastenmielisen itsekäs ja omistushaluinen asenne.
Ilmeisesti et edes ajattele, että ex-miehesi (tai miehet yleensäkään) on ihminen, jolla on omat ajatukset ja oma tahto, vaan kuvittelet että miehet ovat vain naisten omaisuutta ja palvelijoita. Vieläkö ihmettelet, miksi mies ei enää halunnut elää kanssasi?
Sinun pitää nyt vain unohtaa hänet ja ruveta elämään omaa elämääsi. Oletko ylipäänsä kiinnostunut mistään muusta kuin exäsi tekemisistä? Hanki vaikka joku hyvä harrastus, rupea hyväntekeväisyys- tai luonnonsuojelujärjestön vapaaehtoistyöntekijäksi. Huomaat että maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita kuin sinun napasi ja sinun exäsi elämänvalinnat. Lakkaa märehtimästä asioita, jotka eivät sinulle kuulu yhtään.- empatiaa.....
osaat olla niin kannustava, on kiva lyödä lyötyä...ap...lle tuli varmaan oikein hyvä olo tuosta..toisaalta olet monessa asiassa oikeassa, mutta sanomasi on hyvin hyökkäävää.
- <3 <3
jolla lupauduttiin niin myötä- kuin vastamäessä, ei luvattu tuntea vaan luvattiin: TAHDON.
Voimia ap:lle!! Muista, että on yksi joka ei petä eikä jätä:
Ps. 50:15 Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua."
Ps. 60:13 Auta meitä, me olemme hädässä! Turha on ihmisten apu.
2. Tess. 3:3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahalta.
Ps. 109:21 Herra, minun Herrani, tule avukseni nimesi kunnian tähden! Sinä olet hyvä ja uskollinen, pelasta minut!
Ps.18:26 Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan sinä olet vilpitön.
Ps. 33:4 Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan.
Jaak. 4:5 Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: "Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"? - matilda*
empatiaa..... kirjoitti:
osaat olla niin kannustava, on kiva lyödä lyötyä...ap...lle tuli varmaan oikein hyvä olo tuosta..toisaalta olet monessa asiassa oikeassa, mutta sanomasi on hyvin hyökkäävää.
Nutturatäti ei tosiaankaan lyönyt lyötyä kuten kuvailit. Vaan hän selkeästi kehoitti suuntamaan katseen ap:n omaan elämään. Tottakai se sattuu, jos oma elämä on ollut pitkään kadoksissa: se ei tosin ole ap:n exän, hänen uuden puolison eikä tulevan vauvan vika.
- nuttura piukalla
matilda* kirjoitti:
Nutturatäti ei tosiaankaan lyönyt lyötyä kuten kuvailit. Vaan hän selkeästi kehoitti suuntamaan katseen ap:n omaan elämään. Tottakai se sattuu, jos oma elämä on ollut pitkään kadoksissa: se ei tosin ole ap:n exän, hänen uuden puolison eikä tulevan vauvan vika.
sen oma vika, miks meni tollasen kaa aikoinaan naimisiin....olis ottanut paremman;D ;D
- rakastunut..
ihminen tuolaasen paskan perään haikaile, sehän petti ja jätti, ja piti sua ihan pellenä, ole onnellinen että pääsit siitä eroon.
ota itteäsi niskasta kiinni ja keskity itseesi ja lapsiisi, ja ala kulkeen tuntosarvet pystyssä sua odottaa joku jossain joka arvostaa ja kunnioittaa sua. - Kaarinalle
Ensinnäkin: jätä nimimerkki "Nutturatädin" mielipiteet omaan arvoonsa. Nutturatäti ei osaa kirjoittaa tavalla, jossa osoittaisi kunnioittavansa muita ihmisiä.
Toiseksi: sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin tunnet, kaikki ne raadollisetkin tunteet. Suru lähtee suremalla ja viha lähtee vihaamalla eli vihaa ja sure juuri niin paljon kuin huvittaa. Yritä löytää tapoja käsitellä tunteita: puhu ystävien kanssa, kirjoita päiväkirjaa ja hakeudu uudelleen terapiaan. Et ilmeisestikään käynyt terapiassa tarpeeksi kauan. Et ole itsekäs tai huono ihminen, olet inhimillinen.
Miehesi kohteli sinua todella huonosti. Jos ex-miehesi oli tyytymätön liittonne, hänen olisi pitänyt tuoda ne ajatukset ja tunteet ilmi ja niin, että myös sinä ymmärrät, mistä on kyse. Uskottomuus ei koskaan ole ratkaisu huonoon liittoon, vaan vastuullinen aikuinen hakee pariterapiaa, jos on ongelmia. Luultavasti kyse oli miehesi identiteettikriisistä, ei sinusta ja liitostanne. Lakkaa syyttämästä itseäsi: kukaan ei ole parisuhteessaan täydellinen, vaan kaikki tekevät virheitä. Sinun virheesi eivät olleet avioeronne syy.
Tunnut olevan vielä emotionaalisesti kiinni ex-miehessäsi ja tätä kautta miehelläsi on vielä valtaa sinuun. Miksi haluat antaa moisen vallan miehelle, joka kohteli sinua huonosti? Onko miehesi tällaisten tunteiden arvoinen? Tee lopullinen pesäero ja näe miehesi sellaisena, kun hän on: sääli hänen keinottomuuttaan ja sitä, että hänellä oli selvästi suuria ongelmia oman itsensä kanssa, tunteiden ja ajatusten käsittelyssä.
Lähde rakentamaan omaa elämääsi ja etsi uusia kiinnostuksenkohteita. Tee kaikkia niitä asioita, joista vain haaveilit, kun olit avioliitossa. Rakenna elämä, johon itse olet tyytyväinen. Kun pystyt olemaan yksin, pystyt olemaan jonkun toisenkin kanssa. Kaikkea hyvää sinulle!- Nutturatäti
>>Toiseksi: sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin tunnet, kaikki ne raadollisetkin tunteet. Suru lähtee suremalla ja viha lähtee vihaamalla eli vihaa ja sure juuri niin paljon kuin huvittaa.>Miehesi kohteli sinua todella huonosti. Jos ex-miehesi oli tyytymätön liittonne, hänen olisi pitänyt tuoda ne ajatukset ja tunteet ilmi ja niin, että myös sinä ymmärrät, mistä on kyse. Uskottomuus ei koskaan ole ratkaisu huonoon liittoon, vaan vastuullinen aikuinen hakee pariterapiaa, jos on ongelmia. Luultavasti kyse oli miehesi identiteettikriisistä,
- 32
Nutturatäti kirjoitti:
>>Toiseksi: sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin tunnet, kaikki ne raadollisetkin tunteet. Suru lähtee suremalla ja viha lähtee vihaamalla eli vihaa ja sure juuri niin paljon kuin huvittaa.>Miehesi kohteli sinua todella huonosti. Jos ex-miehesi oli tyytymätön liittonne, hänen olisi pitänyt tuoda ne ajatukset ja tunteet ilmi ja niin, että myös sinä ymmärrät, mistä on kyse. Uskottomuus ei koskaan ole ratkaisu huonoon liittoon, vaan vastuullinen aikuinen hakee pariterapiaa, jos on ongelmia. Luultavasti kyse oli miehesi identiteettikriisistä,
Kirjoitit, että Kaarinan mies ei kohdellut häntä huonosti. Väitätkö todella, että sinun mielestäsi uskoton kohtelee aviopuolisoaan hyvin? Haluaisitko saman tapahtuvan omalla kohdallasi?
"Eikä terapia muutenkaan ole mikään taikatemppu, jolla kuolleet tunteet saa kukoistamaan. (Täällä on muuten ollut parikin ketjua, joissa kysyttiin onko pariterapia pelastanut jonkun avioliiton. Kukaan ei kertonut, että on. Sen sijaan moni kertoi että pariterapia auttoi näkemään, että ero on ainoa järkevä ratkaisu heidän tilanteessaan.)"
En tiedä, mistä on syntynyt väärinkäsitys siitä, että pariterapian tavoitteena on väkisin jatkaa liittoa. Kaarinan avioero kuulostaa tosi huonosti hoidetulta ja pariterapia olisi luultavasti auttanut asiaa. Luulisi, että Kaarinan miestä olisi kiinnostanut hoitaa avioero parhaalla mahdollisella tavalla - onhan Kaarina lasten äiti ja hänen hyvinvointinsa on tosi tärkeää lasten kannalta. Uskottomuus ei ole rakentava tapa hoitaa avioeroa.
"Oletko sinä oikeasti sitä mieltä, että ihminen ei saisi rakastua? Olisiko miehen pitänyt tukahduttaa tunteensa ja pysyä huonossa suhteessa vain siksi, ettei vaimon tarvitse jäädä yksin? Haluaisitko sinä, että joku asuu kanssasi pelkästä velvollisuudentunnosta, vaikka ei rakasta enää? Sellainen elämäkö sitten olisi onnellista?"
En ole sitä mieltä, että kenenkään kannattaa olla huonossa suhteessa, mutta parisuhde on kai kuitenkin nimenomaan parisuhde ja kumpikin osapuoli on siitä yhtälailla vastuussa eli jos Kaarinan mies koki parisuhteensa huonoksi, tilannetta ei varmaankaan auttanut uuden suhteen solmiminen. Parisuhdetta parannetaan siihen keskittymällä ja miettimällä tarkkaan omaa osuutta parisuhteeseen.
Käsityksesi "rakkaudesta" on aika harlekiinitasoa. Rakkaus on yksi tunne muiden joukossa - ei enempää eikä vähempää ja ihminen itse tuottaa tunteensa. Eivät ne tunteet mihinkään kuole, jos ei niitä itse halua kuolettaa. Jos Kaaarinan mies koki rakastuneensa ensimmäisen kerran, kuulostaa siltä, että hänellä on ollut hyvin huono kosketus omiin tunteisiinsa ja identiteettikriisi meneillään.
En ole muuten koskaan kuullut, että haukkuminen ja toisen mollaaminen olisi hyvä keino saada asiansa perille. Käytätkö sitä keinoa useinkin omassa elämässäsi? - rastasetä 10
Nutturatäti kirjoitti:
>>Toiseksi: sinulla on oikeus tuntea juuri niin kuin tunnet, kaikki ne raadollisetkin tunteet. Suru lähtee suremalla ja viha lähtee vihaamalla eli vihaa ja sure juuri niin paljon kuin huvittaa.>Miehesi kohteli sinua todella huonosti. Jos ex-miehesi oli tyytymätön liittonne, hänen olisi pitänyt tuoda ne ajatukset ja tunteet ilmi ja niin, että myös sinä ymmärrät, mistä on kyse. Uskottomuus ei koskaan ole ratkaisu huonoon liittoon, vaan vastuullinen aikuinen hakee pariterapiaa, jos on ongelmia. Luultavasti kyse oli miehesi identiteettikriisistä,
tietää, osata,ja tehdä aina oikein, teeppäs Kaarina niinkö viisas nuttura neuvoo niin pelastut.
Täältä ei kantsi mittää neuvoja pyytää, täällä sut haukutaan, nollataan ja mollataan ja aina on oma vika jos kaikki on elämässä mennyt päin persettä. Nutturan mukaan ei mitään tunteita saa näyttää, pitää vaan hymyillä, ja olla onnellinen, vaikka sua potkitaan päähän.... - matilda*
32 kirjoitti:
Kirjoitit, että Kaarinan mies ei kohdellut häntä huonosti. Väitätkö todella, että sinun mielestäsi uskoton kohtelee aviopuolisoaan hyvin? Haluaisitko saman tapahtuvan omalla kohdallasi?
"Eikä terapia muutenkaan ole mikään taikatemppu, jolla kuolleet tunteet saa kukoistamaan. (Täällä on muuten ollut parikin ketjua, joissa kysyttiin onko pariterapia pelastanut jonkun avioliiton. Kukaan ei kertonut, että on. Sen sijaan moni kertoi että pariterapia auttoi näkemään, että ero on ainoa järkevä ratkaisu heidän tilanteessaan.)"
En tiedä, mistä on syntynyt väärinkäsitys siitä, että pariterapian tavoitteena on väkisin jatkaa liittoa. Kaarinan avioero kuulostaa tosi huonosti hoidetulta ja pariterapia olisi luultavasti auttanut asiaa. Luulisi, että Kaarinan miestä olisi kiinnostanut hoitaa avioero parhaalla mahdollisella tavalla - onhan Kaarina lasten äiti ja hänen hyvinvointinsa on tosi tärkeää lasten kannalta. Uskottomuus ei ole rakentava tapa hoitaa avioeroa.
"Oletko sinä oikeasti sitä mieltä, että ihminen ei saisi rakastua? Olisiko miehen pitänyt tukahduttaa tunteensa ja pysyä huonossa suhteessa vain siksi, ettei vaimon tarvitse jäädä yksin? Haluaisitko sinä, että joku asuu kanssasi pelkästä velvollisuudentunnosta, vaikka ei rakasta enää? Sellainen elämäkö sitten olisi onnellista?"
En ole sitä mieltä, että kenenkään kannattaa olla huonossa suhteessa, mutta parisuhde on kai kuitenkin nimenomaan parisuhde ja kumpikin osapuoli on siitä yhtälailla vastuussa eli jos Kaarinan mies koki parisuhteensa huonoksi, tilannetta ei varmaankaan auttanut uuden suhteen solmiminen. Parisuhdetta parannetaan siihen keskittymällä ja miettimällä tarkkaan omaa osuutta parisuhteeseen.
Käsityksesi "rakkaudesta" on aika harlekiinitasoa. Rakkaus on yksi tunne muiden joukossa - ei enempää eikä vähempää ja ihminen itse tuottaa tunteensa. Eivät ne tunteet mihinkään kuole, jos ei niitä itse halua kuolettaa. Jos Kaaarinan mies koki rakastuneensa ensimmäisen kerran, kuulostaa siltä, että hänellä on ollut hyvin huono kosketus omiin tunteisiinsa ja identiteettikriisi meneillään.
En ole muuten koskaan kuullut, että haukkuminen ja toisen mollaaminen olisi hyvä keino saada asiansa perille. Käytätkö sitä keinoa useinkin omassa elämässäsi?kuten monessa muussakaan asiassa ei ole kysymys siitä, mitä ap:n exän olisi PITÄNYT jonkun toisen mielestä tehdä. Kysymys on ainoastaan siitä mitä oikeasti tapahtui - eli ap:n ex häipyi toisen matkaan. Hänellä oli siihen omat syynsä, jotka varmaan jäävät ikuiseksi salaisuudeksi ap:lle eikä hän sitä tietoa mihinkään edes tarvitsekaan. Luultavasti vetäisi vain enemmän herneitä nenäänsä, kun ei ole exän kanssa yhtään samalla aaltopituudella.
Pallo on nyt ainoastaan ap:llä - HÄNEN on valittava suhtautumisensa asiaan. Kukaan muu kuin hän itse ei voi tässä asiassa auttaa. HÄNEN olisi kyettävä ymmärtämään, että on täysin vastuussa omista tunteistaan ja niiden selvittelystä - itsensä kanssa. Hänen kannaltaan olisi todella edullista kääntää katseensa kokonaan itseensä.
Pariterapiaa voi jossain tapauksessa harkita, vaikka eronkin yhteydessä, JOS molemmat sitä tahtovat. Muuten sillä ei ole mitään merkitystä.
"parisuhde on kai kuitenkin nimenomaan parisuhde ja kumpikin osapuoli on siitä yhtälailla vastuussa eli jos Kaarinan mies koki parisuhteensa huonoksi, tilannetta ei varmaankaan auttanut uuden suhteen solmiminen"
Minä kuvittelin vuosia, että olen yksin vastuussa exsuhteestani. Sitten yritin puhua hyvällä, pahalla ja kaikelta siltä väliltä exälle asioista, ja osoittaa, että myös hän on vastuussa suhteestamme. Ei tuottanut muuta tulosta paitsi "juu juu, katsotaan, kun on joskus parempaa aikaa" tai "sehän on sinun ongelmasi".No, kun halusin eroa se olikin hänelle ainoa ongelma meidän liittomme aikana. Sitä hän osasi myös pitkittää. Vaikka aloitin suhteen toisen kanssa, se ei exää haitannut. Minua haittasi - ja hain lopulta yksin eroa, ex vastusti loppuun asti. Minua totisesti helpotti uusi suhde: tajusin kuinka erilaisia miehiä voi olla ja sain itseni riuhtaistua kuolleesta suhteestani erilleen. Exää ero ei helpottanut, koska piti kuolleesta suhteestamme... tai ainakin minun tuomasta hyödystä hänelle. Olin todella tyhmä, kun suostuin tekemään kaiken perheessämme enkä kohtaamaan parisuhteemme todellisuutta aikaisemmin.
Kun avauduin miespuoliselle ystävälleni tuntemuksistani exsuhteessani, hän sanoi pari kertaa: kuule matilda - olet liian kiltti ja nynny. Koska tiedät mikä liitossanne mättää, eikä mitkään puheet auta (kannattaisiko jo 10 v yrittämisen jälkeen ymmärtää...) - niin ota niskasta itseäsi kiinni ja hae eroa. Kun sitten eroa hain - tunsin saavani samalla itsetuntoni takaisin. - Paraneminen
matilda* kirjoitti:
kuten monessa muussakaan asiassa ei ole kysymys siitä, mitä ap:n exän olisi PITÄNYT jonkun toisen mielestä tehdä. Kysymys on ainoastaan siitä mitä oikeasti tapahtui - eli ap:n ex häipyi toisen matkaan. Hänellä oli siihen omat syynsä, jotka varmaan jäävät ikuiseksi salaisuudeksi ap:lle eikä hän sitä tietoa mihinkään edes tarvitsekaan. Luultavasti vetäisi vain enemmän herneitä nenäänsä, kun ei ole exän kanssa yhtään samalla aaltopituudella.
Pallo on nyt ainoastaan ap:llä - HÄNEN on valittava suhtautumisensa asiaan. Kukaan muu kuin hän itse ei voi tässä asiassa auttaa. HÄNEN olisi kyettävä ymmärtämään, että on täysin vastuussa omista tunteistaan ja niiden selvittelystä - itsensä kanssa. Hänen kannaltaan olisi todella edullista kääntää katseensa kokonaan itseensä.
Pariterapiaa voi jossain tapauksessa harkita, vaikka eronkin yhteydessä, JOS molemmat sitä tahtovat. Muuten sillä ei ole mitään merkitystä.
"parisuhde on kai kuitenkin nimenomaan parisuhde ja kumpikin osapuoli on siitä yhtälailla vastuussa eli jos Kaarinan mies koki parisuhteensa huonoksi, tilannetta ei varmaankaan auttanut uuden suhteen solmiminen"
Minä kuvittelin vuosia, että olen yksin vastuussa exsuhteestani. Sitten yritin puhua hyvällä, pahalla ja kaikelta siltä väliltä exälle asioista, ja osoittaa, että myös hän on vastuussa suhteestamme. Ei tuottanut muuta tulosta paitsi "juu juu, katsotaan, kun on joskus parempaa aikaa" tai "sehän on sinun ongelmasi".No, kun halusin eroa se olikin hänelle ainoa ongelma meidän liittomme aikana. Sitä hän osasi myös pitkittää. Vaikka aloitin suhteen toisen kanssa, se ei exää haitannut. Minua haittasi - ja hain lopulta yksin eroa, ex vastusti loppuun asti. Minua totisesti helpotti uusi suhde: tajusin kuinka erilaisia miehiä voi olla ja sain itseni riuhtaistua kuolleesta suhteestani erilleen. Exää ero ei helpottanut, koska piti kuolleesta suhteestamme... tai ainakin minun tuomasta hyödystä hänelle. Olin todella tyhmä, kun suostuin tekemään kaiken perheessämme enkä kohtaamaan parisuhteemme todellisuutta aikaisemmin.
Kun avauduin miespuoliselle ystävälleni tuntemuksistani exsuhteessani, hän sanoi pari kertaa: kuule matilda - olet liian kiltti ja nynny. Koska tiedät mikä liitossanne mättää, eikä mitkään puheet auta (kannattaisiko jo 10 v yrittämisen jälkeen ymmärtää...) - niin ota niskasta itseäsi kiinni ja hae eroa. Kun sitten eroa hain - tunsin saavani samalla itsetuntoni takaisin.että Kaarinalla ei ollut halua parantaa suhdettaan? Parisuhde on kahden kauppa: Kaarinan mies kohteli häntä tosi inhottavasti eikä tätä tosiasiaa ole mitään syytä kieltää. Onhan parempi tajuta, että ex-mies käyttäytyi tosi paskamaisesti ja epäkypsästi. Kun kohtaa tosiasiat, voi paraneminen alkaa.
- mr xx
matilda* kirjoitti:
kuten monessa muussakaan asiassa ei ole kysymys siitä, mitä ap:n exän olisi PITÄNYT jonkun toisen mielestä tehdä. Kysymys on ainoastaan siitä mitä oikeasti tapahtui - eli ap:n ex häipyi toisen matkaan. Hänellä oli siihen omat syynsä, jotka varmaan jäävät ikuiseksi salaisuudeksi ap:lle eikä hän sitä tietoa mihinkään edes tarvitsekaan. Luultavasti vetäisi vain enemmän herneitä nenäänsä, kun ei ole exän kanssa yhtään samalla aaltopituudella.
Pallo on nyt ainoastaan ap:llä - HÄNEN on valittava suhtautumisensa asiaan. Kukaan muu kuin hän itse ei voi tässä asiassa auttaa. HÄNEN olisi kyettävä ymmärtämään, että on täysin vastuussa omista tunteistaan ja niiden selvittelystä - itsensä kanssa. Hänen kannaltaan olisi todella edullista kääntää katseensa kokonaan itseensä.
Pariterapiaa voi jossain tapauksessa harkita, vaikka eronkin yhteydessä, JOS molemmat sitä tahtovat. Muuten sillä ei ole mitään merkitystä.
"parisuhde on kai kuitenkin nimenomaan parisuhde ja kumpikin osapuoli on siitä yhtälailla vastuussa eli jos Kaarinan mies koki parisuhteensa huonoksi, tilannetta ei varmaankaan auttanut uuden suhteen solmiminen"
Minä kuvittelin vuosia, että olen yksin vastuussa exsuhteestani. Sitten yritin puhua hyvällä, pahalla ja kaikelta siltä väliltä exälle asioista, ja osoittaa, että myös hän on vastuussa suhteestamme. Ei tuottanut muuta tulosta paitsi "juu juu, katsotaan, kun on joskus parempaa aikaa" tai "sehän on sinun ongelmasi".No, kun halusin eroa se olikin hänelle ainoa ongelma meidän liittomme aikana. Sitä hän osasi myös pitkittää. Vaikka aloitin suhteen toisen kanssa, se ei exää haitannut. Minua haittasi - ja hain lopulta yksin eroa, ex vastusti loppuun asti. Minua totisesti helpotti uusi suhde: tajusin kuinka erilaisia miehiä voi olla ja sain itseni riuhtaistua kuolleesta suhteestani erilleen. Exää ero ei helpottanut, koska piti kuolleesta suhteestamme... tai ainakin minun tuomasta hyödystä hänelle. Olin todella tyhmä, kun suostuin tekemään kaiken perheessämme enkä kohtaamaan parisuhteemme todellisuutta aikaisemmin.
Kun avauduin miespuoliselle ystävälleni tuntemuksistani exsuhteessani, hän sanoi pari kertaa: kuule matilda - olet liian kiltti ja nynny. Koska tiedät mikä liitossanne mättää, eikä mitkään puheet auta (kannattaisiko jo 10 v yrittämisen jälkeen ymmärtää...) - niin ota niskasta itseäsi kiinni ja hae eroa. Kun sitten eroa hain - tunsin saavani samalla itsetuntoni takaisin.et sinäkään kovin viisas ole, kun halusit eroa niin mikset eronnu?, vaan kärvistelit siinä ja hait vielä uuden vaikka vanha oli vielä voimassa.
Olisit hakenu sen eron vaan heti kun siltä tuntu ,ilmottamatta toiselle siitä senkummemmin kun kerran tiesit ettei siitä mitään tule, ja ollu yksiksesi vähän aikaa ja miettinyt omaa panostasi siihen suhteeseen.
Miksi etenki naiset on niin epäitsenäisiä että pelkäävät yksinoloa , aina pitää olla uusi elättäjä valmiina ennekö uskaltaa eroa. - matilda*
mr xx kirjoitti:
et sinäkään kovin viisas ole, kun halusit eroa niin mikset eronnu?, vaan kärvistelit siinä ja hait vielä uuden vaikka vanha oli vielä voimassa.
Olisit hakenu sen eron vaan heti kun siltä tuntu ,ilmottamatta toiselle siitä senkummemmin kun kerran tiesit ettei siitä mitään tule, ja ollu yksiksesi vähän aikaa ja miettinyt omaa panostasi siihen suhteeseen.
Miksi etenki naiset on niin epäitsenäisiä että pelkäävät yksinoloa , aina pitää olla uusi elättäjä valmiina ennekö uskaltaa eroa.exliitossani, jotta saisin exää paremmin sopeutettua eroon. Ajattelin olla suututtamatta/kiusaamatta häntä pikaerolla, koska lasten takia meidän kumminkin on oltava tekemisissä toistemme kanssa. Lisäksi hän työskenteli kotona eikä saanut muutenkaan tarpeeksi tulosta aikaiseksi (edes minipalkkaa suhteessa työhön käytettyyn aikaan), niin olisi ollut täydellinen katastrofi hänelle, mikäli olisin heti ryhtynyt eroa hakemaan. Jos se on mielestäsi tyhmästi tehty, niin siitä viis veisaan. Kaikella on aikansa - ja minun aikani hakea eroa oli juuri silloin, kun sitä hain - ei enemmin tai myöhemmin.
Tiedoksesi, etten todellakaan pelkää olla yksin - päinvastoin: Kaipaan yksinäisyyttä ja rauhaa. Lisäksi vielä - minä elätin kokonaan lapset ja vastasin exän kuluista n. 80% eikä toisinpäin. Uudesta miehestä en elätettävää huoli, mutten myöskään hänen kustannuksella elele.
Mielenkiintoista onkin, kun eläminen tulee nyt eron jälkeen paljon edullisemmaksi, vaikken saa kuin minimielatusmaksut. Parempi sekin kuin ei liiton aikana mitään! Vanhemmat lapsetkin ovat iloisia, kun voivat käydä töissä eikä iskä enää pummaa heidän rahojaan. - matilda*
Paraneminen kirjoitti:
että Kaarinalla ei ollut halua parantaa suhdettaan? Parisuhde on kahden kauppa: Kaarinan mies kohteli häntä tosi inhottavasti eikä tätä tosiasiaa ole mitään syytä kieltää. Onhan parempi tajuta, että ex-mies käyttäytyi tosi paskamaisesti ja epäkypsästi. Kun kohtaa tosiasiat, voi paraneminen alkaa.
Parisuhteessa täytyy tosiaankin olla KAKSI, jotka haluavat parantaa suhdetta, jotta suhteella olisi tulevaisuutta. En epäillyt Kaarinan halua parantaa sitä. Vaan hänen ex-miehellä (joka siis oli heidän PARIsuhteensa TOINEN osapuoli ;)) ei ollut halua enää koko suhteeseen, koska lähti toisen naisen luo. On pikemminkin paskamaista ja epäkypsää olla hyväksymättä sitä tosiasiaa, ettei toista voi pakottaa olemaan suhteessa - eikä myöskään parantamaan sitä. Minkä takia pitäisi väenvängällä viihtyä suhteessa, jossa ei viihdy?
- Lapsellista
matilda* kirjoitti:
Parisuhteessa täytyy tosiaankin olla KAKSI, jotka haluavat parantaa suhdetta, jotta suhteella olisi tulevaisuutta. En epäillyt Kaarinan halua parantaa sitä. Vaan hänen ex-miehellä (joka siis oli heidän PARIsuhteensa TOINEN osapuoli ;)) ei ollut halua enää koko suhteeseen, koska lähti toisen naisen luo. On pikemminkin paskamaista ja epäkypsää olla hyväksymättä sitä tosiasiaa, ettei toista voi pakottaa olemaan suhteessa - eikä myöskään parantamaan sitä. Minkä takia pitäisi väenvängällä viihtyä suhteessa, jossa ei viihdy?
parisuhde on solmittu täysin vapaaehtoisesti ja lapsia on hankittu ja suhteeseen on kai silloin sitouduttu. On aivan turhaa olla huonossa suhteessa: suhteesssa "viihtyminen" on itsestä kiinni ja suhdetta on mahdollista parantaa. Vastuu suhteen parantamisesta aloittamisesta ja kissan nostamisesta pöydälle on sillä, joka kokee, ettei "viihdy" suhteessa. Sanavalintasi kertoo aika paljon sinusta ja tavastasi hahmottaa maailmaa. Heti mulle kaikki tänne.,
Avioeronkin voi hoitaa rakentavalla tavalla tai rikkovalla tavalla: Kaarinan tilanne on malliesimerkki huonsoti hoidetusta avioerosta. Uskottomuus ei koskaan helpota asioita eikä ole rakentava tapa hoitaa avioeroa. - selkärakaa on
matilda* kirjoitti:
Parisuhteessa täytyy tosiaankin olla KAKSI, jotka haluavat parantaa suhdetta, jotta suhteella olisi tulevaisuutta. En epäillyt Kaarinan halua parantaa sitä. Vaan hänen ex-miehellä (joka siis oli heidän PARIsuhteensa TOINEN osapuoli ;)) ei ollut halua enää koko suhteeseen, koska lähti toisen naisen luo. On pikemminkin paskamaista ja epäkypsää olla hyväksymättä sitä tosiasiaa, ettei toista voi pakottaa olemaan suhteessa - eikä myöskään parantamaan sitä. Minkä takia pitäisi väenvängällä viihtyä suhteessa, jossa ei viihdy?
se Kaarinan ukko ei sitte eronut, jos kerran oli tylsää, tuskin hän hetken mielijohteesta lähti toisen matkaan, kyllä hän oli kärvistellyt jo kauan, mutta ei uskaltanut erota. Tais olla vellihousu...
- matilda*
Lapsellista kirjoitti:
parisuhde on solmittu täysin vapaaehtoisesti ja lapsia on hankittu ja suhteeseen on kai silloin sitouduttu. On aivan turhaa olla huonossa suhteessa: suhteesssa "viihtyminen" on itsestä kiinni ja suhdetta on mahdollista parantaa. Vastuu suhteen parantamisesta aloittamisesta ja kissan nostamisesta pöydälle on sillä, joka kokee, ettei "viihdy" suhteessa. Sanavalintasi kertoo aika paljon sinusta ja tavastasi hahmottaa maailmaa. Heti mulle kaikki tänne.,
Avioeronkin voi hoitaa rakentavalla tavalla tai rikkovalla tavalla: Kaarinan tilanne on malliesimerkki huonsoti hoidetusta avioerosta. Uskottomuus ei koskaan helpota asioita eikä ole rakentava tapa hoitaa avioeroa.parisuhteessa on kaksi. Sinulla on vaikea hahmottaa, että ettei parisuhdetta voi yksin parantaa. Mikä ihme saa sinut luulemaan, että homma hoituu, kun "kissa nostetaan pöydälle"? Kumppania on täysin mahdotonta saada parantamaan parisuhdetta, jos se on HÄNEN kannaltaan hyvä eikä hän huomaa/halua huomata toisen pahaa oloa (=ei viihtymistä).
- Terapiaan vaan
matilda* kirjoitti:
parisuhteessa on kaksi. Sinulla on vaikea hahmottaa, että ettei parisuhdetta voi yksin parantaa. Mikä ihme saa sinut luulemaan, että homma hoituu, kun "kissa nostetaan pöydälle"? Kumppania on täysin mahdotonta saada parantamaan parisuhdetta, jos se on HÄNEN kannaltaan hyvä eikä hän huomaa/halua huomata toisen pahaa oloa (=ei viihtymistä).
että asioita ei voi muuttaa, jos ei osaa kommunikoida omista tarpeistaan ja tunteistaan suhteen toiselle osapuolelle. Luulenpa, että harva pettäjä, joihin sinäkin kuulut, kykenee rehelliseen kommunikaatioon. On helpompi ajatella, että puoliso ei voi muuttua eikä halua muutosta parisuhteeseen ja oikeuttaa näin oma härski käytöksensä. Kannattaisi hakea ajoissa apua parisuhdeterapiasta, jos omissa vuorovaikutustaidoissa on todella niin paljon puutteita.
- sanna*
Terapiaan vaan kirjoitti:
että asioita ei voi muuttaa, jos ei osaa kommunikoida omista tarpeistaan ja tunteistaan suhteen toiselle osapuolelle. Luulenpa, että harva pettäjä, joihin sinäkin kuulut, kykenee rehelliseen kommunikaatioon. On helpompi ajatella, että puoliso ei voi muuttua eikä halua muutosta parisuhteeseen ja oikeuttaa näin oma härski käytöksensä. Kannattaisi hakea ajoissa apua parisuhdeterapiasta, jos omissa vuorovaikutustaidoissa on todella niin paljon puutteita.
" On helpompi ajatella, että puoliso ei voi muuttua eikä halua muutosta parisuhteeseen" Helpompi mihin verrattuna?
Tyypillisimmin toinen on tyytymätön johonkin/joihinkin asioihin parisuhteessa ja haluaa muutosta. Toinen sanoo "minä olen aivan tyytyväinen suhteeseemme, minusta on kaikki hyvin näin, en halua muutosta". Tämä jatkuu, toinen ilmaisee muutoksen tarvetta ja toinen kieltää sen.
Sitten seuraavassa episodissa muutosta haluava osapuoli voi jo huonosti. Hän pyytää kumppaniaan terapiaan. Jonka toinen kuittaa "mene sinä, kun sinulla on paha olla suhteessamme. Minä voin hyvin". JA vaikka terapiaan lähdettäisiinkin, siitä ei olisi mitään hyötyä, jos toinen sanomansa mukaan voi hyvin eikä halua muutosta. Ainoa muutos, jonka hän haluaisi, olisi se, ettei kumppani haluaisi muutosta. Tässä ei ole niinkään viestinnästä kyse vaan tahdosta ja ymmärryksestä. Omista tarpeista ja tunteista on hyödytön puhua, ellei toinen halua kuunnella ja vieläpä yrittää ymmärtää niitä. - Huonot taidot
sanna* kirjoitti:
" On helpompi ajatella, että puoliso ei voi muuttua eikä halua muutosta parisuhteeseen" Helpompi mihin verrattuna?
Tyypillisimmin toinen on tyytymätön johonkin/joihinkin asioihin parisuhteessa ja haluaa muutosta. Toinen sanoo "minä olen aivan tyytyväinen suhteeseemme, minusta on kaikki hyvin näin, en halua muutosta". Tämä jatkuu, toinen ilmaisee muutoksen tarvetta ja toinen kieltää sen.
Sitten seuraavassa episodissa muutosta haluava osapuoli voi jo huonosti. Hän pyytää kumppaniaan terapiaan. Jonka toinen kuittaa "mene sinä, kun sinulla on paha olla suhteessamme. Minä voin hyvin". JA vaikka terapiaan lähdettäisiinkin, siitä ei olisi mitään hyötyä, jos toinen sanomansa mukaan voi hyvin eikä halua muutosta. Ainoa muutos, jonka hän haluaisi, olisi se, ettei kumppani haluaisi muutosta. Tässä ei ole niinkään viestinnästä kyse vaan tahdosta ja ymmärryksestä. Omista tarpeista ja tunteista on hyödytön puhua, ellei toinen halua kuunnella ja vieläpä yrittää ymmärtää niitä.viestisi perustuu? Pettäjän on helppo perustella pettämisensä sillä, että muutosta ei koskaan tule. Eikö kannattaisi koittaa ensin kaikki keinot ja yrittää viestiä selkeästi. Totta kai se suhteeseen tyytymätön vastuussa nimenomaan siitä, että varmistaa, että toinen ymmärtää ja kuulee omat tunteet. Terapiasta on hyötyä, jos ei osaa kommunikoida selkeästi, terapeutin tuki voi auttaa. Joten reippaasti vain kohentamaan niitä vuorovaikutustaitoja.
- 00000000000000000000
toivon tietysti voimia päästä ex-miehestäsi yli. Hänellä on täysi oikeus elää omaa elämäänsä kuin myös sinulla. Hänellä on täysi oikeus hankkia itselleen lisää lapsia, tuleva lapsihan ei ole vain uuden vaimon lapsi, josta ex-miehesi täytyy pitää tulevaisuudessa huolta kuten asiasi ilmaiset... järkyttävä mielipide! Uusi vaimo ei vie sinulta mitään, ei ihminen voi mitään jos rakastuu... sitä rakastuu. Jos liitto ja parisuhteessa on kaikki kunnossa ei kukaan tai mikään voi tulla kahden ihmisen väliin. Itse en haluaisi olla miehen kanssa joka ei minua rakasta, jos joku olisi säälistä, tavasta, tottumuksesta vain kanssani se olisi todella paha asia, haluaisin ennemmin puolison joka rakastaa. Älä käytä lapsiasi välikappaleena , suo heille se oikeus että he saavat tykätä uudesta sisaruksestaan jos tykkäävät ja isän uudesta vaimosta, jos tykkäävät. Itse olen antanut lasten tykätä heidän isänsä uudesta puolisosta, kertonut alkuaikoina etten halua negatiivisia mielipiteitä kuunnella ja huomaa 9 v jälkeen miten lasten olotila siitä että voi vapaasti sanoa jotain positiivista kuulleni he voivat hengittää eikä tarvitse välttämättä vaivautuneesti hengitellä ... on nimittäin tosi ahdistavaa kun tietää äidin olevan katkera, kyselee ja utelee lasten kautta, arvostelee ja kuvittelee uuden puolison vievän lapsetkin miehen lisäksi ... tämä kokemus minulla on oman vanhempien eron jälkeen äidin puolelta ja se on aiheuttanut sen että välttelen äitiäni mahdollisuuksien mukaan kun en jaksa enää kuunnella... eli uusi puoliso ei vie ja varasta sun lapsia vaan sinä itse voit työntää ne järkevämmän ihmisen tykö omalla käytöksellä.
- Syyskuulas
Kyllä "nutturatäti" oli monessa asiassa oikeassa vaikka sävy olikin melkoisen suorasukainen. Toisaalta miksi kierrellä ja kaarrella ja asettaa sanoja hymistelyn salakavalaan verkkoon näinkin raadollisesssa asiassa.
Ketjun aloittanut Kaarina tarvitsee sydänystäviä, joille voi puhua, puhua ja puhua ja jotka jaksavat kuunnella samat jutut miljoonaan kertaan. Toivottavasti läheisistä löytyy edes yksi ihminen jolle voi avautua ja jonka niskaan kaataa omaa ahdistusta. Loppujen lopuksi se joka kuuntelee kantaa ottamatta on parasta lääkettä haavoille.
Hyvä tietysti on muistaa, että yksin tänne maailmaan synnytään ja yksin kuollaan. Avioliitto solmitaan usein ventovieraan ihmisen kanssa, jolla voi olla sellaisia haaveita elämässään joista vaimo ei koskaan saa tietää mitään. Kun puoliso on mennyt ja uuden suhteen solminut niin on aika päästää irti ja jatkaa omaa ainutkertaista elämää ja antaa toisen elää.
Parisuhde ei ole ainoa autuaaksi tekevä asia tässä maailmassa, on muitakin asioita joista voi iloita. Lapset taas ovat jotain ainutlaatuista joille katkeruutta ei kannata ilmaista. Lapset lukevat kitkerää, syyttelevää aikuista kuin avointa kirjaa ja oppivat vaan välttelemään. Heillä on nyt kaksi perhettä, äidin perhe ja isän perhe ja uusi vauva on heidän sukulaisensa , mutta sinä valitettavasti et enää kuulu siihen kuvioon. Niin ikävää kuin se onkin niin , vaikka et sitä hyväksyisikään niin yritä elää se asian kanssa katkeroitumatta.
- tekstistäsi
"Minut jätettiin n. 3 vuotta sitten toisen naisen takia."
Traumaattinen kokemus, joka varmasti kulkee aina muistoissasi. Mutta jos kolmen vuodenkin jälkeen annat asialle näin vahvat merkitykset, olet ilmeisesti päättänyt olla uhri lopun ikääsi. Se on toki sinun valintasi, mutta siitä et enää ex-miestäsi voi syyttää.
"Kuvittelin että kumppanuus ja myötätunto painaisivat vaakakupissa enemmän kuin uutuuden viehätys ja nuoret naiset."
Et voi tietää, mikä vaakakupissa painoi. Tuskinpa kuitenkaan pelkästään mainitsemasi asiat.
"Kävin puolen vuoden terapiajakson ja olen yrittänyt "itsenäistyä" sekä päästä eteenpäin, mutta vieläkin tuntuuu todella katkeralta."
Terapia on selvästi ollut liian lyhyt, jos tuntuu edelleen todella katkeralta. Katkeruus on surun ensimmäisiä vaiheita ja siihen juuttuminen tarkoittaa, ettet ole vielä edes aloittanut parantumista. Miksi olet valinnut olla parantumatta?
"- Tuntuu pahalta että minun lapseni eivät ole enää ainoita lapsia vaan mies tekee lapsen jonkun uuden naisen kanssa.
- Pelkään että uusi perhe etäännyttää isän tyttäristään.
- Miten hän meinaa pystyä huolehtimaan minun lapsista kun uusia tulee?
- Ihankuin uusi vaimo veisi minulta kaiken.
- Hän otti ensin mieheni , sitten sitoo tämän vielä eliniäksi vastuuseen lapsestaan"
Sinulla on hyvin erikoinen tapa kuvata ex-miehesi tahdottomana marionettina. Lisäksi sanavalinnoillasi viestität, että lapset ovat joko sinun tai toisen naisen. Lapset ovat kuitenkin ihan yhtä paljon myös ex-miehesi lapsia ja voidaan siis olettaa, että hän kantaa kaikista yhtä suuren vastuun.
Kun luen tekstiäsi, minulle tulee sellainen olo, että asiat pyörivät SINUN ympärilläsi, ei siis edes lasten. Puhut että toinen nainen on vienyt SINULTA kaiken: avioliittostatuksen, raskaaksi tulemisen, yhteiset lapset jne.
"Ja miten tyttäret voivat esimerkiksi keskittyä läksyjen tekoon ym jos asunnossa on vauva, joka itkee koko ajan?"
Lapset ovat kautta aikain kyenneet tekemään läksyjään vaikka perheessä on ollut myös pienempiä lapsia. Samoin on lapset muutenkin kasvaneet ihan tasapainoisiksi aikuisiksi, vaikka perheessä olisi nuorempia perheenjäseniä useampikin.
Kysyt: "Olenko liikaa kiinni menneessä?"
Vastaan: Kyllä olet! Ja velvollisuutesi on nyt nopeasti hankkia itsellesi tukea katkeruutesi käsittelyyn. Nimittäin se on ainoa todellinen asia, joka tällä hetkellä uhkaa tyttäriäsi.
Pelkosi jotka liittyvät isän käyttäytymiseen tyttäriänne kohtaan eivät ole vielä edes aktualisoituneet, eli ne ovat vasta oman mielikuvituksesi tuotoksia. Niinpä nyt on syytä keskittyä todellisiin uhkiin.
Pahoittelen suorasanaisuuttani. Ystäväsi ovat varmasti viimeiset kolme vuotta lohdutelleet sinua ihan riittävästi. Mielestäni tarvitset nyt suorasainaisia kannanottoja hyssyttelyn sijaan.
PS Niin, ja tiedoksesi, että minutkin jätettiin toisen naisen vuoksi neljä vuotta sitten. Olen nyt jo uudelleen naimisissa. Ja lapset hoidetaan sulassa sovussa exien kanssa, jotta lapsille aikuisten ero aiheuttaisi mahdollisimman vähän traumoja. Exällä on jo uusia lapsia uudesta suhteestaan ja lapsi ensimmäisestä liitosta on ylpeä isosisko ja nauttii roolistaan täysin siemauksin.- ryhtiä
Vihan voi vihata ja surun surra, mutta jos päästää mielensä meneen katkeruuden puolelle, niin sinne jämähtää. Itse olen nähnyt, mitä katkeruus tekee ihmisille. Se istuu lujassa vaikka vuosikymmeniä. Ja estää elämästä. Katkeruudesta alkaa jokin kummallinen negatiivinen kehä, jossa se katkeruus ruokkii itseään.
Mietippä Kaarina, miksi ihmeessä kierrät ja kierrät katkerana kehää? Ketä se auttaa, hyödyttää, helpottaa? Ei ainakaan sinua. Omia tunteita voi ihan oikeasti oppia hallitsemaan niin että ne eivät hallitse aivan holtittomasti ihmistä.
Nutturapään(vai mikä se oli) kirjoitus oli hyvä. Tarvitset potkun sinne takalistoosi. Jonkun on aika sanoa, että ihan oikeasti, ala hallita omaa elämääsi. Lopeta katkeruuden kierre. Ei miehesi koskaan ole ollut sinun omaisuuttasi, joten ei häntä ole myöskään kukaan voinut sinulta viedä. Pysähdy vaikka ekaksi tähän ajatukseen. Miehesi oli sinun kanssasi niin kauan kuin halusi, ja omasta tahdostaan. Ja sitten hän lähti, omasta tahdostaan. Ja vauvaa he eivät hankkineet sinun kiusaksesi. Harmitus asiasta tulee ihan omasta päästäsi ja omista tunteistasi. Kanna siis vastuu niistä tunteista. Mieti, onko kivaa kun on huono olo muiden ihmisten takia, vai olisiko kivempi elää itsensä kanssa sopusoinnussa. Kun siihen voit vain itse vaikuttaa. Muut eivät ole täällä päämääränään sinun kiusaaminen. Sinä annat sen tapahtua tai sitten et.
Helppoako??? Ei todellakaan. Mahdollistako??? Kyllä. Jos on riittävästi tahtoa ja tajua, että katkeruus "syö vain miestä itseään". - Anonyymi
Vanha on viesti mutta ihmettelen miksi syytät aloittajaa omista tuntemuksistaan. Olet valinnut olla päästämättä irti..huh,huh..kaikki ihmisethän tässä valitaan omat tunteemme!!
- ettänäin
samalainen tapaus kohdallani paitsi toisinpäin. ex,vaimo petti 10v sitten ja kuinkaollakaan n,1v päästä syntyi vauva. meidän lapset oli 9v ja kuinka kivalta kuulostikaan ku tuli mun vkl vuoro :) meidän vauva sitä, meidän vauva tätä!,, kyllä se pisti vituttamaan kun ensin määrätään vkl.t ku saa lapset pitää kellonaikoineen ja kun sitten tulevat niin jutut oli oita "meidän uusi vauva " juttuja. heidän vikaqnsa se todellakaan ei ole sen nyt jokainen tjuaa mutta vitutti joka tapauksessa ja joku tuolla aikaisemmin kirjoitti että pitää opetella antamaan anteeksi!! ja vitut sanon ainakin minä. näin 10v jälkeen mieli ei ole muuttunut mihinkään enkä tule koskaan antamaan ex,lle anteeksi piste:! ja toista kertaa näin ei eneää petetä. pärjään yksinkin. niiin että vuoroin vieraissa käydään sanotaan ja näin se vaan menee.
- rikkoja
Moikka. luin tarinasi ja en todella tiedä mitä sanoa. tuntui pahalta sinun puolesta. sillä olen se vastakkainen puoli eli se joka on vienyt perheen isän... mennyt naimisiin ja saanut lapsen ja minun mielestä tämä ns exä on hankala mutta opetit juuri että hänellä on todella paha olo, sillä vein sen mihinkä hän oli luottanut täysin. vein sen turvan....
- ................
Et säälittävä ripustautuja ole, sulla on eroprosessi kesken! Ja kyllä, olet liikaa menneessä, koska suhun noin sattuu.
Mutta sitten plussia:
Sä tiedostat, että olet katkera. Ja varmaan haluat sen loppuvan vaikket tiedä vielä miten.
Koska sulla on eroprosessi kesken, katkeruutta, niin noi sun pelkos on sun päässäs suurempia kuin ne todella ovat.
Sä yritit lapsien kertoessa hillitä itses, sulla on siis halu, että lapsia toi katkeruus ei jyrää. Se on TOSI iso juttu. Ehkä tärkein.
Yks karu fakta, joka sun on tiedostettava, on se, että ei se toinen nainen vienyt sun miestäs eikä se sitonut miestäs. Sun miehesi lähti ja jätti, tosi ilkeällä tavalla, ja on itse vapaaehtoisesti mennyt naimisiin ja saamassa perheenlisäystä. Ja vaikka tämä toinen nainen ja tilanteeseen täysin syytön syntyvä vauva haihtuisivat ilmaan, niin siltikään se mies ei varmaan palaisi luoksesi. Palaat siihen alkulähteelle eli teidän menneeseen parisuhteeseen, sinuun ja mieheen, jotka olitte yksin vastuussa omasta parisuhteestanne. Älä muodosta mielessäsi sädekehää sen exäs ympärille ja vello rakkaudentunteessa.
Oletkos muilla, kuin suomi24:ssä näitä juttuja käsitellyt. Ei pahalla, mutta musta tämä foorumi on erittäin huono paikka saada vertaistukea kunnolla ja pitkäjänteisesti. Ainakin on olemassa eroperhe.net, joka on täysin suunnattu sinun kaltaisessa tilanteessa oleville. Sieltä sitten ehkä löytyy vinkkejä, joita itse en nyt ainakaan sanoa. Ainakin niitä kokemuksia.
Mä toivon vilpittömästi, että löydät keinon vähitellen päästä eroon tuosta katkeruudesta. Vuosikausia katkeruudessa vellonut ihminen on todella surullinen näky ja uskon, että tuollainen vieläpä kroonistuu. Silloin voi ehkä lakata huomaamasta mitä käsillä on juuri nyt. Sulla on lapset, joista varmaan osaisit luetella sata hyvää asiaa. Sä olet heidän äitinsä eikä sitä mikään muuta. Mä olen aina ihaillut niitä vanhempia, jotka ovat eronneet, mutta silti turvaavat lapsilleen ihanan ympäristön. Ilman riitoja, katkeruutta. Ja osoittavat, että vaikka aina kaikki ei sujuisi kuten kirjoissa, niin silti ihmiset voivat tulla toimeen keskenään. Se on niin hienoa, että vanhemmat asettavat sen vanhemmuudensa kaunojen edelle. Pidä huoli, että tämä jatkuu jatkossakin teillä.
Tsemppiä nyt! - Sivusta olen seuraillut...
..miten jotkut elää koko elämänsä toisen kautta ja kun kumppani kyllästyy lopulta ja jättää, niin jäädään VUOSIKSI roikkumaan menneisiin muistoihin. Useimmilla tämä ilmenee juuri katkeruutena, vihana ja kiusantekona. On normaalia käydä läpi erotunteet, huonotkin fiilikset, mutta jos kolme vuotta eron jälkeen on vielä samassa pisteessä henkisesti, on syytä ottaa kovat keinot käyttöön. Ammattiapua ja terapiaa, olet sen velkaa lapsillesi. Lasten ei tarvitse kärsiä siitä että äiti on jättänyt oman ellämnsä elämättä ja syyttää siitä lasten isää. Kumma juttu ja totuus on että jos menvä, iloine ja sosiaalinen ihminen ja sisäänpäinkääntynyt, kyyninen ja negatiivinen tyyppi eroavat, jatkaa edellämainittu tapahtumarikasta ja täyteläistä elämää uusin kuvioin, mutta tämä negatiivinen katkera jää polkemaan paikoilleen pahimmillaan loppuelämäksi. Eikö se kerro juuri siitä että negatiivinen tyyppi eli positiivisen kautta ja turvautui tähän, kun kerran eron jälkeen hän ei saakaan mitään aikaseksi!!? Tässä miettimistä itse kullekin.
- Hakijatar
Tämä kohta tekstistä vaikutti vähän oudolta:
"Tuntuu pahalta että minun lapseni eivät ole enää ainoita lapsia vaan mies tekee lapsen jonkun uuden naisen kanssa. Pelkään että uusi perhe etäännyttää isän tyttäristään. Ja miten tyttäret voivat esimerkiksi keskittyä läksyjen tekoon ym jos asunnossa on vauva, joka itkee koko ajan?"
No häiriintyisivätkö vanhemmat lapset ihan kamalasti, jos vauva olisikin vaikka äidin tämän uuden miehen lapsi? Tai pariskunta ei olisikaan eronnut ja tulossa olisi iltatähti?- lökso9ep
katkeruudellasi mädätät oman elämäsi ja kenties lastenkin. Koita aktiivisesti pyristellä kuviosta irti, hakeudu ihmisten pariin, hanki asioita jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja kiinnostavat sinua.
On aivan mahdollista, että ihminen kohtaa todellisen rakkauden vain kerran eläissään. Ei mikään ihme, jos silloin jättää kaiken taakseen. Sen verran ymmärrän rakkaudesta, että itse vastaavassa tilanteessa ottaisin siitä ehdottomasti vaarin.
Ja huolehtiihan miehesi lapsista edelleenkin vaikka yksi uusi lapsi tulee.
Ymmärrän että olet sikamustasukkainen ja asia tuntuu tosi pahalta, mutta sille ei nyt vain mahda mitään.
Tiedätkö että olet omille lapsillesi opettamassa happamuuden mallia, mallia kaunasta ja kärsimään jäämisestä. Ryhdistäydy, hanki itsellesi elämä! Kyllä joku löytyy sinullekin! - olet, mutta
lökso9ep kirjoitti:
katkeruudellasi mädätät oman elämäsi ja kenties lastenkin. Koita aktiivisesti pyristellä kuviosta irti, hakeudu ihmisten pariin, hanki asioita jotka tuottavat sinulle mielihyvää ja kiinnostavat sinua.
On aivan mahdollista, että ihminen kohtaa todellisen rakkauden vain kerran eläissään. Ei mikään ihme, jos silloin jättää kaiken taakseen. Sen verran ymmärrän rakkaudesta, että itse vastaavassa tilanteessa ottaisin siitä ehdottomasti vaarin.
Ja huolehtiihan miehesi lapsista edelleenkin vaikka yksi uusi lapsi tulee.
Ymmärrän että olet sikamustasukkainen ja asia tuntuu tosi pahalta, mutta sille ei nyt vain mahda mitään.
Tiedätkö että olet omille lapsillesi opettamassa happamuuden mallia, mallia kaunasta ja kärsimään jäämisestä. Ryhdistäydy, hanki itsellesi elämä! Kyllä joku löytyy sinullekin!huomauttaisin, että todistettavasti erinomaista elämää on myös, vaikka "se joku" ei löydykään.
- Sointuma
Haluat päästä tunteistasi yli. Tunteethan eivät toimi kuten järki. Ehdotan sinua auttaakseni.
Onko sinun pakko päästä tunteistasi yli? Anna niiden olla. Kuulostele tunteitasi oikein kunnolla.
Minulla oli vielä jotain muutakin, mutta ajatuskatkos vei muistin. Kauniita tulevia talvipäiviä!- stop vatvomiselle
Ylellä menee se onnellisuusohjelma. Yksi äiti oli juuri tosi onneton ja katkera kun vatvoi asioita. Hänenelle otettiin tavoitteeksi vatvomisesta luopuminen. Ja kyllä oli ihminen kaikista vaikeuksistaan huolimatta puolen vuoden jälkeen ihan eri oloinen. Eli pitää varmaan paikkaansa se, että aikansa kutakin. Ja vatvomalla ongelmia niistä saa vaan entistä huonompaa oloa.
Tunteita ei voi ohjata, mutta ajatuksiaan kyllä. - sanna*
stop vatvomiselle kirjoitti:
Ylellä menee se onnellisuusohjelma. Yksi äiti oli juuri tosi onneton ja katkera kun vatvoi asioita. Hänenelle otettiin tavoitteeksi vatvomisesta luopuminen. Ja kyllä oli ihminen kaikista vaikeuksistaan huolimatta puolen vuoden jälkeen ihan eri oloinen. Eli pitää varmaan paikkaansa se, että aikansa kutakin. Ja vatvomalla ongelmia niistä saa vaan entistä huonompaa oloa.
Tunteita ei voi ohjata, mutta ajatuksiaan kyllä.ei vatvomista vaan konkreettisia ratkaisuja. Kiusalliset asiat, joita ei voi muuttaa, on laitettava joksikin aikaa mappiin ö tai heitettävä suoraan romukoppaan.
- annukka11212
Ensimmäinen neuvo! Jatka elämääsi hyvä ihminen. Ei parisuhteen perusta ole kuvitelma, että kun ollaan naimisissa ja on yhteisä lapsia jne... jokin suhteessa on mennyt pahasti pieleen jo aikaisemmin.
Vaikka olet katkera, niin se ei vie sinua eteen taikka taakse. Parasta mitä voit tehdä itsellesi ja laspsellesi on se, että jatka elämääsi.
Tuo vollotus siitä, että miten lapset voivat tehdä läksyjään jne... on säälittävää ja epätoivoista.
Älä roiku, älä mieti ja vollota, vaan niistä nokkas, nosta housus ja ala elämään. Maailma on miehiä täynnä!
Löydät varmasti jonkun joka sinusta oikeasti välittää. Tsemppiä! - outi09
Minä otin ja jätin ex:än 4v. sitten toisen miehen takia.En vain enää rakastanut entistä.Mutta rakastuin palavasti tähän nykyiseen. He jopa tunsivat toisensa. Entisen kans on 3 lasta ja nykyisen kanssa yksi.Olisin tietenkin voinut lähtöni hoitaa asiallisesti mutta minkäs ihminen luonteelleen voi.Eräänä päivänä otin kamat ja lähdin.Ex soitti vasta 3 päivän jälkeen et missä olen ja tulenko kotia. Ex joi sen jälkeen 3kk mutta löysin itselleen naisen jonka kanssa meni naimisiin meidän jälkeen.Väleissä ei olla ja eipä ole haitannut minua.Hän ottaa lapset luokseen kun vain heille sopii.
Kaarina, ei lasten tai yhteisen historian takia saa olla yhdessä!!!! Siihen kuuluu rakkautta.Ja jos sitä ei saa niin miksi olla yhdessä?
Sinun pitää yrittää irrottautua entisestä elämästä. Voi tuntua raskaalta mutta jos aiot roikkua menneessä niin eipä ole häävi loppuelämä edessä.Kyllä sinullekkin on se joku jossain...... - ikävä
4 v. sitten minutkin jätettiin. Lasten kanssa elelen ja ulospäin näyttää kaikki olevan hyvin. Moni ei edes tiedä asiasta, muutamat lähimmäiset ainoastaan. Itse voin edelleen pahoin ja kaipaan edelleen vastauksia kysymyksiin. Minkäs teet,jos toinen ei ole valmis puhumaan mistään, ei minulle, ei terapeutille, ei kellekkään. Itse olen lääkäristä ammattiapua hakenut,vaan eipä osannut sielläkään auttaa, muuta kuin pillerin muodossa. Olen puhunut,puhunut ja puhunut,,,,silti samat asiat pyörii edelleen päässä ja ikävöin niin,että tuntuu välillä kun tukehtuisi. Tuskin tässä ilokseni kärvistelen. Ottaisin niskasta kiinni itseäni, jos siihen pystyisin, vaan en jaksa. Ahdistaa elellä yhteisessä entisessä kodissa, x:n jättämien henk.koht.tavaroiden keskellä. Lisäksi näemme joka vko, silä lie osuutensa asiassa. No ikävä on kauhee,silloin kun ei nähdä. En tiedä kuka tai mikä mitäkin tunnetta ruokkii. Tuntuu että pakahtuu läheisyyden puutteeseen ja siihen ettei saa jakaa iloja ja suruja myös aikuisen kanssa. Näin mennään, en tiedä kuinka kauan........................ Jaksamista sinulle.
- Anita...
että muuttaisit pois entisestä yhteisestä kodista ja et tapailisi enää ex-miestäsi, jos olette eronneet.
Repäise itse irti, muuten jäät roikkumaan tuohon epämääräiseen tilanteeseen iäksi.
Jos mies ei suostu puhumaan, et saa häneltä selityksiä. Hyväksy tilanne. Et pääse elämässäsi eteenpäin, jos roikut vanhassa ja elättelet toiveita exän kotiinpaluusta. Minullakin oli joskus samanlainen kuvio. Lopulta kysyin suoraan on mahdollisuusksia yhteenpaluulle. Exä sanoi, että ei. Se oli sitten siinä. Jatkoimme molemmat elämäämme.
Se että kirjoitit on jo alku,,, jatka prosessia eteenpäin.. - Lol123
voimia!
- Jonna898
On varmasti ollut jokin syy miksi mies on vaihtanut vaimoa ja kyllä heillä on täysi oikeus yhteiseen lapseen etkä voi ajatella että esim. lapsesi ei saa tehdä läksyjä rauhassa jos siellä perheessä on vauva. Haloo onhan niitä sisaruksia ydinperheissäkin ja haittaako se läksyjen tekoa? Eikä ole jättänyt exäsi lapsiaan jos hän kuitenkin on heille isä edelleen, pitää yhteyttä tapailee maksaa elareita jnejne. Sinut hän on jättänyt eron myötä mutta lapsistaan ei voi erota. Heidät voi hylätä kyllä jos ei suostu huolehtimaan eikä yhteydenpitoon mutta avioero ei koske lapsia vaan vain avioparia, niiku paperilla! Eihän se lasten kannalta ideaalitilanne ole että perheen vanhemmat eroaa mutta ei se ole lasten hylkäämistä välttämättä.
Anna heidän nauttia uudesta lapsestaan voithan pyöräyttää itsekin niitä lisää ja etsiä uuden miehen. Voisi piristää elämääsi kummasti. Miksi rypisit loppuelämäsi itkien menneiden perään. Elä elämääsi ja hyväksy tapahtunut vaikka se sattuukin! - miäs 38v
Veikkaampa että tämä Kaarinan ex mies ei todellakaan suunnitellut tätä raskautta. Jos kaksi on jo takana niin ihan pikkuisen veikkaan että pillerit "unohtui" ja kohta mies lentää taas.
Mulla nyt on 4 ja 2 vuotiaat muksut ja tiedän että ei näitä nyt ex-vaimon kiusaksi tehdä.
terv Mies 38v- Tepsukka
Olen tosi pahoillani talnteestasi. Selvästi sinulla on vielä paljon tunteita ex-miestäsi kohtaan ja olet hyvin pettynyt.
Ei auta kun joku sanoo, 'siirry elämässä eteenpäin'! tai 'ota uusi mies'.
Tiedän että se on sinulle liian aikaista ja tunteet on hyvin katkeria. Minun neuvoni on näin ystäväni eron sivusta seuraajana, että annat sen ajan kulua vielä. Meni siihen sitten vuosi tai viisi.
Pidä tuo yhteydenpito kuten se on, sähköpostitse. Ehkä joskus vielä sitten pystyt puhumaan kasvokkain exäsi kanssa.
Äläkä huoli siitä että lapsesi jäisivät kakkosiksi. Ehkä siltä heistä tuntuu väliaikaisesti kun vauva on vielä pieni. Onhan heillä rakastava äitikin!
Voimaa ja lämpöä sinulle!=)
- Anonyymi
Lapseni äiti lähti aikoinaan toisen miehen matkaan, kun tenava oli 3 vuotias. Siihen aikaan miehen paras mahdollisuus oli yhteishuoltajuus etänä. Se toki sopi minulle, koska tein vuorotöitä.
Vaikka vituttikin, niin lasta ei koskaan sotkettu mihinkään erimielisyyksiin. Nykyään lapsellakin on jo oma perhe. Kyllä me äitinsä kanssa edelleen olemme ystäviä ja pidämme yhteyttä, vaikka yhteisen lapsen takia ei olisi tietenkään pakko.
Kyllä eroon suhtautuminen on ihan itsestä kiinni. Olen minäkin monesti lohduttanut entistä, kun uusi suhde on kariutunut ja sama toisinpäin.
Silloin kun menin uusiin naimisiin, niin tuli mukana 2 bonuslasta. Jostain kumman syystä entinen oli aluksi hieman mustasukkainen? Mutta äkkiä kuitenkin hyväksyi, että hekin käyvät välillä leikkimässä lapsemme kanssa, silloinkin kun on äitillänsä.
Ja jottei tule väärinkäsityksiä, niin eivät he siis huollettavana siellä olleet, vaan ihan leikkimässä ja tyttöni kävi välillä leikkimässä heidän isänsä luona. Heillähän oli myös oma isä tietenkin.
Oikeastaan se oli kätevää aikaa. Oli 4 aikuista huolehtimassa 3:sta lapsesta. Mistään kuljetuksista tms. ei tullut koskaan ongelmaa.
Ajattele positiivisesti ja rauhallista sekä hyvää joulua. 🌲🎅🌲 - Anonyymi
lisää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onks sulle väliä, jos jokin kaivattusissa
ei ole täydellistä? Esim. venytysmerkit, arvet, selluliitti, epäsymmetriset rinnat, vinot hampaat jne?854550- 1273958
Shokkiyllätys! 31-vuotias Hai asuu vielä "kotona" - Anna-vaimon asenne ihmetyttää: "No ei tämä..."
Hmmm, mitenhän sitä suhtautuisi, jos aviomies/aviovaimo asuisi edelleen lapsuudenperheensä kanssa? Tuore Ensitreffit-vai332521Eikö Marin ollut oikeassa kokoomuksen ja persujen toiminnasta
Ennen vaaleja Marin kertoi mitä kokoomus tulisi hallituksessa tekemään ja tietysti persut suostuu kaikkeen, mitä kokoomu1971535Wiisaat Lappajärvellä iät.
Nyt nimiä listaan menneistä ja nykyisistä Wiisaista Lappajärveläisistä. Itseäkin voi tuoda esille kaikessa Wiisaudessa.121286Missä Steffe hiihtää?
Missä reppuli luuraa? Ei ole Seiskassa mitään sekoiluja ollut pariin viikkoon? Onko jo liian kylmä skulata tennistä ulko221243Olet elämäni rakkaus
On ollut monia ihastumisia ja syviäkin tunteita eri naisia kohtaan, mutta sinä olet niistä kaikista ihmeellisin. Olet el361198Ratkaiseva tekijä kiinnostuksen heräämisessä
Mikä tekee deittikumppanista kiinnostavan? Mitä piirrettä arvostat / et arvosta?621193Milloin nainen, milloin?
Katselet ja tiedän, että myös mieli tekee. Voisit laittaa rohkeasti viestin. Tiedät, että odotan. Ehkä aika ei ole vielä611153Olen menettänyt yöunet kokonaan
Nytkin vain tunnin nukkunut. En tiedä johtuuko se sinusta vai tästä palstasta. Olis mukava nähdä oikeasti eikä arvuutel171065