Kokoomuslainen kadulla

Sain brosyyrin, jossa etsittiin kansallisten ylioppilaiden edustajistoehdokkaita. Ei minun juttuni, mutta haluan puuttua siihen, että siitä kävi ilmi, että HYY on talousvaikeuksissa. Miten on näin päässyt käymään. Joskus mainittiin, että HYY:llä on mm. kiinteistöjä. Onko kansallinen pääomamme kaikki virrannut jonnekin
markkinavoimien pimeyksiin. Kyllä nuoria ihmisiä pitää pystyä tukemaan opinnoissaan, heillä on muutenkin tarpeeksi vaikeaa ja epävarmuustekijöitä on monia tulevaisuuden suhteen. Lisäksi ei olisi ollenkaan haitaksi, jos yhteiskunnalla olisi varaa kouluttaa pitempäänkin, nyt kun työpaikkoja ei juuri ole. Ihannehan tietysti olisi, että tavara kävisi kaupaksi ulkomaille ja tulisi työpaikkoja myös kotimaahan. Mutta ne maat, joissa olisi tarvetta kulutushyödykkeille esim. Afrikka, eivät ole välttämättä niin maksuvalmiita. Puhuisin taas Moskovan kakun jaosta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

menisi suomalaisia lääkkeitä, pesuaineita ja muita kemikaaleja, jos ne osattaisiin oikein markkinoida ja todella haluttaisiin sinne sellaisia tuotteita saattaa. Edistäisi terveyttä ja hygieniaakin. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät halua tehdä työtä ja tuntuu, että suomalaiset kyllä haluaisivat, jos siihen olisi mahdollisuus. Ja kun ova tehneet osaisivatkin. Osaavatko suomalaiset olla herrakansaa, vai alkoholisoituvatko kokonaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


L kirjoitti:

Sain brosyyrin, jossa etsittiin kansallisten ylioppilaiden edustajistoehdokkaita. Ei minun juttuni, mutta haluan puuttua siihen, että siitä kävi ilmi, että HYY on talousvaikeuksissa. Miten on näin päässyt käymään. Joskus mainittiin, että HYY:llä on mm. kiinteistöjä. Onko kansallinen pääomamme kaikki virrannut jonnekin
markkinavoimien pimeyksiin. Kyllä nuoria ihmisiä pitää pystyä tukemaan opinnoissaan, heillä on muutenkin tarpeeksi vaikeaa ja epävarmuustekijöitä on monia tulevaisuuden suhteen. Lisäksi ei olisi ollenkaan haitaksi, jos yhteiskunnalla olisi varaa kouluttaa pitempäänkin, nyt kun työpaikkoja ei juuri ole. Ihannehan tietysti olisi, että tavara kävisi kaupaksi ulkomaille ja tulisi työpaikkoja myös kotimaahan. Mutta ne maat, joissa olisi tarvetta kulutushyödykkeille esim. Afrikka, eivät ole välttämättä niin maksuvalmiita. Puhuisin taas Moskovan kakun jaosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu