Hei,
minulla menossa ensimmäinen ICSI-hoito. Piikitysvaiheessa kysyin lääkärin mielipidettä siitä, voinko juoda lasin tai kaksi viiniä kun olin menossa erääseen tilaisuuteen. Lääkäri sanoi että niin pienet määrät eivät vaikuta millään tavoin. Otin kuitenkin varman päälle ja join vain puoli lasillista kuohuviiniä (ettei munarakkuloiden kehitys vain olisi häiriintynyt).
Tänään oli punktio ja saimme talteen 19 munsaolua. Siirto on maanantaina jos kaikki menee hyvin. Nyt viikonloppuna ennen siirtoa mieleni tekisi juoda pari lasillista, mutta tohtiiko? En enää kysynyt lääkäriltä. Toisaalta tuntuu että nyt en voi vaarantaa mitään kun ne munasolutkin on jo kerätty talteen. Ja sitten toisaalta mietin että mitä jos pienikin määrä alkoholia heikentää alkion kiinnittymisen mahdollisuuksia. Palstoilla on kaikenlaisia juttuja; jotkut pidättäytyvät kokonaan ja jotkut juovat vielä siirron jälkeenkin joka ilta puoli lasia punkkua ( 14 x 0,5 lasillista = 7 lasillista = n. pullollinen!)
Itse aion siirron jälkeen olla nollalinjalla, mutta nyt pe/la tekisi mieli ottaa hiukan. Ja sitten tietysti syytän ja soimaan itseäni jos raskaus ei ala :/ Ystävälläni oli suuret juhlat siirron jälkeen ja hän joi lääkärin luvalla kaksi lasia viiniä. Siitä ei ainakaan ollut haittaa koska hän sai lapsen siitä siirrosta :)
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja mielipiteitä asiasta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos et ole varma niin elä ihmeessä juo, HALOO!!?? Haluatko oikeesti niin hirveesti raskaaks jos tollasessa tilanteessa kiinnostaa juominen? Ei uskois! Onko joku lasi viiniä tärkeempi kun lapses?
juomatta? Mitä hyödyt vähäisestä viinimäärästä?
Asiasta on keskusteltu aiemminkin ja paljon asiallisempaan sävyyn:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7112872
Lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan ohjeet vaihtelevat, mutta yleisin kanta lienee se ettei yksi tai kaksi satunnaista annosta vaikuta hoitotulokseen (varsinkaan ennen siirtoa). Kannattaa aina kysyä omalta lääkäriltä ja noudattaa häneltä saatuja ohjeita.