SDP pimittää

Ammattiyhdistysliitot antoivat Sdp:lle presidentinvaalivuonna 2006 noin 400000 euron ja edellisenä vuonna 2005 noin 310000 euron avustukset.

Tarja Halosen vaalirahoitusilmoituksen mukaan Sdp antoi kampanjalle ylimääräisenä puoluetukena saamansa 653000 euroa ja lisäksi reilut 400000 euroa "muuta tukea". Muu tuki oli siis suuruudeltaan sama kuin ay-liikkeen koko vuoden avustukset Sdp:lle.

Halosen kampanjalle meni siis jättitukea Sdp:n kautta. Demarit kuitenkin huomauttavat, että 400000 euron tuki Haloselle koostui yleisesti Sdp:n puoluerahoituksesta eikä siihen kohdennettu yksittäisiä tukia.

Sdp:n tänään julkistamasta 2005-2006 puoluerahoituksesta käy ilmi, että merkittävimmät puolueen ay-tukijat vaalivuonna 2006 olivat Metallityöväen liitto (127875 euroa), JHL (113000 euroa) ja Palvelualojen ammattiliitto PAM (75740 euroa). Tuona vuonna Sdp sai myös 100000 euron avustuksen Työväenlehdistön kannatusyhdistys ry:ltä.

Sdp julkisti kaikkien yli 2000 euron avustajien nimet, joilta se sai suostumuksen. Halosen vaalirahoitusilmoitusta, jossa ei lain vaatimusten vastaisesti mainita yksittäisiä yli 3400 euron avustajia, ei edelleenkään ole täydennetty.
15146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niinistön ja Vanhasen tuet olivat paljon suuremmat
Onneksi eivät vaaleissa voittaneet

Eivät ainakaan veroparatiisiläiset ole Halosta rahoittaneet. Eivät myöskään yritysjohtajat, jotka ovat siirtäneet tuotantoaan orjatyövoiman maihin.

Eikä myöskään kepulaiset KMS tai Nova.

Miten se EK tukikaan omiaan. Elinkeinoelämän keskusliitto on ilmoittanut, ettei ilmoita mitään vaalirahoitusta!

Äänestä
  • Sdp julkisti kaikkien yli 2000 euron avustajien nimet, joilta se sai suostumuksen. Halosen vaalirahoitusilmoitusta, jossa ei lain vaatimusten vastaisesti mainita yksittäisiä yli 3400 euron avustajia, ei edelleenkään ole täydennetty.

    Tuskin nyt kokokansa on SAK ja Tradeka

    Äänestä

  • ei kokokansan kirjoitti:

    Sdp julkisti kaikkien yli 2000 euron avustajien nimet, joilta se sai suostumuksen. Halosen vaalirahoitusilmoitusta, jossa ei lain vaatimusten vastaisesti mainita yksittäisiä yli 3400 euron avustajia, ei edelleenkään ole täydennetty.

    Tuskin nyt kokokansa on SAK ja Tradeka

    Presidentti Tarja Halonen on valittu kaksi kertaa Suomen presidentiksi.
    Vaali on ollut enemmistövaali.
    Vaali on ollut suora kansanvaali.

    Näin ovat hyvät herrat: Esko Aho, Matti Vanhanen ja Sauli Niinistö hävinneet suorassa kansanvaalissa, vaikka ovat olleet vastaehdokkaina ja saaneet kukin tuntuvasti enemmän vaalirahoitusta kuin Tarja Halonen.
    Eikö olisi aika tunnustaa reilusti häviö: "parhaamme tehtiin ja vähän enemmänkin - ja silti hävittiin.
    Onnea voitajalle!

    Kehittyvien Maakuntien Suomi ja Nova Group tekivät Vanhasesta pääministerin ja 11 muuta ministeria vaalirahoituksellaan mutta eivät onnistuneet tekemään Vanhasesta presidenttiä eivätkä Tiurasta ministeriä.

    Kupun omaa uutisointia:
    "Nova-yritysryhmän ajautuminen konkurssiin on johtanut tilanteeseen, jossa konkurssipesä pohtii mahdollisuuksia yrittää saada takaisin Nova-yhtiöiden vaalitukena lahjoittamaa rahaa. Erityisesti kysymys on tällä hetkellä keskustan omalle vaalirahoitusyhdistykselle Menestyvä Suomi ry:lle tehdystä 175000 euron lahjoituksessa".

    Nova Group oli konkurssitilassa, mutta siitä huolimatta Kepu riskeerasi ja otti vaalirahaa vaalit voittaakseen. Vaaliraha jaettiin myös vaalien jälkeen - miksiköhän?
    Merisalo oli istunut vankilassa talousrikoksista, mutta siitä huolimatta hänestä tehtiin Kehittyvien Maakuntien Suomen ja Nova Groupin johtaja. Miksi vaalirahaa otettiin vastaan - lain vastaisesti. "En tiedä, en muista, en ollut paikalla, minulla on muistikuva siitä - muttei tästä", selityksiä on kuultu riittävästi. Tosiasia on, että vaalirahaa vastaanotettiin, jotta vaalit mahtavien vaalikampanjoiden avulla voitetaan ja maahan voidaan perustaa sini-vihreä hallitus Kepun ja Kokoomuksen "kavereiden" hyvinvointia varten.

    Äänestä

  • Isosta joukosta kirjoitti:

    vastaanottaminen ole lainvastaista. Mistä olet sellaista saanut päähäsi? Tuon logiikan mukaan istuvan presidentinkin pitäisi erota.

    Äänestä

pussissa .
joko muidenkin rahoitus sotkut on läpinäkyvät .
eihän ole oikein sättiä muita jos oma tunkio on levittämättä .
valtion muut asiat seisoo kuin juna ei tapahdu mitään ... sais päätäjien tuloa rokotttaa kohtuudenrajoille
työtulokseen vastaavaksi.

eduskuntavaalit ei ajankohtaiset .
kun mikään ei muuttuis .

Äänestä

on syyllinen tähään vaalirahasotkuun , suorastaan kohtuutonta yksi potkia pois jakkaralta.
pää kylmänä Matti ei vaaleja .

Äänestä
  • Vaalirahakohussa paljon kyseen alaista "maan tapaa", mutta puolueiden tukeminen ei mitenkään laitonta. Nova hanke taa oli selvä kavallus, jota vetämään laitettiin KEPU:n rahoittaja Ylisaunamäki. Jos Vanhanen ja Korhonen eivät joudu tästä vastuuseen niin paha ei saa palkkaansa.

    Äänestä

salat julki .
siiheen asti näin menee .ajojahti jäitä hattuun .
kaikki lie kiehutte samassa sopassa ... miten voi olla vaan yksi syyllinen .

se on niin että ennenkuin hyvää tulee koko laitos ulos ja uudet sisäle .

Äänestä

erota .
näin on näreet .

Äänestä

kansa odottaa että pureudutte asioihiin ,jotka ovat akuutteja tässä ja nyt.
minkälaisessa suomesa omat kansalaiset haluaa asua ja lapsensa kasvattaa .
vai eikö teillä ole mitään mielipidettä asiasta ?
jos ette saa asiaa järjestykseen ,niin tulevissa vaaleissa ei auta mitkään vaalirahat ja kepulikonstit .

Äänestä

Tämä on hallituksen saitti!
PELLE

Äänestä

politiikkaa. asiat runnotaan euroilla .

Äänestä

Sen kirjanpidosta on jokaisena vuotena ollut nähtävissä ay-liikkeen avustukset tai tuet. Sitä vastoin on niin, että Keskusta ja Kokoomus ovat peitelleet. Rakentaneet säätiöiden ja rahanpesuyhdistysten renkaat, joihin hävitetään tieto mistä itseasiassa rahat ovat tulleet. Nytkin tiedetään, että joskus raha on tullut veronkierrosta.

Äänestä

että ei mitään.?

Äänestä
  • Kokkarit ja kepu yrittää sotkea ammattiyhdistysrahat heidän filunkkiinsa. Ammattiyhdistysrahat jokainen ruunadi maksaa omasta tahdostaan. Mutta kepu ja kokkarit varastaa yhteiskunnalta täysin sumeilematta. Neuvostoliitossa tätä kutsuttiin kuormastasyömiseksi ja näinhän se hajosikin, kun varat loppu. Jos nyt vaan pidettäs ammattiyhdistystuet erillään tästä rahaautomaattiyhdistyksen yhteisien varojen jakamisesta, muutamalle silmäätekevälle. Eihän keskustan ja kokoomuksen lampaat päässy näistä kongeloista nauttimaan, niistähän nautti vaan harvat ja valitut, alempikasti jäi ilman. Vaikka nyt saa paskaa niskaansa ilman syytä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

edelleen. kirjoitti:

Ammattiyhdistysliitot antoivat Sdp:lle presidentinvaalivuonna 2006 noin 400000 euron ja edellisenä vuonna 2005 noin 310000 euron avustukset.

Tarja Halosen vaalirahoitusilmoituksen mukaan Sdp antoi kampanjalle ylimääräisenä puoluetukena saamansa 653000 euroa ja lisäksi reilut 400000 euroa "muuta tukea". Muu tuki oli siis suuruudeltaan sama kuin ay-liikkeen koko vuoden avustukset Sdp:lle.

Halosen kampanjalle meni siis jättitukea Sdp:n kautta. Demarit kuitenkin huomauttavat, että 400000 euron tuki Haloselle koostui yleisesti Sdp:n puoluerahoituksesta eikä siihen kohdennettu yksittäisiä tukia.

Sdp:n tänään julkistamasta 2005-2006 puoluerahoituksesta käy ilmi, että merkittävimmät puolueen ay-tukijat vaalivuonna 2006 olivat Metallityöväen liitto (127875 euroa), JHL (113000 euroa) ja Palvelualojen ammattiliitto PAM (75740 euroa). Tuona vuonna Sdp sai myös 100000 euron avustuksen Työväenlehdistön kannatusyhdistys ry:ltä.

Sdp julkisti kaikkien yli 2000 euron avustajien nimet, joilta se sai suostumuksen. Halosen vaalirahoitusilmoitusta, jossa ei lain vaatimusten vastaisesti mainita yksittäisiä yli 3400 euron avustajia, ei edelleenkään ole täydennetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu