Venezuelassa äänestetään 3. joulukuuta. Kyseessä ovat presidentinvaalit, eikä istuvalla presidentillä Hugo Chávezilla ole yhtään vakavasti otettavaa vastaehdokasta oikealla eikä vasemmalla.
Hugo Chávezin tuki kansan parissa on laaja ja hänen radikaalit puheensa "2000-luvun sosialismin" rakentamisesta ovat innostaneet venezuelalaisia ja synnyttäneet odotuksia maan vallankumouksellisesta muuttamisesta.
Olisi tärkeätä, että jokainen sosialisti osoittaisi vaalienalusviikolla solidaarisuuttaan vallankumouskamppailulle ja mieltään USA:n sekaantumista vastaan.
Vallankumousta ei tietenkään ratkaista presidentinvaaleilla eikä silläkään, kuka tulee parlamenttiin valituksi. Sen kohtalo ratkaistaan tehtaissa, kaduilla, asuinalueilla ja sotilasparakeissa.
Vaalikampanja on kuitenkin osa luokkataistelua ja kaikissa vaalivoitoissa Hugo Chávezin noustua valtaan 1998 on poliittinen oikeisto - hallitsevan luokan ja imperialismin edustajat - demoralisoitunut ja marginalisoitunut samalla kuin työväenluokka on poliittisesti radikalisoitunut ja sen itseluottamus ottaa asiat omiin käsiin on vahvistunut sen luodessa uusia ammattijärjestöjä ja vallatessa työpaikkojaan.
Luokkataistelu ja demokratia
Poliittinen taistelu Venezuelassa osoittaa, että myös kysymys demokratiasta, jolla katsotaan olevan "universaali" arvo, on kapitalismissa asetettava luokka-analyysiin. Porvarisluokka ja imperialismi ovat "demokratian" puolesta vain, kun se auttaa niitä pitämään yllä vallitsevaa järjestystä. Kun vaalit tuovat esille ehdokkaita, jotka eivät ole jakamattoman uskollisia porvaristolle ja imperialismille, ne eivät hetkeäkään epäröi käyttää ulkoparlamentaarisia keinoja;
1) Sabotaasia - esim. öljyteollisuuden työsulku.
2) Murhia - maanomistajien puolisotilaalliset ryhmät ovat murhanneet yli 100 talonpoikaisjohtajaa. Korruptoitunut poliisi tai oikeiston aseelliset ryhmät murhaavat vasemmistoaktivisteja säännöllisesti.
3) Vallankaappauksia - USA tuki kaappausyritystä 11. huhtikuuta 2002
avoimesti esimerkiksi Condoleezza Ricen lausunnolla ja jolloin presidentiksi
asetettiin 48 tunniksi työnantajajärjestön puheenjohtaja Carmona, minkä
pysäytti 150000 caracasilaista, jotka marssivat kohti presidentinpalatsia.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin tehtiin uusi yritys ottaa vallan sen kaoksen
kautta joka luotiin kahden kuukauden "lock out" työnantajien puolelta. Myös
tuota kaappausyritystä tukivat avoimesti USA ja Espanja.
Uhka porvariston taholta voidaan perusteellisesti poistaa vain, jos se voitetaan, riisutaan aseista ja pakkolunastetaan.
Latinalaisessa Amerikassahan tunnetusti kaadetaan hallituksia, joiden poliittinen väri on väärä. Se että ne on valittu demokraattisesti, ei ole moraalinen tai poliittinen este. Selkein esimerkki tästä on Chile 1973.
Poliittinen tilanne on kuitenkin nyt erilainen. Aiemmin USA:n presidentit ovat voineet raportoida, että "merijalkaväki on saapunut ja järjestys palautettu". USA ei kuitenkaan pysty toimimaan entiseen tapaan "takapihallaan". Vasemmistotuuli käy läpi koko Latinalaisen Amerikan. Venezuela ei ole yksin. Pian joka maassa nähdään vallankumousprosesseja, ei vähiten Boliviassa ja Meksikossa.
Hugo Chávezin tuki kansan parissa on laaja ja hänen radikaalit puheensa "2000-luvun sosialismin" rakentamisesta ovat innostaneet venezuelalaisia ja synnyttäneet odotuksia maan vallankumouksellisesta muuttamisesta.
Olisi tärkeätä, että jokainen sosialisti osoittaisi vaalienalusviikolla solidaarisuuttaan vallankumouskamppailulle ja mieltään USA:n sekaantumista vastaan.
Vallankumousta ei tietenkään ratkaista presidentinvaaleilla eikä silläkään, kuka tulee parlamenttiin valituksi. Sen kohtalo ratkaistaan tehtaissa, kaduilla, asuinalueilla ja sotilasparakeissa.
Vaalikampanja on kuitenkin osa luokkataistelua ja kaikissa vaalivoitoissa Hugo Chávezin noustua valtaan 1998 on poliittinen oikeisto - hallitsevan luokan ja imperialismin edustajat - demoralisoitunut ja marginalisoitunut samalla kuin työväenluokka on poliittisesti radikalisoitunut ja sen itseluottamus ottaa asiat omiin käsiin on vahvistunut sen luodessa uusia ammattijärjestöjä ja vallatessa työpaikkojaan.
Luokkataistelu ja demokratia
Poliittinen taistelu Venezuelassa osoittaa, että myös kysymys demokratiasta, jolla katsotaan olevan "universaali" arvo, on kapitalismissa asetettava luokka-analyysiin. Porvarisluokka ja imperialismi ovat "demokratian" puolesta vain, kun se auttaa niitä pitämään yllä vallitsevaa järjestystä. Kun vaalit tuovat esille ehdokkaita, jotka eivät ole jakamattoman uskollisia porvaristolle ja imperialismille, ne eivät hetkeäkään epäröi käyttää ulkoparlamentaarisia keinoja;
1) Sabotaasia - esim. öljyteollisuuden työsulku.
2) Murhia - maanomistajien puolisotilaalliset ryhmät ovat murhanneet yli 100 talonpoikaisjohtajaa. Korruptoitunut poliisi tai oikeiston aseelliset ryhmät murhaavat vasemmistoaktivisteja säännöllisesti.
3) Vallankaappauksia - USA tuki kaappausyritystä 11. huhtikuuta 2002
avoimesti esimerkiksi Condoleezza Ricen lausunnolla ja jolloin presidentiksi
asetettiin 48 tunniksi työnantajajärjestön puheenjohtaja Carmona, minkä
pysäytti 150000 caracasilaista, jotka marssivat kohti presidentinpalatsia.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin tehtiin uusi yritys ottaa vallan sen kaoksen
kautta joka luotiin kahden kuukauden "lock out" työnantajien puolelta. Myös
tuota kaappausyritystä tukivat avoimesti USA ja Espanja.
Uhka porvariston taholta voidaan perusteellisesti poistaa vain, jos se voitetaan, riisutaan aseista ja pakkolunastetaan.
Latinalaisessa Amerikassahan tunnetusti kaadetaan hallituksia, joiden poliittinen väri on väärä. Se että ne on valittu demokraattisesti, ei ole moraalinen tai poliittinen este. Selkein esimerkki tästä on Chile 1973.
Poliittinen tilanne on kuitenkin nyt erilainen. Aiemmin USA:n presidentit ovat voineet raportoida, että "merijalkaväki on saapunut ja järjestys palautettu". USA ei kuitenkaan pysty toimimaan entiseen tapaan "takapihallaan". Vasemmistotuuli käy läpi koko Latinalaisen Amerikan. Venezuela ei ole yksin. Pian joka maassa nähdään vallankumousprosesseja, ei vähiten Boliviassa ja Meksikossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Chávezin aikana maan hallinto on rajoittanut ilmaisuvapautta puuttumalla tiedotusvälineiden omistukseen ja ohjelmien sisältöön. Chávez liittolaisineen on säätänyt tiedonvälityslain, jonka nojalla tiedotusvälineitä voidaan summittaisesti sulkea epämääräisten "kiihotus"-syytösten perusteella.
Toukokuussa 2007 hän jätti uusimatta maan vanhimman ja katsotuimman yksityisen TV-kanavan RCTV:n lisenssin käyttää valtakunnanverkkoa. Kanava oli tukenut aktiivisesti Chávezia vastaan suunnattua kaappausyritystä vuonna 2002 ja oli sen jälkeenkin hänen hallintonsa äänekkäimpiä kriitikoita. Suositun RCTV:n sulkeminen aiheutti laajoja protesteja niin Venezuelassa kuin ulkomaillakin kyselyjen mukaan jopa yli 75 prosentin venezuelalaisista vastustaessa kanavan poisjäämistä. RCTV palasi ruutuihin maksullisena satelliitti- ja kaapelikanavana heinäkuussa 2007.
Elokuun alussa 2009 Chávezin hallinto sulki 13 yksityistä radioasemaa ja 23 muuta asemaa suljetaan pian. Yhteensä 240:ä asemaa uhkaa sulkeminen. Chávez aikoo siirtää toimiluvat tukijoilleen. Hän myös uhkasi sulkea Globovisionin, joka on ainoa jäljellä oleva TV-asema, joka ei ole Chávezin tukijoiden hallinnassa. Human Rights Watch:n Jose Miguel Vivanco kuvasi toimintaa kattavimmaksi hyökkäykseksi sananvapautta vastaan Chávezin valtaannousun jälkeen ja sanoi Venezuelan olevan Kuuban ohella ainoa alueen maista, joka osoittaa niin räikeää piittaamattomuutta ilmaisuvapauden yleismaailmallisia periaatteita kohtaan.
Nepotismi ja vallan keskittäminen
Hugo Chávezia on syytetty nepotismista nimittäessään ihmisiä poliittisiin virkoihin. Hänen isänsä Hugo de los Reyes Chávez on Barinasin osavaltion vaaleilla valittu kuvernööri.
Hänen isoveljensä Adán Chávez on Venezuelan opetusministeri. Nuorempi veli Argenis Chávez on Barinasin osavaltion pääsihteeri. Toinen nuorempi veli Adelis Chávez on johtajana Sofitasa-pankissa, joka on puolivaltiollinen. Kolmas nuorempi veli Narciso Chávez vastaa yhteistyöstä Kuuban kanssa.
Chávezia on kritisoitu myös pyrkimisestä yksipuoluejärjestelmään. Hän on ilmoittanut, että haluaa hajanaisten tukijoidensa sulautuvan yhdeksi puolueeksi. Kolme suurinta Chávezin liittolaispuoluetta on kuitenkin kieltäytynyt hajottamasta itseään liittyäkseen uuteen Venezuelan yhdistyneeseen sosialistipuolueeseen. Perusteluina kieltäytymisille on esitetty mm. se, että uuden puolueen rakenne tulisi olemaan epädemokraattinen eikä antaisi puolueiden eri näkemyksille tilaa. Toisaalta tammikuussa 2007 myönnetyt valtuudet hallita asetuksin ovat tehneet puolueista jo käytännössä toimintakyvyttömiä ainakin seuraavan 18 kuukauden ajaksi.
Väitetty tuki terroristijärjestöille
FARC on kolumbialainen sissijärjestö, joka luokitellaan EU-maissa terroristijärjestöksi. Kolumbian hallinto on syyttänyt Chávezia FARC:n tukemisesta. Vuoden 2008 alussa Chávez vaati EU:ta poistamaan FARC:n ja toisen vasemmistolaisen sissijärjestön ELN:n terroristijärjestöjen listalta. Kolumbian armeija löysi 2008 FARC:n leiristä dokumentteja, jotka Interpol vahvisti aidoiksi. Niiden mukaan Chávez tarjosi FARC:lle 300 miljoonaa dollaria taloudellista tukea ja osuutta Venezuelan öljytuloista. Lisäksi Venezuelan armeija myi FARC:lle aseita ja järjesti tapaamisia asekauppiaiden kanssa.[36] Vuonna 2009 Kolumbian armeija löysi FARC:n hallusta panssarintorjunta-aseita, jotka Ruotsi oli myynyt Venezuelalle 1980-luvulla. Chavez itse ilmoitti, että FARC:ille päätyneet aseet on varastettu venezuelalaisesta sotilastukikohdasta 14 vuotta sitten.
____________________________________________________________________-
Voi ressukoita, mutta omapahan on asia jos kuolemaan matkustavat..