Tuttavaammme paperimiestä uhkasi työttömyys tehtaan lopettamisen jälkeen. Ikää on jo reilusti yli 50, uudehko iso omakotitalo, työssäkäyvä vaimo ja lapset, jotka tosin eivät enää asu kotona. Onnekseen hän sai töitä eteläisestä suomesta, matka taittuu omalla autolla, joskus junalla, viikonlopuksi kotiin.
Toinen tuttavamme, samanikäinen rakennusmies jäi myös työttömäksi. Hänkin onnistui saamaan työpaikan tuolta etelästä. Hänellä on hulppea kerrostaloasunto,
jota on itse laitellut ja kunnostanut viime vuosina ennen työttömyyttä, eläkepäivien varalle. Hänkin käy mielellään viikonloppuisin kotona, vaikka asuukin yksin.
Työmaaparakin asuntola on ikävä eikä siellä ole omaa rauhaa.
Paperimies myhäilee tyytyväisenä, hän saa vähentää verotuksessa kaikki matkakulunsa, niistä kertyykin sievoinen summa. Mutta rakennusmies, jonka vanha lonkkavamma vihoittelee aika ajoin näyttäää happamalta kuullessaan paperimiehen matkakorvauksesta. Rakennusmiehelle ei myönnetä verohelpotuksia matkoista, vaikka hänkin reissaa viikonloppuisin yhtä ahkerasti.
Kuuluko paperimies parempaan kastiin vai mistä tässä on kysymys, kun ei peruskainuulaiselle rakennusmiehelle myönnetä korvauksia. Kannattaisiko kuitenkin jäädä työttömyyskorvaukselle ja poimia syksyisin vaikka marjoja ja sieniä. Kalliiksi tulee matkustaminen, ei oikein kannusta työntekoon.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Teepäs siinä tapauksessa diili jonkun toisen kirvesmiehen kanssa. Nykyisinhän ei tartte akkoja sotkea miesten keskeisiin asioihin! "Häät" kun vielä myyt 7:lle, niin kaikki kustannukset tulee peitetyksi.
Perheetön ei saa vähentää matkakustannuksia, paitsi jos on väliaikaisesti komennuksella toisella paikkakunnalla. Mutta jos on aktiivisesti työtä itselleen hommannut niin se pitää kärsiä omissa nahoissaan.
Perheellinen saa verohelpotusta matkakustannuksista, vaikka koton istuis vain yksi eukko. On kuulemma kohtuutonta, jos sitä ei pääse välillä kattomaan, vaikka tosiasia on että moni ukko kattoo vain telkkaria ne viikonloput, mutta saa siitä tämän veroetuuden.
Ja entäpä kansanedustaja? Se saa kyllä vähentää matkat verotuksessa ja HUOM!!! myös vuokra-asunnon vuokran. Saaneeko vielä matkakorvausta. Näin tekevät Kainuunkin kansanedustajat. Ovat viikon eduskunnassa, asuvat isossa lukaalissa ja tulevat viikonlopuksi kotiin. Ja vähennyksiin menee matkat ja iso vuokra. Eipä niitten paljon tartte veroja maksella. Ja sitten kähmivät epärehellisesti lisää rahaa sieltä sun täältä kuten muutkin poliitikot.
Kyllä ne taitaa ahkerat vanhatpiiat ja vanhatpojat tätä maata pystyssä pitää hyvinä veronmaksajina.
Kaikkein vähiten maksavat mistään yksinhuoltajat. Mitä useampi lapsi ja mitä useammalle isälle, sen enemmän yhteiskunta maksaa. Vuokra-asunto parhaasta päästä, vuokra maksetaan, elatusavut ja ruokarahaa
Ei siinä tartte muuta kuin hankkia lapsilla viikonlopuksi ja keskiviikkoillaksi vahti, joka sekin maksetaan ja lähteä itse ravinteliin rilluttelemaan. Pitäähän sitä vähän tuulettua.
Tottakai saa samalla lailla perheetönkin vähentää matkakustannukset. Jos asuu täällä ja käy viikonloppuisin kotona. Asunnon vuokraa ei ilmeisesti saa vähnetää vai saako ?
Jos jää työttömäksi ja työvuosia on jäljellä esimerkiksi viisi ja jos on perheetön ja omistaa asunnon, jonka aikoo pitää, ei enää kannata hakeutua muualle töihin, koskapa matkat maksaa samoin työpaikkakunnan asuminen. Työttömyyskorvauksella tulee hyvin toimeen ja myöhemmin päivärahalla. Etuuksista ei kannata luopua.
Kaikki työhön kannustimet on otettava pois toimeentulotuella lepääviltä kainuulaisilta.
Eikös joku professori esittänyt että työvoiman vajealueilla pitäisi maksaa parempia palkkoja, niin saataisiin työntekijöitä.
Samanlainen kannustin voisi olla muualta tuleville viikkotyöläisille siviilisäätyyn katsomatta verohuojennus matkoista ja yöpymispaikasta. TÄH ?
Taasko piti ruveta vastakkain asettelemaan duunareita? On se niin tyhmää.
Joo, mutta eriarvoisia duunareita. Toinen saa veroetuna yli tonnin puhtaana käteen.
Ei ole verolakia joka kohtelee paperimiehiä erilailla kuin rakennusmiehiä, syyt ovat taatusti jotkut muut, jotka ei ilmene tässä. Jotkut ovat saaneet sen sijaan tonneja tai kymppitonneja vaaliavustuksia. Mitkähän asiat ovat tärkeitä ja mikä eivät?
Sillä tonnilla puhtaana käteen paperimies tekee ulkomaanmatkan, rakennusmies sensijaan ei
pääse minnekään.
Paperimies ostaa uuden sohvan, rakennusmies istuu vanhalla sohvalla.
Ja niin edelleen.
SE ON VÄÄRIN!