Sadonkorjuuta Peltsin viljelypalstoilla

Iloisia uutisia! Kesäkuun alun vandaalit saatiin Peltosaaren viljelypalstoilla kiinni, vastuuseen teoistaan ja -yllätys-yllätys- sen jälkeen ei ole vandalismia ollut enää nimeksikään, vain pari pientä tapausta ja silloinkin asialla useimmiten pienet uteliaat lapset.
Sato on palstoilla ollut säiden takia hyvä, useimmilla palstalaisilla jopa erinomainen, tuholaisiakin niukalti. Kokeilu on siis ohi ja kaupunginpuutarhurin mukaan viljelyä jatketaan ensi vuonna, aarialaa jopa mahdollisesti lisäten.
Minä palstalaisena ja viljelyaloitteen tekijänä olen tähän lopputulokseen nyt enemmän kuin tyytyväinen! Samalla toivon, että ensi keväänä kaikki kiinnostuneet tulevat reippaasti ja ennakkoluulottomasti mukaan tähän toimintaan ! Rohkeasti nyt mukaan vaan kaikki, jotka viljelystä ovat kiinnostuneet! Ensi keväänä tavataan!
10215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mitä tää ny mainaa

ai sitä kannapista

sitten voin osallistua

Äänestä
  • Tervetuloa vaan hamppua viljelemään!
    Ajattelin minäkin ensi kesänä muutaman varren pistää hamppua ihan vain kokeeksi mukaan kasvamaan.

    Kaupungilta saa vuokrata laajempiakin alueita jos tahtoo ihan yrityksen perustaa. Kaupunginpuutarhuri Tero Westerlund kertoi asiasta minulle, mutta valitti että hamppukuidun markkinoinnissa on viime aikoina ollut vaikeuksia.

    Ennen tehtiin hampusta paperia, laivojen köysiä, mattoja ja nykyään tehdään vaatteita ja jopa lakanoita, öljystä ja eri ruokatarvikkeista, sun kaikesta muusta puhumattakaan.

    Hamppu oli Suomessakin yksi tärkeimmistä kasveista pellavan ohella, kunnes maailma sekosi paljon tuholaismyrrkyjä ja vettä vaativaan, luontoa tuhoavaan ja eroosiota aiheuttavaan puuvillaan.

    Äänestä

  • Tuula Maisonlahti kirjoitti:

    Tervetuloa vaan hamppua viljelemään!

    http://www.rawganique.com

    -sieltä niitä hamppu-, ekopuuvilla- ja pellavatuotteita löytyy.
    Kunpa joku perustaisi Suomeenkin tämmöisen ;).

    Äänestä

  • Tuula Maisonlahti kirjoitti:

    http://www.rawganique.com

    -sieltä niitä hamppu-, ekopuuvilla- ja pellavatuotteita löytyy.
    Kunpa joku perustaisi Suomeenkin tämmöisen ;).

    vuokrata 400 neliön peltopalstoja parilla sataa/ kasvukausi. 7 km riksun keskustasta.

    Äänestä

  • hiasja kirjoitti:

    Älä unta nää!
    Peltsissä puoli aaria maksaa 15€/ vuosi.
    Tilaa on vielä vaikka kuinka paljon, puolet pellosta käyttämättä. Palstoja tänä vuonna oli vasta 10. Kaupungilla lisää alueita muuallakin ja epäilen että paljon sua halvemmalla.

    Äänestä

  • Tuula Maisonlahti kirjoitti:

    Älä unta nää!
    Peltsissä puoli aaria maksaa 15€/ vuosi.
    Tilaa on vielä vaikka kuinka paljon, puolet pellosta käyttämättä. Palstoja tänä vuonna oli vasta 10. Kaupungilla lisää alueita muuallakin ja epäilen että paljon sua halvemmalla.

    hampputietoutta sitä janoaville

    http://www.lassilantila.fi
    http://www.ekolo.net

    ja eiku kasvattamaan!

    Äänestä

  • Tuula Maisonlahti kirjoitti:

    Älä unta nää!
    Peltsissä puoli aaria maksaa 15€/ vuosi.
    Tilaa on vielä vaikka kuinka paljon, puolet pellosta käyttämättä. Palstoja tänä vuonna oli vasta 10. Kaupungilla lisää alueita muuallakin ja epäilen että paljon sua halvemmalla.

    siis puoli aaria=50m2 maksaa 15e. Josta laskien saamme, että 400m2 peltsissä olisi 120e. No mä heitin lonkalta ton 200 vähä yläkanttiin näköjään, mut mä oon valmis tinkiin. sovitaan sit et 40e/100m2, mut kompostori-huussin saa rakentaa.

    Ideasi ja tarjouksesi ei nyt enää ole ollenkaan huono. Itse asiassa siinä voisi olla hyvää siirtolapuutarhapohjaa. Siinäpä olisi sinulle hyvä bisnes jos maata löytyy enemmänkin!
    Otapa yhteyttä Mikko Lundiin, joka yritti jokin aika sitten saada aikaan siirtolapuutarhayhteisöä tänne Riihimäelle, mutta kaupungilla ei ollut siihen sopivaa paikkaa.

    Itse en voi lähteä 7 km päähän, koska ei ole autoa, enkä aio edes hankkia. Mutta uskoisin että Mikko Lund voisi innostua. Yhteystiedot saat varmaan kaupungilta.

    Tämä siirtolapuutarhaharrastus on nykyään kova sana ja jopa Lieksan kaupunki on rakentamassa isoa siirtolapuutarhaprojektia ihan keskelle kaupunkia. Aika kallista ja hienoa tosin, arkkitehtien suunnittelemaa.

    Myös moni vilejlijä harkitsee ekokylän perustamista maalleen ja niitäkin löytyy netistä. Myös Vihdin tuleva ekokylä on yksi tällainen, viimeisen päälle ekologinen, Bruno Eratin suunnittelema kokonaisuus. googlella näistäkin löytyy.

    joo pitänee ottaa yhteyttä asioista tietäviin. onhan tossa varmaan viel jotain byrokraattista kuviookin edessä hidastamassa. sivumennen sanoen 7km menee fillarillakin.

    7 km menee fillarilla jos ei ole reumaa.

    Jos olet kiinnostunut perustamaan ekokylän niin siihen toki voisin vaikka heti lähteä mukaan. Mutta siirtolapuutarhatonttia tms en tarvitse, sillä täällä mulla on ensi vuonna aari palstaa, joka maksaa 30€ ja se on riittävä.

    Onnea kuitenkin projektillesi! Toivotaan että onnistuu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuula Maisonlahti kirjoitti:

Iloisia uutisia! Kesäkuun alun vandaalit saatiin Peltosaaren viljelypalstoilla kiinni, vastuuseen teoistaan ja -yllätys-yllätys- sen jälkeen ei ole vandalismia ollut enää nimeksikään, vain pari pientä tapausta ja silloinkin asialla useimmiten pienet uteliaat lapset.
Sato on palstoilla ollut säiden takia hyvä, useimmilla palstalaisilla jopa erinomainen, tuholaisiakin niukalti. Kokeilu on siis ohi ja kaupunginpuutarhurin mukaan viljelyä jatketaan ensi vuonna, aarialaa jopa mahdollisesti lisäten.
Minä palstalaisena ja viljelyaloitteen tekijänä olen tähän lopputulokseen nyt enemmän kuin tyytyväinen! Samalla toivon, että ensi keväänä kaikki kiinnostuneet tulevat reippaasti ja ennakkoluulottomasti mukaan tähän toimintaan ! Rohkeasti nyt mukaan vaan kaikki, jotka viljelystä ovat kiinnostuneet! Ensi keväänä tavataan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu