Miten te "maajussit" otatte itsellenne ja parisuhteellenne omaa aikaa, yhteistä aikaa? Miten järjestättä asiat, kun elukat tarvitsee kuitenkin hoidon ja huollon 24/7? Lomittajia löytyy, kyllä, totta, mutta kun kaikki maksaa ja aina ei välttämättä löydy oikeaa ja kunnollista lomittajaa, jonka huomaan pystyy kaiken jättämään? Itselleni ei myöskään ole selvää, minkä verran maajusseilla on "oikeus" pitää lomia ja paljonko lomien pitäminen ns. maksaa? Mieheni on kolmen vuoden aikana pitänyt tasan yhden viikon lomaa, lisäksi muutama yksittäinen päivä siellä-täällä.
Meillä on parisuhde nyt siinä tilassa, että yhteinen aika on 6-7 tuntia vuorokaudessa, mikä lyhyelläkin matematiikalla tarkoittaa sitä, että se aika menee nukkumiseen. Omasta mielestäni en soita suutani turhasta, enkä vaadi liikoja, kun purnaan, että tämä ei ole enää mikään PARIsuhde!? Mies siis maajussina ja kotiintuloajat on kuukausi kuukaudelta venynyt aina vaan pidemmäksi, 23-24-01-02 asti! Olen lukuisat kerrat kysynyt, pyytänyt, yrittänyt keskustella, että millon tulee muutos, muutos on tultava, mitä olet ajatellut tekeväsi, jotta muutos tapahtuu jne... En vi*maisesti, en jäkättämällä, vaan asiallisesti ja ystävällisesti, yhteisen parhaan hyväksi, yhteisen tulevaisuutemme hyväksi hakenut ratkaisua. Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta yksin ei kukaan saa parisuhdetta pidettyä kasassa, kaikkeen tarvitaan kaksi. Olen romahtamispisteessä, räjähtämispisteessä, väsynyt, turhautunut, ahdistunut, ärtynyt. Helppo ratkaisu olisi ottaa ja lähteä, jos tunteet olisi kuolleet. Mutta kun ei ole. Rakkaus on ja pysyy ja sanotaan, että kaikki se kestää, kaikki se kärsii... Se rakkaus ehkä vielä jaksaakin, mutta minä en enää... :-(
Olen yrittänyt asiallisesti keskustella, silloin harvoin, kun sellaiseenkaan aikaa on. Tuloksetta. Asia ei muutu miksikään, kun vastaus on "kyllä minäkin haluan enemmän yhteistä aikaa". Tarvitaan toimenpiteitä ja niitä ei näy, ei kuulu. Voi tietysti ajatella, "mitäs läksit". Mutta kun ei voi, tilanne oli täysin toinen kolme vuotta sitten, kun tavattiin: miehellä löytyi minullekin aikaa, teimme jotain yhdessä, harrastimme jotakin, kävimme siellä sun täällä. Tällä hetkellä sosiaalinen elämä on täysin kuollutta, paitsi omani, jota koitan ylläpitää ilman miestäni (tosin siitäkin sitten närkästytään, jos/kun jossakin käyn ja kyse ei ole baareista, vaan ystävieni luona). Ensimmäinen vuosi-puolitoista meni ihan minuakin tyydyttävällä tasolla, mies oli kotona 17-18-19 aikaan, mikä ei lainkaan rassannut minua. Käyn itse töissä myös, joten kotiuduttuani kauppa ruoanlaitto on ihan ok ja yhdessä syödään ja on vielä iltaakin jäljellä. Nykyisin ei syödä yhdessä, ei saunota yhdessä, ei tehdä mitään yhdessä... siis en vaan jaksa enää. Ehkä on parempi luovuttaa ja tappaa suhde, saati että tapattaa itsensä henkisesti? Mieluummin yksin, kuin yksinäinen. Mieluummin totaalisesti yksin, kuin yksin parisuhteessa. Raivostuttaakin, että minua on vedetty höplästä. Tilanne on muuttunut totaalisesti menneen kolmen vuoden aikana...
Meillä on parisuhde nyt siinä tilassa, että yhteinen aika on 6-7 tuntia vuorokaudessa, mikä lyhyelläkin matematiikalla tarkoittaa sitä, että se aika menee nukkumiseen. Omasta mielestäni en soita suutani turhasta, enkä vaadi liikoja, kun purnaan, että tämä ei ole enää mikään PARIsuhde!? Mies siis maajussina ja kotiintuloajat on kuukausi kuukaudelta venynyt aina vaan pidemmäksi, 23-24-01-02 asti! Olen lukuisat kerrat kysynyt, pyytänyt, yrittänyt keskustella, että millon tulee muutos, muutos on tultava, mitä olet ajatellut tekeväsi, jotta muutos tapahtuu jne... En vi*maisesti, en jäkättämällä, vaan asiallisesti ja ystävällisesti, yhteisen parhaan hyväksi, yhteisen tulevaisuutemme hyväksi hakenut ratkaisua. Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta yksin ei kukaan saa parisuhdetta pidettyä kasassa, kaikkeen tarvitaan kaksi. Olen romahtamispisteessä, räjähtämispisteessä, väsynyt, turhautunut, ahdistunut, ärtynyt. Helppo ratkaisu olisi ottaa ja lähteä, jos tunteet olisi kuolleet. Mutta kun ei ole. Rakkaus on ja pysyy ja sanotaan, että kaikki se kestää, kaikki se kärsii... Se rakkaus ehkä vielä jaksaakin, mutta minä en enää... :-(
Olen yrittänyt asiallisesti keskustella, silloin harvoin, kun sellaiseenkaan aikaa on. Tuloksetta. Asia ei muutu miksikään, kun vastaus on "kyllä minäkin haluan enemmän yhteistä aikaa". Tarvitaan toimenpiteitä ja niitä ei näy, ei kuulu. Voi tietysti ajatella, "mitäs läksit". Mutta kun ei voi, tilanne oli täysin toinen kolme vuotta sitten, kun tavattiin: miehellä löytyi minullekin aikaa, teimme jotain yhdessä, harrastimme jotakin, kävimme siellä sun täällä. Tällä hetkellä sosiaalinen elämä on täysin kuollutta, paitsi omani, jota koitan ylläpitää ilman miestäni (tosin siitäkin sitten närkästytään, jos/kun jossakin käyn ja kyse ei ole baareista, vaan ystävieni luona). Ensimmäinen vuosi-puolitoista meni ihan minuakin tyydyttävällä tasolla, mies oli kotona 17-18-19 aikaan, mikä ei lainkaan rassannut minua. Käyn itse töissä myös, joten kotiuduttuani kauppa ruoanlaitto on ihan ok ja yhdessä syödään ja on vielä iltaakin jäljellä. Nykyisin ei syödä yhdessä, ei saunota yhdessä, ei tehdä mitään yhdessä... siis en vaan jaksa enää. Ehkä on parempi luovuttaa ja tappaa suhde, saati että tapattaa itsensä henkisesti? Mieluummin yksin, kuin yksinäinen. Mieluummin totaalisesti yksin, kuin yksin parisuhteessa. Raivostuttaakin, että minua on vedetty höplästä. Tilanne on muuttunut totaalisesti menneen kolmen vuoden aikana...
Vastaukset 14
Vanhimmat
maatalous pakkaa olemaan.Vaikka kuin haukutaan laiskoiksi yms..muiden "tuki"elätettäväksi.
Kyllä ne tunnit tahtoo vuorokaudesta loppua kesken,ihan jo työntekoon.Karjatilallinen on kyllä kiinni/vastuussa kokoajan kaikesta.jopa silloinkin kun lomittajat paikalla.Eipä kännykkää voi kiinni laittaa.Ja joutuu lähteen sieltä saunastakin jos tarve vaatii.
Kyllähän maajussit on "vielä" etupäässä ainakin vastuullista ja muutenkin rehtiä porukkaa.Ja kyllä myös niitä työnarkomaanejakin.Ihan hyviäkin asioita työmäärästä ja muustakin siinä sivussa silti tulee.Vaikka ymmärrän kyllä hyvin mitä tuossa puhelet.Eihän tämä aina ihmiselolta tunnu.
Et varmaan kovin paljon osallistu "yhteisiin" tilantöihin/suunnitelmiin?Ei välttämättä huono idea vaikka saattaahan siinäkin pieniä kismoja joskus tulla..
Vaikeapa tuohon on mitään suoraa neuvoa lopen sanoa.itekään ei osaa näitä juttuja hyvin hoitaa.
Salarakas.Jopas alkaa elämä maistumaan.
tuntuvat olevan jo muutenkin riittävästi solmussa, tosin kun puheet alkavat olla tuon tasoisia niin uusi kumppani on yleensä katsottuna. Naisille on tärkeää tehdä miehestä syyllinen eroon, sitähän aloituksessa haetaan.
Tulee joko harmia tai vielä meet ja rakastut siihen salarakkaaseesi. No siinä sitten onkin mausteinen soppa.
onnellisia loppuja on näissä harvoin jos kannat vastuusi niin huolehdit siitä ettet tuhoa miehesi elämää, työpaikkaa ja mahdollisten lastesi tulevaisuutta. Pahimmassa tapauksessa jälki on kamalaa, nyky ihmissuhteissasi ja tulevissa, valinta on sinun.
ps. ei vaikuta trollilta, aiheesta olisi hyvä keskustella.
Löytyisikö tilaltanne jotakin työtä, johon sinäkin voisit osallistua miehesi avuksi? Sitä miehesi arvostaisi.
Älä nalkuta miehellesi!
Jos miehelläsi on karjaa, niin hänellä on lomaoikeutta muistaakseni 25 päivää vuodessa. Se ei maksa mitään. Maksamalla voi lisäksi pitää 120 tuntia ylimääräistä. Lomat kannattaa tietysti pitää lomana. Eli ei lomia kiireiseen työaikaan. Jos miehelläsi on vaikeaa irrottautua lomalle, niin silloin mieluummin talvella, vaikka ulkomaille. Suunnitelkaa ne yhdessä, niin että teillä molemmilla on lomat yhtä aikaa.
Liittykää työterveyshuoltoon! Siellä voitte puhua myös henkiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Liity myös sinä, vaikka et olekaan vakituisesti tilalla töissä.
Ette ole yksin. Kyllä minäkin tunnistan kirjoituksestasi 20 vuoden takaisen itseni. Nyt olen kyllä jo vähän hellittänyt. Kaikkea ei yksinketaisesti tarvitse tehdä. Höllää myös sinäkin omista askareistasi. Ei elämä ole pelkkää työntekoa. Elämä on ihanaa ihanan puolison kanssa! Pitäkää siitä kiinni.
No meillä se menee niin, että mennään joskus johonkin hotelliin ja pidetään esim. viikonloppu vapaata.
Syödään hyvin, naidaan hyvin ja rentoudutaan jonkunverran, ei ne naiset oikein lämpene, jos ne on aina siinä kotikammarissa.
Yleensä se on sellanen kaupunkiloma, emäntä siinä samalla katselee kauppoja ja hypistelee ryysyjä, joskus ostaakin jotain.
Minä vaan käveleskelen ja otan pieniä, siinä sitä päivä tissutellaan ....
Varmaan kun vähän vaurastutaan, niin mennään vaikka ulkomaille, mutta nyt ei oikein pysty.
Muuan tuttavaemäntä oli vähän samassa tilanteessa, paitsi että oli itsekin tilalla töissä ja lapsiakin oli, avioliittoa takana 20 v. Isäntä teki omia hommiaan, emäntä omiaan päivät läpeensä. Emäntä kieltäytyi lopulta joistakin työtä helpottavista ratkaisuistakin, koska sanoi, että isäntää ei niiden jälkeen näe enää ollenkaan navetalla, jos hän nuo välineet ottaa jne.
Lopulta isännelle annettiin ukaasi, että ellei tahti muutu tietyn ajan kuluessa, emäntä lähtee. Kun muutosta ei tapahtunut, niin myös tapahtui - koko lapsikatras jäi isännälle, emäntä muutti kaupunkiin, perusti hallitsemansa ammatin yrityksen, ja isäntä joutui viimein opettelemaan nekin työt (lypsy, kiimantarkkailu, ruoanlaitto...) joita ei ennen ollut katsonut tarpeelliseksi opetella.
Toisella tilalla tiedän myös emännän lähteneen, koska kuulemma hänen palkkarahansa kyllä kelpasivat, mutta isäntää ei nähnyt milloinkaan. Osoitti tosin aika huonoa pelisilmää, kun lähti tilanteessa, jossa tilalla oli vähän aiemmin ollut iso tulipalo, eläimiä kuoli ja suuri osa tuotannosta piti aloittaa alusta. Melkoista terveen järjen puutetta silloin, vaikka parisuhteen tilanne oli varmasti vaivannut jo ennen katastrofia.
Mulle tuli jotenkin sellanen fiilis että tolla sun miehelläsi vois olla toinen nainen. Missä hän kupastaa noin kauan iltaisin. Missä maatalon työssä menee joka ilta yömyöhään? Ymmärrän sen että sesonkikausina esim. viljanpuinnissa työpäivät venyvät pitkiksi mutta ei nuo työpäivät nyt karjankasvatuksessakaan noin pitkiä voi olla. Otappa seuraavaksi puheeksi missä mies luuraa....
Välittämistä ja ymmärrystä ja muutakin kuin kädestä pitämistä, edes silloin harvoin kun näette. Harvoin meilläkin nähdään vaikka saman katon alla asutaan, varsinkin työaikaan. Joskus kummalakin hermot tiukoilla, kuuluu parisuhteeseen. Ajan ja ymmärryksen kautta hommat tasoittuu. Se on sitä arkea. On syy, jos mies ei viihdy kotona. Silloin pitää itse miettiä, missä vika. Ja aina ei osaa ymmärtääkään miehen aivoituksia.Joskus vain pitää hyväksyä tiettyjä asioita sellaisina kuin ne ovat. Anna syy miehellesi tulla kotiin, tee se aidosta omasta tahdosta, ilman että odotat automaattisesti homman menevän kuin vettä valaen. Pidä hyvänä, jos se ei ajan kanssa riitä, pitää omat tunteet miettiä uudestaan. Älä kuitenkaan oleta tietäväsi, mikä miestäsi vaivaa. Jos hän on jostain syystä tympääntynyt (suo anteeksi suorasanaisuuteni), sinuun ja suhteeseenne, tai jokin muu asia vaivaa, hän vain arkailee kertoa, varmaankin siitä syystä että pelkää "ydinsotaa". Rohkaise häntä puhumaan, ei silloin kun hän on väsynyt vaan silloin kun on levollinen. Äläkä suutu vaikka asia sinua loukkaisikin. Vain puhumalla asioita voi selvitellä. Vaati paljon sinultakin, mutta mikäli rakastat miestäsi, teet sen.
kuten jo sanottu. Ja juuri tuon perhe-elämän takia ne kaikki lomat kannattaa pitää. Lomalla lähdetään pois kotoa, jotta töistä tulee kerrankin irrottauduttua edes niiksi muutamaksi päiväksi. Lomien ei tarvi kuitenkaan olla kalliita. Kyllä kerran vuodessa mekin käydään kylpylässä tai lapissa tai ulkomailla, minne milloinkin tekee mieli. Mutta muuten lusitaan muualla asuvien sukulaisten ja kaverien kodeissa yökylässä tai sukulaisten mökillä. Muutama lomapäivä menee myös kesäisin hääjuhliin tai muihin tapahtumiin, joista ei ehdi navetalle.
Jos teillä ei ole luottamusta lomittajiin, niin alkakaa pitää niitä lomianne, jotta tutustutte lomittajiin ja opitte tietämään kehen heistä voitte luottaa niin, että voitte jopa lähteä kotoa. Ja se on vain hyväksyttävä, että lomittaja ei koskaan ole yhtä täydellinen kuin isäntä itse, joten jotain pientä tuotantotappiota tulee aina lomalla. Mutta se on se hinta, mikä lomasta on maksettava. Se ikään kuin kuuluu asiaan, eikä sen takia lomia jätetä pitämättä, että lomittaja lypsää lehmät liian aikaisin ja sen viikon tuotos on normaalia alhaisempi. Se on pieni hinta perheen hyvinvoinnista.
Ja tosiaan jos oikeesti menee joka päivä puolille öin, niin ei se ole normaalia. Silloin on työn järjestelyt pahasti pielessä tai työvoiman mitoitus rankasti alakanttiin. Pitää muistaa, että tuollaisilla työmäärillä työteho laskee, jolloin tunteja kuluu entistäkin enemmän, mutta aikaan ei saa yhtään enempää. Virkeä isäntä saisi samat työt valmiiksi jo iltakuuteen mennessä. Väsyneelle sattuu myös enemmän virheitä ja vahinkoja, jotka maksavat rahaa ja aikaa, joten sitenkin tuo kynttilän polttaminen kahdesta päästä on hyödytöntä.
Koska sulla on halu ratkaista tilanne, niin ei auta kuin yrittää. Kuten sanot, niin yksin ei kukaan pysty parisuhdetta pitämään, jos toinen ei halua. Jos kuitenkin yrittäisit vielä puhua miehelle tunteistasi. Tai kirjoita kirje, sen miehet usein lukevat tarkemmin ja ajatuksella. Jos saisit miehen ymmärtämään, että noin yletön työnteko ei ole henkisesti kestävää, niin ehkä saisit hänet työterveyshuoltoon ja sitä kautta mielenterveystoimiston asiakkaaksi. Toinen mikä tulee mieleen on kirkon perheasiain neuvottelukeskukset. Sinne saattaa päästä melkein jonottamatta, ja sinne voit mennä ensin yksin. Ne on asiantuntijoita neuvomaan tuollaisissa tilanteissa.
Onnea toivon. Kuulostaa, että miehesi on löytänyt hyvän kumppanin elämäänsä, ja hän on ehkä sen nyt vähän unohtanut. Kunpa asia palaisi hänen mieleensä ennen kuin on myöhäistä.
Että yhdellä jos toisella parilla näitä ongelmia tuntuu piisaavan. Se vain on sitä arkea, aikaa jota suurimmaksi osaksi eletään. Itsestä riippuu, minkälaiseksi arki muotoutuu. Tuskin se kenelläkään kovin auvoisaa aina on, mutta ilman arjen rutiineja ei osaa nauttia niistä lyhyistä laatuhetkistä, jota pieninä annoksina elää saa. Aina asioille on syy ja seuraus, nalkuttaminen ja huutaminen, mykkäkoulu ja rähinöiminen ei pitkässä juoksussa kauas kanna. Mistä sitä sitten löytää sitä "hermoa"? Sitä kun tarvitsee aika paljonkin, pitäisi jaksaa ymmärtää toista silloinkin, kun itse on ihan pihalla toisen touhuista, paha mieli jäytää rinnassa ja ajatukset liikkuvat surun, ikävän ja epävarmuuden sekavassa maastossa.
Ei tiedä, miten mennä itsekään eteenpäin. Puhumattomuus voi johtua monista syistä. Ei halua puhua (tietää toisen suuttuvan), ei pysty puhumaan (on itse niin surullinen tai väsynyt), ei voi puhua ( asioiden ei syystä tai toisesta halua menevän kenekään korviin) jne. Lista on pitkä kuin nälkävuosi ja jokaisen kohdalla erilainen.
Kotonani on sama tilanne. Tosin nyt jo paljon on korjaantunut, mutta jälkensä menneet vuodet ovat jättäneet, meihin kumpaankin. Paljon on ollut käsiteltäviä asioita, osa on jäänyt epäselväksi, ja niihin tuskin koskaan selvyyttä tuleekaan. Paljon on myös selvinnyt, kokonaan toinen asia on, onko suhteella enää pohjaa. Sopu on talossa, noin suurin piirtein, mutta eihän se aina aitoa ole. Pitkää pinnaa, pitkämielisyyttä, jos jotain niin sitä tämä aika on tarvinnut. Onhan tuota saanut itsekin "jokusen" kerran miettiä, kannattaako tämä enää?
Syystä jos toisestakin avioliittomme on edelleen olemassa. Välillä jo tuntuukin aidosti siltä, että jos tämä sittenkin onnistuisi. Aika on myös opettanut sen, että päivä kerrallaan. Kovin paljon ei arvaa itse toivoa, voi seuraava päivä viedä toivon kankkulan kaivoon. Mutta oli niin tai näin, yksi asia on tullut kirkkaan selväksi. Jos meidänkin suhde vielä tästä lutviutuu, on suhde aloitettava kasata ikäänkuin uudestaan. Meille kummallekaan ei ole vielä selvinnyt tilanteemme lopullinen kohtalo. Mutta tulevaisuus sen kertoo. Yksi asia on kuitenkin varma. Vaikka ero tulisi, riitelemään ei aleta. Takana on sen verran pitkä yhteiselo, että ystävyys kyllä jatkuu siitäkin huolimatta, että rakkaus olisi kuihtunut. Mutta tällä meidän pitkän kaavan mukaisella menolla haluaa kai kumpikin varmistaa, ettei ratkaisut ole hätiköiden tehtyjä, että kummallakaan ei tarvitsisi myöhemmin katua. Joko tulevaisuus mennään yhdessä tai erikseen. Milloin siitä tehdään lopullinen päätös, sitä ei kumpikaan tiedä. Mutta oli se päätös mikä hyvänsä, se on varmasti oikea. Sitä ennen on monta "välikysymystä" edessä. Ja suurimmaksi osaksi eletään ihan normaalia arkea.
Päivä kerrallaan, viikko kerrallaan. Hitaasti hyvä tulee. Aina pitää uskoa huomiseen, ei pelätä asioihin tarttumista. Ja ennen kaikkea, yrittää muistaa kunnioittaa sitä puolisoa, olkoonkin vaikeaa, mutta silloin on oikealla tiellä. Ei saa pelätä virheitä. Ja muistaa se, että kaikilla on oikeus onneen, niin puolisollani kuin minullakin. Joko yhdessä tai jonkun toisen kanssa. Aika näyttää.
Harvinaisen viisasta tekstiä. sulla on kyllä suuri sydän, en mä vaan jaksaisi tuollasta vatvomista. Muistahan sinäkin, loputtomiinkaan ei kannata asioita yrittää parantaa. Vaan luulen sinun tietävän sen.
Sinä olet paljon täällä kirjoittanut, vaikka juttus jakaakin mielipiteitä, huomaa sinun pohtivan asioita paljon. ajatuksella kirjotettuja asioita. Suuri sydän, se jaksaa kantaa. Pärjäile, tyttönen.
kissa pöydälle ja kysy missä se miehesi todellisuudessa viettää aikansa. Pelkäämpä nimittäin pahinta että teillä on kolmas pyörä ilmaantunut kuvioihin ... sen verran tuttua on tuo tarina.