Lord Tuisku....-topic takaisin ja heti. Vuosien viestiketju yhtäkkiä vain poistettu. Ei edes varmuuskopiota tallessa.
Lord Tuisku..
48
1537
Vastaukset
- Arvostelu Lehdestä
ANTTI TUISKULTA UUSI SINGLE
Ne, jotka pelkäsivät ratkiriemukkaan joulu-EP:n perusteella että black metalin veteraani-bändin, Antti Tuiskun musiikki olisi menossa entistäkin kokeilevampaan ja sekavampaan suuntaan, voivat nyt huokaista helpotuksesta. Uusi single "Sell Your Souls To Satan" on saapunut kauppoihin ja se on taattua Tuiskua. Sinkku sisältää kolme uunituoretta biisiä:
1. Sell Your Souls To Satan (From "Satan - The One And Only Dictator"-album)
2. Get Out Of Your Closet, Jesus (non-album track, 2007)
3. Homoerotic Hallucinations (non-album track, 2007)
Nimibiisi "Sell Your Souls To Satan" on maistiainen tulevalta pitkäsoitolta ja se on juuri sitä mättöä, mitä suurin osa faneista bändiltä odottaakin! Kyseessä on pidemmittä puheitta yksinkertaisesti loistava biisi. Se käynnistyy hätkähdyttävällä liekin roihahduksella (tuli roihuaa biisin taustalla alusta loppuun), jonka jälkeen uskomattoman matalasti ja uhkaavasti jytisevät kitarat potkivat kuulijan pallit kappaleiksi. Ratsastus-hevi-rumpukomppi, kertosäkeen kauhuelokuvamaiset pianokuviot ja Antin infernaalinen örinä kruunaavat kokonaisuuden. Yksi bändin parhaita biisejä koko 2000-luvulla. B-puolena kuultava "Get Out Of Your Closet, Jesus", yllättää sanoituksellaan, tai pikemminkin sen totaalisella puuttumisella. Nimi tehköön selväksi sanoman, sillä itse biisi on pelkää Antin öäärgh!-karjuntaa. Noin muuten biisi on rankinta true-Tuiskua parhaimmillaan, vaikka A-han "Take On Me"-pop-hitin mieleen tuova syna-pimputtelu saattaakin alkaa rasittaa pidemmän päälle. Ehkä Teuvo "Rotten" Lomanin jättäminen enemmän taka-alalle voisi tehdä hyvää Antin musiikille, vaikka tunnetaanhan legendaarinen "Axe Of Satan Killed Christ"-albumikin varsin häpeilemättömästä synien käytöstä. Joka tapauksessa mistään kesystä meiningistä ei tässä biisissä ole kuitenkaan kysymys vaan kappaletta kuunnellessa tuntuu, kuin kilometrin pituinen rekkajono ajaisi kuulijan yli.
Hämmennystä puolestaan herättää kolmos-biisi "Homoerotic Hallucinations". Biisi on pitkälti eräänlaista eroottista ja konevetoista ambienttia, eikä esimerkiksi särökitaraa kuulla lainkaan. Kyseisessä kappaleessa Antti mitä ilmeisimmin kertoo sekavista ajoistaan, jolloin mies oli pään sisäisten demoniensa riivaama ja kärsi mm. jatkuvista näyistä ja kangastuksista. Biisissä tunnelma on hikinen kuin hörysaunassa ja taustalta kuuluva raavaiden miesten ähinä ja eroottiset murahdukset, eivät sitä ainakaan paranna. Välillä tunnelman rikkoo voimakas läpsäytys, joka kuulostaa lähinnä siltä kuin miehet läpsisivät toistensa paljaita takapuolia. Antti karjuu tämän kaiken keskellä: "Save me, Satan! Save me! Wake me up from this fucking nightmareeeeeeeöööäärgghh! Antin tuskan voi ymmärtää, mutta tuskin kenelläkään käy kiistäminen, että pieneltä tahattomalta komiikaltakaan ei vältytä.
Kolmosbiisistä huolimatta Antin uusi single on mitä mainioin näyttö bändin nykyvireestä. Ehdoton pakkohankinta jokaiselle tr00-black metalin ystävälle ja nimibiisi nostaa odotukset tulevaa albumia kohtaan entistäkin suurempiin mittasuhteisiin! **** - Uutisia
PIKKU G JA ASIKAINEN AVIOON!
Samaan aikaan kun Antti Tuisku tuskailee sekavien nais-suhteidensa kanssa, kuuluu muualta black metalin maailmasta kummia. Tuiskun kitaristi Pikku "Godslaughter" G ja bändin ex-manageri Risto "Negrosoldier" Asikainen ovat solmineet kaikessa hiljaisuudessa homo-liiton! Tiedossa yllättää lähinnä Asikaisen osuus. Mies kun on aiemmin tunnettu puhtaana heterona ja Hanna "Hellbitch" Pakarisen lähes pakkomielteisenä poika-ystävänä. Asikaisen lähipiirissä olevat luotettavat lähteet kertovat Riston ja Hannan pitkän suhteen kariutuneen kerta toisensa jälkeen siihen, kun Antti Tuisku ilmestyi kuvioihin. Viimeisimmän pettymyksen jälkeen Asikainen turhautui täysin ja päätti alkaa homoksi.
Pikku Godslaughterin kohdalla kyseessä ei puolestaan ole mikään jymy-uutinen. Mies astui ulos kaapista ensimmäisen kerran jo 80-luvun puolivälissä, mutta on palannut kaappiin aina tasaisin väliajoin Antin mieliksi. Vuosien varrella Godslaughter on ollut seksisuhteessa mm. George Michaelin, Christian Forssin (nykyisin hetero), Metallican James Hatfieldin sekä monien räppäireiden kuten Jay Z:n, 50 centin ja etenkin Suomi-räppäri Raimssin kanssa. Vuonna 2003 mies vietti yön putkassa harrastettuaan seksiä konduktöörin kanssa junan vessassa. Tähän päättyi myös kihlaus Raimssin kanssa.
Vuoden 2007 alussa Pikku G yllätti menemällä naimisiin naisen kanssa. Mies joutui homofoobikkona tunnetun Antti Tuiskun junailemaan pakko-avioliittoon Hellhammerin siskon, Victoria Shuudifonyan kanssa. Liitto kesti vain muutaman kuukauden, eikä siitä syntynyt odotetusti ainuttakaan lasta...
"Ilo-uutisen" Asikainen ja Pikku G:n tuoreesta liitosta vahvisti tänään Asikainen kotisivuillaan. Kyseessä olivat tavalliset kirkkohäät, joka vahvistaa entisestään epäilyksiä siitä, että kaksikko on myös liittynyt Christian "Force" Forssin kristilliseen "Saviour's Shield"-metalli-yhtyeeseen. Myös Tuiskun ex-rumpalin, Ressu "Blood Red" Redfordin uskotaan olevan mukana tässä Lord Tuiskun tuhoamiseen tähtäävässä hengellisessä mega-kokoonpanossa.
TUISKU JÄRKYTTYNYT
Antti Tuiskulta ei liiemmin herunut ymmärrystä "nuorelle"-parille:
- Hyi *****! Laatta melkein lensi kun kuulin.
Tuisku myös vahvistaa Pikku Godslaughterin saaneen potkut tapauksen johdosta:
- No, se kai on sanomattakin selvää, Tuisku murahtaa.
Bändi onkin kokenut järisyttäviä vastoinkäymisiä menneen vuoden aikana. Niin manageri Asikainen, rumpali Redford, kuin kitaristi Godslaughter ovat erinäisistä syistä lähteneet bändistä. Myös Jackson "Hellhammer" Shuudifonya ja kosketinsoittaja Teuvo "Rotten" Loman olivat hetkellisesti sivussa harrastettuaan keskenään suuseksiä erään keikan jälkeen takahuoneessa.... He ovat kuitenkin onnistuneet vakuuttamaan Antille kyseessä olleen vain hetkellinen mielenhäiriö. Basisti Jani "Wicked" Wickholm on puolestaan edelleen katkaisuhoidossa, eikä hän tule palaaman miehistöön Antin mukaan ainakaan puoleen vuoteen. Miehen tilalla on nykyisin paremmin Mambasta tuttu Tero Danger.
Antti vakuuttaa, ettei jatkuvilla vaihdoksilla ole huonoa vaikutusta bändin musiikkiin:
- Hyvä vaan, että kaikki turhat jätkät saadaan pois. Pikku Godslaughter alkoi jo muutenkin olla musiikillinen riippakivi mulle niiden sen räppi-hommien kanssa. Se yritti tehä meistä jotain nu-metalia.
Spekulaatioihin siitä, kuka korvaako Tomi "Devastator" Metsäketo jälleen Godslaughterin, täräyttää Antti järisyttävän vastauksen:
- Ari Puro on meidän uus kitaristi.
Näin siinä taas kävi. Juuri kun bändi näyttää vetävän viimeisiään, vetäisee Tuisku jälleen ässän hihastaan! Ennen kaikkea INDX:n riveistä tunnettu punk-legenda Ari Puro on ehdottomasti hurjin mahdollinen valinta kitaristin tontille! INDX:n hajottua Puro on tosin lähinnä vain ryypännyt viimeiset vuodet ja miehen musiikillinen ura on ollut telakalla. Kaljamahaakin on kertynyt siinä määrin, että mies on joutunut keräämään säästöjä rasvaimua varten toimimalla sivutoimenaan sutenöörinä.
- Arska treenaa itsensä huippu-kuntoon muutamassa kuukaudessa. Se tietää, että tää on sen viimenen mahdollisuus palata huipulle. Ei se tätä mokaa, Antti vakuuttaa.
Puron raivopäinen punk-henkinen kitarointi tuo varmasti aivan uusia ulottuvuuksia Tuiskun musiikkiin.
- Pikku Godslaughter oli ihan ok hevi-kepittäjä, mut se piti skittaa kädessä kuin jotain pehmeää moloa. Mie oon aatellu, että perhana....me tarvitaan vähän lisää asennetta tähän touhuun!
Tuleva "Satan - The One And Only Dictator"-albumi julkaistaan näillä näkymin ensi kesänä. - Uutinen + arvostelu 2.1.2008 01:12
TUISKUN UUDEN VUODEN SINGLE MYI TRIPLA-PLATINAA!
Metalli-legenda Antti Tuisku julkaisi uutena vuotena täysin yllättäen, ilman pienintäkään ennakkovaroitusta vuoden vaihtumista juhlistavan "2008 - The Year Of Devil"-singlen! Se myi välittömästi tripla-platinaa heti julkaisemispäivänään. Koviin myyntilukuihin saattoi tosin hyvinkin vaikuttaa tapa, jolla se julkaistiin. Lähes kaikki 31.12 nettiyhteytensä avanneet suomalaiset kokivat järkyttävän yllätyksen, kun nettiselain ohjautuikin automaattisesti Antti Tuiskun sivuille. Ruutuun ilmestyi kysymyslaatikko, jossa kaksi vaihtoehtoa: "Tilaa single" tai "Vastaan ota Tuisku666-virus". Kyseinen virus olisi tuhonnut tietokoneen alta aikayksikön, joten on selvää että myös ei-fanit valitsivat pakon edessä "Tilaa single"-vaihtoehdon.
Biisilistaus:
1. 2008 - The Year Of Devil
2. White Christmas
3. We Wish You A Bloody Christmas and A Crappy New Year
Tuore julkaisu pitää sisällään nimibiisin lisäksi myös kaksi muuta raitaa. Sinkun kannessa maapallo räjähtää varsin värikkäällä tavalla tuhannen päreiksi kuin ilotulitusraketti konsanaan. Takakannessa itse Lord Tuisku on puolestaan sytyttämässä sytkärillä kiinalaista, joka on teipattu kahleissa olevan Risto "Negrosoldier" Asikaisen peniksen varteen. Samassa kuvassa Roomalainen kynttilä on puolestaan osoitettu ampumaan pommejaan köysissä olevan Pikku G:n haarojen väliin. Tämä operaatio lienee homofobisen Antin kosto Asikaisen ja Pikku "Godslaughter" G:n taannoisesta kihlauksesta. Kiekon etiketti-kuvassa ollaan puolestaan vielä joulutunnelmissa, sillä siihen on painettu mistelin oksan alla oleva lerssi...
Mitä tulee itse sinkun sisältöön niin se on jotain moninverroin vaarallisempaa kuin esimerkiksi ilotulitteiden ampuminen sisätiloissa....
Nimibiisi "2008 - The Year Of Devil" on bändin oma sävellys ja se on aivan hirvittävää "hampaat irvessä"-grindcorea. Lord Tuisku hoitaa tällä sinkulla kaikki kitarat itse, eikä särössä ole todellakaan säästelty... Koko biisin ajan mukana oleva yliraskas ja päällekäyvä kitara-valli on itseasiassa säädetty niin paljon muita soittimia ja jopa Antin laulua isommalle, että karaistunut kuuntelijakin anelee hengähdystaukoa jo biisin puolivälissä. Sanoitus on puolestaan jotain niin pelottavaa ja kammottavaa, että pelkkä numerosarja 2008 nostaa tästä lähtien kylmiä väreitä... Erinomainen biisi ja taattua Tuisku-laatua.
Sinkun B-puolissa palataan taannoisen joulu-EP:n tunnelmiin. Onkin vaikea käsittää miksei loistokas "White Christmas" ollut mukana itse EP:llä, sillä mistään ylijäämä-materiaalista ei ole kysymys vaan kyseessä on yksi bändin parhaista joulu-versioinneista. Nopeana metalli-versiona kappale toimii nimittäin suorastaan loistavasti ja pääseepä Anttikin vetämään kovaa ja korkealta. Sanoitus on saanut pientä uudelleen käsittelyä, vaikka ero onkin hyvin huomaamaton. Levyn kansiteksteissä Lord Tuisku kommentoi kappaletta sen verran, että hänen laulamanaan sana "White" ei tarkoita suinkaan lunta, vaan biisi on eräänlainen kuvaus miehen pulveri-vuosista...
"We Wish You A Bloody Christmas and A Crappy New Year" päättää sinkun hyvin Anttimaiseen uuden vuoden toivotukseen. Kaikki varmasti tuntevat kappaleen alkuperäisen version, mutta näin raskasta versiota ei sävelmästä ole koskaan aiemmin runtattu. Kappale on toki sinkun heikointa antia, mutta silti se voisi olla melkein minkä tahansa muun metalli-bändin uran kovin biisi. Laulusuoritukset ovat komeaa kuultavaa, sillä koko bändi vetää tällä kertaa yhteen ääneen. Antti rääkyy ja örisee, Tero Danger vetää kristallin kirkkaasti, Loman karjuu mielipuolisesti, Hellhammer Shuudifonya ulisee kuin kiimainen alkueläin ja taustalaulaja Tomi "Devastator" Metsäketo vetää silkkaa oopperaa! Kokonaisuus on jotain niin uljasta ja rankkaa, että vastaavaa vokalisointia on tuskin kuultu koskaan aiemmin! Mitä tulee puolestaan soiton raskauteen ja nopeuteen niin kerrottakoon sen verran, että viimeistään parin minuutin kohdalla alkavat jo silmät pullistua ulos kuulijan päästä...
Uusi single on jälleen kerran loistokas ja kunniakas lisäys bändin huikeaan diskografiaan! Kenellekään vähänkin itsesuojeluvaistoa omaavalle emme sitä tosin missään nimessä suosittele.... **** - Uutisia
17.1.2008
TUISKU ANTOI ANTEEKSI HOMO-LIITON
Metallin maailmasta kuullaan jälleen yllättäviä uutisia. Black metal-legenda Antti "Lord" Tuisku on nimittäin ilmoittanut hyväksyvänsä bändin ex-kitaristi Pikku "Godslaughter" G:n ja ex-manageri Risto "Negrosoldier" Asikaisen tuoreen homoliiton! Mies vahvisti tiedon toimituksellemme eilen illalla:
- Emmä v**** mitään hyv....tai no, näinhän se juuri on, Antti myöntää.
Tätä voidaan pitää todellisena yllätyksenä, sillä homofoobikkona tunnettu Tuisku oli aiemmin tyrmännyt suhteen täydellisesti ja on huhujen mukaan myös syypää siihen, miksi Asikainen ja G ovat maanneet sairaalassa penikset kipsattuina uudesta vuodesta lähtien.
Nyt anteeksipyynnön eleenä Antti on luvannut jopa kustantaa parille viikonmittaisen lemmenloman trooppiselle Saint Lucian saarelle! Tuisku on myös järjestänyt heille majoituksen viiden tähden luksus-hotellista!
- Siellä on oikein vaahtokarkit, shampanjat ja pinkin värinen parisänky, sun muuta pas... siis mukavaa odottamassa, Tuisku valottaa.
Tuisku korostaa, ettei hän ole missään nimessä niin itsekeskeinen tyranni kuin monet luulevat.
- Aina ei pidä tuijottaa vain omaa mulkkuaan. Mä olen periaatteessa ihan reilu jätkä.
Sitä mikä sai Tuiskun mielen näin radikaalisti muuttumaan, ei mies suostu kommentoimaan sen kummemmin:
- Sanotaan nyt vaikka näin, et tän matkan ne on toden totta ansainnut, kommentoi Antti hymyillen.
Sairaalasta tavoittamamme Pikku G ja Risto "Negrosoldier" Asikainen ottivat tiedon vastaan helpottuneena ja halusivat lähettää Tuiskulle mitä nöyrimmät kiitokset.
Antti itse on edelleen työstämässä bändin hartaasti odotettua "Satan - The One And Only Dictator"-pitkäsoittoa. Miehen mukaan levyn seuraava single-lohkaisu on nimeltään "Satan's Black Labyrinth" ja se on yksi parhaista biiseistä mitä hän on koskaan säveltänyt. Kyseessä on punk-legenda Ari Puron ensimmäinen levytys bändin miehistössä. Sinkun julkaisupäivämäärä tullaan ilmoittamaan myöhemmin, mutta Lord Tuiskun tylyäkin tylymmällä ilmeellä varustettu kansikuva on jo ehditty paljastaa julkisuuteen... Voit katsoa selkäpiitä karmivan kannen tästä: http://img167.imageshack.us/img167/4753/kansi1vb6.jpg
21.1.2008
ASIKAISEN JA PIKKU G:N HÄÄMATKA PÄÄTTYI KALTEREIDEN TAAKSE!
Risto Asikaisen ja Pikku "Godslaughter" G:n lemmenloma Saint Lucian paratiisimaisessa lomakohteessa on saanut heti alkuunsa painajaismaisen lopun, sillä vahvistettujen tietojen mukaan miehet on raahattu tyrmään homoseksuaalisesta toiminnasta epäiltynä. St. Luciassa homous on laissa kielletty, eikä parilla ilmeisesti ollut tästä aavistustakaan. Kysymys lähinnä kuuluukin: tiesikö matkan lahjoittanut Antti Tuisku näistä lakipykälistä?
Käry oli käydä jo matkalla hotellihuoneeseen, kun hotellin pitäjä huomasi kaksikon halailevan ja räpläävän toistensa kiveksiä käytävällä. Hetken kuluttua epäilykset vahvistuivat entisestään, kun taitavasti hotellin vieraita matkiva, hotellin käytävän orrella oleskeleva puhuva papukaija alkoi yllättäen toistella oven läpi kuulemaansa "gimme some cock"-lausetta. Poliisit soitettiin tämän jälkeen välittömästi paikalle ja kun virkavalta lopulta mursi parin huoneen oven, yllättivät he Asikaisen ja Pikku G:n tositoimissa kylpyhuoneen suihkusta! Saint Lucian lakien mukaan kyseisestä toiminnasta voi seurata usean vuoden vankeusrangaistus.
- ANTTI P*RKELE!!!, kuultiin Asikaisen huutavan kun hänet sullottiin alastomana selliin.
Puhelimella tavoittamamme Antti Tuisku otti uutisen vastaan myhäillen:
- Kjäh, kjäh, kjä, häh, hää, miun mieltä oikein lämmittää tollaset uutiset.
Asikaisen syytökset, että koko sotku olisi Antin syytä, mies ottaa tyynesti vastaan:
- Bua ha ha ha! Mitä mie muka tein? Mähän olen ollut täällä Rovaniemen studiolla samaan aikaan kun ne rikkoo aivan ite lakia jossain toisella puolella maapalloa.
Antti ei kuitenkaan täysin kiistä, joskin ei varsinaisesti vahvistakaan, että hän olisi valinnut juuri St. Lucian lomakohteeksi sen tiukkojen homo-lakien takia.
- Miehän sanoin et tän matkan ne on toden totta ansainnut, hä hää!
Asikaisen ja Pikku G:n rikoksia käsittelevevä oikeudenkäynti alkaa 19. päivä helmikuuta. Siihen asti kaksikkoa pidetään poliisin huomassa. Asioista perillä olevien tahojen mukaan miehille tullaan hyvinkin todennäköisesti langettamaan jopa 3-5 vuoden ehdottomat vankeustuomiot. - Uutinen lehdestä 29.1.2008 08:46
WICKHOLMIN TOIPUMINEN EI AIKATAULUSSA
Antti Tuisku-basisti Jani "Wicked" Wickholmin toipuminen täysin käsistä riistäytyneestä alkoholi-ongelmastaan ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Wickholm on ollut pakkohoidossa viimeiset kuukaudet ja näillä näkymin hoitoa tullaan jatkamaan vielä pitkään. Paluuta Antti Tuiskun vahvuuteen ei voi tässä vaiheessa kuuleman mukaan vielä edes harkita.
Hoitajien mukaan Wickholmin lähtötilanne oli toki vielä nykyistäkin pahempi. Ensimmäiset päivät ilman alkoholia, mies oli kuin tikittävä aikapommi ja toisella viikolla alkoivat pakkoliikkeet ja potenssi-ongelmat. Pikku-hiljaa näistä päästiin kuitenkin eroon ja tilalle ilmaantui erittäin vakava seksi-riippuvuus. Hoitajille jouduttiinkin tästä syystä määräämään lisävarusteeksi paketilliset ehkäisypillereitä...
LUULTIIN JO PARANTUNEEN
Vihdoin viimeviikolla alkoi näyttää siltä, että Wickholm olisi taas jaloillaan. Miehen käytös oli mallikelpoista ja hän vakuutti ettei alkoholi voisi vähempää kiinnostaa. Viimeisenä päivänä miehelle tähtiin yllätystesti: eräs potilasta esittänyt näyttelijä tarjosi Wickholmille pullollisen pöytäviinaa. Jani menetti tästä täysin malttinsa ja mursi tarjoajan nenän varren raivopäisellä nyrkin iskulla. Juoman hän kaatoi lavuaarista alas. Hoitajat oli näin vakuutettu ja 28.1. "Wicked" vihdoin päästettiin vapaalle jalalle.
- Pulloon en enää ikinä koske, kuultiin Wickholmin sanovan lähtiessään.
TÄYDELLINEN ROMAHDUS
Asioiden todellinen tila paljastui kuitenkin välittömästi, kun toimituksemme lähti salaa varjostamaan Wickholmia. Mies marssi suorinta tietä viinakauppaan ja palasi ostoksilta käsissään neljä pullollista viskiä. Tämän jälkeen mies poikkesi vielä R-kioskilla hakemassa muutaman olut-korin....
Lopetimme varjostuksen tähän, mutta samaisena iltana Wickholm ehti vielä sotkeutua kapakka-tappeluun läheisessä baarissa. Aamulla hänet löydettiin baarin viereisestä katuojasta sammuneena, naama täysin mustelmilla. Mies palautettiin tämän jälkeen alkoholi-parantolaan välittömästi. - Ja taas uutisia....29.1.2008 08:48
TERO DANGER PIDÄTETTY
Metalli-yhtye Antti Tuiskun vastoinkäymiset eivät ota laantuakseen. Jani "Wicked" Wickholmia basson varressa tuuraava Tero Danger on nimittäin passitettu kaltereiden taakse. Danger oli ilmeisesti myöhään eilen illalla yrittänyt kuristaa kitaristi Ari Puron bassonsa kielellä! Antti Tuisku oli pelastanut Puron hengen vasta viimehetkillä, iskemällä Dangeria vibraattorilla takaraivoon.
Lord Tuisku ei kiistä tapahtunutta:
- Tällasta tämä on. Välillä vaan tulee p*skaa niskaan oikein ämpärikaupalla.
Tuorein sotku aiotaan selvittää mahdollisimman vähin äänin bändin sisällä.
- Kytät pysyköön erossa tästä hommasta. Danger jatkaa meidän bändissä niin kuin ennenkin!
Mitään syytettä ei siis näin ollen tulla nostamaan?
- Jos Arska sen tekee, niin sillon tulee sähköraippaa munille, Tuisku varoittaa.
PURO: WICKHOLM TAKAISIN
Pääsimme tapahtuneen johdosta haastattelemaan itse Ari Puroa. Sitten edellisnäkemän selkeästi ryhdistäytynyt punk-konkari saapui haastatteluun tatuoiduissa käsivarsissaan ja mustissa aurinkolaseissaan. Huulillaan miehellä paloi marijuana sätkä. Dangerin tappoyritykseen mies näkee selkeät syyt:
- Terence tuntee itsensä uhatuksi. Se tietää, että mä haluaisin Wickedin takaisin niin nopeasti kuin mahdollista, selvittää Puro.
Puro on aiemmin urallaan soittanut mm. Wickholmin punk-aikojen soolobändissä ja siksi vanhan kaverin paluu basson varteen olisi enemmän kuin tervetullutta:
- Wicked on ainoa oikea basisti Antti Tuiskuun. Danger on vähän niin kuin p*ska rattaissa, Puro sivaltaa.
Muiden jäsenten kanssa Puro tulee sen sijaan mitä mainioimmin toimeen.
- No, Hellhammerin kanssa me oltiin kuin veljiä jo INDX-aikoina. Mä, Hellhammer ja Antti muodostetaan nyt eräänlainen pyhä kolminaisuus. Homma toimii hiton hyvin Dangeria lukuun ottamatta.
Tero "Terence" Danger on metalli-piireissä kuitenkin varsin kunnioitettu nimi. Puro näkee asiat hieman toisin:
- Se on bändissä vaan siksi, kun sattui olemaan Antin kanssa joskus muinoin samassa sellissä. Se mies on puhdas psykopaatti ja Antti on jostain syystä samalla aaltopituudella sen kanssa. Soittajana se ei ole mitenkään erikoinen.
Kun kysyimme Puron nykyisiä kuulumisia, paljastaa kitarasankari olevansa koditon:
- Kaduilla mä olen asunut viimeiset kuukaudet. Nyt aivan viimeaikoina olen tosin saanut yöpyä meidän bändin treeni-kämpällä. Antti tosin perii siitäkin kuulemma maksun jälkikäteen, sanoo Puro hieman turhautuneeseen äänensävyyn.
Liittyminen Antti Tuiskuun takaa kuitenkin, että paremmat ajat ovat edessä. Bändin keikkapalkkiot ovat nousseet viimevuosina pilviin:
- No, oishan se aivan mukavaa tietysti saada katto pään päälle... Tosin en mä nyt tiedä mitä mä talolla edes tekisin. En mä siinä edellisessäkään tehny mitään muuta kuin istuin kännissä olohuoneessa. Poltin ruohoa ja tuijotin lapsipornoa, täräyttää Puro.
Miehen vitsikäs heitto sai toimituksemme naurahtamaan, mutta Aria itseään se ei tuntunut pahemmin hymyilyttävän.... Oliko mies sittenkin jopa tosissaan?
Vaikka Puro on selkeästi saanut Antti Tuiskuun liittymisestä aivan uuden kipinän ja motivaation, myöntää hän, että rankat elämäntavat ovat sentään vaatineet jonkinlaiset veronsa.
- Ei tarvi vetää kuin yks biisi, niin paita on jo läpimärkä. Mutta asenteesta mä en tingi tuumaakaan. Täysillä tässä vedetään!
Lord Tuisku onkin laittanut Puron rankkaan rääkkiin.
- Heti ensimmäisenä päivänä, kun mä liityin bändiin, nakkasi Antti nyrkkeilyhanskat mun syliin. Se haastoi mut kehässä matsiin ja hakkasi mut aivan totaalisesti kanveesiin. Kyllä hävetti ja oli paikat kipeinä, mutta se oli myös hyvä opetus. Toisena päivänä mut sitten pistettiin kävelemään johonkin upottavaan suohon, kymmenien kilojen kivi-reki selässä. Melkein henki siinä meni, mutta oli se kai sen arvoista....
Myös henkistä vahvuutta testattiin:
- Antti sito mut tuoliin ja alko takoa mun varpaita lekalla sekä kärventämään kiveksiä sytkärin liekillä. Sattu pahuksen paljon, mutta mä selvitin sen ja Antti sano, että sä oot nyt valmis bändiin... Ei tähän porukkaan voi marssia henkisesti tai fyysisesti puolikuntoisena kukaan. Tyhmää edes kuvitella, että Antti sallisi sellaisen.
Ari Puron ensimmäinen levytys Antti Tuiskun jäsenenä on nimeltään "Satan's Black Labyrinth" ja se on myös tulevan singlen nimibiisi. Sinkun B-puolina kuullaan biisit "Bullet In Anal", "The Red Bathory" sekä Puron sävellys "Fist Full Of Blood". Tuoreimpien tietojen mukaan sinkku tullaan julkaisemaan toukokuun lopulla. - Satanic Sounds 9.2.2008 02:56
Uutisia Antti Tuiskusta, hienoa! Täytyy pitkän linjan true black metal -fanina kommentoida muutamalla sanalla.
"Satan - The One And Only Dictator" -albumin teko on kyllä kestänyt uskomattoman pitkään, sillä jo viime kesänä ensimmäiset uudet biisit vuosivat nettiin. 70-luvun lopun huippuvuosinahan Tuiskulla meni korkeintaan muutama päivä albumin sävellykseen, sanoitukseen ja äänitykseen. Tähän tosin vaikutti se, että tuolloin Tuiskun pojat suostuivat äänittämään vain pimeimpään yöaikaan tietyssä norjalaisessa metsässä, jossa paikalliset okkultistit harjoittivat rituaalejaan vuonna 1666. Nyt uutta levyä taidetaan purkittaa Rovaniemellä Antin Satanic Sounds -studioilla - siis kun bändin jäsenet vain ovat soittokunnossa.
Moninaisia vastoinkäymisiä sessioissa on tosiaankin ollut, mutta myös iloisempia uutisia, kun triplabasareistaan tunnettu blastbeat-kone Jackson "Hellhammer" Shuudifonya palasi bändiin. Tästäkin tosin seurasi se, että Hellhammeria tämän poissaollessa tuurannut Antti Tuiskun alkuperäisjäsen Ressu "Blood Red" Redford lähti studioilta kirveet heiluen. Uuden albumin tuottajaksi ajateltu Asko "Skull" Kallonen lienee edelleen koomassa.
Musiikillisesti "Blood Red" Redfordin lähtö on mielestäni kyllä vain hyvä juttu. Rovaniemi- ja New York -kokopitkien jälkeisellä maailmankiertueella Blood Redin axe metal -paukutus soundasi jotenkin väsähtäneeltä.
Antti Tuiskun ympärillä jälleen kerran pyörineitä seksiskandaaleja en viitsi kommentoida sen enempää kuin että toivottavasti Pikku "Godslaughter" G selviäisi oikeudenkäynnistä ilman linnatuomiota. Vankilareissu varmasti romahduttaisi hänet psyykkisesti lopullisesti. Enteitä tästä on viime vuosina jo ollut nähtävillä; seksuaalisen suuntautumisen vaihteluita, alati jyrkkenevä musiikillinen alamäki, ehdokkuus keskustapuolueen riveissä eduskuntavaaleissa.
"Satan's Black Labyrinth" -singleltä sopii kyllä odottaa paljon jo pelkän kansikuvan perusteella! Ihan tekee pahaa katsoa Antin viiltävää kotkankatsetta ja photoshopattua ihoa. Vai olisiko Antti nyt vanhoilla päivillään, viidenkympin tuolla puolen, kääntänyt takkinsa totaalisesti ja ruvennut meikkaamaan? Tuskinpa sentään, ääriheterona tunnettu Wicked Wickholm olisi alkoholisoituneenakin taatusti ilmaissut painavan mielipiteensä moisista androgyyniyksistä.
Tämä alkuvuosi on kyllä ollut pappojen luvattua aikaa: Raimo Helminen palaa jääkiekkomaajoukkueeseen ja Antti Tuisku tekee uutta levyä! - Ja taas uutinen lehdestä....11.2.2008 01:13
Iltasanomat 1.2.2008
ANTTI TUISKU PELASTI KRISTIINA BRASKIN HENGEN!
Paitsi, että Antti Tuisku on legenda black metalin saralla, on hän nyt myös sankari. Mies pelasti poppari Kristiina Braskin hengen eilen iltapäivällä Rovaniemen keskustassa. Braskia yritettiin ampua, mutta Tuiskun nopea toiminta säästi naisen hengen.
Outo tapahtumasarja sai alkunsa jo heti aamulla, kun kitaristi Ari Puro mursi jalkansa, kun bändin basisti Tero Danger peruutti "vahingossa" autolla miehen ylitse. Voidaan pitää ihmeenä, että Puron vammat jäivät noinkin lievälle tasolle. "Onnettomuus" herätti Antissa epäilyksiä, sillä jo edellisellä viikolla Danger oli yrittänyt kuristaa Puron bassonsa kielellä.
Iltapäivällä se sitten tapahtui: Antti Tuisku, kainalosauvojen kanssa liikkunut Puro, sekä heidän seuralaisensa Kristiina Brask poistuivat eräästä Rovaniemeläisestä baarista noin kello kolmen aikaan. Tultuaan ovesta Brask huomasi kuitenkin jotain kauheaa. Hän näki erään kerrostalon katolla kiikarikiväärin kanssa väijyneen Tero Dangerin! Kun Danger tajusi tämän, hän meni täysin paniikkiin ja päätti hiljentää silminnäkijän eli Braskin välittömästi. Tilanteen kuitenkin pelasti Antti, joka viimehetkellä heittäytyi ja painoi Braskin matalaksi laukauksen tieltä!
- Luoti meni niin läheltä, että pallikarvat vain heilahtivat, Tuisku kuvailee.
Tilanteen jälkeen kauhistunut Danger laittoi aseensa laukkuun ja pakeni paikalta. Vasta myöhemmin illalla mies havaittiin seuraavan kerran, kun Antti nakkasi hänet erään strippi-baarin ikkunalasin läpi. Tämän jälkeen Tuisku kiinnitti puoli-tajuttoman Dangerin köydellä roikkumaan autonsa takapuskurista ja painoi kaasun pohjaan. Dangeria auto veti perässään poliisin tutkan mukaan parhaimmillaan yli 150 kilometrin tuntivauhtia!
- No, enhän mä sitä voinut rankaisemattakaan jättää, kommentoi Tuisku, mutta kiistää sortuneensa ylilyöntiin.
Tuiskulle ei jäänyt epäselväksi mistä Dangerin toiminnassa oli jälleen kysymys:
- Arskanhan se halusi ampua. Kristiina vaan sattui huomaamaan sen ja siksi tilanne karkas vähän käsistä.
Tero "Terence" Danger on yrittänyt päättää Puron päivät nyt jo kolmeen otteeseen reilun viikon sisällä. Syynä tähän ovat mitä ilmeisimmin Puron vaatimukset korvata Danger vanhalla ystävällään Jani "Wicked" Wickholmilla. Tuisku myöntääkin että luottamus Dangeriin on karissut olemattomiin:
- No, tuskin mie siitä ja Arista enää ainakaan ylimpiä ystäviä saan.... Siis enhän mie tarkoita että niiden pitäis mitään toistensa moloja imeä - päinvastoin, mutta kunhan tulisivat nyt edes jotenkin toimeen. Mä en suoraan sanottuna tiedä mitä mun pitäs tehdä Teron suhteen. Enhän mä voi Wickediäkään tilalle ottaa, kun se on niin karmeassa kunnossa.
TUISKULLE KUNNIAMITALI
Braskin pelastamisen johdosta on Rovaniemen kaupunki päättänyt lahjoittaa Tuiskulle kunniamitalin urhoollisen toimintansa vuoksi. Antti itse on "hyviksen" roolistaan lähinnä vaivaantunut:
- Kaikki nyt yhtäkkiä luuleekin, että mä oonkin joku tosi kiltti jätkä... Eihän tässä kohta kehtaa enää näyttää naamaansa ihmisten ilmoilla. Hellhammer on jo alkanu virnuilla mulle tosta jutusta, Tuisku sanoo turhautuneena.
Suhteestaan Braskiin Tuisku suostuu paljastamaan jonkin verran:
- Lähinnä yhden illan juttua mie olin ajatellu, mutta Kristiina on nyt niin kiitollinen, että taitaa niitä öitä tulla vähän enemmänkin...., Antti myhäilee.
Vaikka Brask onkin nymphomaaniseen ja kovaotteiseen Hanna Pakariseen verrattuna kuin viaton partiotyttö, on hän ehtinyt jo nousta Tuiskun listoilla vähintäänkin Pakarisen tasolle:
- Joo... Vaikka mie oon saanut Hellbitchin nyt vihdoin takaisin ja asunkin sen kanssa, niin ei se kyllä mikään mahdottomuus ole, että siinä Hannan paikalla oliskin jossain vaiheessa Kristiina, Antti täräyttää.
- Hanna on jostain syystä vieläkin vihanen mulle jostain ihan vanhoista jutuista ja siks meidän suhde rajoittuu nykyään aika pitkälti tonne lakanoiden väliin. Kristiinan kanssa pystyy sentään kommunikoimaan makuuhuoneen ulkopuolellakin...
UUSI LEVY MESTARI-TEOS
Haastattelumme loppuun Antti vakuuttaa, etteivät bändin sisäiset ongelmat ole vaikuttaneet tulevan levyn laatuun:
- Meidän paras levy se on ehdottomasti. Jos joku aikoo ostaa yhden cd:n elämänsä aikana, sen on oltava "Satan - The One And Only Dictator"!
Antti kuvailee albumia sanoilla: painostava, melodinen ja raskas. Mies soittaa meille kasetilta näytteeksi pari uutta biisiä ja heti ensimmäisenä kuulemamme "Burning In Hell" tekee selväksi mistä tällä levyllä on kysymys: kuulija nujerretaan täysin vihannekseksi heti ensisekunneilla.
Moottorisahan käynnistys-äänellä starttaava "Revenge Of Satan" puolestaan vakuuttaa Jackson Shuudifonyan piinaavalla rumpaloinnilla, joka turruttaa kuulijan alta aikayksikön:
- Tossa biisissä me kokeiltiin käyttää vibraattoreita rumpukapuloina. Saatiin sillä tavalla aikaan tollanen tosi tyly tärinä-soundi.
Kysyttäessä Tero Dangerin mahdollista korvaajaa basson varressa, on vastauksena tuttu mies: tulevalla levyllä jo taustalaulajana ja muutaman biisin soolokitaristina vieraileva Tomi "Devastator" Metsäketo. Vastikään halukkuutensa bändin jäseneksi julkisesti myöntänyt grindcore-veteraani Jorma "Dick" Uotinen ei ole Tuiskun mukaan edes harkinnassa:
- Joo. Devastatoria mie oon ainoastaan aatellu.
Vain harva tietää, että brutaalina herrasmiehenä tunnettu Metsäketo on todellisuudessa vasta 17-vuotias. Ikäeroa esimerkiksi Lord Tuiskuun on näin ollen pitkälti yli kolmekymmentä vuotta!
- Onhan se tietenkin omanlaisensa kynnys ottaa tollanen kiiltopalli tänne raihnaisten pappojen joukkoon, Anttikin naurahtaa.
- Mutta kyllä Devastatorilla kokemusta riittää. Se on ollut miun oppipoikana jo ihan pienestä pitäen.
Tuisku pitää kuitenkin Tero Dangeria aavistuksen Metsäketoa taitavampana basistina:
- Näinhän se on. Terolla on sellanen ihan sairas groove tossa soitossaan, jota on tosi vaikea kenenkään täysjärkisen jäljitellä. Devastator toisi vakautta bändiin, mutta se ei yksistään riitä. Siksi mun on tällä hetkellä aivan mahdotonta valita Dangerin ja Devastatorin väliltä.
Antilla on kuitenkin jo mielessä ratkaisu ongelmaan:
- Ehkä mie laitan ne ratkaisemaan tän jutun Venäläisellä ruletilla ja otan sitten sen jäljelle jääneen bändiin. Miksi miettiä päätä puhki, kun asioita voi vähän yksinkertaistaakin?, päättää Tuisku ja hymyilee hyytävästi kulmiensa alta. - Uutinen 11.2.2008 02:08
ANTTI TUISKULLE OMA DIGI-KANAVA
Metalli-bändi Antti Tuisku tekee jälleen uuden aluevaltauksen. Tulevana kesänä starttaa kanavalla 666 toimiva uunituore digikanava Tuisku-Channel! Vuorokauden ympäri pyörivä kanava onkin todellinen herkkupala kaikille metalli-hirmun faneille.... Ei välttämättä tosin kenellekään muulle, sen verran rankkaa ja hengenvaarallista materiaalia kanava sisältää.
Keskeisen rungon kanavalle muodostavat musiikkivideot, joita Tuisku-Channelilla pyörii jatkuvasti, näistä suurin osa bändin omaa materiaalia. Kuitenkin myös muuta bläkkiä on kanavalle huolittu. Mukana oleville bändeille on yhteistä, että he ovat kaikki ilmoittaneet Antti Tuiskun esikuvakseen.
Harvinaisemmista Tuisku-videoista mainittakoon New York-levyltä tutun "Black Bleeding"-biisin ennenjulkaisematon, psykedeelinen musiikkivideo, sekä pimeässä ja palavassa metsässä kuvattu karmaiseva alkuperäisvideo kappaleeseen "Sekaisin". Kyseisen Sekaisin-videon olemassaolosta on haluttu olla aiemmin varsin hiljaa, sillä kuvauksissa aina aitouteen pyrkivä bändi sytytti visuaalisuuden nimissä kokonaisen metsän tuleen, aiheuttaen yhden vuosisadan pahimmista metsäpaloista.
Jokaisena päivänä bändin jäsenet esittelevät kattavasti jonkun biisin syntytarinan. Biisien läpikäyminen aloitetetaan luonnollisestikin bändin ensimmäisestä kappaleesta "Reign Of Sodomy", jota ovat kommentoimassa Lord Tuisku ja Hellhammer Shuudifonya. Aitoa Antti Tuiskun keikkamateriaalia 70-luvun lopusta aina tähän päivään asti on kanavalla runsain mitoin. Mm. legendaarinen Two Towers-keikka nähdään täysin lyhentämättömänä heti ensimmäisellä pyörimisviikolla! Ohjelmistossa esitetään päivittäin myös useita elokuvia, joista suurin osa on kauhua ja K-18-mättöä. Todellisena herkkupalana näiden joukosta on poimittava ensimmäistä kertaa alkuperäisellä musiikki-raidallaan varustettu versio elokuvasta 007 - Vaaran vyöhykkeellä. 80-luvun lopulla bändin keulahahmo Lord Tuisku pääsi nimittäin säveltämään Bond-tunnarin kyseiseen leffaan! Syntyi biisi "In The Satan's Secrects Service", joka kuitenkin hyllytettiin sen rankkuuden ja bruutalin sanoman takia.
Mukana ovat luonnollisesti myös kaikki Antin ohjaus-työt, näistä ehkä ansiokkaimpana pienen budjetin sota-elokuva "On Bloody Ground" (1998), kohuttu porno-filmi "Secrets Of Vatican" (1989) sekä kulttimainetta nauttiva groteski kauhuelokuva Satan's Army (1999), jossa bändin jäsenet esiintyvät keskeisissä rooleissa. Kunkin päivän päätteksi Tuisku Channelilla esitetään 8-tunnin maratoni pornografista materiaalia....
Kenellekään ei liene yllätys, että Adolf Hitlerin saksankielisiä puheita sekä aitoa natsi-Saksan aikaista video-materiaalia nähdään kanavalla puuduttavat määrät, tietenkään aihetta sivuavia dokumentteja ja elokuvia unohtamatta. Dokumentteja kanavalla onkin useita viikottain ja ne käsittelevät monenlaisia aiheita aina bändin historiasta demoneihin ja "Dark Biblen" opetuksiin. Kanavalla esitetään myös vastikään dvd:lläkin julkaistu "In Antti's Bedroom"-sarja, joka sisältää Antin salaa kuvaamaa sänkymateriaalia vuosien varrelta. Heti avausviikolla miehen makuuhuoneessa (ja tietämättään kameran edessä...) vierailevat mm. Katri Ylander sekä Gimmelin ja Tik Takin jäsenet.
Nykyaikaan kanavalla hypätään Antin ideoimassa tosi-tv-sarjassa "The Dark Brother", jossa joukko kilpailijoita oleskelee kuukausia erilaisin brutaalein ansoin ja välinein varustetussa kidutus-kammiossa. Voittajan palkintokin on ruhtinaalinen: hänet jätetään ainoana henkiin! Toisena uutuutena nähdään amerikkalaiseen "Paradise Hotel"-reality-sarjaan perustuva "Paradise Motel", jossa joukko nuoria pareja majoittuu syrjäiseen motelliin testaamaan suhteensa lujuutta. Tuisku-Channelin versiosta tekee kuitenkin Anttimaisen se seikka, että motellin pitäjän rooliin on pestattu Norman Bates-henkinen, aito, täysin psykopaattinen elinkautisvanki... "Saavatko pahaa aavistamattomat kilpailijat koskaan selville mitä on tekeillä? Selviääkö kukaan hengissä? Katso itse niin tiedät!", kuuluu Antin lukema mainoslause sarjan hyytävässä trailerissa.
Tuisku-Channelin suurimpia vetonauloja on ehdottomasti myös kerran viikossa näytettävä, Antin itsensä vetämä kannibaalinen kokkaus-ohjelma "The Devil Cook - A Breakfast With Satan", jota ei todellakaan voi suositella herkimmille katsojille... jos edes kenellekkään.
Puhelimitse tavoittamamme Lord Tuisku on kanava-projektistaan innoissaan ja suostui paljastamaan, että miehen viime vuonna tähdittämän "Joulutarina"-elokuvan sensuroimaton versio tullaan näkemään yksinoikeudella Tuisku-Channelilla tämän vuoden aikana. Elokuvassa Antti esitti Mikko-nimistä poikaa. Miehen rooli oli teatteriversiossa kuitenkin saksittu pahan päiväisesti:
- Oikeassa, siinä osittain mun käsikirjottamassa versiossa se miun hahmo oli kyllä melkein keskeisin henkilö koko hommassa...Se oli siinä tosi pahasti skitsofreeninen: päivisin se on symppis, mutta öisin se muuttuu ihan mielipuoleksi ja pyromaaniksi. No, siihen teatterissa näytettyyn versioon sitten jätettiinkin vain ne kaikki kilteimmät kohdat... Kaikki toiminta- ja sänky-jutut oli poistettu, samoin esimerkiksi kylän palaminen maan tasalle lopussa.
Leikkaukset paljastettiin Antille vasta ensi-illassa:
- Olihan siinä vanhalle miehelle vähän sulattelemista. Kun mä poistuin salista, mä menin ja tungin vibrattorin ohjaajan kurkuun. Joku tuottaja sitten selitti, ettei tossa juonessa ollu oikein järkeä, kun tollanen koko perheen elokuva muuttuu lopussa ihan hirveäksi kauhu-slasheriksi. Arvatkaa ottiko päähän!, sanoo Antti turhautuneena.
Tuisku-Channel on saanut jo ennakkoon osakseen valtavaa kritiikkiä, mutta myös sitäkin kovempaa kiinnostusta. Kanava starttaa bändin julkaiseman tiedotteen mukaan 6.päivä kesäkuuta kello kuusi. - A.O.S.K.C. 13.2.2008 17:01
Tuisku-Channel on kyllä mahtava uutinen meille faneille! Jo 70-luvulta lähtien valtamedia on pyrkinyt vaikenemaan Antti Tuiskusta (Idols-menestyksen ja reunionin jälkeen julkisuus tosin lisääntyi radikaalisti), joten on todellista herkkua saada kokonainen yhtyeelle omistettu tv-kanava. Viestintävirasto tiettävästi on vielä käynyt hallituksen kanssa epävirallisia keskusteluja kanavasta, mutta eiköhän Tuisku-Channel pääse sananvapauslain turvin aloittamaan toimintansa 6.6. klo 06:06. Johdantona toimii luonnollisesti "Axe of Satan Killed Christin" hengenvaaralliseksi kuvailtu musiikkivideo leikkaamattomana 18-minuuttisena versiona.
Eteläamerikkalaisella fanisivustolla jo kohistiin, että syksymmällä saatetaan Tuisku-Channelilla nähdä vielä Two Towersiakin legendaarisempaa keikkamateriaalia, nimittäin alkuperäinen vuoden 1979 "AnalCunt AntiChrist Live at Rovaniemi"! Tuosta keikasta ei tiettävästi kukaan selvinnyt elossa tai ilman mielisairaalaan joutumista, ja se onkin noussut myytiksi Antti Tuisku -fanien joukossa. Tallenteen olemassaolostakin ollaan oltu vähintään epävarmoja, mutta Tuisku-Channel näyttää varmasti vain aitoa tr00-kamaa.
Myös loppuvuodesta 2005 Minun jouluni -kiertueen päättänyt "AnalCunt AntiChrist again at Rovaniemi" -spektaakkeli olisi mannaa. Ohjaaja hakeutui keikan jälkeen pikimmiten psykiatriseen tehohoitoon, mutta kuvamateriaali saatiin pelastettua. Taitaa tuo joissakin maissa olla julkaistu dvd:näkin siitä huolimatta, että mm. YK on kieltänyt sen levittämisen.
Itse toivon, että kanavalla nähtäisiin myös Antti Tuiskun alkuaikojen ep:itä ja albumeita tuottaneen Tommy Westernin unohdettuja lännenelokuvia, joissa tämä pitkän linjan äärimetallivaikuttaja laukkaa preerialla punaiset hiuksensa tuulessa hulmuten. Vaatteita Western yleensä vieroksui elokuvallisessa tuotannossaan, kuten "The Last Nude Sheriff in Oklahoma City", "Full Nudity Rodeo" tai kunnianhimoinen "Unhorsed, Unarmed & Undressed" -trilogia. Elokuvien camp-arvo on mittaamaton ja ne sopisivat hyvin keventämään Tuisku-Channelin apokalyptista tunnelmaa. - uutinen
TUISKU JA LOMAN TAPPELIVAT TELEVISIOSSA
Metalli-bändi Antti Tuisku on joutunut jälleen pienimuotoisen skandaalin kohteeksi. Lord Tuisku ja kosketinsoittaja Teuvo "Rotten" Loman olivat vieraina maanantai-aamun Huomenta Suomi-ohjelmassa Lauri Karhuvaaran haastateltavana. Lähetys päättyi kuitenkin Tuiskun infernaaliseen riehumiseen:
Haastattelun aiheena oli tarkoitus olla veteraani-bändin uusi "Satan - The One And Only Dictator"-albumi, mutta Karhuvaara tuntui olevan Lord Tuiskun metalli-urasta autuaan tietämätön:
Karhuvaara: - Te olette nyt saaneet uuden levyn valmiiksi. Minkäslaista musiikkia sieltä on sitten tulossa? Perus-poppiako, vai oletteko kenties lähteneen kokeilemaan esimerkiksi hip hoppia?
Antti: - Olihan toi kysymys v**** vitsi?
Rotten: - Sitä samaa kamaa se on kuin edelliset levytkin. Entistäkin rankemmassa muodossa vaan.
Karhuvaara: - Heh, ihanko särökitaraa olette levylle pistäneet?
Antti: - Joo, oikein särökitaraa ***kele.....
Karhuvaara: - Teuvo, olen kuulluut, että sinä soitat Antin levyllä koskettimia. Mitenkäs te nuoret miehet oikein tutustuitte toisiinne?
Antti: - Siis mitä v****a?
Rotten: - Ollaanhan me tunnettu jo tosi pitkään. Mä törmäsin meidän bändin rumpaliin joskus 90-luvun alussa yhdessä homo-baarissa ja siitä se sitten alko.
Antti: - Rotten ja meidän rumpali eivät tosin tietenkään ole oikeasti homoja.
Karhuvaara: - Jaaha. Että semmosta. Minkäslaisella studio-bändillä levy on purkitettu?
Tuisku: - Kyllähän teidän pitäisi se jo tietää jos ootte vähänkin vaikka Metalhammeria lukenut! Bändi on nyt kovempi kuin koskaan. Ei yhtään homoa.
Rotten: Niinpä....
Karhuvaara: - Mutta Antti....Tuohon oli ilkeästi sanottu.
Antti: - Turpa kiinni ja asiaan!
Karhuvaara: No, asioista toiseen. Olen kuullut, että seuraavan singlenne koskettimiin on haettu hieman egyptiläisemmän kuuloista soundia...
Loman: - Jep, Antti on viimeaikoina ollut vähän kyrpiintynyt noihin minun syna ja hammond-juttuihin. Me ei haluta kuulostaa miltään 80-luvun syntikka-rockilta, tyyliin Europe.
Antti: - Esimerkiksi "Axe Of Satan Christin" ainoa kauneusvirhe oli noissa syna-jutuissa. Me päätettiin olla tällä kertaa enemmän "From Anal With Goren" linjoilla ja se oli ehdottomasti oikea ratkaisu.
Karhuvaara: Hmmm... En oikein ymmärtänyt tuota äskeistä, mutta anti olla. Kaikesta päätellen olette siis levyyn tyytyväisiä?
Rotten: - Ehdottomasti.
Antti: - Meidän rankin ja paras levy koskaan.
Karhuvaara: - Mitenkäs Antti arvioisit tuoretta tekelettä saavutuksena verrattaessa esimerkiksi Idolsin kolmanteen sijaan?
Antti: - ärrrh... Mä lähen kohta vetään täältä, jos teillä ei ole mitään kunnon kysyttävää!
Karhuvaara: Idolsista tulikin mieleen, että olet sinä aikamoinen jätkä: menit ja pelastit Kristiina Braskin hengen viimeviikolla!
Antti: Joo, niinhän siinä pääsi käymään...
Karhuvaara: - Oikein säikäytti tuo uutinen. Onneksi ei käynyt pahemmin.
Rotten: - Luojan kiitos.
Antti: - Luojan?
Rotten: öh...
Antti: MI-TÄÄH SINÄ SANOIT!!!
Rotten: Ei Antti! Ei, ei!
Antti: ÖÄÄÄÄRRRRGGHH!!!!
Tässä vaiheessa alkoivat nyrkit heilua ja tuolit lennellä studiossa. Koko MTV3:n väki joutui pakenemaan studiosta ja ensimmäistä kertaa Huomenta Suomi-ohjelman historiassa jouduttiin lähetys kokonaan keskeyttämään. Välienselvittelyn lopputuloksesta ei ole toistaiseksi tarkkaa tietoa, mutta hävitys tappelun jäljiltä oli joka tapauksessa sitä luokkaa, että mm. Lauri Karhuvaara on hakeutunut psykiatriseen hoitoon. Teuvo "Rotten" Lomanin jatkosta Antti Tuiskussa tullaan bändin kotisivujen mukaan tiedottamaan lähiaikoina. - Uutinen lehdestä 19.2.2008 12:53
SHUUDIFONYAN SOOLO-SINKULLA NIMEKKÄITÄ VIERAILIJOITA
Black metal-rumpali Jackson "Hellhammer" Shuudifonya on saamassa vihdoin soolouransa käyntiin. Antti Tuiskun ja edesmenneen INDX:n riveissä legendan statuksensa hankkinut Shuudifonya ei ole yli 30 vuotta kestäneellä urallaan aiemmin julkaissut ainuttakaan soolo-äänitettä. Nyt vuonna 2008, Antti Tuiskun uuden levyn äänityksistä huolimatta, miehellä näyttäisi olevan aikaa myös sooloiluun. Tuleva single kantaa nimeä "The Death Of Obama" ja se sisältää neljä Shuudifonyan itsensä säveltämää kappaletta. Monipuolisuutta sinkulla piisaa. Se sisältää niin black- kuin speed-metaliakin, nimibiisin ollessa lähinnä hardcore-punkkia. Tyylillisesti liikutaan Antti Tuiskua hieman vähemmän synkissä tunnelmissa, pääpainon ollessa sanoilla: nopeus ja asenne. Kappaleet nujitaankin läpi hengästyttävällä temmolla, lukuunottamatta "Sleeping With Lionsia", jonka viidakkorummut ja tyylikkäät kitarat maalailevat komeasti savannien tunnelmaa. Biisien kirjoittaminen ei ole aiemminkaan ollut Hellhammerille aivan vierasta puuhaa, sillä Antti Tuiskun lisäksi myös INDX:issä ja etenkin tuoreessa sivuprojektissaan Doomsday Commandosissa, mies on hetkittäin väläytellyt lähes Lord Tuiskun veroisia sävellys-lahjoja.
Sinkun nimibiisinä kuullaan raju poliittinen kannanotto "The Death Of Obama", jossa rasistinen Hellhammer tyrmää USA:n tuoreen presidenttiehdokkaan Barack Obaman pätevyyden ja ihonvärin varsin karskilla otteella. B-puolina ovat biisit "The Guards Of Dark Cult", "Sleeping With Lions" sekä "Addicted By Zoophilia", joista kaksi jälkimmäistä ovat teemaltaan varsin tyypillistä Hellhammeria...
Shuudifonya soittaa sinkulla itse kaikki keskeiset soittimet, kuten rummut, rytmikitarat, sirkkelit ja basso-raidat. Aivan perinteisiin soittimiin sinkun tarjonta ei toki rajoitu, sillä mm. veitset, sahat ja taltat hoitavat tarvittaessa rumpukapuloiden virkaa. The Guards Of Dark Cultissa mies puolestaan takoo lekalla jättikokoista kongia sellaisella aggressiolla, että kuulija huutaa silkasta tuskasta. Lauluraidat mies on myös äänittänyt hampaat irvessä, lukuunottamatta Sleeping With Lionsia, jonka kiimainen ulina antaa taas muistutuksen, ettei Hellhammer ole vokalistina kuitenkaan aivan Lord Tuiskun veroinen virtuoosi.
Yksi singlen mielenkiintoisimmista seikoista on sen nimekkäät vierailijat. Ari Puro on käynyt vetäisemässä kitarasoolon Obama-biisiin ja The Guards Of Dark Cultissa Hellhammer tekee komean dueton itse Lord Tuiskun kanssa! Kyseinen kappale onkin singlen ehdoton helmi ja sävellyksenä se on kuin suoraan Antin pöytälaatikosta. Kolmos-biisin raivokkaita kuoro-huudatuksia ovat puolestaan rääkymässä mm. Jorma "Dick" Uotinen, Ill Divon jäsenet sekä Lord Tuiskun häijynä liittolaisena tunnettu Paavi "Evil Ben" Benedictus. Päätösbiisin tiivistunnelmaisesta bassosoolosta vastaa itse N' Syncin Lance "The Lurker" Bass! Bassin vierailun ansiosta Shuudifonyan sinkulle onkin povattu kaupallista menestystä jopa Amerikan mantereella.
Yllättävin vieras on kuitenkin sinkulla koskettimia soittava Esa Nieminen! Tämän veteraanin paluuta metallin pariin ovat monet odottaneet kuin kuuta nousevaa. Jo 80-luvun alussa säveltäjä-neron mainetta niittänyt "Evilface" oli ensimmäisiä vakavasti otettavia Antti Tuiskun jäljittelijöitä. Hänen soolo-uransa alkuaikojen death- ja trash-metal levyt ovat yhä genrensä arvostettuja klassikoita. 90-luvun alkupuolella alkoi miehen ura kuitenkin kääntyä jyrkkään alamäkeen ja vuonna 1993 äänitetty, tahattoman koominen porno-grind-kokeilu karkoitti loputkin fanit.
90-luvun lopussa Niemisen ura oli todellisessa aallonpohjassa. Itsetuhoisen Evilfacen masokistisuudesta kertoo omaa kieltään se, että mies suostui pianistiksi Mtv3:n BumtsiBum!-ohjelmaan. Täysin alkoholisoitunut Nieminen on sittemmin ajautunut yhä enemmän popin ja iskelmän pariin. Vierailu Shuudifonyan sinkulla onkin kuin kädenojennus Hellhammerilta. Vanha mestari halutaan saada takaisin jaloilleen!
Jackson Shuudifonyan ensi-single julkaistaan alustavien tietojen mukaan 7.5.2008. - Poimintoja lehdistä 19.2.2008 17:03
Iltalehti 15.2.08
ASIKAINEN JA PIKKU G KÄÄNTYNEET TOISIAAN VASTAAN?
St. Lucialaisessa vankilassa oikeudenkäyntiään odottavien Risto "Negrosoldier" Asikaisen ja Pikku "Godslaughter" G:n avio-onni on huhujen mukaan jo nyt vastatuulessa. Vietettyään tarpeeksi kauan aikaa samassa sellissä, ovat kaksikon välit päässeet kiristymään äärimmilleen. Huhujen mukaan tulevasta homo-rikos-oikeudenkäynnistä on yllättäen tulossakin itse parin välinen kaksintaistelu. Lakimiehet ovat nimittäin tehneet selväksi, että ainoa mahdollisuus, että edes toinen välttäisi pitkän tuomion, on ettei taannoinen suihku-yhdyntä tapahtunutkaan yhteisymmärryksestä. Molemmat syyttävätkin nyt toisiaan raiskauksesta.
Kumpikin pyrkii saamaan valamiehistön vakuuttumaan heteroudestaan, joka tosin saattaa olla hieman vaikeaa, kun ottaa huomioon, että kaksikko on keskenään naimisissa... Poliisi aikookin tutkia tarkasti, olisiko raiskaus tosiaan ollut mahdollinen? Ja ennen kaikkea: kuka raiskasi ja kenet?
Iltasanomat 19.2.08
LOMAN HYLLYTETTY ANTTI TUISKUSTA
Metalliyhtye Antti Tuisku on tänä aamuna julkaissut tiedotteen, jonka mukaan kosketinsoittaja Teuvo "Rotten" Loman on hyllytetty bändin miehityksestä vielä määrittelemättömän pituiseksi ajaksi. Loman on jo ehtinyt äänittää osuutensa tulevalle "Satan - The One And Only Dictator"-albumille, mutta live-kokoonpanossa hänet korvaa toistaiseksi Esa "Evilface" Nieminen. Tiedotteen mukaan syynä järjestelyyn ovat bändin sisäiset ongelmat. Loman on tiettävästi välirikossa bändin nokkamiehen Lord Tuiskun kanssa. Asiat aiotaan kuitenkiin selvittää ja puhua halki, jonka jälkeen päätetään tuleeko "Rotten" palaamaan takaisin bändin kokoonpanoon. Loman on yksi metalli-maailman legendaarisimmista nimistä, olihan mies mukana jo bändin "Axe Of Satan Killed Christ"-klassikko-albumilla. Hänen erottamisensa Antti Tuiskusta saisi varmuudella fanit raivon valtaan, joten sopu-ratkaisua pidetään erittäin todennäköisenä.
TUISKULLE JÄLLEEN HERMOROMAHDUS
Lomanin hyllyttämisen taustalla ovat monet seikat. Reilu viikko sitten mies päästi suustaan todellisen sammakon suorassa "Huomenta Suomi"-tv-lähetyksessä ja aiheutti lipsahduksellaan Lord Tuiskun täydellisen sekoamisen. Syynä hyllytykseen ovat tiettävästi myös epäilykset miehen seksuaalisesta suuntautumisesta. Tuorein sotku sai alkunsa viime keskiviikkona, kun Antti oli antamassa haastattelua eräälle metalli-lehdelle. Haastattelu jouduttiin keskeyttämään ennen aikojaan, sillä mies sai kesken kaiken totaalisen hermoromahduksen. Syynä tähän oli radiosta sattumoisin kuulunut Lomanin soolobiisi "Helsinki City Boy".
Rotten on onnistunut salaamaan soolo-uransa hämmästyttävän hyvin, sillä Tuisku kuuli kappaleen nyt ensimmäistä kertaa. Tämä homo-eroottinen disko-biisi olikin homofobiselle Antille kuin isku vyön alle. Pilvilinnat heterosta bändi-kokoonpanosta murenivat kappaleiksi ja koko miehen maailma vaikutti romahtaneen. Antti päästi ilmoille tuskaisen karjahduksen ja lähti ryömimään selkä koukussa lattiaa pitkin ulos rakennuksesta. Tämän jälkeen hän katosi kuin tuhka tuuleen. Tiedon tapahtuneesta saanut Loman hankkikin itselleen henkivartijat, sillä oli selvää, että Antti oli nyt hyvin arvaamattomassa mielentilassa.
TUISKU LÖYDETTIIN
Tapahtuneen jälkeen Antti olikin kateissa kokonaiset neljä vuorokautta, kunnes poliisit tutkivat erään vanhan ja asumattoman hotellin. Tuisku löydettiin pimeästä ja sperman tuoksuisesta huoneesta, jossa mies makasi alastomana kippurassa keskellä lattiaa. Lattialla oli veritahroja ja mies oli raapustanut seinät niin täyteen aramean kielisiä merkintöjä sekä 666-numerosarjoja, että ne olivat kokonaan kirjoitusten peitossa... Myös oman vartalonsa hän oli sotkenut mustekynällä täyteen kuutos-numeroita. Antti oli myös vajonnut niin syvään psykoosiin, ettei reagoinut pelastustyöntekijöiden tuloon millään tavalla. Nyt Tuisku on kuitenkin taas pikkuhiljaa jaloillaan ja päässyt jo pois sairaalasta. Hän ei ole suostunut kommentoimaan kummallista tapahtumasarjaa toistaiseksi millään tavalla. - A.O.S.K.C. 25.2.2008 00:07
Täytyy kyllä sanoa, että taas tyypillistä keltaisen lehdistön liioittelua. Heti kun ilmenee pienikin skandaalin aihe, niin asiaa paisutellaan kuin Antti huikeimpia kitarasoolojaan.
Teuvo "Rotten" Loman on toki eräänlainen legenda metallipiireissä, mutta enemmänkin värikkään persoonansa kuin musiikillisten ansioidensa vuoksi. Rotten ei edes ole ikinä pystynyt lunastamaan vakituista pestiä Antti Tuiskuun, vaikka hänet kiertuekokoonpanoon kiinnitettiinkin sen myötä, kun bändi rupesi käyttämään syntikoita 90-luvun alkupuolella Axe of Satan Killed Christin aikoihin. Monet fanit alkoivat tuolloin moittia black metal -veteraanibändiä kaupallistumisesta, ja lopulta "Axesta" tulikin Antti Tuiskun uran siihen asti selvästi myydyin levy. Etelä-Amerikassa suosio lähenteli hysteriaa ja albumi käväisi Kanadassakin top 20:ssä brutaaleista sanoituksista huolimatta.
Minusta Antti Tuisku on parhaimmillaan ilman Lomanin koskettimia, vaikka Teuvo onkin lavalla viihdyttävä näky; mustan nahan määrässä Halfordkin häviää Rottenille. Musiikillisesti Lomanilla ei kuitenkaan ole juuri mitään annettavaa bändille - ainakaan hyvässä mielessä. Parasta olisi, jos kaikkein legendaarisin kokoonpano - Lord Tuisku, Wicked Wickholm, Godslaughter ja Hellhammer - palaisi taas yhteen. Toisaalta Indx-kepittäjä Arska Puron panos tulevalla levyllä on hyvin mielenkiintoista kuulla. Etenkin Indxin debyytillä "Untermenschen Mussen Totenmachen" Puron kitaravallit olivat paitsi järisyttävän tuhteja, myös sävellyksellisesti nerokkaita. - Ja vielä yksi poiminta....19.2.2008 18:02
Iltasanomat 19.2.08
HELLHAMMER SHUUDIFONYA TERAPIAAN
Varhain maanantai-aamuna joukkoa luonto-tietelijöitä kohtasi yllättävä näky. Hyeena-laumassa Etelä-Afrikan kuivalla savannilla havaittiin alaston, nelinkontin liikkuva ihminen, joka muun hyeena-yhdyskunnan tapaan vaikutti elävän ruhoja syömällä. Lähempi tarkastelu paljasti kyseessä olevan suomalais-muusikko Jackson Shuudifonyan, legendaarisen Antti Tuisku-metalli-yhtyeen rumpalin! Tutkijoiden yrittäessä kommunikoida Shuudifonyan kanssa, selvisi että mies oli menettänyt puhe-kykynsä täysin. Hän puhisi kuin raivopäinen sonni ja päästi ilmoille vain vihaista murinaa.... Aggressiivisesti käyttäytynyt Hellhammer jouduttiin lopulta pyydystämään nukutusnuolien avulla. Miestä ollaan parhaillaan lennättämässä Suomeen, jossa hänet järjestetään pikaisesti terapiaan.
MATKALLE ILMAN ENNAKKOVAROITUSTA
Shuudifonya oli matkustanut Afrikkaan täysin salaa bändinsä tietämättä. Uutinen tulikin shokkina muille Antti Tuiskun jäsenille. Tänään bändin oli ollut tarkoitus viimeistellä rumpu-raidat tulevalle albumille. Hellhammerin sekava mielentila ei kuitenkaan tullut aivan puskista:
- No on se ollu outo jo pidemmän aikaa, kitaristi Ari Puro myöntää.
- Hellhammer on ollut vähän omissa maailmoissaan ja välillä se saatto yhtäkkiä tulla johonkin sentin etäisyydelle tuijottamaan vihaisena hampaat irvessä. Vähän pimeänä mä olen sitä pitänyt, vaikka en mä kyllä tällasta odottanut.
SYYNÄ LOPPUUNPALAMINEN?
Jo ennen Afrikan vierailua Shuudifonyan käytös oli saanut kummallisia piirteitä. Mies oli kärsinyt jo usean kuukauden lähes pakonomaisesta tarpeesta itsensäpaljasteluun sekä tirkistelyyn. Shuudifonyasta onkin tehty viimeaikoina valtavat määrät valituksia, viimeksi tammikuussa Rovaniemen uimahallissa, jossa mies oli heilutellut moloaan ja tunkeutunut ilkosillaan mm. naisten saunaan ja keilaradalle.
Bändin nokkamies, Lord Tuisku epäilee fyysisesti raskaiden levytys-sessioiden ja bändin jatkuvien vastoinkäymisten murtaneen Shuudifonyan psyykkeen. Antin mukaan rumpalilla on nyt edessään viikon mittainen loma, jonka jälkeen hän jatkaa bändin riveissä normaaliin tapaan.
Samaan hengenvetoon Tuisku myös paljastaa bändillä olevan uuden levynsä kunniaksi suunnitteilla kaikkien aikojen mittavin maailmankiertue:
- Keikkaa pukkaa, Tuisku myhäilee.
Antti tekee selväksi mitä sana "maailmankiertue" tarkoittaa Antti Tuiskun kohdalla:
- Kaikki oppipoika-bändit aina puhuu maailmankiertueesta, kun ne vain käy kääntymässä jossain vieraalla mantereella... Bullshit, sanon minä. Me aiotaan kiertää ihan oikeasti koko maailma. Kaikki olemassa olevat valtiot, syrjäisinkin kolkka, Tuisku painottaa.
Kysyttäessä pelottaako Anttia mennä vetämään keikkaa sotilas-joukkojen keskelle esimerkiksi Afganistaniin, mieheltä tulee selkeä vastaus:
- Niiden sotilaidenhan siinä on silloin pelättävä henkensä edestä, ei meidän.
Tieto koko maailman käsittävästä rundista onkin saanut varsinkin eri kansojen hengelliset johtajat varpailleen. Mikäli suunniteltu mammutti-kiertue toteutuu, tekee Antti Tuisku myös historiaa. Vastaavaan kiertueeseen ei ole luonnollisestikaan pystynyt mikään yhtye koskaan aiemmin. - STT / Reuters 25.2.2008 01:24
ANTTI TUISKULTA TUPLA-ALBUMI KESÄKUUSSA
Metallimusiikin klassikkoyhtye Antti Tuisku on vihdoin saamassa valmiiksi kohutun ja hartaasti odotetun "Satan - The One And Only Dictator" -albuminsa. Yhtyeen viime viikolla terapiaan joutunut rumpali Jackson "Hellhammer" Shuudifonya, 49, toipuu hyvää vauhtia ja tulevan levyn rumpuraidat päästäneen purkittamaan muutaman viikon sisällä. Tuplamittaan paisuneen albumin vastoinkäymisten sävyttämät äänitykset kestivät kaikkiaan lähes vuoden.
Albumista tekee poikkeavan se, että kakkoslevyn ainoalla kappaleella The Beast Called Antti Tuisku on pituutta 73 minuuttia. Perjantaina 6.6. ilmestyvän levyn alustavaksi biisilistaksi on julkistettu seuraava:
Levy 1
1. My Mind Is Black Like Metal (Tuisku)
2. Black Horns of Satan (Tuisku/Wickholm)
3. Tortured to Death (Puro)
4. Satan's Black Labyrinth (Tuisku)
5. Inhuman Pain Machine (Tuisku)
6. Negro Murder (Shuudifonya)
7. Sell Your Souls to Satan (Tuisku)
8. Orgies with Angels (Tuisku)
9. Satan, Our Hero (Metsäketo)
10. Give Yourself a Chance to Die (Tuisku)
11. Oh Sweet Little Rabbit (Shuudifonya)
12. Shot Down by Lucifer (Tuisku)
13. The Holocaust (Tuisku)
14. Ground Filled with Blood (Tuisku)
Levy 2
1. The Beast Called Antti Tuisku (Tuisku)
Vuonna 1974 Rovaniemellä perustettu Antti Tuisku mainitaan usein kaikkien aikojen eniten metallimusiikkin kehitykseen vaikuttaneena yhtyeenä. Uusi studioalbumi on yhtyeen ensimmäinen sitten vuoden 2006. - Antti Forever 2.3.2008 11:42
Huh huh, mikä biisi-lista. Nyt kyllä odotukset nousivat taas aivan uuteen potenssiin tulevaa levyä kohtaan!
Single-biisit ovat timanttisen ja raudan-lujan laatunsa jo todistaneet ja Antin puheet siitä, että uuteen levyyn verrattua jopa "Axe Of Satan Killed Christ" kuulostaa gospelilta, alkavat tuntua entistäkin todentuntuisimmilta... Sävellys-puolella Lord Tuisku on näköjään antanut ihan mukavasti tilaa muillekin ja etenkin Puron sävellysvire on mielenkiintoista kuulla. Miehen lahjakkuutta tuskin kukaan epäilee, sillä INDX:n klassikko-biiseistä esimerkiksi "We Are The Killers Of JFK" ja "Jee Jee Jee" ovat huhujen mukaan pitkälti Puron sävellyksiä, vaikka ne kreditoitiinkin koko bändin nimiin.
Hellhammerin biiseihin on toki aina suhtauduttava pienellä varauksella. "Black Horse Penetration" oli New York-levyn sanoituksellinen pohja-noteeraus ja hieman tuo "Oh Sweet Little Rabbit" herättää pelonsekaisia tunteita, että mitähän miehen mielessä on tällä kertaa liikkunut...
Mitä tulee bändin kokoonpanoihin, niin koskettimet olisi toden totta jo korkea aika heivata sivuun Antti Tuiskusta. Varsinkin, kun nuo Rottenin pimputtelut ovat luvattoman usein sen verran häpeilemätöntä tilutusta tai kasari-pop-meininkiä, että monen loistavan biisin uskottavuus on ollut koetuksella yksistään tästä johtuen. Rottenin erottamiseen on toki vaikea uskoa, mutta onneksi sentään vanha kunnon Jani "Wicked" Wickholm on tuoreimpien huhujen mukaan palaamassa takaisin bändin miehitykseen! - Uutinen 2.3.2008 11:52
WICKHOLM PALAAMASSA ANTTI TUISKUUN
Jatkuvia miehistönvaihdoksia viimeaikoina läpi käynyt Antti Tuisku on julkistanut sekä tämän hetkisen, että tulevan kokoonpanonsa. Yhtyeen kotisivuille ilmestynyt tiedote tulikin tarpeeseen, sillä bändin sisäinen kriisi on ollut sillä tasolla, ettei tosi-fanikaan ole pysynyt kärryillä ketä miehistössä nykyisellään soittaa. Pikku Godslaughter on vankilassa, Jackson Shuudifonya toipilaana ja terapiassa, Teuvo Loman hyllytettiin, Jani "Wicked" Wickholm on katkaisu-hoidossa ja hänen korvaajansa Tero "Terence" Danger on yrittänyt päättää kitaristi Ari Puron päivät jo moneen otteeseen.... Ainoastaan itse Antti vaikuttaisiva olevan edes joten kuten jaloillaan.
Tulevalle neljän keikan mini-kiertueelle Saksassa bändi lähteekin todella erikoisella väliaikais-miehityksellä, jossa nähdään sekin ihme, että itse Antti hyppää rumpusetin taakse! Vaikka Lord Tuisku on myös erinomainen rumpali, on hän aiemmin vierastanut kannujen soittoa. Nyt ollaan kuitenkin selkä seinää vasten Hellhammerin sekavan mielentilan takia, sillä ketään muutakaan korkeat Tuisku-kriteerit täyttävää rumpalia ei ole käytettävissä.
Kesällä starttaavalla maailmankiertueella bändi sen sijaan palaa lähes legendaarisimpaan muotoonsa! Tässä bändin tiedote:
Germany Tour: (4 keikkaa)
Lord Tuisku: Laulu & Rummut
Ari Puro: Kitara, Nyrkkiraudat & Taustalaulu
Tomi "Devastator" Metsäketo: Kitara & Taustalaulu
Tero Danger: Basso & Liekinheitin
Esa "Evilface" Nieminen: Koskettimet & Taustamurina
World Tour: (194 keikkaa) (yksi jokaisessa valtiossa!)
Lord Tuisku: Laulu, Sirkkeli & Kitara
Ari Puro: Kitara, Nyrkkiraudat & Taustalaulu
Jani "Wicked" Wickholm: Basso, Taustalaulu & Moottorisahat
Jackson "Hellhammer" Shuudifonya: Rummut, Laulu & Käsikranaatit
Teuvo "Rotten" Loman: Koskettimet & Urut
Roudarit: Tero Danger & Devastator Metsäketo
Saksan kiertueella Lord Tuiskun puolesta toista kitaraa soittaa Tomi "Devastator" Metsäketo ja koskettimissa kuullaan Esa "Evilface" Niemistä. Rundi jää myös (ainakin toistaiseksi) Tero Dangerin viimeiseksi esiintymiseksi bändin riveissä. Varsinaisen maailmankiertueen käynnistyessä, palataankin sitten jo arkipäivään: Hellhammer Shuudifonya asettuu silmät kiiluen rumpusetin taakse ja myös Teuvo "Rotten" Loman pääsee takaisin reviirilleen. Suurin uutinen on kuitenkin Jani "Wicked" Wickholmin paluu Antti Tuiskun miehistöön. Wickholmin nykyisestä soittokunnosta on liikkeellä monenlaista tietoa, mutta edes pahasti alkoholisuituneena mies ei halua missata bändin uran massiivisinta rundia mistään hinnasta. Danger ja Metsäketo alennetaan kiertueen alkaessa bändin roudareiksi ja seksiorjiksi. Lord Tuisku on tosin jyrkästi kiistänyt jälkimmäisen tiedon. - Uutinen lehdestä 9.3.2008 13:20
ANTTI TUISKU VILLITSI SAKSASSA
Suomi-metallin ykkös-nimi Antti Tuisku sai eilen päätökseen neljän keikan mittaisen Saksan kiertueensa. Veteraani-bändi aiheutti kaaosta ja hysteriaa menneellä viikolla niin Münchenissä, Berliinissä, Dortmundissa kuin Dresdenissä. Kiertue oli bändin viimeinen ennen "Satan - The One And Only Dictator"-albumin julkaisua. Seuraavan kerran Antti Tuisku lähtee tien päälle vasta kesällä, jolloin se tekee koko maailman käsittävän mammutti-kiertueen. Saksassa bändi esiintyi väliaikaisella kokoonpanolla, jossa Lord Tuisku hoiti laulun lisäksi myös rumpujen paiskomisen. Vierailu Saksassa oli todellinen menestys. Paikat olivat loppuunmyytyjä ja meno sen verran hurjaa, että bändi on ollut jokaisen saksalaisen iltapäivälehden kannessa menneellä viikolla. Etenkin Berliinin keikka, jossa eloonjääneitä oli vain kourallinen oli yksi puhutuimpia tapauksia ja pääsi jopa tv-uutisten pääaiheeksi.
WICKHOLM, SHUUDIFONYA JA LOMAN PALASIVAT
Kiertueen päättäneellä Dortmundin keikalla nähtiin todellinen yllätys, kun yhtyeen legendaariset luottomiehet Jani "Wicked" Wickholm, Jackson "Hellhammer" Shuudifonya ja Teuvo "Rotten" Loman palasivat bändin riveihin kesken illan setin. Aiemmin oli ilmoitettu, että kolmikko palaa tositoimiin vasta kesän maailmankiertueella. Tätäkään yllätystä ei hoidettu aivan vaatimattomaan tyyliin.... Ehdottomasti hurjinta antia oli Wickholmin suorastaan teatraalinen paluu basson varteen:
- Ok, ladys and motherfuckers. I have some fucking news for you.....WICKED IS BACK!!!, Antti karjaisi mikrofoniin kesken välispiikin, jolloin kuului aseen laukaus ja Tero Danger kaatui tuskissaan maahan. Luoti oli peräisin Wicked Wickholmin kivääristä ja mies asteli yleisön hurratessa lavalle. Hän heitti haavoittuneen Dangerin alas lavalta ja kaappasi basson haltuunsa. Samalla sekunnilla hän alkoikin jo veivaamaan basso-introa "Dark Empire Of Mutilationiin" ja faanaattiset saksalais-fanit alkoivat huutaa Wickedin nimeä.
Myöhemmin keikan aikana myös Teuvo "Rotten" Loman ilmestyi koskettimien taakse ja Antti teki rummuissa tilaa "Hellhammer" Shuudifonyalle. Esa "Evilface" Niemisen Lord Tuisku ampui vanhalla saksalaisella tykillä rakennuksen katon läpi. Kaaos oli täydellinen ja keikkaa on kuvailtu yhdeksi bändin kaikkien aikojen parhaista. Setissä kuultiin myös kolme tulevalta levyltä poimittua helmeä: "Black Horns Of Satan", "Sell Your Souls to Satan" sekä "Ground Filled With Blood".
Esityksen infernaalisuudesta huolimatta jäi uhrien määrä Dortmundissa selvästi pienemmäksi kuin kolmella muulla kiertueen keikalla. Antti myöntää, että yleisön fanaattisuus sai jopa miehen itsensä heltymään:
- Siellä oli yleisönä enimmäkseen sen verran tr00ta ja Adolf-henkistä porukkaa, että jätettiin lahtaukset vähän vähemmälle ja keskityttiin itse musiikkiin. Toki pelkkä musiikkikin riitti nujertamaan suuren osan yleisöä, mutta ei me kuitenkaan soitettu aivan viimeiseen mieheen asti, Antti valottaa.
EDESSÄ PITKÄ LOMA
Tuisku vahvistaa, että odotettu "Satan - The One And Only Dictator"-pitkäsoitto on vihdoinkin täysin valmis.
- Viimeisteltiin just rumpu-raidat. Ei v**** siitä tuli kova levy! Tällä kertaa me pidettiin kaikki ulkopuoliset tuottaja- ja miksaaja-hiipparit mahdollisimmat kaukana noista soundi-napeista ja väännettiin nupit kaakkoon. Sen kyllä huomaa: levystä tuli juuri sellainen kuin pitääkin, Antti myhäilee.
Saksan kiertueen päätyttyä on bändillä nyt edessään usean kuukauden tauko. Levy on valmis, eikä keikkoja ole. Antin ajatukset ovat jo Thaimaan ja Malawin bordelleissa, mutta pelkästään lomailuun ei vapaa-aikaa tulla käyttämään.
- Treenataan biisejä ja sävelletään pöytälaatikkoon vähän uusiakin.
Teuvo "Rotten" Lomanilla on tulevina viikkoina edessään uusi alue-valtaus: mies vetää pääroolia Antin uudessa aikuisviihde-elokuvassa, jonka kuvaukset aloitetaan huhtikuussa. Onkin oletettavaa, että juuri siirtyminen hetero-pornon pariin oli Lord Tuiskun asettama ehto, jolla homo-epäilysten polttopisteessä ollut Rotten lunasti jatkonsa bändin riveissä.
Puron ja Shuudifonyan loma-suunnitelmista ei ole tietoa, mutta Jani "Wicked Wickholmilla on alkoholi-ongelmansa selvittämisen lisäksi edessä jotain vielä pahempaa: uuden soolo-levyn äänittäminen. Mies on Idolsin jälkeen ajautunut soolo-urallaan levy-yhtiön sätky-nukeksi, eikä ole päässyt juurikaan toteuttamaan itseään. Listamenestys on ollut taattua, mutta mies itse on ollut masentunut. Janin kaikista raivokkaimmimmatkin sävellykset ovat kerta toisensa jälkeen kääntyneet studiossa kuulija-ystävälliseksi radio-popiksi. Esimerkiksi "Slut From The Darkest North"-niminen tykitys muuttui aikanaan "Suomi Neito"-nimiseksi radio-hitiksi. Edes levyn nimillä ei ole ollut mitään tekemistä miehen omien suunnitelmien kanssa. Wickholm onkin suoraan myöntänyt, ettei black-metal-fanien kannata odottaa tulevaltakaan levyltä kovinkaan suuria:
- Kaikki menee kumminkin p*rseelleen, kuten aina ennenkin!
Miehen tyytymättömyydestä huolimatta voidaan tulevalta soolo-albumilta odottaa ainakin kaupallista menestystä. Vuonna 2004 julkaistu "Kaikki Muuttuu" saavutti platina-rajan ja sitä seuranneet "Alumiinitähdet"- ja "Yhden Lauseen Mies"-albumit ylsivät myös hyviin myyntilukuihin. - Satanic_fangirl_666 9.3.2008 20:50
Jeh, Saksa on saatu polvilleen! Olin alkuviikosta Berliinissä työmatkalla ja kuinkas ollakaan, silmääni osui paikallisessa mustemman metallin levykaupassa keikkajuliste, jonka keskeisenä elementtinä loisti tuttu hakaristin ja pentagrammin yhdistävä logo. Kyllä: Antti Tuisku esiintyy illalla kaupungissa!
Keikka oli myyty loppuun muutamassa minuutissa, sillä Antti Tuiskua ei oltu nähty Saksassa sitten kesän 2005 reunion-kiertueen. Lord Tuisku oli useaan otteeseen harmitellut tätä, sillä Saksalla tunnetusti on erityinen paikka Antin mustassa sydämessä. Keikan aluksi Antti ottikin yleisön haltuun lukemalla pätkiä Hitlerin Mein Kampfista sekä Dark Biblen saksannoksesta. Kesken suorastaan hartaaksi äityneen tunnelmatuokion Antti yllättäen karjaisi "...and now, PREPARE TO A BRAND NEW FUCKING HOLOCAUST!!". Arska Puron räimiessä samalla hetkellä ilmoille Painful Penetrationin alkuriffin pääsi keikka alkamaan.
Illan mittaan kuultiin paljon klassikoita tyyliin "Raped Beyond Recognition" ja "Insane Soldiers of Satan", mutta myös joitakin uusia biisejä. Yleisö otti nämä vastaan hieman varautuneesti. Ilmeisesti viimeaikaisia singlejä ei ole julkaistu Keski-Euroopassa ollenkaan. Kill 'Em Allin "Hit The Christ" ja comeback-levy Ensimmäisen hurja ja anarkistinen "En halua tietää" kuitenkin tempaisivat kansan viimeistään täysillä mukaan - saattoihan tämä hyvinkin olla heidän elämänsä viimeinen ilta. Teurastuspuoleen päästiin lopulta vasta ensimmäisen encoren lopussa, kun "Auschwitz. Now!" -tykityksen puolessa välissä Antti joukkoineen veti kaasunaamarit kasvoilleen ja laski yleisön sekaan natsien käyttämiä taistelukaasuja. Seurasi täysi paniikki ja kaaos, eikä sitä yhtään lieventänyt "Auschwitz. Now!":n karmaiseva tarina keskitysleireiltä. Toisessa encoressa yhtye sitten palkitsi harvat eloonjääneet klassikoiden klassikolla, "Axe of Satan Killed Christilla".
Täytyy kyllä sanoa, että Antin rumputyöskentely oli kautta keikan yllättävänkin tasokasta. Toki Lord Tuisku on rumpalistina hieman persoonattomampi tapaus kuin axe metal -pioneeri Ressu "Blood Red" Redford tai triplabasareilla paukuttava ultranopea Jackson "Hellhammer" Shuudifonya, mutta mielenkiintoinen kokeilu tämä ehdottomasti oli. Germaaniyleisökin (tai se osa siitä joka vielä oli elossa) tajusi kokeneensa jotain ehkäpä ainutkertaista.
Aivan loistava keikka kyllä, ja sen jälkeen olo olikin kuin Wehrmachtin tankkien alle jääneellä. Eloonjääneitä ei ollut monta. Ehkä siksikin tunsin olevani erityisen onnekas selvittyäni hengissä.
Berliinin settilista:
Painful Penetration
Black Horns of Satan
Inhuman Pain Machine
White Goat Sodomy Mutilation
Hit The Christ
En halua tietää
Insane Soldiers of Satan
My Mind Is Black Like Metal
Raped Beyond Recognition
Goatsemaster
Mein Kampf (against Jesus)
Sekaisin
Lord Tuisku's Drum Solo
Drowned in Blood
I encore:
Hitler Was a Good Man
The Satanic Wehrmacht
Satan, mein Führer
Auschwitz, Now!
II encore:
Ground Filled with Blood
Axe of Satan Killed Christ
Saa sitten nähdä, miltä lopullinen "Satan - The One And Only Dictator" kuulostaa. Lupaavalta kyllä vaikuttaa; "Black Horns of Satan" jytisee niin hemmetin lujaa! Ensi-ihastuksen perusteella tämä kahdeksanminuuttinen mahtiraita on jopa kovempi kuin 70-luvun lopun "Blood Runs Through The Fuckin' Anal Cunt" -levyn klassikot, kuten "Painful Penetration" tai "Die! (Or I'll Kill You)". Tähän asti kuulemani uusi Antti Tuisku -tuotanto tuntuukin vertautuvan enemmän bändin 30 vuoden takaisiin anal gore -juhlahetkiin kuin vaikkapa Axe of Satanin aikojen tr00-bläk-jyystöön. Syntikoita ei nimittäin ole todellakaan mukana (ainakaan studioversioissa), mutta tajuttoman infernaalinen vauhti kyllä. Pelonsekaisesti odotan, millaiseen tykitykseen Hellhammer Shuudifonya taas pystyy toivuttuaan täysin terapiajaksostaan! Berliinissä esitetystä uudesta "Inhuman Pain Machine" -biisistä tuli Antinkin soittamana mieleen jopa supernopea rumputrio The Blastbeatles, jossa Hellhammer mätti 70-luvun alussa ennen liittymistään Antti Tuiskuun. - Loistavaa! 17.3.2008 12:49
Kylläpäs on kovaa settiä. Saksa on Antin hallinnassa ja tästä jos mistä on hyvä jatkaa kohti kesän maailmankiertuetta, josta on kaikesta päätellen tulossa vieläkin suurempi sekasorto, kuin ennakkoon osattiin kuvitella... Nyt vain odottamaan kesäkuun kuudetta päivää, jolloin uusi albumi ja uuni-tuore Tuisku-Channel-digi-kanava näkevät päivänvalon!
- Uutinen 29.3.2008 17:58
TUISKUN HÄÄT PERUUNTUIVAT
Black metal-legenda Antti "Lord" Tuiskun ja hänen tyttöystävänsä Hanna "Hellbitch" Pakarisen hääseremoniat on tänään jouduttu keskeyttämään täysin yllättäen. Lyhyellä varoitusajalla ilmoitettu vihkiminen oli tarkoitus suorittaa Antin omistamassa kartanossa helteisellä Rodoksella, mutta tapahtuma sai tylyn päätöksen jo ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa.
Vielä hetkeä ennen seremonian alkua, oli Hanna "Hellbitch" Pakarinen äärimmäisen hyvällä tuulella ja avasi jopa kartanon ovet kuvausryhmällemme. Näiden hakaristi-symboleilla varustettujen ovien taakse ei kenelläkään ole normaali-oloissa mitään asiaa. Jo ovien edessä tavallisesti seisova nälkäinen dobermanni-armeija pitää tästä huolen.
Tunnelma paikanpäällä oli hyvinkin Anttimainen. Häämusiikkina soi black metalia, kuten "Axe Of Satan Killed Christ" ja muita Tuiskun klassikoita. Vaikka myös aivan oikea pastorikin oli saatu (pakotettu) paikalle, ei mistään kovinkaan hengellisestä tilaisuudesta ollut luonnollisestikaan kysymys. Kauhusta kankean papin oli tarkoitus hoitaa vihkiminen lukemalla otteita kammottavasta Dark Biblestä... Vieraat ja Hanna olivat jo valmiina, kun ilmoille nousi mielenkiintoinen kysymys: missä itse Antti on?
Kuvausryhmämme säntäsi kärppänä perään kun huolestunut Hanna juoksi yläkertaan etsimään sulhastaan. Aluksi miestä ei tuntunut löytyvän, mutta kun Hanna avasi makuuhuoneen oven, oli näky karmea: Antti ja Anna Abreu makasivat sängyssä ilman rihman kiertämää!
- Ei jum*lauta, huokasi Lord Tuisku hiljaisella äänenpainolla.
- You sick bastard!!!! huusi järkyttynyt Pakarinen.
- Ei me edes tehty mitään!, ehti Antti sanoa ennen kuin huomasi olevansa jumissa Abreussa.
Tilanteen johdosta täysin hysteerisesti kiljunut Hanna Pakarinen kynsi Antin kasvot täyteen arpia, jonka jälkeen hän ajoi niin Antin kuin Annankin ulos huoneesta kiväärillä uhaten.
Myös alakerrassa vihkiseremoniaa odottaneet häävieraat joutuivat pakenemaan paikalta henkensä edestä, kun paniikinomaisesti käyttäytynyt Pakarinen alkoi yllättäen ammuskella ympäriinsä, tarkoituksenaan ilmeisesti osua Anttiin. Sivullisilta uhreilta ei valitettavasti vältytty. Itse Antti selvisikin tulituksesta vain niukin naukin hyppäämällä ikkunalasin läpi ja kiipeämällä kivuliaasti kartanon piikkiaidan yli. Tuisku ei ollutkaan näkemässä kaaoksen lopullista luonnetta....
TÄYDELLINEN KATASTROFI
Antin jo paettua paikalta, jatkoi Hanna Pakarinen edelleen kiljumistaan ja aseella sohimistaan. Helvetti pääsikin lopullisesti valloilleen vain hetkeä myöhemmin, kun Pakarinen ampui Antin jättiläismäisen akvaarion lasin säpäleiksi. Tuiskun karmaisevat lemmikit, kuten piraijat, alligaattorit ja Burmalaiset ihmissyöjä rupikonnat pääsivät kaikki vapaalle jalalle! Sekasorto oli täydellinen ja iso osa juhlavieraista joutui villipetojen suihin. Jokunen onnekas onnistui pakenemaan näiden hirvitysten ja luotisateen keskeltä - ja osa pääsi jopa aidan yli, ulos kartanon alueelta. Loput erehtyivät juoksemaan Antin kasvimaan läpi, jossa lihansyöjäkasvit ja myrkylliset piikkikaktukset tekivät tehtävänsä....
Eloonjääneitä oli loppujen lopuksi vain kourallinen, heidän joukossaan Tuisku, Pakarinen, Abreu sekä kaikki paikalla olleet Antti Tuisku-yhtyeen jäsenet. Ehkä tiukimman tilanteen eteen joutui bändin kitaristi Ari Puro, jonka järkyttävä alligaattori-paini tallentui jopa kuvausryhmämme filmikelalle. Hurja tilanne päättyi kuitenkin matelijan tuskaiseen tukehtumiseen Arskan ronskissa käsittelyssä...
Rumpali Jackson "Hellhammer" Shuudifonyaa ei tilaisuudessa nähty, vaan hänet pidätettiin vain hetkeä ennen suunniteltua seremoniaa miehen syyllistyttyä nudismiin Rodoksen keskustassa. Lord Tuisku on jo maksanut Shuudifonyan takuut ja koko bändi lentääkin takaisin Suomeen heti huomen-illalla.
TUISKU HARMISSAAN
Pahannäköisesti ruhjoutunut Tuisku myönsi itsekin jälkeenpäin toimittajillemme, ettei kaikki mennyt aivan putkeen.
- No joo.... Mie taisin vähän mokata....
Mies kuitenkin uskoo, että hänen ja Hannan välirikko on vain väliaikainen.
- Totta kai. Nyt Hellbitch ehkä jahtaa mua kiväärin kanssa, mutta sitten kun se leppyy, niin se tekis mitä tahansa, että mä ottaisin sen vielä takasin. Onhan se ennenkin nähty, toteaa Antti.
Myöskään Antin aiemmat avioitumisyritykset eivät ole sujuneet aivan kivuttomasti.
- Viimeksi vuonna 1997, kun miun ja Katri Ylanderin oli tarkoitus mennä naimisiin, niin sinne tilaisuuteen ilmestyikin kaksi morsianta.... Mulla oli ollut yhden illan juttu Jennin (Vartiainen) kanssa ja mä olin sitten epähuomiossa kosinut sitäkin.... No, päin v***** meni sitten nekin häät, Antti huokaa.
Mies on kuitenkin sata-prosenttisen varma, ettei kaikki voi mennä enää jatkossa yhtä pahasti penkin alle:
- Ensi kuussa uusi yritys. Mie yritän olla kilttinä siihen asti, päättää Tuisku pirullisesti hymyillen. - Uutinen lehdestä 20.4.2008 13:09
ANTTI TUISKU RIEHUI BANGKOKISSA
Parhaillaan ansaittua lomaansa viettevä Antti Tuisku-metalli-yhtye ei malta pitää matalaa profiilia. Koko bändi, kosketinsoittaja Teuvo "Rotten" Lomania lukuunottamatta riehui menneen viikon Thaimaassa, Bangkokin yö-elämässä. Viikon reissulta bändi jätti jälkeensä muunmuassa tuhoutuneen hotellin, maantasalle palaneen baarin sekä pahasti tärvellyn Buddha-patsaan.
ROCK-ELÄMÄÄ HOTELLEISSA
Loma sujui bändiltä lähinnä sekoilun merkeissä. Jani Wickholmin ja Ari Puron alkoholi- ja huume-ongelmat sekä Hellhammer Shuudifonyan epävakaa mielentila nousivat päärooliin, eikä bordelleissa ja kylpylöissä rentoutuneella Antilla ollut loppujen lopuksi mitään mahdollisuutta hallita tilannetta. Pahasti juopuneet Puro ja Wickholm tuhosivat esimerkiksi hotelli-huoneensa totaalisesti ja nakkasivat tyypillisten rock-kliseiden mukaisesti mm. television ja huonekaluja alas parvekkeelta. Ja kun vielä joukko hotellin turva-miehiä löytyi illalla katuun liiskaantuneena bändin parvekkeen alapuolelta, nousi tilanteen vakavuus aivan uusiin ulottuvuuksiin. Hotellin omistaja haastoi kaksikon oikeuteen tapahtuneen johdosta.
LYHYT OIKEUDENKÄYNTI
Puro ja Wickholm joutuivat oikeuden eteen heti seuraavana päivänä. Istunto jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä tapahtumien pää-silminnäkijä, jonka oli tarkoitus todistaa Tuisku-jäseniä vastaan, romahtikin täydellisesti. Syynä tähän oli mitä ilmeisimmin istuntoon saapunut Lord Tuisku, joka tuijotti todistajaa vihaisesti kulmiensa alta suorastaan painostavalla tavalla.
Nähdessään Antin karmaisevan haukan katseen, mies alkoi hikoilla ja hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi. Hän alkoi änkyttää silkasta pelosta.
- Mi-min-minä e-en ole n-nähnyt mi-mitään. EN YHTÄÄN MITÄÄN!!, todistaja parkui itkuisena ja juoksi ulos oikeussalista.
Tämä riitti tuomarille: kaikki syytteet hylättiin.
YLLÄTYSKEIKKA PAIKAN PÄÄLLÄ!
Vaikka bändi olikin nyt virallisesti lomalla, päätti se perjantaina hetken mielijohteesta tehdä vielä jotain poikkeuksellista. Se veti Bangkokissa koko pitkän uransa ensimmäisen akustisen baari-keikan!
Illan spektaakkelia mainostettiin hieman erikoisella nimellä "Antti Tuisku - Unplugged & Undressed". Lord Tuisku piti nimeä harhaanjohtavana:
- Se "Undressed" oli ihan bullshittiä, jonka Hellhammer oli siihen keikka-mainokseen raapustanut, kiroaa Antti.
- Mie olin sanonut, että me soitetaan biisit riisuttuina versioina ja mie tarkoitin sillä puhtaasti musiikkia, enkä todellakaan itse soittajia. Mutta sitten kun se keikka alko niin Jackson ja Wicked ilmesty lavalle ilkosillaan... Mie olin et mitä v*ttua, mutta ei me voitu enää siinä vaiheessa perääntyä. Alettiin vain soittamaan ja yleisö oli heti täysillä mukana.
Esitys veti koko "Cape Dragon"-nimisen baarin tupaten täyteen. Ketäpä ei kiinnostaisi kuulla "Axe Of Satan Killed Christiä" ja muita legendaarisia Tuisku-klassikoita ensikertaa akustisessa muodossa! Keikan alkaessa oli lavalla kolme tuolia, joissa Tuisku, Wickholm ja Puro istuivat akustiset kitarat kourissaan. Hellhammer istui heidän vierässään lattialla edessään patarumpu. Penikseen miehelle oli teipattu marakassi.
Bändin keikka oli kaikin puolin onnistunut, mutta vaikka varsinkin Antin laulu ja Shuudifonyan rummutus muuttuivat kokoajan aggressiivisimmiksi illan edetessä, jäivät henkilövahingot melko vähäisiksi vielä ennen viimeistä biisiä. Ainoat uhrit olivat tulleet lähinnä Wickedin toimesta, jonka puisen kitaran Antti oli rakentanut jalkajousesta.
Päätösbiisissä kaikki sitten muuttui.... Monien bändien keikoilla törmää usein näkyyn, jossa yleisö hiljentyy kuuntelemaan herkkää balladia sytkärit käsissään. Antti Tuisku oli tähän asiaan varautunut "asian mukaisella tavalla" läträämällä öljykanisterien kanssa keikan aiemmassa vaiheessa. Yleisö tuskin edes tajusi, mitä nestettä heidän päälleensä oli heitetty ja päätösbiisin alkaessa tuskin kukaan enää edes muisti koko kanisteri-episodia. Kun sytkärit sitten sytytettiin päätös-balladin kohdalla, oli jälki sen mukaista.
- Kjäh hä hä hää, joo, jätettiin se niin sanottu sytkäri-balladi ("Falling To Arms Of Satan") sinne setin viimeseksi, että saatais oikein ikimuistoinen päätös, Antti myhäilee.
Koko baari paloi täysin maan tasalle ja onnekkaimmat eloonjääneetkin olivat pahoin palaneita. Bändi itse selvisi liekkimeren keskeltä pinta-naarmuilla. Raunioita katsellessa voidaan sanoa, että ainakin keikan lopputulos oli ehtaa Tuiskua, mutta miten sitten oli musiikin laita?
Paikalla olleiden mukaan suurin osa setistä voitaneen laskea odotetusti melko tyypillisen akustisen rockin/metallin genreen, mutta mukana oli myös muutama erityisen mielenkiintoinen sovitus. "Black Horse Penetration" kuulosti suorastaan hämmentävän paljon Johnny Cashilta, kun taas örinä-laulua ja hawaiji-henkistä kitaraa tarjonnut "Insane Soldiers Of Satan" oli yksi setin omaperäisimmistä vedoista. Ja kenen idea oli sovittaa "Reign Of Sodomy" flamencoksi? Uudelta levyltä poimitut "Inhuman Pain Machine" ja Shuudifonyan raivoama "Negro Murder" olivat puolestaan koko setin rankinta antia.
Kaiken kaikkiaan bändi soitti erinomaisesti, mutta musiikin brutaalisuudessa jäätiin kuitenkin ymmärrettävästi kauas aidosta asiasta.
- En mie tätä unplugged-juttua missään nimessä kadu, vaikka ei me tätä tavaksi oteta. Siinä oli vähän sellaista pilvi-meininkiä koko hommassa. Olihan se tietysti aika pliisua touhua kun vertaa todelliseen menoon, mutta omalla tavallaan kuitenkin ihan jees.... Kyllä toi meidän sanoma näytti menevän perille tossakin muodossa. Oikeastaan osa meidän biiseistä toimii akustisena pirun hyvin., Antti pohtii.
Antti Tuiskun tuleva maailmankiertue starttaa näillä näkymin heinäkuussa. Se pitää sisällään kaikki maapallon 194 valtiota. - Uutinen lehdestä 3.5.2008 13:32
JANI WICKHOLMIN SOOLO-LEVY VALMIS
Antti Tuisku-basisti Jani "Wicked" Wickholm on vihdoin saanut purkkiin uuden soolo-levynsä. Levy julkaistiin 30.4 ja on nimeltään "Ranta-ahon valot". 12 kappaleen mittainen pitkäsoitto sisältää radio-hitin "Kaveri".
WICKHOLM MURHEEN MURTAMA...
Jani Wickholmin soolo-levyt ovat aina olleet jonkinasteisia tapauksia Suomen musiikki-maailmassa ja päätimmekin hieman jututtaa miestä asian tiimoilta. Aluksi Jani ei soittoihimme vastannut, mutta lopulta 15:llä soittokerralla mies vihdoin nosti luurin. Linjan päästä tavoitimmekin yllättävän väsyneen ja huono-tuulisen Janin...
- Ei v**** teitä paparazzeja! Maksatte kans sitten hyvin, tai mä en kerro teille yhtään mitään!
Yritimme udella, kuinka basso-ikonin uuden soolo-levyn äänitykset olivat sujuneet?
- Päin v*ttua, vastaa Wickholm ytimekkäästi.
Jo tässä vaiheessa alamme epäillä, että esimerkiksi miehen koti-sivuilla annettu positiivinen kuva uudesta albumista ei ehkä olekaan ihan koko totuus... Jatkamme miehen tenttaamista, mutta Jani on syystä tai toisesta edelleen hyvin vähäpuheinen...
Kysyttäessä levyn musiikillista linjaa, Wicked vastaa yllättäen, ettei oikeastaan tiedä - eikä häntä edes kiinnosta.
- Mä en suoraan sanottuna säveltänyt paljon p*skaakaan sille levylle. Olihan mulla noita sävellyksiä, mutta en mä niitä tolle levylle voinut antaa, kun ne olisi kumminkin raiskattu studiossa. Niin kauan kun mä en saa edes päättää miltä mun omat biisit kuulostaa, niin muut saa tehdä biisitkin! ...Noh, ihan kuunneltava levy siitä loppujen lopuksi kuitenkin tuli, Wicked kertoo.
Kaikesta paistaa läpi se tosiasia, että Wickholm on jo pitkään ollut levy-yhtiönsä sätkynukkena, eikä ole päässyt juurikaan toteuttamaan itseään. Vanhan metalli- ja punk-veteraanin soolobiisit ovatkin kääntyneet kerta toisensa jälkeen kuulijaystävälliseksi radio-popiksi, eikä "Ranta-ahon valot"-albumi tee tässä poikkeusta.
Kesken puhelun murtuu mies yhtäkkiä täydellisesti. Linjan päästä alkaa kuulua lohdutonta, hieman nousu-humalaista nyyhkytystä. Mies ei pysty enää salaamaan todellista mielipidettään:
- Levy on niin huono, että itkettää, Wicked lopulta myöntää karun totuuden.
Levytys-sessioita häiritsi musiikillisten erimielisyyksien lisäksi myös Wickedin jatkuvat sairaalareissut ja täysin käsistä riistäytynyt alkoholin käyttö.
- Ne sessiot oli mulle henkisesti aivan hirveätä piinaa ja mä oon yllättynyt että selvisin ylipäätään hengissä. Se materiaali mitä siellä syntyi oli niin masentavaa, että mun oli pakko tarttua pulloon.
Vaikka jo itse levytys-sessiot olivat piinaavat, on lopputulos Wickholmin mielestä vielä jotain vielä pahempaa.
- Mä tiesin jo ennakkoon, että biisit on huonoja ja tuotanto ihan munatonta nallekarhu-touhua, mutta silti mä järkytyin kun kuulin lopulliset miksaukset. Esimerkiksi 90% mun soittamista särökitaroista on jätetty kokonaan pois!
Oman tyytymättömyyden lisäksi ahdistusta aiheuttaa varsinkin Lord Tuiskun tyly, suorastaan vahingoniloinen suhtautuminen miehen soolo-uraan.
- Kyllä mä ton levyn huonouden vielä jotenkin ite kestäisin, mut Antin v*ttuilua mä en jaksa kuunnella hetkeäkään...
Wickholmin pettymyksestä huolimatta, on "Ranta-ahon valot" ollut ainakin suuren yleisön mieleen. Sinkku-biisi "Kaveri" on jo saanut mukavasti soitto-aikaa eri radio-asemilla ja itse albumista on kehkeytymässä jälleen kaupallinen menestys.
JANI WICKHOLM : RANTA-AHON VALOT (2008)
1 Intro
2 Kaveri
3 Alla ruosteisen kuun
4 Kun olin nuori
5 Kiitorata
6 Rakkaus on ainoo
7 Väärä kaupunki
8 Kymmenen kesää
9 Kaiho, kaipuu ja ikävä
10 Ranta-ahon valot
11 Muistan sut
12 Rajua rakkautta - ....ja toinen uutinen3.5.2008 13:36
MYÖS ARI PUROLTA SOOLO-LEVY!
Parhaillaan keikka-tauolla olevan metalli-hirmu Antti Tuiskun jäsenet eivät ole jääneet lepäämään laakereilleen. Juuri kun basisti Jani "Wicked" Wickholm on saanut uutuutensa julkaistua, tapahtuu Tuisku-leirissä jälleen. Bändin tuore kitaristi Ari Puro julkaisee nimittäin oman soolo-levynsä toukokuussa!! Kitara-taiturin tähän asti ainoasta, rankkaa punkkia sisältäneestä soolo-äänitteestä onkin jo ehtinyt vierähtää reilut 20 vuotta. Varsinaista aktiivista soolo-uraa ei Purolla ole koskaan ollut, vaan tähti-statuksensa mies on hankkinut eri bändi-kokoonpanojen kitaristina. Uudella levyllään luo Puro nyt myös kuvaa varsin kunnianhimoisesta soolo-artistista. Levy kantaa nimeä "Blood Rain" ja se sisältää Antti Tuiskun tiimoilta tuttua brutaalista bläkkiä. Kyseessä on tiivis yhdentoista biisin mittainen rypistys, jossa mukana on vain yksi ainoa balladi. Joka 666:ssa levyssä on mukana myös piiloraita "A Drop Of Poison".
Ari Puro: Blood Rain (2008)
1. Secret Society Of Satan (Puro-Tuisku)
2. Bloody Dagger (Tuisku)
3. Swallowing Grenades (Puro)
4. The Eliminator (Puro-Tuisku)
5. Roar Of Satan (Tuisku)
6. Wrecking Heaven's Doors With A Hammer (Puro)
7. The Temple Of Fury (Puro)
8. Veins Full Of Heroin (Puro-Tuisku)
9. Pyromaniac Obsessions (Puro-Tuisku)
10. The Oracle Of Satan's Fraternity (Tuisku)
11. Blood Rain (Puro)
Ari Puro: Laulu & kitarat
Tomi "Devastator" Metsäketo: Basso & taustalaulu
Jackson "Hellhammer" Shuudifonya: Rummut
Lord Tuisku: Kitarat & tausta-örinä
Toisin kuin Jani Wickholm, on Arska tuoreeseen soolo-äänitteeseensä enemmän kuin tyytyväinen.
- Monet ehkä odotti multa punkkia, mutta mä oon aina ollut muuntautumiskykyinen. Punk-asenteesta ei ole tingitty yhtään, mutta sävellyksissä mä oon hakenut vähän Anttimaisempaa lähestymistapaa. Mä halusin näyttää kynteni tällä levyllä ja mä oon h*mmetin ylpeä lopputuloksesta. Jopa Antti myönsi, että tää on h*lvetin hyvä!, Puro fiilistelee.
Soundeiltaan Puron levy on raskas, mutta kuitenkin moderni ja laadukas. Kuulijan ei tarvitse taistella hengestään, vaan hänen on jopa mahdollista perehtyä levyn ilmiömäisiin kitara-kuvioihin ja nerokkaisiin sävellyksellisiin ratkaisuihin:
- Soundit tällä levyllä on pirun rankat, muttei kuitenkaan sellaiset että henki menisi. Tätä ei ole suunnattu masokisteille, kuten monet bändimme levyistä, Puro kommentoi.
Levyn odotusarvoa lisää entisestään sen nimekäs soittajisto. Rummuissa kuullaan itse Jackson "Hellhammer" Shuudifonyaa ja bassossa Tomi "Devastator" Metsäketoa. Puro itse hoitaa soolo-kitaristin ja vokalistin tehtävät. Koskettimia tai syntetisaattoreita ei levyllä ole lainkaan, vaan kiekko on pelkkää kitara-tykityksen ilotulitusta. Levyn ainoa ulkomaalais-vierailija on Westlifen Bryan McFadden, jonka örinää kuullaan biisissä "Bloody Dagger".
Tuisku-yhteydet eivät suinkaan lopu tähän, sillä todellisena jymy-paukkuna tulee itse Lord Tuiskun panos. Antti on ollut säveltämässä yli puolta levyn biiseistä ja mies on soittanut myös suuren osan levyn rytmikitaroista!
- Antti huomasi heti, että nyt on kova lätty tekeillä. Se halusi ehdottomasti mukaan levylle. Me alettiin sitten yhdessä kirjoittaa biisejä ja Antti oli muutenkin tosi tiiviisti mukana studiossa. Siinä sivussa se toki taivutteli multa 99% levyn tuotoista, mutta mun mielestä se oli kuitenkin ihan reilu ehto. Ilman Anttia mä oisin tällä hetkellä varmasti jossain katuojassa.
Ei olekaan yllätys, että Puron albumi on sävellyksiltään yksi vuoden kunnianhimoisimmista ja melodisimmista raskaan metallin julkaisuista. Levyn kiistaton helmi on eeppinen "The Oracle Of Satan's Fraternity", joka on tietysti itse Lord Tuiskun kynästä. Biisi on kaikin puolin niin loistava, että tuntuu lähes uskomattomalta, ettei se päätynyt Antti Tuiskun "Satan - The One And Only Dictator"-albumille. Ja mikä parasta, myös Puron säveltämät kappaleet ovat kauttaaltaan korkea-tasoisia. Varsinkin nimi-biisi "Blood Rain" on sen verran säälimätöntä riffittelyä ja tripla-basari-laukkaa, että heikompaa hirvittää. Mainita täytyy myös "Pyromaniac Obsessions", jonka elokuvamainen ja selkäpiitä karmivan todentuntuinen pyromaani-tarina saa polttavan tuskan hien nousemaan kuulijan otsalle.
Vaikka lopputulos osui nappiin, ei levytys-sessioista sentään täysin ongelmitta selvitty. Hellhammer Shuudifonyan hallitsemattomat aggression purkaukset ja yhä varsin sekava mielentila aiheuttivat omat ongelmansa:
- Muutama näistä biiseistä kieltämättä päätyi levylle hieman suunniteltua nopeampina versioina, naurahtaa Puro.
- Hellhammer ei itse asiassa ole puhunut sanaakaan sen Afrikan tapauksen jälkeen.... Se on aivan omissa maailmoissaan edelleenkin, eikä se oikein pysty hillitsemään soittoaan. Ei se soittanut mitään mitä käskettiin. Esimerkiksi "Eliminatorissa" se vetelee aivan päättömiä rumpu-komppeja ja rytminvaihdoksia kokoajan. Kyllä me Antin kanssa ihmeteltiin studiossa, että mitä ****** se oikein tekee, mutta mikäs siinä, kun se kuulostaa niin hiton hyvälle.
Antti kuitenkin myöntää, ettei Shuudifonyan tila ole toivotunlainen:
- Hiekka tiimalasissa alkaa käydä vähiin. Ei sitä kyllä tossa kunnossa voi mihinkään maailman kiertueelle ottaa!
Puron levy julkaistaan varsin mukavaan markkina-rakoon etenkin Saksan maata ajatellen. Tuhoisan Berliinin keikan jäljiltä Antti Tuiskun maine nyt hurjempi kuin koskaan ja lukuisat uudet fanit ovatkin pitäneet huolen, että Arskan soolon ennakkomyynti hipoo Saksassa hämmästyttävästi peräti kulta-rajaa...
Blood Rain julkaistaan Suomessa 20. päivä toukokuuta ja muualla Euroopassa 1.6. - Uutisia iltapäivälehdistöstä 9.5.2008 21:11
WICKED WICKHOLMIN SOOLOLEVY FLOPPI?
Sen lisäksi, että black metal -yhtye Antti Tuiskun basisti Jani "Wicked" Wickholm kommentoi itse uutta soololevyään hyvin kitkerin sanankääntein, on albumin kaupallinen menestyskin jäämässä odotettua vaatimattomammaksi. "Ranta-ahon valot" debytoi tämänviikkoisella Suomen virallisella listalla sijalla 14. Wickedin aiemmat soolot ovat julkaisuviikoillaan yltäneet kaikki kymmenen kärkeen, neljän vuoden takainen "Kaikki muuttuu" jopa listaykköseksi.
Tapasimme Jani Wickholmin tämän kotipaikkakunnalla Keravalla. Haastatteluun tunnin myöhässä saapunut krapulainen basistilegenda oli silmin nähden ahdistunut - eikä se johtunut yksin miehen paljonpuhutusta alkoholiongelmasta.
- Mä aloitin eilen taas trukkikuskin työt. Mun oli pakko palata sinne, ei yksinkertaisesti tule fyrkkaa riittävästi. "Kaveri" soi kyllä hyvin radiossa, muttei teostoja ole vielä näkynyt. V*tuttaa tosin edes ottaa vastaan rahaa siitä p*skasta, Wicked ärähtää tuoppinsa takaa.
Wickholm on yhtyeensä Antti Tuiskun rinnalla tehnyt soolouraa vuodesta 1989, jolloin mieheltä ilmestyi kyseenalaista mainetta saavuttanut punk-kiekko "Fuck You All". Maailman huonoin levy -äänestyksissä erinomaisesti pärjännyt, mutta lähes olemattomasti myynyt albumi veti Wickedin itsetunnon maihin moneksi vuodeksi oman materiaalin suhteen. Mikä sai Janin palaamaan taas sooloartistiksi?
- No, sen Idolsin ja mun comebackin myötä meidän bändin vanha manageri Risto "Negrosoldier" Asikainen tarjosi levy-yhtiöllään niin hyvää diiliä, etten voinut kieltäytyä. Onhan ne levyt hyvin myyneet, mutta... mua hävettää h****tisti, että suuri osa niistä biiseistä on mun nimissä. Ei "Negrosoldier" ikinä mikään hyvä jätkä ollut, muttei siltä noin häikäilemätöntä hyväksikäyttöäkään olisi olettanut. Tän "Ranta-ahon valotkin" levy-yhtiö väänsi mun nimiehdotuksesta "Black Lights on the Shore of Hell". Edellisten levyjen tarinan sä varmaan tiedätkin...
Niin, levy-yhtiö on kyllä kyykyttänyt Jania melkoisesti. "Alumiinitähdistä" piti alun perin tulla "Metal Stars" ja viimevuotisesta "Yhden lauseen mies" -albumista "Once Sentenced Man", Wickholmin alkuperäiselle levylle kirjoittaman "Only Satan Can Judge Me" -biisin mukaan. Lopputuloksena on aina kuitenkin ollut radioystävällistä iskelmäpoppia herkän romanttisilla sanoituksilla.
- Mä en todellakaan tiedä, miten kauan mä vielä kestän tätä. Tuleva maailmankiertue Antin, Arskan ja Hellhammerin kanssakin tulee olemaan yhtä helvettiä, jos ne jatkaa kuittailuaan. Onneksi Godslaughter on sentään vankilassa, se oli kaikkein pahin. Kai me silti jotain spesiaalia keksitään St. Lucian keikalle. Siellähän Antti Tuiskua luullaan nyt joksikin homobändiksi, kun Godslaughter ja Asikainen vangittiin...
Näihin odottavaisiin ja varovaisen positiivisiin tunnelmiin haastattelu päättyikin, sillä kesken juttutuokion Wicked sai pomoltaan puhelun ja mies komennettiin töihin trukin ohjaimiin. Sex, drugs & rock'n'roll -elämäntyyliin tottuneen bassotaiturin on ehkäpä ymmärrettävästi vaikea sopeutua "oikeisiin töihin"...
WICKHOLM KIINNI KOKAIINISTA, SYYTE TULOSSA
Vielä saman päivän aikana Jani Wickholm purkasi turhautumiaan kapakkatappelussa Keravalla. Täysin päättömästi riehunut Wicked pahoinpiteli ainakin kolme sivullista ja tuhosi baarin irtaimistoa parintuhannen euron edestä. Poliisi joutui pamputtamaan tosissaan saadakseen miehen säilöön. Rutiinitarkastuksen yhteydessä Wickholmin hallusta löydettiin kokaiinia, mistä lienee tulossa syyte. Jäämme odottamaan, käydäänkö oikeusistunto julkisena, jolloin itse Lord Tuisku saattaisi jälleen tulla paikalle manipuloimaan tuomaria. - uutisia iltalööpistä 18.5.2009 19:36
ANTTI TUISKU HAJOAA?
Legendaarinen metalliyhtye Antti Tuisku on saapumassa tiensä päähän. Vuoden kestänyt, maailman jokaisen valtion läpikäynyt kiertue vaati veronsa - ja verensä. Aiemminkin tiedossa olleet veteraaniyhtyeen sisäiset musiikilliset, poliittiset ja uskonnolliset erimielisyydet kärjistyivät kiertueella etenkin johtohahmo Lord Tuiskun ja rumpali Jackson "Hellhammer" Shuudifonyan välillä.
Kyselimme Lord Tuiskulta päällimmäisiä tunnelmia bändin palattua lopulta Suomen kamaralle.
- Mie lähen kotiin Rovaniemelle ja Wicked (basisti Wickholm, toim. huom.) vieroitukseen, muut voi mennä v***uun. Mie en ennää jatka tässä bändissä!
Miljoonat metallifanit ympäri maailmaa toivovat Lord Tuiskun vain päästävän ulos alun perinkin järjettömän rankalta vaikuttaneen kiertueen jälkeisiä höyryjä, sillä hän on Antti Tuiskun ainoa täysin korvaamaton jäsen. Hetken päästä 55-vuotiaaksi arveltu - täysin aukotonta tietoa Antin iästä ei tunnu olevan - kitaravirtuoosi korjaakin lausuntoaan.
- No kyllä mie varmaan teen biisejä jatkossakin, vaikka sitten soolona. Olihan "Minun jouluni" -levykin käytännössä miun soolo ja siitä tulikin pirun kova. Tässä pittää nyt kumminkin hiukan huilata ja miettiä millä kokoonpanolla jatketaan, jos jatketaan. Ensin mie vietän ainakin pari viikkoa Hellbitchin kanssa lukien Dark Bibleä ja mietiskellen. On tuo mielenrauha vähän kateissa, kun miun Dark Bible varastettiin heti rundin alussa enkä saanut uutta mistään. Ennen Kiinan keikkaa kyllä paikallinen faniporukka tarjosi omansa. En mie niistä s**tanan kiinalaisista merkeistä mitään tajunnut, mutta sai siitä kuitenkin lisävoimia sen illan keikalle, Antti virnuilee pahaenteisesti.
LEGENDA ELÄÄ
Antti Tuisku on eräs maailman arvostetuimmista metallimusiikin yhtyeistä. Vaikka yhtye lopettaisikin, sen pahamaineinen nimi ja monet klassikkoalbumit tulevat elämään omaa elämäänsä. Bändi on erityisen tunnettu hengenvaarallisista keikoistaan. Se on myös toiminut esikuvana monelle kaupallisesti menestyneemmälle kollegalle - muun muassa Metallica aloitti uransa Antti Tuisku -coverlevyllä "Kill 'Em All". Tinkimättömästä asenteestaan tunnettu Lord Tuisku on moittinut levyä laimeaksi Antin maineella rahastamiseksi.
Antti Tuiskun mahdollisesti viimeiseksi studioalbumiksi jää vuosi sitten julkaistu eeppinen tuplalevy "Satan - The One And Only Dictator", joka julistettiin heti tuoreeltaan blackmetallin klassikoksi. Bändin legendaarisimpiin biiseihin lukeutuvat mm. "Raped Beyond Recognition", "Hit The Christ", "Satan, mein Führer", "Virgin Mary Got Raped by the Holy Ghost", "En halua tietää", "Hitler Was a Good Man" -balladi sekä etenkin 18-minuuttinen mestariteos "Axe of Satan Killed Christ". - Iltalehdestä 20.6.2009 19:36
ANTTI TUISKUN KRIISI SYVENEE
Metalli-yhtye Antti Tuiskulla ei mene hyvin. Samaan aikaan kun bändin ”Satan – The One And Only Dictator”-albumin ylijäämä-materiaalista koottu ”Burning In Hell”-single jyrää edelleen Saksan metalli-listojen kärjessä, on itse bändistä jäljellä enää vain rauniot.
Suoritettuaan historiallisen, kaikki maailman valtiot käsittävän kiertueensa, bändin nokkamies Lord Tuisku ilmoitti yllättäen, ettei halua olla enää missään tekemisissä bändi-kavereidensa kanssa. Tämän uutispommin jälkeen mies vetäytyi täysin julkisuudesta. Bändin muilla jäsenillä julkisuutta on sen sijaan riittänyt liiankin kanssa: basisti Wickholm ja kosketinsoittaja Loman istuvat parhaillaan kaltereiden takana....
KUINKA TÄHÄN PÄÄDYTTIIN?
Se mitä kiertueella tarkalleen ottaen tapahtui, on vielä hämärän peitossa. Epäinhimillisen raskas rundi ja jo pitkään pinnan alla itäneet bändin jäsenten erimielisyydet osoittautuivat tuhoisaksi yhdistelmäksi. Lord Tuiskun ja kiertueen jälkeen terapiaan passitetun Jackson Shuudifonyan välirikko on peräti sitä tasoa, että bändin Ukrainan keikka jouduttiin keskeyttämään kaksikon väliseen käsirysyyn.
Nyt viikonloppuna bändin alamäkeen kirjoitettiin jälleen yksi surullinen luku lisää. Helsingin yö-elämässä railakkaasti juhlinut Teuvo ”Rotten” Loman päätyi myöhään launtai-iltana virkavallan huomaan.... Miestä syytetään nyt muunmuassa rattijuoppoudesta sekä tilannetta seuranneesta poliisin lahjonta-yrityksestä.
WICKHOLM: BÄNDIN URA OHI
Jani ”Wicked” Wickholmin osalta kaikki alkoi itseasiassa jo ennen maailmankiertuetta. Basso-taiturin Keravan kodista löydettiin viime vuoden toukokuussa rutiinitarkastuksen yhteydessä huomattavat määrät kokaiinia.
Vankilassa jututtamamme Wickholm paljastaa nyt, mitä kaikkea sen jälkeen tapahtui:
- Siinä tuli se v***n huume-sotku just ennen rundia, enkä mä voinut kertoa mitään Antille, kun se oli uhannut erottaa mut, jos mä vielä mokaan. Sen takia mun oli pakko suostua mun levy-yhtiön pyyntöön äänittää lauluosuuksia jollekin h*lvetin joululevylle. Vastapalvelukseksi ne järjesti mulle ehdollisen tuomion ja mä pääsin vapaaksi ennätysajassa.
- No, sitten mä lähdin bändin matkaan kiertueelle, mutta ei mulla ton ehdollisen takia mitään lupaa maasta poistumiseen ollu. Siitä tuli aivan hirveä sotku, kun kytät oli mun perässä kaikkialla ja Antti ihmetteli et mitä v*ttua tämä nyt tarkottaa.
Jani myöntää, että virkavallan jatkuva läsnäolo kiertueella ja tilanteen salaaminen Antilta mursivat miehen henkisesti:
- Mä en kestänyt sitä painetta ja mun oli lopulta pakko vetää pää täyteen joka päivä. Itse keikoista mä en muista paljon mitään. Antin puheista päätellen mä taisin soittaa rundin lopussa aivan päin v*ttua, Wickholm myöntää.
- Kiertueen päätteeksi mut sitten pidätettiin kesken vieroituksen ja tässä sitä nyt ollaan, Wicked huokaa.
Janin aiemmin mainitsema joulu-levy on nimeltään ”Jouluksi Kotiin” ja se julkaistiin viime joulun kynnyksellä. Positiivisen vastaanoton saanut albumi saavutti varsin mukavat myyntilukemat. Wickholm itse haluaa unohtaa koko levyn olemassaolon:
- Kuten sanoin, mä äänitin ne lauluosuudet täysin pakon edessä jo ennen rundia ja studio-muusikot väsäsivät sitten niiden avulla jonkun levyn. Mä en ole vieläkään uskaltanut kuunnella sitä. Mua hävettää ihan s**tanasti, että sellainen tehtiin. Faneille mä haluan vain sanoa, että älkää j*malauta ostako tota levyä.
Vaikka Wicked ottaakin osa-vastuun bändin ongelmista, ei mies kuitenkaan anele Lord Tuiskun anteeksi-antoa:
- Ei mua sen m*lkun tekemiset voisi enää vähempää kiinnostaa, Wicked uhoaa.
Bändin tulevaisuudesta Wickholmilla on selvä näkemys:
- Kyllä tää oli nyt tässä. Mä en usko tekeväni Antin kanssa yhteistyötä enää missään muodossa, puhumattakaan nyt muista bändin jätkistä. Mun on myös vaikea uskoa, että Lord Tuisku hankkis jotkut taustamuusikot ja jatkais bändin uraa yksistään. Antti on m*lkku, mutta sellaiseen rahastukseen se ei lähtis.
Jani Wickholmia uhkaa törkeästä virkavallan pakoilusta jopa usean vuoden vankeustuomio. Asiaa puidaan oikeudessa kesäkuun lopulla. - Iltasanomista 3.7.2009 19:12
ANTTI TUISKU PALASI JULKISUUTEEN
Black Metalin pioneeri-yhtye Antti Tuiskun nokkamies Antti ”Lord” Tuisku on vihdoin pitkän hiljaiselon jälkeen suostunut avaamaan sanaisen arkkunsa. Hajoamisen partaalla olevan bändin perustajajäsen vetäytyi noin kuukausi sitten täysin julkisuudesta, ilmoitettuaan sitä ennen katkaisseensa välinsä kaikkiin bändikavereihinsa. Nyt lehtemme toimittajat onnistuivat viimein jäljittämään miehen olinpaikan.
PIILOPIRTTI ROVANIEMELLÄ
Kaikki nämä päivät Tuisku oli viettänyt kotikaupungissaan Rovaniemellä sijaitsevassa vanhassa, rähjäisessä kerrostalo-huoneistossa. Soitamme miehen ovikelloa ja oven avaa hieman yllättäen Antin uusin Idols-tuttavuus Anna Puu.
- Jos te haluatte nähdä Antin, niin tulkaa sisään, mutta omalla vastuulla, Puu sanoo.
Vähäpukeinen Puu saattelee meidät olohuoneeseen, jossa törmäämme lohduttomaan näkyyn: Antti makaa alastomana sohvalla, tuijottaen kattoa katse lasittuneena, nenänpää valkoisen jauheen peitossa. Miehen leukaa koristaa tumma parran sänki, hiuksista paistaa harmaa ja silmän alukset ovat sysi-mustat.
Päivän Botox-piikkikin on kaiketi jäänyt ottamatta, sillä mies näyttäää lähes kuusikymppiseltä. Antti on selvästi ottanut bändin nyky-tilan enemmän kuin raskaasti.
- Painukaa v*ttuun!, mies yllättäen karjaisee suu vaahdossa.
Rauhoituttuaan Antti kuitenkin lupautuu haastatteluun. Fanien on aika tietää missä mennään.
BÄNDI TIENSÄ PÄÄHÄN
Haastattelun alkuun Antti paljastaa, ettei mikään ole viime viikkojen aikana oleellisesti muuttunut. Bändin ura on todella tullut tiensä päähän:
- Kuten sanottua, miun ajatukset on pikkuhiljaa kääntymässä jo soolo-uralle. Ei tästä tuhkakasasta enää mitään bändiä nouse.
Pari viikkoa sitten basisti Jani ”Wicked” Wickholm järkytti miljoonat Tuisku-fanit ilmoittamalla, ettei usko bändin jäsenten tekevän jatkossa yhteistyötä enää missään muodossa. Antti ei pysty kiistämään tätäkään tosiasiaa:
- Kyl Wicked on ikävä kyllä oikeassa tossa asiassa. Miun on tosi vaikea uskoa, että mie voisin enää olla tekemisissä noista jätkistä kenenkään kanssa. Ne sillat poltettiin aika perusteellisesti.
Tuiskua harmittaa, ettei bändin kunniakas ura saanut arvoistansa päätöstä:
- Kyllä miulle jäi tosi p*ska maku lopettaa homma tällä tavalla. Etenkin kun toi päätöskeikka Norjassa oli varmasti yksi meidän kaikkien aikojen surkeimmista, Antti huokaa.
Jäähyväis-keikalla jopa Shuudifonyan blasbeatit loistivat poissaolollaan:
- Hellhammer teloi itsensä jonkin seksileikin yhteydessä just ennen keikkaa ja sit se ilmoitti, ettei pysty soittamaan. Sen takia se joutu vetämään sen keikan beatboxaamalla eli se teki ne rumpu-jutut suullaan mikrofoniin... Ei v**** mua hävetti.
Yhden vieläkin suuremman katastrofin Tuisku pystyy kiertueelta toki nimeämään hetkeäkään miettimättä:
- No, v**** oliskin toi Norja ollut pohjanoteeraus. Kyl se hirvein farssi oli tuolla Tokiossa, jossa meillä oli oikein ennätys-yleisö todistamassa sitä paskaa.
- Tolle Tokion keikalle mie olin päättänyt ottaa sellasen vähän porn metal-henkisen teeman ja mie pyysin Rottenia hommaamaan meille taustatanssioita. Tanssioilla mie tietysti tarkoitin naisia, mut sitten kun se keikka alko niin siellä lavalla olikin jotain h*lvetin Hunkseja heiluttelemassa m*lkkujaan! Arvatkaa vain olinko mie raivona Rottenille keikan jälkeen!
ANTILTA TÄYSLAIDALLINEN EX-JÄSENTEN NISKAAN
Kaikista pahiten Antin välit tulehtuivat kiertueen aikana rumpali Jackson ”Hellhammer” Shuudifonyan kanssa. Antti ei jaksa puida asiaa sen tarkemmin julkisuudessa:
- Miun ja Hellhammerin erimielisyydet on sitä luokkaa, että niiden kaikkien läpikäyminen on käytännössä mahdotonta. Suurin ongelma näin lyhyesti sanottuna oli, että Hellhammerilla nousi kusi päähän ja se alkoi sooloilemaan.
Antin mukaan Shuudifonya yritti ottaa jonkinlaista diktaattorin asemaa bändin sisällä:
- Hellhammer esimerkiksi alkoi päättämään keikkojen settilistoja jo ennen kuin miulta kysyttiin mitään ja pisti mukaan aivan h*lvetisti omia sävellyksiään. Kiertueen aikana se myös antoi jonkun haastattelun Metalhammerille ja puhui siinä täyttä paskaa meistä muista bändin jätkistä. Muutenkin se teini-angstaili ihan joka asiasta ja sen käytös oli ihan psykoottista läpi kiertueen.
Kysyttäessä Jani ”Wicked” Wickholmin osuutta bändin ongelmiin, ei Antin arvio ole sen suopeampi:
- Wickedin osalta koko kiertueen loppu oli ihan täyttä känni-örvellystä ja sen soittokin meni aivan päin h*lvettiä. Lopuksi mie sain vielä selville, että ne meidän kiertuetta koko ajan häirinneet kytätkin oli oikeasti Wickedin perässä, koska se oli poistunut maasta ilman lupaa. Jos mie oisin tienny tilanteen, niin Jania ei olis otettu koko rundille mukaan.
Antilla ei ole myöskään mitään aikomusta auttaa entistä kaveriaan ulos vankilasta:
- Eiköhän se ole kaikkien kannalta parempi, että Wicked pysyy kiven sisässä, Antti huokaa.
jatkuu.... - Iltasanomista 3.7.2009 19:14
....jatkoa
- Kun Jani tuli takaisin bändiin niin mie kuvittelin, että nyt kun Arskakin on mukana, niin bändi on kovemmassa tikissä kuin koskaan. Mutta jälkeen päin musta alkoikin tuntua, että Wicked tuli Arskalle vain pelkäksi ryyppy-kaveriksi bändiin. Arskan kunto heikentyi aivan h*lvetisti parissa viikossa.
Entä mitä sitten kosketinsoittaja Teuvo ”Rotten” Lomanin osalta tapahtui?
- Rotten mädäntyköön siellä sellissään. Mie en halua kuulla enää sanaakaan koko jätkästä, Tuisku murahtaa.
Tuiskun ja Lomanin välirikko kärjistyi tiettävästi äärimmilleen vasta kiertueen jälkeen, Lomanin jouduttua vaikeuksiin virkavallan kanssa. Ikävä tapahtumasarja sai alkunsa, kun reippaassa humalassa ollut ”Rotten” ajoi poliisin tutkaan 150 kilometrin tuntinopeutta.
Miestä syytetään muunmuassa päihtyneenä ja kortitta ajamisesta sekä tilannetta seuranneesta poliisin lahjonta-yrityksestä. Lahjonnassa ei kuitenkaan ollut kysymys rahasta, vaan jostain aivan muusta.... Juuri tämä seikka olikin homofobiselle Tuiskulle se viimeinen niitti.
- Rotten lutkutti sen konstaapelin m*lkkua!, Antti karjaisee tuskissaan.
Ainoa bändikaveri, josta Antti keksii edes pientä positiivista sanottavaa on kitaristi Ari Puro.
- Promille-määriin nähden Arska soitti kieltämättä yllättävän hyvin. Aivan rapajuopoltahan se siellä lavalla näytti ja välispiikitkin oli pelkkää sammallusta, mutta ite soitto kyllä kulki melkein normaalisti, Antti analysoi.
- Jos sillä ei olis ollut kiertueen aikana yhdenillanjuttua Hellbitchin (Pakarinen) kanssa, niin me saatettaisiin olla jopa puhe-väleissä.
Bändin jäsenten tilanne ei siis todellakaan ruusuiselta kuulosta, mutta Antti myöntää, että kiertueella oli toki hyvätkin hetkensä:
- Kyl ne ensimmäiset, sanotaanko nyt päälle viiskyt keikkaa oltiin aikamoisessa tikissä. Sitten alko Hellhammerin angstailu ja Wickedin sammumiset lavalle, jonka jälkeen homma olikin aikalailla miun varassa. Mut oli tossa lopussakin toki muutama yksittäinen kova keikka, joten kyllä mie luulen, että ainakin joku DVD pistetään vielä ulos.
Bändin uran luultavimmin viimeiseksi jääneestä studio-albumista ”Satan – The One And Only Dictator”, Tuiskulla on ainoastaan hyvää sanottavaa:
- Siitä levystä tuli pirun hyvä, oikeastaan jos rehellisiä ollaan niin tavallaan liiankin hyvä. Ensimmäistä kertaa miulla on tunne, että musiikillisesti kaikki on jo saavutettu. Me voitais tehdä seuraava levy aivan samalla tyylillä, mutta ei se mitenkään vois olla parempi kuin tämä. Miulla ei riitä motivaatio tollaseen paikallaan polkemiseen. Jos seuraava levy ois tehty, niin sillä me oltaisiin kokeiltu jotain aivan muuta.
Haastattelun lopuksi Antti painottaa, ettei fanien kannata olla huolissaan miehen tilanteesta:
- Sitten kun mie palaan, niin se kyllä tullaan tuntemaan luissa ja ytimissä ihan joka maailman kolkassa, Tuisku vakuuttaa ja tuttuakin tutumpi pirullinen virne nousee miehen kasvoille. - Iltalehdestä 14.7.2009 13:35
ANTTI TUISKULTA JÄÄHYVÄISKEIKKA JA SINGLE!
Juuri kun kaikki jo luulivat metalliyhtye Antti Tuiskun tulleen lopullisesti tiensä päähän, tulee julkisuuteen todellinen uutispommi: bändi palaa sittenkin vielä kerran keikalle ja studioon!
Aiemmin bändin jäsenet olivat lähes yksimielisesti tyrmänneet mahdollisuuden paluuseen. Ainoastaan bändin hajoamisen jälkeen puille paljaille jäänyt, kadulla nyt pahvilaatikko-elämään totutteleva Ari Puro on ollut comebackin kannalla. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut täydellisesti.
Kaikki alkoi Antin eräälle metalli-lehdelle antamasta haastattelusta, jossa mieheltä kysyttiin summaa jolla bändin saisi vielä edes yhden ainoan kerran takaisin studioon ja keikalle.
- Ottakaa kaikkien aikojen suurin keikkapalkkio ja kertokaa se sadalle, niin me soitetaan vaikka dildot p*rseessä, kuului Antin turhautunut vastaus.
Tämä Antin alunperin vitsiksi tarkoittama heitto on nyt kuitenkin kääntymässä täydeksi todellisuudeksi. Bändille todellakin maksettaisiin nyt kaikkien aikojen suurin keikkapalkkio satakertaisena. Rahan ovat keränneet kokoon yhtyeen uskolliset fanit sekä pari nimettömänä pysyvää vaikutusvaltaista Antti Tuiskun ihailijaa. Huhun mukaan Antin kierona liittolaisena tunnettu Paavi ”Evil Ben” Benedictus on pannut toimeen maailman laajuisen kirkkokeräyksen, jonka todellinen tarkoitus onkin itse asiassa rahoittaa Antti Tuiskun comeback.
Vaikka viimeisen päälle true Antti onkin aina korostanut, ettei tekisi koskaan musiikkia pelkästä rahasta, on nyt maksettava summa niin suhteeton, että siitä kieltäytyminen olisi sulaa hulluutta. Ainakin suurinta osaa bändin jäsenistä raha tuntuu houkuttelevan, sillä sekä Jani ”Wicked” Wickholm, Teuvo ”Rotten” Loman että Ari Puro ovat jo ilmaisseet halukkuutensa comebackiin. Myös Jackson Shuudifonyan tiedottaja ilmoitti miehen olevan mukana remmissä, vaikkei mies ole itse sekavan mielentilansa vuoksi kykenevä kommentoimaan tilannetta.
Jopa puhelimella tavoittamamme Lord Tuisku myöntää, että comeback todella taitaa toteutua:
- Kyllä tää miullekin tuli ihan täytenä yllätyksenä, mutta luvattu mikä luvattu, Antti sanoo viitaten metallilehdelle antamaansa kommenttiin.
- Tässä on nyt kysymys vain yhdestä ainoasta sinkusta ja keikasta. Ei mistään sen enemmästä, Antti painottaa.
- Päälimmäinen syy miksi me tämä tehdään, on se p*ska fiilis joka tuosta viimeisen kiertueen lopusta jäi. Ei sotakirveiden hautaaminen tule helppoa olemaan, mutta loppu peleissä me kaikki kuitenkin halutaan lopettaa arvokkaasti ja antaa meidän faneille vielä viimeinen mahdollisuus nähdä meidät livenä.
Bändi aloittaa tulevan singlensä äänitykset ensi viikolla. Jäähyväiskeikka tullaan näillä näkymin soittamaan Rovaniemellä heinäkuun lopulla. Paikalle odotetaan saapuvan jo pelkästään ulkomailta kymmeniä tuhansia bändin faneja. - käännös Metal Hammerista 16.7.2009 15:51
PIKKU G VAPAUTETTIIN
Viime aikoina taas otsikoihin nousseen black metal -jyrä Antti Tuiskun alkuperäiskitaristi Pikku Godslaughter on vapautettu St. Lucian saarivaltiossa sijaitsevasta vankilasta. Myös gangstarapin kantaisänä tunnettu Godslaughter vangittiin alkuvuodesta 2008 hänen saavuttuaan Karibianmerelle St. Luciaan häämatkalle puolisonsa, Antti Tuiskun ex-manageri/tuottaja Risto "Negrosoldier" Asikaisen kanssa. St. Lucian laissa homoseksuaalisuus on kielletty, ja "nuorelle" parille langetettiin kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Godslaughter kuitenkin päästettiin vapaalle jalalle vain puolentoista vuoden kiven sisässä istumisen jälkeen muun muassa hyvän käytöksen vuoksi.
Saimme Godslaughterin langan päähän kertomaan tuoreimmat kuulumiset. Hyvävointisen kuuloinen metalliveteraani siemailee parhaillaan drinkkejä Karibialla, ei kuitenkaan St. Lucialla vaan Dominikaanisessa tasavallassa.
- Jees, meitsi pääsi tosiaan linnasta pari viikkoa sitten! Sain lopulta todistettua niille, etten ole homo. Onneksi tuli joskus 20 vuotta sitten tehtyä aika homofobista matskua meitsin ekoilla räppilevyillä, hähää! Ne riitti vakuuttamaan valamiehistön. Hyvällä käytökselläkin oli osuutensa mun vapautumiseen. Risto joutui vielä jäämään telkien taa, sille on varmaan tulossa lisääkin kakkua. Mä tietty korostin valamiehille vielä sitä, että Risto on tuottanut paljon ihan homopoppiakin metallin ohella. Noh, Risto sai sitten syytteet sekä homoseksuaalisuudesta että raiskauksesta. Meitsi tosiaan päästettiin menemään "viattomana", kjäh kjäh...
Niinpä niin, Pikku G tuntuu aina putoavan jaloilleen, toisin kuin surullisessa jamassa oleva ex-bändikaveri Wicked Wickholm. Parhaillaan kitaristin huolenaiheena tuntuu olevan lähinnä hänen puolueensa vaalirahoitussotkut Suomessa. Mieshän oli keskustan ehdokkaana noissa surullisen kuuluisissa eduskuntavaaleissa 2007.
- Siis voi v***u niitä amatöörejä! Jos oisin tiennyt että niitten hämärien rahojen tilittäminen laillisen näköisesti on noin vaikeaa, niin olisin kyllä tarjonnut kontaktieni apua! Kyllä New Yorkin alamaailmassa nämä jutut osataan... Hei, tätä ei sitten tarvi painaa lehteen.
KIINNOSTUNUT ANTTI TUISKUN COMEBACKISTA
On vielä auki, millä kokoonpanolla Antti Tuisku tekee näillä näkymin viimeisen keikkansa. Pikku Godslaughter on kiinnostunut osallistumaan - ei vähiten päätähuimaavan keikkapalkkion vuoksi.
- Joo, kiinnostaa kyllä. Meitsillä ja Antilla on arvomaailmassa tiettyjä eroja, ja onhan se muutenkin mulkku jätkä, mutta musiikillisesti me ollaan aina ymmärretty toisiamme hyvin ja tehty paljon h*lvetin kovaa mättöä yhdessä Hellhammerin, Ressun ja Janin kanssa. Mä en usko, että Antilla olisi pokkaa hyvästellä fanit jollain varakokoonpanolla - mitenkään nyt INDX-Arskaa tai Mamban Terence "Terror" Dangeria väheksymättä.
Lord Tuiskun kitaristivalinnoissa todellakin riittää spekuloitavaa. Miltä kuulostaisi kolme kepittäjää?
- Että oltaisiin siellä kaikkia tilapäisjäseniäkin myöten ja päätettäisi keikka johonkin s**tanan ryhmähalaukseen? Äh, mä en syty tollasesta we are the world -meiningistä. Kolmatta kitaristiahan me ei käytetty enää sen jälkeen kun Aleksi "Ill" Sariola kuoli Ensimmäinen-levyn rundilla Tuskassa. Ei sinne lavalle Antin rinnalle runttaamaan mahdu kuin korkeintaan yksi toinen kitaristi, jos hengissä pysyminen yhtään kiinnostaa.
Yllättäen Pikku Godslaughter saa puhelun korkea-arvoiselta taholta ja joutuu lopettamaan Metal Hammerille suomansa audienssin.
- Hei sori, mun pitää lopettaa, Suomen pääministeri Vanhanen soittaa. No jo oli aikakin! Piankos ne rahoitussotkut selviää, hähää! - Iltalehdestä 8.8.2009 18:37
TUISKU-SINGLEN ÄÄNITYKSET ALKOIVAT
Metalli-yhtye Antti Tuisku on vihdoin aloittanut odotetun jäähyväissinglensä äänitykset. Bändi linnoittautui eilen Rovaniemellä sijaitsevaan studioonsa ja äänityksiä jatkettiin ainakin vielä tämä päivä. Toimituksemme sai harvinaislaatuisen tilaisuuden päästä seuraamaan yhtyeen studio-työskentelyä paikan päällä.
Kun saavumme paikalle, istuu Lord Tuisku äänityskopissa kitara kourassaan, ilme äärimmäisen keskittyneenä. Samassa Ari Puron julmetun rankka alku-riffi ja rumpali Jackson Shuudifonyan hurja basari-kikkailu kajahtavat ilmoille kaiuttimista. Eilen purkitettu sinkun B-puoli "Deathmatch In The Flames Of Hell" on tärähtänyt käyntiin ja Antti on valmis viimeistelemään biisin kitaraosuuksia.
Seuraamme henkeä haukkoen, kun Tuisku äänittää ultranopean kitarasoolonsa, jossa miehen sormet liikkuvat kuin kolibrin siivet ja toinen toistaan nerokkaampi kuvio seuraa toistaan. Pituutta soololla oli lähes minuutti, mutta koko rutistus menee purkkiin yhdellä otolla.
TUNNELMA EDELLEEN KIREÄ
Poistuttuaan kopista Lord Tuisku suostuu pieneen juttutuokioon toimituksemme kanssa. Päihdeongelmien, ei-toivottujen yhdyntöjen sekä musiikillisten ja poliittisten erimielisyyksien riepottelema bändi on päättänyt palata vielä kerran tien päälle, tosin vain yhden keikan ajaksi. Antti myöntää etteivät bändin jäsenten välit ole comeback-päätöksestä huolimatta kuin taikaiskusta korjaantuneet:
- Aika p*rseestähän tämä yhteishenki on kieltämättä ollut. Ei olla hirveästi keskulteltu näistä biiseistä tai oltu koko bändin voimin samanaikaisesti studiossa. Mutta niin kauan kuin jätkät soittaa mitä mie haluan, niin eipä tässä mitään ongelmaakaan ole.
Äänitysten pikaista aloittamista avitti sekä Jani ”Wicked” Wickholmin että Teuvo ”Rotten” Lomanin yllättävät vapautumiset kaltereiden takaa. Molemmat vapautettiin kaikista syytteistä.
- Sepäs sattui, Antti virnuilee paljon puhuvasti.
Samassa studion ulko-ovelta kuuluu tuttua kilinää. Ari Puro ja Jani Wickholm astelevat sisään kaljakorit käsissään.
PIKKU G:N PALUU TOTEUTUMASSA?
Keskustelumme kääntyy lopulta kaikkien huulilla olevaan puheenaiheeseen eli tulevan keikan kitaristi-valintaan. Antti myöntää yllättäen tilanteen todellakin olevan vielä auki. Onko Ari Puron taru Antti Tuiskussa tullut siis tiensä päähän?
- Niin kova kuin Arska kitaristina onkin, niin sentään ihan kaikkea p*skaa en miekään voi katsella sormien läpi. Mie tosissaan uskoin, että Arska pääsis takaisin jaloilleen, mutta pakkohan se on myöntää, että p*rseelleen meni.
Antin mukaan Puron lähtöpassit yhtyeestä olivat selvillä jo ennen maailmankiertueen päätöstä:
- Jo siinä vaiheessa, kun Arska makas Hellbitchin (Pakarinen) kanssa, mie sanoin että soitat kiertueen loppuun ja sen jälkeen aletaan etsiä uutta kitaristia. No, se nyt saa vielä soittaa tällä sinkulla, mutta sen jälkeen suksikoon v*ttuun!
St. Lucialaisesta vankilasta vastikään vapautunut bändin ex-kitaristi Pikku ”Godslaughter” G on jo julkisesti ilmoittanut olevansa kiinnostunut yhtyeen comebackista. Tuoreessa MetalBite-lehden erikoishaastattelussa G on myös vakuutellut, että miehen homoseksuaalinen vaihe on taakse jäänyttä elämää ja hän pistää koko kokeilun huume-ongelmansa piikkiin. Vaikka epäilijät voisivat sanoa miehen palaanneen taas kaappiin, Antin mielipiteeseen lausunnot tuntuvat antaneen pehmentävän vaikutuksen:
- Kyllä mie oon kieltämättä harkinnut, että fanien takia haudattaisiin vielä kerran sotakirveet Godslaughterin kanssa. Se on kuitenkin niitä klassisen kokoonpanon jätkiä, kaikesta siitä taannoisesta paskasta huolimatta.
SINGLEN NIMI JULKI
Seuraavaksi pääsemme seuraamaan Wickholmin ja Puron studio-työskentelyä. Samassa yhteydessä saamme myös selville parhaillaan työn alla olevan biisin nimen. Tuleva single kantaa nimeä ”Victory Of Satan”, B-puolenaan jo aiemmin mainittu ”Deathmatch In The Flames Of Hell”. Nimibiisiä voidaan pitää eräänlaisena viittauksena siihen, ettei bändi poistu areenoilta lyötyinä, vaan voittajina ja kaiken jo saavuttaneina.
Äänitykset etenevät, mutta Wickholm on Antin tarkasta studio-valvonnasta silmin nähden ahdistunut. Mies ehdottaa vaihtoehtoista bassokuviota, mutta Tuisku käskee tylysti miehen ”pitää turpansa kiinni ja keskittyä soittamaan”. Tunnelma on varsin kireä, mutta tukevassa humala-tilassa oleva Wickholm pistää parastaan. ”Victory Of Satanin” lyhyt bassosoolokin tuntuu taittuvan varsin sujuvasti.
Antti huutaa Wickedin kuulokkeisiin kesken soiton:
- Mitä v*ttua toi oikein oli? Asennetta s*atana!!!
Kuultuaan tämän, Wickholm saa tarpeekseen:
- V*ttu! hän ärähtää ja paiskaa bassonsa lattialle sellaisella voimalla, että soitin hajoaa kappaleiksi.
Tämän jälkeen mies poistuu studiosta ovet paukkuen.
jatkuu.... - Iltalehdestä 8.8.2009 18:38
....jatkoa
Bändin jäsenten keskinäiset välit eivät siis edellenkään lämpimiltä vaikuta ja karuun totuuteen saadaan vielä lisävaloa, kun hetkeä myöhemmin Jackson ”Hellhammer” Shuudifonyan saapuu studioon. Kahleissa ja kuonokopassa paikalle talutettu rumpu-taituri on kaikkea muuta kuin odotetussa kunnossa. Nähdessään Lord Tuiskun, Shuudifonya karjaisee raivopäisesti ja hyökkää samantien Antin kimppuun. Hän kuristaa ja yrittää purra Lord Tuiskua kuonokoppansa läpi, mutta tilanne raukeaa, kun Antin turvamiehet kaatavat Shuudifonyan maahan makaamaan.
Antti myöntää, että suurin riski tulevan keikan kannalta on nimenomaan Shuudifonyan sekava mielentila:
- Onhan tässä vähän selviteltävää, mutta aivan varmasti me vielä yhteisymmärrykseen päästään. Ja vaikkei päästäisikään, niin keikka soitetaan joka tapauksessa. Jos Hellhammeria ei kiinnosta, niin painukoon v*ttuun. Onhan meillä aina ”Blood Red” (Redford) reservissä, vaikkei se juoppo tietenkään etusijalla ole, Antti murahtaa.
Tilanteen rauhoituttua pääsee Shuudifonya lopulta tositoimiin rumpusettinsä taakse. Vaikka mies tuijottaakin eteensä kulmat kurtussa lähes psykoottisella tavalla, tietää maestro edelleen rumpukapulat käsissään täsmälleen mitä tehdä.
Epävarmoista tunnelmista huolimatta voidaan Rovaniemen keikasta odottaa todellista spektaakkelia:
- Kyllä mie voin jo tässä vaiheessa luvata, että tulee olemaan kovempaa mättöä kuin koskaan aiemmin, Antti paljastaa ja lisää kieroutuneen virneen kera:
- Jos jokainen jätkä ei ole sinä iltana huippuvireessä, niin sitten tulee kives-ruuvipenkille käyttöä.
Alun perin heinäkuun loppuun kaavailtu comeback-keikka tullaan tuoreimman tiedon mukaan soittamaan Rovaniemellä 18. päivä elokuuta. Jäähyväissingle ”Victory Of Satan” saapuu kauppojen hyllyille 14.8. - Poiminta Iltasanomista 10.8.2009 23:46
PIKKU G:N PALUU ANTTI TUISKUUN VARMISTUI!
Metallin ja räpin legendana tunnettu Pikku ”Godlaughter” G on valittu Antti Tuiskun uudeksi kitaristiksi. Bändi tiedotti asiasta kotisivuillaan lauantaina. Mies korvaa kitaristin tontilla bändistä potkut saaneen Ari Puron. Tämän kertainen pesti tulee tosin olemaan vain yhden keikan mittainen, sillä yhtye soittaa 18.8 Rovaniemellä viimeisen keikkansa, jonka jälkeen se laittaa pillit pussiin. Pikku G tunnetaan bändin pitkä-aikaisimpana ja ns.klassisen kokoonpanon kitaristina ja hänen paluunsa onkin varmasti bändin fanien mieleen.
Godslaughter on ollut vahvasti mukana myös bändin 2000-luvun uudessa tulemisessa, mutta hänet erotettiin yhtyeestä, miehen solmittua homoliiton manageri Risto ”Negrosoldier” Asikaisen kanssa. Sittemmin mies istui yhdessä Asikaisen kanssa yli vuoden St. Lucialaisessa vankilassa maan laissa ankarasti kielletyn homoseksuaalisen toiminnan seurauksena. Vajaa kuukausi sitten mies kuitenkin todettiin viattomaksi kaikkiin syytöksiin. - Iltalehdestä 11.8.2009 00:15
PURO SIVALTAA: ANTTI MULKKU
Antti Tuisku-yhtyeestä muutama päivä sitten lähtöpassit saanut Ari Puro on viimein suostunut kertomaan mietteitään asian tiimoilta. Vuoden 2008 alussa bändiin kiinnitetty kitara-sankari erotettiin yhtyeestä täysin yllättäen vain reilu viikko ennen bändin uran jäähyväiskeikkaa. Asiasta tekee entistä kirvelevämmän kohtuuttomiin mittasuhteisiin noussut keikkapalkkio, joka olisi nostanut miehen suoraan katuojasta lähes luksuselämään.
- Fiilis on kieltämättä aika p*ska tällä hetkellä, Puro myöntää.
- Mä oon aina pitänyt Anttia omalla tavallaan reiluna jätkänä, mutta nyt se teki oharit. Kyllä mä tunnen itseni aika petetyksi.
Rähjäisessä pahvilaatikossa Rovaniemen Alkon vieressä parhaillaan majaansa pitävä punk- ja metalli-legenda pitää Pikku ”Godslaughter” G:n paluuta bändin rivistöön vähintäänkin kummallisena:
- Silloin kun Godslaughter sai potkut bändistä, niin Antti kyllä teki julkisuudessa harvinaisen selväksi mitä mieltä se siitä jätkästä on. Mulle Antti jopa myönsi, että sitä hävettää ihan h*lvetisti, että G:n kaltaista tyyppiä ylipäätään pidettiin bändissä niin pitkään. Mun on vaikea käsittää mitä tämä nykyinen p*rseen nuoleminen oikein on....
Puro epäilee, että kysymys on jälleen kerran rahasta:
- Musta tuntuu, että Antille on tarjottu aika paljon ylimääräistä siitä, että se saisi ton klassisen kokoonpanon kasaan. Ainahan sille on raha kelvannut, vaikka se julkisuudessa muuta väittäkin. Mun soololevykin myi kultaa Saksassa, mutta mä en saanut ite penniäkään, koska Antti vieraili sillä.
Puron mielestä koko comebackissä on kysymys enemmän rahasta kuin mistään muusta:
- Ennen kuin tota massiivista keikkapalkkiota tarjottiin, niin mä olin ainoa jäsen koko bändistä, joka oli comebackin kannalla. Mutta kun raha astui kuvioihin, niin siellähän on nyt kaikki Antin pahimmat vihamiehetkin jonottamassa bändiin. On h*lvetin ironista, että juuri mut jätettiin ulos comebackistä.
Vaikka ”Arska” on muista yhtyeen jäsenistä poiketen ollut aina Lord Tuiskun varaukseton ihailija, sataa mieheltä vihdoin myös kritiikkiä:
- Kyllähän Antti mulkku on, ei kai sitä kukaan voi kiistää. Wickedille se jaksoi v*ttuilla joka päivä ja musiikillisissa asioissa se oli välillä puhdas diktaattori. Mun kanssa sillä oli itseasiassa jopa parhaat välit koko bändissä ja siksi nämä oharit tulikin mulle niin yllätyksenä.
Sen, mitä koko maapallon vastikään kiertänyt kitaristi tekee kadulla pahvilaatikossa, pistää Puro myös Antin piikkiin:
- Mä en ole koskaan ollut kovin tarkka noissa raha-asioissa ja siksi Antin olikin niin helppo vetää välistä. Maailmankiertueella me tienattiin aivan h*lvetin paljon enemmän, kun Lord Tuisku anto ymmärtää. Se mun saama osuus olikin todellisuudessa vain yksi prosentti siitä summasta. Ja nekin rahat me juotiin Wickedin kanssa jo kiertueen aikana, joten mä olin loppujen lopuksi aivan puilla paljailla. Ei ole vaikea päätellä, että Antin tilillä on aivan p*rkeleesti rahaa tällä hetkellä.
SEKSI-SKANDAALI PAKARISEN JÄRJESTÄMÄ?
Suurimpana syynä Puron erottamiseen on kuitenkin julkisuudessa pidetty miehen alkoholiongelmaa sekä etenkin yhdenillanjuttua Antin tyttöystävän Hanna ”Hellbitch” Pakarisen kanssa. Arska myöntääkin, että asioilla saattoi olla oma osuutensa potkuihin:
- Kyllä me Wickedin kanssa ryypättiin jonkin verran, mutta itse soittamisen mä kyllä hoidin niin kuin pitääkin. Hannan suhteen mä kieltämättä mokasin, mutta Antilla on kyllä aivan väärä kuva siitä jutusta, Puro selvittää.
Miehen mielestä sänkyleikit Pakarisen kanssa olivat itse asiassa Hannan etukäteen suunnittelemia:
- Hanna yritti jo aiemmin kiertueen aikana lähennellä Wickedia, mutta Jani sitten sammui kesken kaiken. Buenos Airesin keikan jälkeisenä iltana hotellissa se sitten ilmestyi ovesta käytävälle rinnat paljaana ja veti mut huoneeseen sisään. Mä olin aika kännissä ja siksi se sai mut aika helpostikin vieteltyä. Me mentiin sänkyyn ja harrastettiin seksiä.
Tästä tapauksesta luultavimmin alkoi miehen lähtölaskenta bändistä:
- Aamulla mä heräsin Hannan vierestä siihen, kun Antti kävi muhun käsiksi. Sitten ”Hellbitch” vielä valehteli, että mä pakotin sen sänkyyn. Antti oli niin raivona, että sillä paloi liekit silmissä ja se yritti huitoa mua jollain lekalla. Onneksi mä pääsin pakenemaan, hyppäämällä hotellin parvekkeelta liikkuvan rekka-auton lavalle.
Puron mielestä Pakarisen tarkoitus oli nimenomaan tuhota bändin jäsenten välit:
- Ei Hanna ole antanut Lord Tuiskulle anteeksi sitä, että se makas Anna Abreun kanssa kesken hääseremonian. Hellbitch tuli mukaan kiertueelle vain, jotta pääsis kostamaan. Näköjään onnistui vieläpä pirun hyvin, Puro huokaa.
Antti Tuiskun jäähyväiskeikka soitetaan 18. päivä elokuuta. Paikan päälle Rovaniemelle odotetaan kymmeniä tuhansia yhtyeen faneja ympäri maailman. Tapahtumaa voi myös seurata suorana lähetyksenä bändin omalta Tuisku Channel-digi-kanavalta. - Iltalehdestä
TUISKU-KEIKALLA VALTAVAT UHRI-LUVUT
Metalli-yhtye Antti Tuiskun uran päätöskeikka tulee jäämään historiaan monin eri tavoin. Paitsi että legendaarinen bändi päätti ennätyspitkän uransa, jää keikka myös mieleen sen aiheuttamien massiivisten henkilövahinkojen takia. Synkkääkin synkemmän tapahtuman uhrimäärää ei pystytä toistaiseksi vielä tarkemmin määrittämään, mutta asiantuntijoiden arviot ovat lohdutonta kerrottavaa.
Vaikka myös eloonjääneitä oli tapahtuman jäljiltä kohtuulliset määrät, ei Antti Tuiskun jäähyväisissä todellakaan ollut kysymys mistään laimeasta tapahtumasta. Koska paikan päällä oli varovaistenkin arvioiden mukaan enemmän väkeä kuin täpötäydellä Wembleyn stadionilla, viittaa tämä uhriluvun nousseen jopa kuusinumeroisiin lukuihin!
Puhelimella tavoittamamme ja parhaillaan Rio De Janeiron kylpylöissä akkujaan lataava Lord Tuisku kiistää, että murhenäytelmä olisi ollut ennakkoon suunniteltu:
- Kjäh kjäh...joo...ei toi nyt mennyt ihan niin kuin etukäteen ajateltiin, Antti vakuuttaa.
- Paikalla oli meidän trueimmat fanit ympäri maailman, joten ei me lähetty millään lahtaus-mielellä liikkeelle. Me keskityttiin tällä kertaa täysillä itse musiikkiin. Soitannollisesti se vaan oli niin rankaa menoa, ettei niiden pää kestänyt sitä, Antti selvittää.
Spektaakkelia television välityksellä seuranneet voivat kieltämättä vahvistaa miehen sanat todeksi. Kaikkia keikan arvelluttavia yksityiskohtia emme tohdi mainita, mutta loppujen lopuksi edes biisien lomassa suoritetut ”rankaisutoimenpiteet”, kuten lavalle tuotujen fanien täydellinen nöyryyttäminen, eivät varsinaisesti vaikuttaneet uhrien määrään millään tavalla. Yleisö ei yksinkertaisesti kestänyt soiton rankkuutta ja porukkaa heitti henkensä tasaiseen tahtiin. Tuhannet fanit myös polkeutuivat hengiltä täysin kaoottiseksi yltyneen tilanteen keskellä. Setin päätteeksi jaloillaan oli lähinnä vain täysin vihanneksiksi turrutettuja faneja, jotka tuijottivat bändin soittoa, ilman että pystyivät edes silmäänsä räpäyttämään.
Vieläkin enemmän uhreja keikka aiheutti kuitenkin tv-vastaanottimien toisella puolella. Syystä tai toisesta keikkaa suorana lähettänyt Tuisku Channel otti Keski-Euroopassa haltuunsa kaikki digi-vastaanottimien kanavapaikat. Bändin brutaalia ja hengenvaarallista mättöä seurasi näin ollen samanaikaisesti miljoonia silmäpareja!
- Kummia tollaset tekniset ongelmat, Antti virnuilee.
Osittain yhtyeen vastuulle menee toki täysin ylimitoitettujen pyrojen käyttö, joka aiheutti huomattavia henkilövahinkoja. Karuinta oli bändin Kongolaisen fan-klubin kohtalo. Eturiviin maapallon toiselta puolelta saapunut joukkio heitti veivinsä jo ennen kuin ehtivät kuulla sankareidensa soittoa sekuntiakaan. Bändin lavalle saatellut valtava pyro-pommi nimittäin johti siihen, että etummaisissa riveissä seisoneet fanit paloivat kuin soihdut.
- Tosiaan, mie käskin ennen keikkaa meidän pyro-teknikkoa laittamaan tuplasti ruutia, Antti myöntää.
MUSIIKILLINEN MENESTYS
Murhenäytelmästä huolimatta oli keikka musiikillisesti onnistunut. Asennetta uhkuneet teräsvaarit soittivat yhteen saumatta ja sovituksia oltiin viety entistäkin raskaampaan suuntaan. Edes synia ei kuultu juuri lainkaan, sillä Teuvo ”Rotten” Loman vieraili ainoastaan”Axe Of Satan Killed Christ”-levyn kappaleissa. Antti karjui ja kitaroi kuin raivohullu, Pikku Godslaughter tykitti kovempaa kuin vuosiin, Wickholmin soitossa oli uhoa ja läpi keikan mikkiinsä murisseen Hellhammerin rumpaloinnista paistoi lähes psykoottinen raivo. Se, että Shuudifonya soitti vahvasti lääkitettynä ei itse asiassa jarruttanut bändin menoa tippaakaan, päinvastoin.
Myös uusimman levyn materiaali osoitti jälleen, ettei se kalpene vanhojen klassikoiden rinnalla tippaakaan. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa livenä esitetty “Give Yourself A Chance to Die” potki jopa levy-versiota kovemmin ja ”My Mind Is Black Like Metal” alkaa tuntua jo itsestään selvältä valinnalta setin avausbiisiksi. Hitler-duetto ”Holocaust” oli puolestaan keikan visuaalisinta antia. Adolfin tulkinta näytettiin yleisölle valtavalta screeniltä ja vanhoista kuvanauhoista koostettu pätkä oli editoitu niin taidokkaasti, että joku olisi voinut jopa luulla miehen laulavan osuutensa livenä.
Aivan kitkattomasti kaikki ei sentään sujunut. Yhtyeen sisäiset erimielisyydet olivat kaataa keikan pariinkin otteeseen. Jo heti avausbiisin jälkeen kuultu Jani Wickholmin katkeroitunut välispiikki herätti kummastusta. Ari Puron potkuista silmin nähden turhautunut basisti nimittäin ilmoitti suorasanaisesti koko keikan olevan pelkkää rahastusta!
- Lord Tuisku don’t give a sh*t what you want! He only wants your d*mn money. So if you don’t wanna see this f*cking farce, go to h*ll now! Wickholm ohjeisti.
Hämmentävää oli sen sijaan nähdä kuinka Lord Tuisku onnistui pienellä huumorilla kääntämään Wickholmin kritiikiin puhtaaksi vitsiksi. Tappeluun ei ollut nyt aikaa, vaan Antti halusi pitää homman kasassa keinolla millä hyvänsä. Myöhemmin keikan aikana oli puolestaan ”Hellhammer” Shuudifonyan vuoro huudella Anttiin kohdistuvia solvauksia mikrofoniinsa. Tämäkään episodi ei lopulta johtanut mihinkään, sillä Lord Tuisku hillitsi itsensä loppuun asti – nyrkit heiluivat vasta keikan jälkeen takahuoneessa.
Huonoista alkufiiliksistä huolimatta bändi sai lavalla päälle jonkinlaisen hurmostilan ja biisit kulkivat kuin vettä vaan:
- Yhtäkkiä löydettiin se vanha kipinä tohon touhuun. Oltiin jotenkin taas samalla aaltopituudella ja joka jätkä pisti parastaan. Soitettiin s**tanan hyvin, Tuisku kuvailee.
Antti ei halua kommentoida voisiko bändin paluu sittenkin olla mahdollista jossain vaiheessa:
- Turha tollasia on miettiä. Nyt kun saatiin homma kunniakkaasti hoidettua, niin mie voin suunnata hyvillä filliksillä soolo-uralle. En mie ole sen pidemmälle miettinyt.
Lord Tuiskun tuleva sooloalbumi on nimeltään ”Hengitän” ja se julkaistaan fanien riemuksi jo syyskuun 23. päivä. - Iltalehdestä
ANTTI TUISKU KOKOAA SOOLOBÄNDIÄÄN
Antti Tuiskun hajottua soolo-uralle siirtynyt metalli-vaari Antti ”Lord” Tuisku ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Jo nyt on julkisuuteen kantautunut tieto miehen uudesta albumista ”Hengitän”. Hieman kummallisen kuuloisesta nimestä huolimatta Antti lupailee levyn seuraavan pitkälti tutulla true-black-linjalla. Myös uusia sävyjä mahtuu mukaan, mutta mies on vielä tämän suhteen varsin vaitonainen:
- Periaatteessa ihan puhtaalta pöydältä mie aloitin tän homman. Edellisen Antti Tuisku-levyn kopiota oli ihan turha lähteä tekemään, joten mie lähin säveltämään vähän eri tyyppisiä biisejä fiiliksen mukaan. Suurimmaksi osaksi true-blackiähän siitä kuitenkin tuli. En mie tavoistani noin vain eroon pääse.
Suomessa tulevaa levyä on markkinoitu Antti Tuiskun nimellä ja se onkin saanut monet ajattelemaan, että legendaarisen bändin ura ikään kuin jatkuisi. Näin ei kuitenkaan ole:
- Tällä ei oo tosiaankaan mitään tekemistä Antti Tuisku-yhtyeen kanssa, vaan tää on puhdas soolo-äänite. Se, että levyn kannessa lukee ”Antti Tuisku” johtuu yksistään siitä, että Suomessa suuri yleisö tuntee miut vieläkin ”Idols-Anttina”. Ulkomailla toi levy julkastaan ”Lord Tuisku”-nimellä.
Itse levyllä Antti hoitaa lähes kaikki instrumentit, mutta keikoilla mies tarvitsee luonnollisesti ympärilleen täysipainoisen bändin:
- Niin, varmasti paremmaltahan se kuulostais jos mie soittaisin joka instrumentin, mut se ei nyt oikein ole mahdollista, Antti myöntää.
Hurjat huhut ovatkin viemässä Antin bändiin nimekkäitä muusikoita aina Indx:n Rene Haavistosta, Metallican Lars Ulrichiin. Antilla ei kuitenkaan ole asian tiimoilta toistaiseksi mitään tiedotettavaa:
- Onhan noita huhuja liikkeellä ja kieltämättä esimerkiksi Reneä mie oon miettinyt bassoon. Ei tässä mitään paniikkia tarvita. Kovia ehdokkaita on vaikka millä mitalla. Täytyy nyt punnita tarkkaan kaikki vaihtoehdot.
Varsinaista päänvaivaa on aiheuttanut ainoastaan kosketinsoittaja-valinta. Välit sekä Teuvo ”Rotten” Lomaniin että Esa ”Evilface” Niemiseen ovat täysin tulehtuneet ja paikalle jo hetkeksi kiinnitetty Sami ”Sadomakizer” Sykkö osoittautui katastrofaaliseksi valinnaksi. Aiemmin muunmuassa Anoppi-ohjelman juontajana tunnettu Sykkö vakuutti Antin koesoitossaan, mutta kiinnitys jäi varsin lyhyeksi, kun miehellä alkoi seistä kesken miesten yhteisen sauna-illan.
- Kyl miun homo-tutka alkoi raksuttaa punaisella siinä vaiheessa. Kyllähän se ite väittää olevansa hetero, mut miusta on tullut pirun vainoharhainen nykyisin. Rottenin kanssa oli noita epäselvyyksiä niin paljon, että homma meni aivan päin h*lvettiä. Ei, mie en voi ottaa samaa riskiä enää uudestaan, vaan tällä kertaa kaiken pitää olla satavarmaa alusta alkaen.
Antti myös tyrmää huhut, että entiset Antti Tuisku-jäsenet Pikku ”Godslaughter” G ja Jani ”Wicked” Wickholm olisivat ehdolla soolobändin miehistöön:
- Toi nyt on ihan paskapuhetta. Wickedin kohdalla oli pelko p*rseessä että klaaraako se edes ton jäähyväiskeikan. Se jätkä on niin rappiolla kuin olla ja voi. Vaikea uskoa, että se soolonakaan saa enää mitään merkittävää aikaan. Eiköhän sen ura ollut tässä, Antti toteaa tylysti.
- Pikku G soitti tosin hyvin tolla päätöskeikalla, mutta noin muuten mieluummin mie sille turpiin antaisin, kuin sovinnon kättä paiskaisin. Onhan se lahjakas kaveri, mutta heittää vaan uransa hukkaan. Miun puolesta tehköön ihan rauhassa sitä räppiään, mutta mie en noihin touhuihin koske pitkällä tikullakaan.
Antti Tuiskun soolo-albumi ”Hengitän” julkaistaan kuluvan kuun 23. päivä. - Poiminta lehdestä
INDXILLÄ MENESTYKSEKÄS COMEBACK
Taka-vuosien menestys-yhtye Indx palasi viime viikolla tien päälle vuosia kestäneen hiljaiselon jälkeen. Ari Puro ja Jackson Shuudifonya eivät pahemmin jääneet suremaan Antti Tuiskun jäähyväisiä, vaan kaksikko päätti herättää henkiin vanhan bändinsä, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Legendaarisen yhtyeen re-unionia on odotettu kuin kuuta nouseva ja Antti Tuiskun hajottua, on alkuperäinen Indx-trio taas koossa. Kitarassa Ari ”Arska” Puro, bassossa Rene ”Rectum” Haavisto ja rummuissa kukas muukaan kuin Jackson ”Hellhammer” Shuudifonya.
LEVYTYSSOPIMUS JA AMERIKAN VALLOITUS
Jo pari viikkoa sitten kuultiin kohu-uutinen: paluunsa vahvistanut Indx solmi miljoonasopimuksen maailman suurimman levy-yhtiön Universalin kanssa. Eikä tässä vielä kaikki: bändi ei ollut halukas aloittamaan uutta tulemistaan nöyrästi koti-Suomesta, vaan onnistui järjestämään itsensä suoraan Yhdysvaltoihin Metallican lämppäriksi.
- Hellhammer on nykyisin sen verran psykoottinen ja suuri egoinen kaveri, että ei sille kukaan uskalla väittää vastaan. Saatiin ilmanen kuljetus ja majotukset Jenkkeihin, kuvailee Puro poikkeuksellista järjestelyä.
Itse keikka Bostonin Paradise-rock–klubilla oli todellinen menestys. Shuudifonya ja Puro ovat Antti Tuiskussa ollessaan kehittyneet soittajina entisestään ja Haavistokin uhkui näyttämisenhalua. Klassikko-biisit kuten ”Jee Jee Jee”, ”Sucking Dog’s Balls” ja ”We Are The Killers Of JFK” potkivat kuin ennen vanhaan ja olipa settiin otettu Antti Tuiskun edelliseltä levyltä tutut ”Negro Murder” ja ”Oh Sweet Little Rabbitkin”. Shuudifonya pääsi myös promoamaan soolo-sinkkuaan, kun ”The Death Of Obama” vedettiin keikan asenteellisena päätösbiisinä.
Meno oli hurjaa alusta loppuun ja täydellisesti villiintynyt yleisö rikkoi koko klubin sisätilat tuusan nuuskaksi. Lämppäri-bändi onnistui lopulta jättämään illan pääesiintyjän täysin varjoonsa, sillä Indx:n jälkeen areenalle astunut Metallica suorastaan buuattiin pois lavalta. Amerikkalais-bändi jatkoi soittoaan muutaman biisin verran, mutta sai lopulta tarpeekseen, kun raivokkaat Indx-fanit alkoivat viskoa lasisia olut-pulloja suoraan soittajia kohti. Indx:n USA:n visiittiä voidaan pitää siis täydellä syyllä vähintäänkin onnistuneena. - Iltalehdestä
HAAVISTO JA MARJARANTA TUISKUN BÄNDIIN – INDX HAJOAA?
Metallihirmu Antti Tuiskun nokkamies Antti ”Lord” Tuisku on pikkuhiljaa saamassa kokoon soolobändinsä miehityksen. Rumpalin ja toisen kitaristin paikka ovat vielä auki, mutta basisti ja kosketinsoittaja ovat vihdoin selvillä. Tulevalla ”Hengitän”-kiertueella basson varressa nähdään Indx:n riveistä tuttu Rene ”Rectum” Haavisto ja koskettimien taakse astelee Tuisku-fanien riemuksi Jore ”Duke of Death” Marjaranta.
Antti Tuiskun jäävyväisissä sekä vaikuttavalla soitollaan että hyytävällä olemuksellaan sykähdyttänyt Marjaranta lisää mukavasti odotuksia Antin soolo-bändiä kohtaan. Monille faneille Antti Tuisku-yhtyeen jäähyväiskeikka oli nimittäin raju herätys todellisuuteen – bändillähän on ollut täysin väärä kosketinsoittaja vuosikaudet! Myös parin viikon takainen Metalhammer huoli Marjarannan peräti etusivulleen. ”Juuri kun kaikki luulivat keikasta muodustuvan pelkän huonossa hengessä vedetyn musiikillisen pohjanoteerauksen, saapui mies mustassa kaavussa kosketinsetin taakse ja yhtäkkiä kaikki olikin taas kuin vanhoina hyvinä aikoina” julisti lehti sivuillaan.
KAKSIJAKOISIA ARVIOITA
Antti Tuiskun jäähyväiset ovatkin saaneet varsin vaihtelevia arvioita eri metalli-lehdissä. Monet ovat ylistäneet keikan musiikillista antia, mutta myös kritiikkiä on tullut. Lord Tuisku ja Pikku Godslaghter saivat yksimielisesti puhtaat paperit, mutta esimerkiksi Wickholm, bändin vaatimaton yhteishenki sekä ”me soitetaan vaikka dildot p*rseessä”-kommentin kirjaimellisesti ottanut Loman saivat osakseen rajua arvostelua. MetalBiten mukaan Spiderman Parkkosen varastaessa shown, jäi bändin hengettömyys monelta huomaamatta. Lehden mielestä Antti onnistui kovien vierailijoidensa avulla nerokkaasti peittämään bändinsä todellisen tilan.
INDX HAJOAMISEN PARTAALLA
Rene Haaviston yllättävä loikkaus Lord Tuiskun soolobändiin johti myöskin siihen, että Amerikan valloituksen rajamailla ollut Indx on nyt ajautunut täysin toivottoman tilanteen eteen.
Legendaarista mainetta nauttivalle Indxille Haaviston päätös tarkoitti todennäköisesti lupaavasti alkaneen comebackin tylyä päätöstä. Basistin korvaaminen toisella miehellä, kuten Puron ryyppykaveri Wicked Wickholmilla ei ilmeisesti tule kysymykseen, sillä fanit haluavat alkuperäisen kokoonpanon ja pettynyt levy-yhtiökin ehti jo purkaa bändin kanssa solmimansa miljoonasopimuksen. Kitaristi Ari Puro onkin tapahtuneesta raivoissaan:
- Onhan tämä nyt aivan p*rseestä. Meidän Bostonin keikka onnistui tosi hyvin ja ensi kuussa oltaisiin aloitettu tekemään Jenkeissä levyä isolla rahalla. Se olis myynyt siellä varmasti aivan h*lvetisti, jos se oltaisiin saatu tehtyä.
Puron turhautumisen voi kieltämättä ymmärtää. Bostonin menestyskeikan jälkeen ”Suomalaisbändi nujersi Metallican”-otsikot komeilivat lähes jokaisen paikallisen metalli-lehden kannessa. Pohjatyö läpimurrolle oli jo tehty ja siksi Haaviston ajoitus olikin täysi katastrofi. Puro ei kuitenkaan syytä Reneä tapahtuneesta:
- Kysymys ei ole siitä halusiko Rene sitä vai ei. Kun Antti sanoo jotain, niin sillain myös tehdään. Antille ei sano ”ei” kukaan, joka haluaa säilyttää kiveksensä, Puro selvittää.
- Rectumia tästä on ihan turha syytellä, kyllä se oli jälleen kerran Antti, joka veti maton jalkojen alta.
Mahdollisesta jatkosta Puro ei halua edes puhua:
- Aika vaikea tässä on kaiken ton menestyksen jälkeen asennoitua siihen, että lähdettäisiin jollain varamiehityksellä pyörimään taas jossain Suomen ja Saksan välillä. Meillä oli tosi suuruudenhullut tavotteet tälle comebackille, eikä yhtään vähempi kelpaa. Kaiken lisäksi ”Hellhammer” meni tosta Renen ilmoituksesta niin sekaisin, että saa nähdä pystyykö se enää koskaan soittamaan rumpuja. Sehän on ihan pikku lapsen tasolla tällä hetkellä. Ryömii vain lattialla kuola suupielistä valuen, eikä osaa edes puhua sanaakaan. Oli pakko eristää se huoneeseen, jossa seinät ja lattiat on päällystetty patjoilla, ettei se vain teloisi itseään, Puro kuvailee lohdutonta tilannetta.
Nyt telakalle jäänyttä Indx:iä pidetään varsinkin Keski-Euroopassa heti Antti Tuiskun jälkeen historian merkittävimpänä raskaan musiikin yhtyeenä. - ....
Antti Tuiskun uutisarkistot pitkälti palautettu. Rovaniemen keikkaraportti ainakin vielä kateissa.
- Metallilehdestä
ANTTI TUISKUN JÄÄHYVÄISET DVD:LLE
Raskaan metallin kuningasbändin Antti Tuiskun kohuttu jäähyväiskeikka on päätetty nyt siirtää myös dvd-muotoon. ”The Rovaniemi Massacre”-dvd saapuu myyntiin lokakuun ensimmäinen päivä. Kyseessä on itse asiassa tupla-dvd, sillä mukana on mittavat määrät lisämateriaalia ja sokerina pohjalla bändin legendaarinen ”Live At Tšernobyl 1986”-keikkataltiointi. Toimituksemme pääsi hieman tutustumaan pakettiin jo etukäteen.
Julkaisun tummanpuhuvassa kannessa bändin tunnuksena tuttu pentagrammin ja hakaristin yhdistelmä roihuaa ilmi liekeissä ja tunnuksen ympärillä näemme varsin tuimailmeiset kasvokuvat bändin jäsenistä. Takakannessa on listattu levyjen sisältö ja taustalle on painettu varsin tiivistunnelmainen kuva keikalta, jossa Antti karjuu naama punaisena, valtaisan pyro-pommin lennättäessä kymmeniä faneja taivaan tuuliin ja Spiderman Parkkosen roikkuessa lavarakenteissa pääalaspäin....
Itsekeikkataltiointi ei esittelyjä kaipaa. Viime viikkoina kaikkien huulilla ollut tapahtuma oli kaikkine puutteineenkin unohtumaton spektaakkeli, jota loistavat vierailijat omalta osaltaan ryydittivät. Pitkä setti oli kuin matka läpi metallin historian. Huikeaa tykkimateriaalia 70-luvulta aina 2000-luvulle asti, joissa konkarit näyttivät etteivät vanhat taidot ole kadonneet minnekään. Kaikille dvd:n hankintaa harkitseville kuitenkin tiedoksi, että ostoaikeet on syytä unohtaa jos oma henki on vähänkin kallis. Keikan seuraaminen kotisohvaltakin käsin on nimittäin paitsi fyysisesti kivuliasta, myös henkisesti äärimmäisen traumatisoivaa.
Bonusmateriaalina näemme videopäiväkirjan bändin jäähyväissinglen ”Victory Of Satan”-äänityksistä, jossa Ari Puro esiintyy viimeistä kertaa bändin riveissä. Mukana on myös ennen keikkaa kuvattu lehdistötilaisuus jossa yhtyeen jäsenet vastaavat toimittajien kysymyksiin. Lord Tuisku ja Pikku Godslaughter esiintyvät tilaisuudessa varsin rennoissa tunnelmissa, mutta ”Hellhammer” Shuudifonyan vihaista mulkoilua Anttiin päin ei voi olla huomaamatta. Tilaisuuden lopussa Shuudifonya saakin todellisen raivonpurkauksen ja alkaa karjua Antille syytöksiään. Miehen mikrofoni kuitenkin ymmärretään vaimentaa, joten vihanpurkauksen syy jää katsojalle hämärän peittoon. Tilaisuudessa Antti myös kertoo, että vanhat erimielisyydet on nyt unohdettu ja yhteinen sävel löytynyt. Turhautuneen oloinen Jani Wickholm ei kuitenkaan suostunut tätä vahvistamaan, vaan vastasi toimittajien uteluun ainoastaan ettei häntä ”tällainen p*rseennuoleminen voisi vähempää kiinnostaa”.
Muita dvd:n extroja ovat mm. kuvagalleria, ”Holocaustin” sensuroimaton musiikkivideo, sekä lähes tunnin mittainen dokumentti bändistä, jonka hyytävä kertojaääni (Charles ”Chainsaw” Plogman) lanseeraa eräänlaisen örinä-vetoisen kerronta-tavan.
Nykyisin iskelmälaulajana menestystä niittävän Plogmanin Tuisku-yhteistyö onkin varmasti fanien mieleen. 80-luvulla mies kuului niihin harvoihin metalli-muusikoihin, joita tylyistä lausunnoistaan tuttu Anttikin heltyi kehaisemaan. Iskelmä-urallaan mies on aina silloin tällöin vihjaillut vankilareissujen täyttämästä menneisyydestään. Esimerkiksi miehen tuoretta hittiä ”Lanka Jo Palaa” voidaan pitää selkeänä piilo-viittauksena miehen synkkääkin synkempään uraan pommimiehenä ja räjähde-experttinä.
Dvd:n heikointa antia on Rovaniemen Santa Parkin poro-aitauksessa taltioitu ennenjulkaisematon ja kaikkea muuta kuin katsojaystävällinen video biisiin ”Black Reindeer Sodomy”.... Videon pääroolia vetää odotetusti Jackson ”Hellhammer” Shuudifonya, Antin ja muun yhtyeen jäädessä maltillisesti sivusta seuraajan rooliin.
Ehkäpä kaikista kiinnostavin extra on kuitenkin sijoitettu kakkos-levylle. Kyseisellä bonuksella ei oikeastaan ole edes mitään tekemistä itse bändin kanssa, mutta syystä tai toisesta se on kuitenkin huolittu mukaan. Kyseessä on uunituore, Rovaniemen pimeissä metsissä kuvattu musiikkivideo ”Deadly Symphony Of Satan”. Kyseinen biisi tullaan kuulemaan Lord Tuiskun tulevalla ”Hengitän”-sooloalbumilla ja se on jälleen upea osoitus siitä, ettei Antin luomisvoima ole kadonnut minnekään.
Biisissä erikoisvieraana nähdään tuoreena euroviisu-voittajana ja kovana Tuisku faninakin tunnettu Alexander “Raving Mad” Rybak, joka pääsee vihdoin yhdistämään demonista viulunsoittoaan ihailemaansa true-blackiin. Lord Tuiskun kokeilunhalua ei voi kuin hämmästellä. Kyseessä on varmasti yksi vuosikymmenen omaperäisimmistä ja kekseliäimmistä biisestä metallin saralla, jonka iskuvoimaa ei voi kuin ihailla. Videon visuaallisimmassa kohdassa kaksikko valelee metsästä löytämänsä mökin ja instrumenttinsa paloöljyllä ja sytyttää ne ilmiliekkeihin. Liekehtivistä soittimistaan huolimatta kaksikko vetää hampaat irvessä suorastaan infernaalisen viulu-kitara-yhdistelmäsoolon, joka ei jätä kuulijaansa kylmäksi.
Myös suurimman tilan kakkoslevystä vievä “Live At Tšernobyl” on taattua Tuisku menoa ja keikan surulliset seuraukset ovat varmasti kaikkien tiedossa.... Kaiken kaikkiaan ”The Rovaniemi Massacre” on varsin vaikuttava paketti sitä aitoa ja oikeata true-bläkkiä ja päättää tyylikkäästi bändin mittavan ja kunniakkaan uran. **** 1/2 - Uutinen+Arvostelu Metallilehdestä
TUISKU-KOKOELMASTA SAKSAN LISTA-JYRÄ
Hiljattain jäähyväiskeikkansa vetänyt metalli-legenda Antti Tuisku jatkaa voittokulkuaan Keski-Euroopassa. Toistaiseksi ainoastaan germaani-markkinoille suunnattu kokoelmalevy ”The Black Years 1973-2009” on noussut jo ilmestymisviikollaan suoraan Saksan listaykköseksi!
”The Black Years” on toistaiseksi se kaikista kattavin Tuisku-kokoelma, sisältäähän se materiaalia ensi-demo ”Reign Of Sodomysta” aina jäähyväissingle ”Victory Of Sataniin” asti. Peräti kolmelle levylle (jotka nekin huomattavasti tavallisia cd-levyjä pidempiä) jaettu kokonaisuus sisältääkin tuhdin paketin sitä ehtaa Tuiskua. Brutaalista, kokeilevaa ja sävellyksellisesti nerokasta mättöä, jota vain metallin kuninkailta voi odottaa.
Paketti on tyylikäs heti kansista alkaen. Pikimustan digpack-kotelon kanteen painetussa hologrammi-kuvassa viisikko - Tuisku, Shuudifonya, Wickholm, Puro ja Loman tuijottavat hampaat irvessä, silmät pimeässä kiiluen ja kun hologrammia katsoo toisesta kulmasta voi siinä nähdä yhtyeen alkuaikojen kokoonpanon, jossa Christian ”Force” Forsskin vaikutti. Lord Tuisku onkin ehtinyt jo ilmaista harmistuksensa rakkaan vihamiehensä pääsystä kansikuvaan:
- Kaiken maailman kirkkopoikia sitä päästetään levyn kanteen söpöilemään! Antti murahtaa.
Takakannessa puolestaan nähdään biisilistan lisäksi huippuharvinainen goatse-henkinen promo-kuva 70-luvun puolivälistä. Mukana on myös 66 sivuinen kirjanen, joka sisältää kertauksen bändin urasta, ennen näkemättömiä valokuvia sekä Antin tiukat analyysit biiseistä.
Biisilista:
Levy 1: The Beginning
1. Reign Of Sodomy
2. The Army Of Satan
3. Seek & Destroy
4. Have A Nice Death
5. Painful Penetration
6. Die! (Or I'll Kill You)
7. Insane Soldiers Of Satan
8. Obsessed By Death And Destruction
9. Auschwitz. Now!
10. Satan, Mein Fuhrer
11. Set The Church Afire
12. Burn My Brains In Alcohol
13. Dark Empire Of Mutilation
14. In The Gloomy Caves Of Noctural Sodomy
15. Sleeping With Sheep
16. Fuck me, Satan
17. Chained For My Faith
18. Hit The Christ
19. Hitler Was A Good Man
20. Axe Of Satan Killed Christ
Levy 2: Rarities And The New Coming
1. Would You Die For Me? (ennen julkaisematon)
2. The Planet Of Death (ennen julkaisematon)
3. Universe Of Darkness (ennen julkaisematon)
4. 11th Commandment (Order To Die) (Live) (ennen julkaisematon)
5. En halua tietää
6. Raped Beyond Recognition
7. Läpi Jään
8. The War Of Satan
9. Tyhjä Huone
10. Neverending Apocalypse
11. Salt To Wounds Of Jesus
12. I'm Wet Dream For All Women
13. Satan's Disciple
14. Bloody Anal
15. Hypnotic Suicide
16. Black Reindeer Sodomy
17. Death Is Nice Way To Celebrate Christmas
18. Nymphomaniac Maiden Lucia
19. Virgin Mary Was Raped By Holy Ghost
20. Pedophilic Santa Ruined The Christmas
Levy 3: The Last Roar
1. Hate To Be Nice
2. Black Bleeding
3. Rest In Peace Mother Teresa
4. Kannibalian Voodoo Dance
5. Sekaisin
6. Tunturibiisi
7. Skull Collector
8. Hear The Voice Of Satan
9. Temple Of Death
10. The Red Bathory
11. Sell Your Souls To Satan
12. The Gate Of Demons
13. My Mind Is Black Like Metal
14. Black Horns of Satan
15. Satan's Black Labyrinth
16. Inhuman Pain Machine
17. Negro Murder
18. Ground Filled With Blood
19. The Holocaust
20. Victory Of Satan
Ennen julkaisemattomia harvinaisuuksia levyllä on peräti neljän biisin verran. Aiemmin vain epävirallisesti julkaistu ”Would You Die For Me?” on varsin epätyypillistä Tuiskua ja biisin vaikutusta gootti-rock-musiikkityylin syntyyn tuskin kukaan voi kiistää. Äärimmäisen raskaalle ja suorastaan masentavan synkälle ”Under A Funeral Moon”-albumille kappale ei mahtunut, vaikka se taltioitiinkin samoissa sessioissa:
- Tolla levyllä me karsittiin melodiat minimiin ja bändillä oli tosi paha henkinen syöksykierre meneillään. Ei tollanen radio-hitti sopinut siihen tunnelmaan pätkän vertaa. Toi levyhän me tuotettiin ite loppuun, kun meidän tuottaja-kaksikko hankki itselleen syanidi-kapselit kesken sessioiden. Ei ne kestäneet sitä sysimustaa fiilistä, Antti muistelee.
Hämmennystä puolestaan herättävät kappaleet “The Planet Of Death” ja “Universe Of Darkness”, joissa sähköiset rumpusoundit, avaruus-aiheiset sanoitukset sekä futuristiset melodiat yhdistyvät Anttimaiseen true-blackiin. Eräänlaisella avaruuslennon lähtölaskennalla (1-2-3-4-5-6-6-6) käynnistävässä ”The Planet Of Deathissa” myös Antin ääni on muokattu lähes tunnistamattomaksi.
Kappaleet ovat peräisin 80-luvun loppupuolelta, jolloin bändin ura oli ensimmäistä kertaa veitsen terällä. ”Under A Funeral Moon”-albumi ei tyydyttänyt sen enempää faneja kuin bändiä itseään, joten jonkinlaisena vastareaktiona yhtye päätti uudistaa musiikkinsa täydellisesti. Syntyi kokonaan uusi ”Space metal”-musiikkityyli ja bändin ulkoinen olemuskin muuttui radikaalisti. True-black metal-imago sai väistyä ja parin kuukauden ajan bändin jäsenet esiintyivätkin julkisuudessa lihakset öljyttyinä, neon-väriset nahka-asut yllään, jättiläismäisillä aurinkolaseilla ja viiksillä varustettuna. Monet ovat nähneet tässä ajanjaksossa jälkeen päin lähinnä camp-arvoa ja bändin onkin yrittänyt jälkikäteen jopa salata koko vaiheen. Anttikin vaikuttaa hieman vaivautuneelta asiasta puhuttaessa:
- Parempi että pidätte turpanne kiinni koko jutusta, Antti tuhahtaa.
Vaikka kappaleet levytettiin jo ennen Teuvo Lomanin liittymistä yhtyeeseen, on mukana myös runsaasti synia. Nerokkaat synakuviot ovatkin Antin käsialaa. Miehellä itsellään ei ole kappaleista kovinkaan hohdokasta sanottavaa:
- Noi biisit oli kyllä yksi meidän uran pahimmista virheistä. Me oltiin tosi pahassa huumekierteessä tohon aikaan ja kieltämättä mie olin aika sekaisin, kun aloin kehitellä tota Space metal-musiikkityyliä. Noihin biiseihin laitettiin aivan h*lvetisti kaikkea efekti-paskaa ja syna-kikkailua.
Klassikko-arvoa kappaleisiin tuo kuitenkin niiden äänitystapa. Kyseessä ovat tiettävästi ainoat osittain maapallon ulkopuolella tehdyt levytykset:
- Mie ja Hellhammer tosiaan mentiin mukaan eräälle venäläiselle avaruuslennolle. Ei me missään kuussa käyty, mutta painottomassa tilassa noi rummut ja miun vokaalit äänitettiin. Hellhammerille oli tietysti h*lvetin vaikeata soittaa noissa olosuhteissa, mutta siihen aikaan se oli valmis tekemään mitä tahansa bändin eteen. Me haluttiin saada biiseihin auteettinen fiilis ja siinä me toki onnistuttiin.
Suunniteltu kahden biisin sinkku jäi lopulta kuitenkin julkaisematta:
- Kun mie aloin saada pään selväksi, niin kyllä miulle nopeasti valkeni, että eihän tollasta p*skaa voida pistää ulos. Ei noi sävellyksinä pahoja ole, mutta toteutus nyt on mitä on. Mie estin ton sinkun julkaisun aivan viime hetkillä ja käytiin äänittämässä tilalle pari bläkki-biisiä. Osa faneista ei välttämättä edes huomannut koko Space Metal-sekoilua.
Viimeisenä harvinaisuutena kuullaan suttuinen 70-luvun lopun live-äänitys kappaleesta ” 11th Commandment (Order To Die)”. Kyseessä on kiistatta yksi bändin uran rankimmista biiseistä. Kyseinen kappale kuului yhtyeen alkuaikojen keikkasettiin, mutta jäsenten päihdeongelmien noustessa pintaan, unohtivat miehet lopulta koko kappaleen olemassa olon.
- Ton live-vedon lähetti joku meidän fani, jollain vanhalla mankka-kasetilla. Mie kuulin ton biisin nyt ekaa kertaa lähes 30 vuoteen. Se fani olis halunnut jakaa ton äänityksen jo aiemmin, mutta ton keikan aiheuttamat traumat vei sen vuosikymmeniksi sängynpohjalle. Sääli ettei me koskaan tehty tota studiossa, onhan toi pirun kova biisi, Antti harmittelee.
Todellisena merkkitekona voidaan pitää ”Axe Of Satan Killed Christin” julkaisua uudelleen sinkkuna kokoelman yhteydessä. Kappale pitää odotetusti hallussaan Saksan sinkkulistan kärkipaikkaa. Saksassa täysin käsistä karanneen Antti Tuisku-hysterian innoittamana kokoelmalta lohkaistiin myös toinen single ”Holocaust”, joka on peräisin bändin viimeisimmältä albumilta. Kyseinen kappale on ehtinyt aiheuttaa jo laajamittaista kohua, kuullaanhan siinä itse Adolf Hitleriä, jonka duetto Antin kanssa on koostettu yli puoli vuosisataa vanhoista ääninauhoista. Adolfin nousu soittolistojen kärkeen laulajana ei radioasemia pahemmin naurattanut ja single määrättiinkin nopeasti soittokieltoon.
Anttia dueton nostama kohu lähinnä hymyilyttää:
- Niin, eihän mie ja Adolf tietysti mikään Matti ja Teppo olla.... Ei ihan niitä kaikista kilteimpiä setiä, Antti virnuilee.
”The Back Yearsin” painottuminen tuoreempaan materiaaliin on kenties pieni yllätys, mutta kokoelman iskuvoimaa se ei vähennä tuumaakaan. Ensimmäinen levy toki sisältää legendaarista materiaalia biisi toisensa perään, mutta etenkin kolmoslevy nousee monipuolisuutensa ansiosta vähintäänkin samalle tasolle, ellei jopa edelle. Säveltäjänä Lord Tuiskun kunnianhimo tuntuu vain kasvaneen vuosi vuodelta. Ainoana kauneusvirheenä voidaankin pitää lähinnä vain Hellhammerin kynäilemän ”Sleeping With Sheepin” päätymistä muuten niin timanttiselle ykköslevylle. Kaiken kaikkiaan ”The Black Years” on pakkohankinta jokaisen metalli-fanin levyhyllyyn! ***** - ....
Sääli tuo Rovaniemen keikkaraportin katoaminen topicin poiston yhteydessä. Jäähyväiskeikan tapahtumiin palaaminen on itse kullekin varmasti henkisesti äärimmäisen tuskallista, mutta silti olisi mukavaa, jos postaisit kokemasi uudelleen tähän viestiketjuun.
- Iltasanomista
WICKED WICKHOLM EDELLEEN POHJALLA
Samaan aikaan kun Pikku G herättelee henkiin rap-uraansa ja sekä Lord Tuisku että Indx-veljekset Puro ja Shuudifonya ovat paistatelleet valokeilassa, on erään toisen Antti Tuisku-jäsenen ura kääntynyt jyrkkään alamäkeen. Oikein arvasitte: Jani ”Wicked” Wickholmin ura tuntuu aina vievän ojasta allikkoon, eikä tämäkään kerta ole poikkeus.
Toimituksemme matkasi Wickhomin kotikaupunkiin Keravalle kysyäkseen basistin kuulumisia. Tuisku-jäähyväisistä saaduista rahoista huolimatta on Jani joutunut jälleen palaamaan kammoamiinsa trukki-kuskin hommiin ja suuntaammekin suoraan miehen työpaikalle. Työmaan pomo kertoo kuitenkin, ettei miestä ole tänään töissä näkynyt ja kehoittaa meitä etsimään miestä läheisistä kapakoista.
Heti ensimmäisessä baarissa meitä lykästää. Näemme tiskin ääressä tutun näköisen hahmon, jonka kasvot ovat valtavan savupilven peitossa. Menemme lähemmäksi ja sankan savun keskeltä voimme lopulta erottaa Wicked Wickholmin kasvonpiirteet. Rähjäisen oloinen basisti-legenda istuu baaritiskin ääressä viskilasi kädessään. Suupielissään miehellä palaa rivi crack-sätkiä, joihin mies yrittää saada sytkärillään lisää tulta kädet täristen.
- Mitä v*ttua te siinä tuijotatte?, Wicked ihmettelee ja yskäisee tuskaisen kuuloisesti.
EI ELÄMÄÄ ANTTI TUISKUN JÄLKEEN?
Viime aikoina on julkisuuten noussut huolestuttavia huhuja Wickholmin henkisestä alamäestä ja entisestään lisääntyneestä alkoholikäytöstä. Tuoreessa haastattelussa Lord Tuisku tylyttikin ex-bändikaveriaan varsin rankalla kädellä. Epäilipä hän jopa kollegansa täydellistä syöksykierrettä bändin hajottua.
- Kiinnostaa v*tusti jonkun Antin mielipiteet, Wickholm ärähtää.
- Kaikki luulee, että mä oon nyt pohjalla, mut se on ihan p*skapuhetta. Nythän se mun ura vasta kunnolla alkaakin. Mä oon vihdoin irti Antin talutusnuorasta. Mulla on suuret suunnitelmat mun tulevaisuuden varalle.
Kohutun päätöskeikan jälkeen on Lord Tuisku jakanut Ari Puron korvanneen Pikku G:n suorituksesta varsin positiivisia lausuntoja. Wickholmin arvio ei ole aivan yhtä suopea:
- Toi on taas sitä pr-paskanjauhantaa, jonka Antti kyllä halutessaan hallitsee.... Tulevaa dvd:tä se noilla puheillaan vain promoaa. Koko tämä jäähyväishommahan oli muutenkin ihan täyttä rahastusta. Mun loppukin kunnioitus Anttia kohtaan haihtu sen siliän tien.
Kunnian keikan onnistumisesta Jani ottaa vaatimattomasti omille harteilleen:
- Helppohan siinä oli muiden vetää, kun mun bassokomppi piti koko homman kasassa.
SUOMENKIELINEN SOOLO-URA JATKUU SITTENKIN
Yksi Wickholmin mielialaan vaikuttava tekijä on miehen tyytymättömyys soolo-uraansa. Näistä kahleista mies ei tunnu pääsevän eroon sitten millään, sillä nyt Jani vahvistaakin jo pitkään ilmoilla olleen huhun: tiedossa on vielä ainakin pari albumillista tuttua ja turvallista radio-poppia:
- Se oli se vankilareissu, jossa levy-yhtiö järjesti mulle sen ehdollisen. Se joululevy ei suinkaan ollut mun ainoa vastapalvelus. Siinä sivussa kirjoitettiin myös jatkosopimus kahdesta seuraavasta soololevystä, Wicked surkuttelee.
Aiemmilla sooloilla ei olla päästy näkemään todellista Jania, sillä levy-yhtiö on pompotellut miestä surutta. Janin odotukset tulevia albumeja kohtaan eivät luonnollisestikaan ole kovin korkealla:
- Sanotaan nyt vaikka näin, että vaikka äänityksiin on vielä puolivuotta aikaa, niin jo tässä vaiheessa on jatkuva v*tutus päällä, Wickholm tuskailee.
Haastattelun päätteeksi Wickholm yllättäen paljastaa jymyuutisen yksityiselämästään. Mies kertoo aloittaneensa seksisuhteen Antin on/off-tyttöystävän Hanna ”Hellbitch” Pakarisen kanssa. Motiivikin tähän on selkeä:
- V*ttuillakseni tietenkin, Wickholm myöntää.
- Hannalla on kenties ihan sama motiivi kun mulla, mutta mikäs siinä. Pääasia, että Anttia kyrsii ja kunnolla.
Nähtävästi Jani ei ole siis päässyt eroon raskaista sex, drugs & rock’n’ roll-elämäntavoistaan millään tasolla?
- Paremminkin ”trucks” kuin ”drugs” olisi varmaan osuvampi mun kohdalla, Wicked murahtaa turhautuneesti, viitaten surullisen kuuluisaan trukkikuskin uraansa.
- Ei mulla mitään ongelmaa ole. Mulla on eräänlainen rentoutumis-jakso meneillään, ei sen kummempaa.
Piinavasta tilanteesta huolimatta Jani jaksaa uskoa valoisaan tulevaisuuteen:
- Tässä on nyt vähän kuin tyyntä myrskyn edellä. Sitten kun mä pääsen tekemään mun omaa juttua, niin silloin jyrähtää niin kovaa, että siinä menee kriitikoillakin p*skat housuun. Viiden vuoden päästä ainoa Tuisku-jäsen josta puhutaan olen mä. Anttia ei silloin muista enää kukaan, Wicked päättää ja kulauttaa taas yhden lasillisen kurkustaan alas. - henkiinjäänyt
Joku toinen Tuisku-fani oli kaipaillut Rovaniemen keikkaraporttiani. Onneksi olin postannut saman myös Imperiumin messulaudalle, jossa Antti Tuiskun päätöskeikkaa käsittelevä topic taistelee Metallican Sonisphere-festivaalin topicin kanssa vuoden suosituimman viestiketjun kunniakkaasta tittelistä. Vuoden tärkeimpiä metallitapahtumiahan nuo useimpien mielestä ovat olleet.
Ei ole yllätys, jos tämä topic on jossain välissä poistettu. Antti Tuiskuahan on yritetty sensuroida jo yli 30 vuotta. Valtamedia vaikeni bändistä aikanaan tyystin, ja Lord Tuiskun koottua yhtyeen rivit sen Idolsin jälkeen on puolestaan miehen menneisyydestä true-bläkkiksen parissa vaiettu laajalti ja uusien levyjen Suomen-painokset ovat hieman poikenneet muun maailman vastaavista.
Tässä kuitenkin Rovaniemen tunnelmia vielä kerran. Ajattelin lähiaikoina avata uuden topicin Lord Tuiskun soolouraa varten, jollei joku muu ehdi ensin...
------------------------------
Huh huh! Nyt on pari viikkoa vierähtänyt Antti Tuiskun jäähyväiskeikasta. Pulssi on hiljaksiin tasaantumaan päin ja ruumiintoiminnot palautumassa. Alan olla valmis kommentoimaan näkemääni muutamalla sanalla.
Lord Tuisku halusi luonnollisesti järjestää tämän spektaakkelin kotikaupungissaan Rovaniemellä. Konserttipaikkaa ei ollut helppo löytää, sillä Rovaniemen jäähallin kapasiteetti on auttamattomasti liian pieni, eikä mm. jalkapallostadionina toimiva keskuskenttäkään riittäisi kuin muutamalle tuhannelle. Lopulta entisen Rovaniemen maalaiskunnan alueelta löydettiin sopiva paikka keikalle. Laaksomaisen sijainnin ajateltiin takaavan sen, että kauempaakin näkisi ja kuulisi bändin soiton - halukkaita paikalletulijoita tiedettiin kuitenkin olevan vähintään kymmeniä tuhansia.
Rinteen reunoilta näkyvyys lavalle olikin mitä mainoin, minkä totesivat myös Etelä-Amerikasta saapuneet kaverini. Vietin pari vuotta sitten vaihto-oppilasvuoden Ecuadorissa, ja yhtenä päällimmäisenä muistona tuolta ajalta on Antti Tuiskun valtava suosio siellä! Myös hulluista hevifaneistaan tunnettu Brasilia sekä Paraguay ovat Antti Tuiskulle otollista aluetta; jälkimmäisestä bändi sai ensimmäisen kultalevynsäkin 90-luvun alussa Axe of Satan Killed Christin myötä.
Kaukaa tulleet ystäväni joutuivatkin pian kokemaan Antti Tuiskun tuhovoiman, jonka läsnäolon aistin joka solullani heti saavuttuani alueelle. Tummanpuhuvien pilvien peittäessä taivaan bändi asteli lavalle ja Lapin tunnelmiin sopivasti aloitti keikan New York -levyn kokeilevampaa sekametalliotetta esitelleellä Tunturibiisillä. Vasta aloitusbiisin jälkeen selvisi ennalta paljon arvuuteltu kosketinsoittajan henkilöllisyys! Mustaan kaapuun, niittivyöhön ja -rannekkeisiin verhoutunut hahmo istahti lavan etualalla olleeseen sähkötuoliin ja Lord Tuisku örähti: "Ladies and gentlemen, here's your fucking DUKE OF DEATH"! Yleisö meni aivan pähkinöiksi, kun legendaarinen Jore "Duke of Death" Marjaranta nosti huppuaan paljastaen kymmenien aski-, pullo- ja ruiskuvuosien karaisemat kasvonsa. Loistava lisäys kokoonpanoon, olen pitkään diggaillut Joren soololevyjen aggressiivista thrash-rytistystä. Kyllä Antti Tuiskulla riitti ässiä hihassa vielä jäähyväiskeikallakin! Kiipparikioskin taakse Jore toi rässiäijänä hieman jämäkämpää otetta kuin vaikkapa Teuvo "Rotten" Loman, jonka powermetal-tausta kävi vanhoilla keikoilla usein ilmi mielestäni hieman mauttomana tilutteluna.
Tunturibiisin jälkeen bändi lisäsi höyryä ja vetäisi muutaman harvemmin keikoilla kuullun vanhan klassikon. Celestial Genocide rykäistiin jopa Blood Runs Through The Fuckin' Anal Cunt -albumilta löytyvää alkuperäisversiota nopeampana! Ei hassummin yli viiskymppisiltä. Muistaakseni bändin toisella tai kolmannella demolla 70-luvulla julkaistu Das Reich des Satans oli jo silkkaa murhaa. Tässä vaiheessa ensimmäiset katsojat kaatuivat maahan elottomina, soiton intensiteetti oli niin päätähuumaavaa. Kokeneemmat fanit (itselläni on ollut onni selvitä hengissä kahdesta keikasta aiemmin) tiesivät Antti Tuiskun keikan vaativan paitsi psyykkistä vahvuutta, myös sijoittumista vähän kauemmas lavasta, ja ottivat tilanteen rauhassa nauttien mahtavista biiseistä. Myös bändin pyroefektit oli todella huikeat kaikessa hengenvaarallisuudessaankin. Keikan edetessä pyropommit paukahtelivat hurjimmin vähän mauttoman mutta hupaisan Final Countdown -coverin aikana. Biisin jälkeen lavalla ja sen edustalla näkyi vain savua. Luulin jo ettei bändi, saati jäljellä ollut yleisö, kestäisi enää, mutta mitä vielä. Juuri samalla hetkellä Reign of Sodomyn äärimmäisen alavireinen riffi pärähti liikkeelle.
Jossain keikan puolivälin tienoilla Lord Tuisku kutsui lavalle vieraaksi vanhan ystävänsä Pete "Peter Parker" Parkkosen. Antti Tuiskun hang around -jäsenenä (ja siinä sivussa bändin diilerinä) 70-80-lukujen vaihteessa vaikuttanut Parker oli tuttu näky bändin keikoilla jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Mitään instrumenttia mies ei soita, mutta ärjyy ja koheltaa tehokkaasti ympäri lavaa. Encoreen asti "Spiderman" Parkkonen kiipeili lavarakenteissa omalaatuisessa mustanpuhuvassa supersankaritrikoossa, josta tuli mieleen saatanallinen versio siitä kuuluisammasta Spidermanista. Varsin erikoinen ohjelmanumero, joka taatusti lämmitti bändiä alusta asti seuranneita pitkän linjan faneja. Näiltä Parker saikin raikuvat aplodit. Minua ja kavereitani tempaus lähinnä hämmästytti, ei vähiten siksi että itselleni "Spiderman" Parkkosen osuus Antti Tuiskun historiassa oli ennalta vieras. Toisaalta, täytyykö black metalin olla aina niin hemmetin tosikkomaista? Antti Tuiskuhan on aina aiemminkin tehnyt mitä haluaa, ja juuri siksi bändi onkin niin arvostettu edelläkävijä usein kaavoihinsa kangistuneessa metallimaailmassa.
Kuten aiemmasta uutisesta käy ilmi, Rottenkin ilmeisesti piipahti lavalla Axe of Satanin aikana. Aistini olivat tuossa vaiheessa jo niin turruksissa bändin runttauksen voimasta, että tuli itse käytettyä kaikki voimat pelkkään hengissä pysymiseen keikan loppupuolella. Jore "Duke of Death" Marjarannan koskettimista kajahti kyllä sen verran kitaramainen soundi, että edessäni ollut Slayer-paitainen motoristimieskin kiitteli kolmen kitaran dynaamista vuoropuhelua.
Kaiken kaikkiaan keikka, tai se mitä siitä muistan, oli mielestäni aika kaksijakoinen, ei kaiken ennakkohypetyksen arvoinen. Rahastuksesta tässä tietysti olikin kysymys, mutta musiikillisten huippuhetkien vastapainoksi etenkin kännisen Wicked Wickholmin vähän väliä toistuneet umpikyyniset välispiikit ja jatkuva kinastelu Lord Tuiskun kanssa latistivat tunnelmaa. Pikku Godslaughter sen sijaan keskittyi musiikkiin, ja vetikin omat osuutensa vakuuttavasti. Muutaman vuoden sivussa ollut "legendaarisen kokoonpanon" (Tuisku, Godslaughter, Wickholm, Shuudifonya) kakkoskitaristi oli ilmiselvästi täynnä näyttämisen halua. Olisikin toivonut Pikku G:n innostuksen tarttuvan muuhun bändiin aiemminkin kuin vasta encoressa, jonka päätteeksi ladattiin Axe of Satan vielä kerran täydellä höyryllä. Muun bändin poistuttua Jackson "Hellhammer" Shuudifonya esitti vielä elossa olleiden riemuksi messevän rumpusoolon. Näin keikasta jäi kuitenkin positiivinen, vaikkakin haikea jälkimaku. Hellhammerin triplabassaritaidettakin kuultiin näillä näkymin viimeistä kertaa Antti Tuiskun riveissä.
Jäähyväiskeikan settilista:
Tunturibiisi
Celestial Genocide
Das Reich des Satans
Black Horns of Satan
Hitler Was a Good Man
Raped Beyond Recognition
Tyhjä huone
Hit The Christ
Black Reindeer Sodomy
Give Yourself a Chance to Die
Goatsemaster
Set The Church Afire
White Goat Sodomy Mutilation
The Satanic Wehrmacht
My Mind Is Black Like Metal
Rectal Exploitations, parts VII-IX
Satan, mein Führer
Encore:
Painful Penetration
En halua tietää
Virgin Mary Was Raped By The Holy Ghost
Suicide Rehearsal Blues
Toinen encore:
The Final Countdown (Europe cover)
Reign of Sodomy
Holocaust
Axe of Satan Killed Christ
Hellhammer's Drum Solo
Nyt onkin syytä toivoa, että Rovaniemellä nimettäisiin Lordin aukion lisäksi Antti Tuiskun kunniaksikin jokin paikka. Lordin euroviisuvoitto yhdisti Suomen kansan, mutta ilman Antti Tuiskua monet metallin alalajit, joista Lordikin on ottanut vaikutteita ilmaisuunsa, kuulostaisivat ainakin huomattavasti kiltimmältä. Oikeastaan koko populaarimusiikin historiasta tulee mieleeni vain yksi yhtye, jonka vaikutus on kuultavissa yhtä laajasti kuin Antti Tuiskun - The Beatles. - heinrichimmler
Mitäs nykyisin kuuluu?
- Anonyymi
tät is guud
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559