Voi näitä tuulareita !

Vakuutuksen perusteella vakuutuksenottajalla on mahdollisuus saada lainanhoitokulunsa katettua enintään 12 kuukauden pituisen ajan. Yhteen vakuutukseen voi sisältyä kaksi erillistä työttömyysjaksoa.

Viidentoista vuoden ajan markkinoilla olleesta lainaturvasta on maksettu yleisesti noin 6-8 kuukauden pituiset korvaukset.

Asiakkaiden tietämys vakuutuskorvauksista on heikko. Tätä todisti Tapiola Pankin keskiviikkona julkistama selvitys. Pääsääntöisesti he luulivat lainasumman korvattavan kokonaan työttömyyden kohdatessa.

Lähde : Tietoviikko
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotenkin tuntuu että ei voi olla mahdollista että lainaturvaa olisi muka ostettu joka kolmanteen lainaan.

Lainaturva on kallis, maksaa vain vuoden kk-erät ja korvaus on vielä verotettavaa tuloa.

Lainaturva on kallis ja suojaa varsin vähän. Tietysti jos on alalla jossa on yleistä että ollaan välillä työttömänä, niin ehkä se turva kannattaa silloin ottaa, kun tietää että se tulee varmasti käytettyä.

Kaveri otti lainaturvan ja pyysi sen jälkeen itselleen potkut, piti lainan turvin sapattivuoden ja ryhtyi yrittäjäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ekonomisti 3 kirjoitti:

Vakuutuksen perusteella vakuutuksenottajalla on mahdollisuus saada lainanhoitokulunsa katettua enintään 12 kuukauden pituisen ajan. Yhteen vakuutukseen voi sisältyä kaksi erillistä työttömyysjaksoa.

Viidentoista vuoden ajan markkinoilla olleesta lainaturvasta on maksettu yleisesti noin 6-8 kuukauden pituiset korvaukset.

Asiakkaiden tietämys vakuutuskorvauksista on heikko. Tätä todisti Tapiola Pankin keskiviikkona julkistama selvitys. Pääsääntöisesti he luulivat lainasumman korvattavan kokonaan työttömyyden kohdatessa.

Lähde : Tietoviikko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu