Lieneekö

päättäjillemme tuttu sanonta: Toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

heh

Äänestä

(Wikipedia)
Politiikan käsitteistössä hallitus on toimeenpanovaltaa käyttävä hallinnon osa. Sen alaisuuteen voivat kuulua esimerkiksi virkamieskoneisto, keskuspankki, valtionyhtiöt, poliisi ja armeija. Parlamentarismissa hallituksen on nautittava parlamentin luottamusta. Suomen hallituksen muodostaa pääministeristä ja muista ministereistä koostuva valtioneuvosto yhdessä presidentin kanssa. Puhekielessä valtioneuvostoa kutsutaan joskus hallitukseksi, esim. "Matti Vanhasen hallitus".

---

Matti Vanhasen hallitus nauttii parlamentin luottamusta, koska sillä on yksinkertainen enemmistö Eduskunnassa. Kepulaiset ja kokoomuslaiset kansanedustajat muodostavat yksinkertaisen enemmistön 200 kansanedustajasta.

Näin välikysymyksiä on turha tehdä, hallitus ei kaadu, vaikka selviäisi minkälainen lahjontaketju tahansa.

Enemmistönsa turvin hallitus on häikäilemättömästi hoitanut omien intressiryhmiensä etuja: kepulaiset ja yritysjohtajat sekä pääomatuloja ja sijoitustuottoja saavat.

Suomessa on 700.000 köyhää ja valtavan pitkät leipäjonot. Leipäjonolaiset esittäytyivät Eduskunnan rappusilla ja vaativat parempaa vähimmäisturvaa, jota eivät ainakaan tämän hallituksen aikana saa.

Mistä tämä 700.000 köyhän joukko koostuu. Miten hallituksen pitäisi huomioida heidän hätänsä?

Kaikkein köyhimpia Suomessa ovat ne, jotka elävät jopa vuosikausia tai koko ikänsä vähimmäisturvanvarassa. Vähimmäisturva on niin pieni, että se alittaa köyhyysrahan moninkertaisesti.
Vähimmäisturvaa = noin 400 euroa kuukaudessa paikataan hyväntekeväisyysjärjestöjen leipäjonoilla. Köyhät kerjäävät vanhentunutta ruokaa, kun hallitus ja eduskuntansa ei nosta vähimmäisturvaa - ei sitten millään.
Eiköhän se suomalaisten heikko ostovoimakin (vanhojen EU-maiden heikoimpia) hiukan kohenisi, jos 700.000 köyhän toimeentuloa parannetaan?

Köyhien piiriin tulee yhä uusia ryhmiä ja siten myös leipäjonoihin. Lapsiperheet ovat ryhmä joka kamppailee työttömyyden lisäksi suurissa asuntoveloissa tai -vuokrissa. Vuokrat ovat nousseet pilviin ilman vuokrasääntelyä.
Mutta yleisimmin köyhät ovat:
- nuoret työttömät
- yksityisyrittäjät (konkurssit kasvaneet 37 %)
- opiskelijat (pieni- ja keskituloisista perheistä)
- monilapsiset perheet (lapsilisien reaalimuutos on ollut noin 10 % miinusmerkkinen. Tästä on ollut huolissaan esim. Mannerheimin Lastensuojeluliitto muttei Kepu-Kok hallitus)
- yksinhuoltajat ( jotka hakevat leipäjonoista ruokaa lapsilleen mm. vähentyneiden lapsilisien vuoksi)
- eläkeläiset (takuueläke noussee 500 euroon)
- vammaiset (Sata-komiten orjapankista ei ole apua 10 %:n työttömyyden aikana)
- työttömät

Sotaveteraanien mitätön tuki ja hoito on jätetty omaisten tehtäväksi. Dementoituneet vanhukset hoitavat toinen toisiaan mahdollisimman pitkään, jottei tarvitse lähteä "vaippahoitoloihin" ja "letkuruokintaan".
Sotaveteraanien koututusrahoja hallitus karsii. Eiköhön kunnivelka edellyttäisi, että ainakin sotaveteraanit saisivat hyvän ja inhimillisen hoidon joko kotonaan tai palvelutaloissa - niin halutessaan?

Hallitus on kasvattanut tuloeroja erittäin voimakkaasti epäoikeudenmukaisen veropolitiikkansa avulla.
Veronmaksukyky ei ole nykyhallituksen veronkannon peruste. Sen sijaan hallitus kantaa verot sen mukaan, mkä on edullisinta hallituksen omille intressiryhmille.
- pääomaverotus on tasavero, eli 28 % tuloista riippumatta. Suomen rikkaimpien veromuoto.
- listaamattomien yritysten sijoitustuotot ovat verottomia
- perintö- ja lahjaveron poistoon omiltaan (yritysten omistajat ja maataloustuottajat) hallitus budjetoi 165 milj. euroa, vaikka varallisuusvero heiltä on kokonaan poistettu
- työnantajien kela-maksun poisto (miljardin lovi sosiaaliturvaan)
- veroprogression pienentäminen

Rikkaiden 0-veroja ja verohuojennuksia hallitus perustelee sillä, että "heitä on niin vähän" eli toisin sanoen Suomessa verotetaan köyhiä (sosiaalietuudet verotettuja) ja pienituloisia koska heitä on paljon.
- hallitus korottaa energiaveroa
- hallitus korottaa alvia (muun kuin ruuan)
- hallitus korottaa karkkiveroa
- hallitus suunnittelee tiemaksuja

Hallitus korotti terveyskeskusmaksuja, päivähoitomaksuja sekä pienensi kuntien työllistämistukea heti valtaan noustuaan.

Hallitus lisää köyhien ja pienituloisten taakkaa verottomalla yhä enemmän kuluttamista. Mutta ei varallisuutta ja pääomatuloja.

Eduskuntaan on äänestettävä lahjomattomia, jotka huolehtivat koko yhteiskunnan ja kaikkien suomalaisten yhtälaisista mahdollisuuksista - ei ainoastaan rikkaita kavereistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tasa-arvo missä?? kirjoitti:

päättäjillemme tuttu sanonta: Toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu