Eläinsuojeluasetus ja Kaaritien lehmät

Tuskinpa tehdään tarkastusta; miksiköhän?

Eskon eläinkodin omistukseen? Jos on, onko asiassa tehty lainmukaiset ilmoitukset..

9 luku
Ilmoituksenvarainen toiminta
27 §
Ilmoituksen sisältö
Eläinsuojelulain 24 §:ssä tarkoitetun lääninhallitukselle tehtävän ilmoituksen tulee sisältää:

1) toiminnanharjoittajan nimi, osoite ja kotipaikka;

2) jos toiminnanharjoittaja on yhtiö, osuuskunta tai muu yhteisö taikka säätiö, jäljennös yhtiöjärjestyksestä tai säännöistä sekä rekisteriote;

3) toiminnassa mahdollisesti käytettävä toiminimi;

4) selvitys eläinten hoidosta vastaavan henkilön koulutuksesta ja muusta toiminnassa tarvittavasta kokemuksesta;

5) missä ja minkälaista toimintaa aiotaan harjoittaa sekä milloin toiminta on tarkoitus aloittaa;

6) tiedot eläinlajeista ja eläinmääristä, joita toiminta koskee tai tulee koskemaan;

7) selvitys toiminnassa käytettävistä tiloista ja käytettävistä tai käytettäviksi aiotuista laitteista; sekä

8) selvitys siitä, miten eläinten hoito on tarkoitus järjestää.

Mitä 1 momentissa säädetään ilmoituksen sisällöstä, noudatetaan soveltuvin osin myös eläinsuojelulain 21 ja 23 §:ssä säädettyä ilmoitusta tehtäessä.

28 §
Ilmoituksen tekeminen
Eläinsuojelulain 21, 23 ja 24 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen uuden toiminnan aloittamista ja toiminnan oleellisesti muuttuessa tai toiminta lopetettaessa viimeistään 14 vuorokautta ennen muutoksen toteuttamista.

Linnean pelastaja
Turun Sanomat 24.7.2005 4:01:13

Laitumella märehtii kaksi

lehmää, hieman sivummalla

makaa sonnivasikka.

Valkoisena hohtavasta

turkista tipahtelee maahan karkeata karvaa, kun

punatukkainen nainen

sivelee toisen lehmän

kupeita. Kylmässä navetassa

eläneiden lapinlehmien

kesäkarva vaihtuu

hämmästyttävän myöhään.

Pohjoissatakuntalaiselta

tilalta huostaanotetut eläimet

elävät kesää vasta nyt,

vanhasta perunapellosta muokatulla laitumella

Kiukaisissa.

- Tämä on minun

Linneani, Tanja Mäkelä

sanoo ja Satakunnan

eläinsuojeluvalvojan ääneen pujahtaa lempeyttä.

Ei Linneaa voi pulskaksi sanoa, ihan hyvinvoivaksi kuitenkin. Vatsa on pyöristynyt näkyviin, utareet pehmenneet, jaloissa erottaa jo lihaksia. Toukokuussa tämä eläin oli jotain aivan muuta.

- Kun menimme navettaan, siellä näki vain tikkuja. Linnea oli saanut sonnivasikan kaksi viikkoa aiemmin, ja oli imettänyt itsensä kuiviin. Se oli imettänyt pois rasvan, lihakset, kaiken, Tanja Mäkelä sanoo.

Kahden lehmän ja vasikan todettiin tarvitsevan pikaista hoitoa ja ne kuljetettiin Mäkelän ylläpitämän Kirpun eläinkodin suojiin.

- Siitä alkoi uusi taistelu. Näillä lehmillä ei ollut EU:n määräämä korvamerkkiä, joten ministeriön mukaan ne oli tapettava 48 tunnin sisällä. Sieltä sanottiin, että oli kyseessä sitten harvinainen alkuperäisrodun lehmä tai ei, tapettava on. Sanoivat, että onhan ne saatettu tuoda vaikka Bulgariasta. Suomalainen lapinlehmä, Tanja Mäkelä puuskahtaa yhä tuohtuneena.

Ministeriössä ei taidettu tietää, mihin maaperään pykäläviidakkoa yritettiin istuttaa. Mäkelä ilmoitti, että hän ei eläimiä tapa, elämää ylläpitävä organismi kun on, tulkoon joku muu sen tekemään. Samaan aikaan hän teki salapoliisityötä, selvitti eläinten alkuperää. Aikaa oli riittävästi, sillä ministeriöstä ei löytynyt yhtään virkamiestä, joka olisi tappomääräyksen omissa nimissään allekirjoittanut. Maatalouden laskentakeskuksesta löytyi pykäläviidakon sijaan ymmärrystä. Mäkelä sai kokoon eläinten historian ja niille korvamerkit. Lapinlehmät pelastettiin elämälle toistamiseen.

Heinäkuussa kolmikolle etsittiin uusia kotinavettoja. Tuttu euralainen pariskunta huusi kohtuusummalla Liljan, mutta Linnea Onni-vasikoineen ei saanut huutajia liikkeelle. Tanja Mäkelä hätääntyi. Eihän näin arvokkaita eläimiä voi pilkkahinnalla myydä. Ajatuksissa piili tieto, että jos ihminen on eläimestä maksanut, siitä pidetään huolta.

Tanja Mäkelä tarjosi lehmästä vasikoineen

1 500 euroa. Ja sai parin.

- Ei siinä niin pitänyt käydä, Tanja Mäkelä sanoo ja silittelee lehmäänsä.

Ei ehkä pitänyt, mutta ei uusi emäntä taida pahoillaan olla. Miettii jo, miten Linnea ensi kesänä saa uuden vasikan. Kantaa pitää vahvistaa, lapinlehmiä on Suomessa enää 250.

Eläimiä yhden elämän täydeltä

Linnea kavereineen märehtii kiukaislaisella pellolla, Tanja Mäkelän tukikohta on muutaman minuutin ajomatkan päässä Euran puolella. Tanjan tytär Roosa ja hänen kaverinsa Iida Helkiö potkivat palloa pihatiellä. Ympärille avautuvassa maalaismaisemassa on rauha, jonka ei uskoisi kätkevän sisäänsä mitään pahaa. Punaista taloa kiertää aita, joka rajaa sisäänsä myös piharakennuksen.

- Karanteenitiloja pitää kasvattaa, niitä tarvitaan koko ajan lisää, Mäkelä sanoo ja nyökkää rakennustyömaaksi muuntuvaa pihanosaa päin. Kirpun eläinkoti on jatkuvan muutoksen kourissa. Vuonna 1997 synnyinkuntaansa Euraan nuoruuden "minä en tänne enää koskaan palaa" -uhostaan huolimatta muuttanut Mäkelä on kasvattanut eläinkotia pala palalta.

- En minä mitään muuta ole tehnytkään kuin pelannut koko ikäni eläinten kanssa, Mäkelä sanoo puhelimeen.

Niitä tässä pihapiirissä riittää. Vastaan ryntää koiralauma. Kuusi niistä on omia, seuraneidin ja -herran töissä olevia. Laumaa kasvattavat koirahotellin asukit, löydetyt sekä huostaanotetut eläimet.

Puhelin pärähtää. Tanja Mäkelä kaivaa kännykän esille ja sanoo "tämä on minun kanssani tämmöistä". Ei anteeksipyydellen vaan todeten. Eläimet ovat etusijalla.

Sivukorva tavoittaa Mäkelän sanat, ettei enää ole kesäkissaongelmaa. Nyt on ympärivuotinen ongelma. Ihmiset kuvittelevat, että kissalle pannaan vain panta kaulaan ja sitten menoksi. Parasta olisi, jos kissalle rakentaisi pihalle oman häkin kiipeilypuineen. Sellainen on Kirpun pihassa.

- Minä tuon loukun ja te soitatte, kun kissa on mennyt loukkuun. Sitten tulen hakemaan sen. Omistajalla on 15 vuorokautta aikaa hakea kissa pois. Mikäli sitä ei haeta, etsin kissalle uuden kodin. Osa joudutaan lopettamaan, Mäkelä sanoo.

Eläinsuojeluvalvoja ei vuoraa sanojaan pumpulilla. Kuolemakin on parempi kohtalo kuin vaeltaa yksin metsissä, kärpästentoukkien syömänä, sisältä mätänevänä kissarauniona.

"Kun mä tätä niin rakastan"

Viime marraskuu muutti Tanja Mäkelän elämän. Silloin hän meni poliisin ja eläinlääkärin kanssa suureen sikalaan, jonka olot riipivät kokeneenkin eläinsuojeluvalvojan sielua. Tuon kauheuden poliisi kuvasi videonauhalle, joka mahdollisesti esitetään oikeudessa todisteena. Nauhaa on jo näytetty seudun poliiseille, jotka eivät olleet mukana tilakäynnillä.

- Kukaan ei ole voinut katsoa nauhaa läpi ilman että olisi tullut paha olo. Kuvaa, jossa kuolevat siat huutavat tuskissaan. Siihen kun vielä saisi lisättyä hajun ja kuumuuden, niin oikeudessa tiedettäisiin, mikä oli tilanne, Mäkelä sanoo.

Tuosta tapahtumasta alkoi tuskien taival. Mäkelä on törmännyt kerta toisensa jälkeen mitä karmaisevampiin tilanteisiin. Kesä, alkoholismi ja psyykkiset sairaudet, tuo kolmikko on kasvattanut eläinsuojelutapaukset tänä vuonna ennätysmääriin.

- Kuvittele, ihmiset ottavat eläimen syliinsä ja hokevat "kun mä tätä niin paljon rakastan". Vierellä oli lammas, joka ei päässyt enää liikkumaan ja mätäni villan sisällä. Tai koira, joka ei saa ruokaa, ei pääse ulos, elää kusen ja paskan keskellä, Mäkelä sanoo. Sanojen takana kuultaa paitsi kiukku myös hämmästys. Miten kauas ihmiset ovatkaan etääntyneet todellisuudesta.

Apua tuo kymmenen ampeerin sulake

Työ eläinsuojeluvalvojana kovettaa. Legendaarinen Anja Eerikäinen ei juuri ihmisiin luottanut, Tanja Mäkelä on toista maata. Hän kantaa huolta myös ihmisistä. Niin hän tekee, vaikka kuvaakin itseään skeptiseksi ihmisten suhteen. Mäkelä on oppinut, että eläintä auttaa auttamalla ihmistä. Poliisin ajokoira-ambulanssiksi ristimä Mäkelän pakettiauto kätkeekin sisäänsä kaiken hoitomahdollisuuksista kaljaan ja tupakkaan, niillä kun saa joustoa kiristyneeseen tilanteeseen.

- Kun eläinlääkäri määräsi eräät koirat palautettavaksi omistajalleen, tein niin. Perillä huomasin, että talo oli pimeä. Vaihdoin kymmenen ampeerin sulakkeen ja talon emäntä huusi kovaan ääneen: Jumalauta mulla on valot, Mäkelä toistaa huutaen.

Siinä lauseessa kirosanaksi taipunut Jumala auta muuttui kiitokseksi.

Mäkelällä on satoja kertomuksia. Siitä, kuinka eläinsuojelukäynnillä talon omistaja kysyi, haiseeko täällä. Hän kun ei sitä enää lattian peittämästä ulostekerroksesta huolimatta huomannut. Siitä, kun kaksi kissanomistajavanhapiikasisarusta hyökkäsi tarkastuskäynnille tulleiden poliisin kimppuun. Toinen yritti kuristaa, toinen hakata luudanvarrella. Siitä, kuinka lattialla kivuissaan humalassa maannut emäntä ei suostunut ensimmäisellä kerralla lähtemään sairasauton kyytiin, isäntäkin vain huusi viinan perään. Seuraavalla kerralla naisen kipu oli yltynyt ja iho palanut virtsasta ja ulosteesta. Mäkelä sai ylipuhuttua naisen lähtemään sairaalaan. Kun hän myöhemmin palasi samaan taloon, olivat aiemmin vain viinan perään huutaneet isäntä ja emäntä ryhdistäytyneet. Yhdessä sopien kuitenkin päätettiin, että parin on parempi elää ilman eläimiä.

Eläimet Tanja Mäkelä on aina saanut mukaansa, ne vihaisimmatkin. Ihmisten kanssa on hankalampaa.

- Hulluksihan minua on sanottu, hyvässä ja pahassa, Mäkelä sanoo.

Yksi ohjenuora hänellä on yli muiden. Ihmisille ei saa suuttua, silloin on peli menetetty. Jos mieli kiehuu, Mäkelä sukeltaa navetan taa ja potkii lantakasaa. Asian käsittelyä jatketaan taas, kun sitä voidaan setviä puhumalla.

- Tässä työssä tärkeitä ovat lipevä kieli ja nopeat jalat, punatukkainen nainen naurahtaa.

Kirpun koko väki elää jatkoajalla

Pellolla käyskentelee kolme hevosta. Tomppa, Pikkuäijä ja Pile elävät Kirpun eläinkodissa vanhuuden päiviään. Kaikki Tanja Mäkelä on pelastanut elämään lähes teurasauton kyydistä. Tompan etujalat eivät kestäneet työntekoa, Pikkuäijä otettiin huostaan, Pile oli heittopussi koko ikänsä.

- Mun viina ja tupakkarahat on tässä. Jos olisin ne juonut, kirroosi olisi jo, Mäkelä naurahtaa. Nainen lupaa, että Kirpun eläinkotiin pysyvästä asumaan jääneet saavat elää siellä vanhuutensa loppuun.

Tähän asti Mäkelä on tehnyt työtä yksin. Päivät ovat venyneet 16-tuntisiksi, töitä on viikon jokaiselle päivälle. Mäkelä ei kuitenkaan sano sitä tuttua "yrittäjän on pakko yrittää", vaikka eväät siihen olisi. Hän toteaa, että kun hän jotain tekee, hän tekee sitä täysillä. Edessä on kuitenkin muutos. Vuosi sitten aivoveritulpan läpikäyneen naisen on luovuttava työstään. Jatkajaksi on synnytetty Esko ry:tä, jäseniä ja tukijoita parhaillaan etsivää koko Satakunnan kattavaa eläinsuojeluyhdistystä.

- Jatkoajalla tässä elän minäkin. Jos elää aion, tästä on luovuttava, Mäkelä sanoo ja suuntaa kohti laidunta. Hän ei jätä eläimiä vielä, ei ennen kuin työn jatkuminen on turvattu.

ERJA HYYTIÄINEN

Syyllistyy eläinsuojelurikokseen mikäli laitumella on esineitä joissa eläin saattaa loukata itsensä. Eli tuon käräjäoikeuden päätöksen mukaan siis pitäisi Kaaritien lehmien omistajaa kuulla eläinsuojelurikoksesta epäiltynä ja asettaa syytteeseen. Rauman käräjäoikeuden päätös luettavissa Justiceforallista.
Vielä huomautan, että kaiketi laki on kaikille sama, joten Kaaritien tapauksessakin on suoritettava tutkinta ja asia otettava käräjäoikeuden käsittelyyn.

Et varmaankaan nähnyt sitä tarhaa, jossa Kaaritiellä olivat ne kaksi lapinlehmää ja toisen vasikka huutokauppatilaisuudessa vuonna 2006. Se vasta katastroofi paikka oli. Käytöstä poistettujen ratapölkkyjen päällä virkavallan edustaja koikkelehti huutokauppaa pitäessään, oli oikein poliisimies.
Ilmeisesti virkavalta sokeutuu kun on kysymyksessä Kaaritien eläinten pitopaikka.
Asiasta teki silloin tutkintapyynnön Rauman poliisille Kokemäen poliisipäällikkö esiteltyäni kuvia lehdestä sekä itse ottamiani valokuvia.
Noin vuotta myöhemmin sain Rauman poliisilta tiedon, ettei sellaista tutkintapyyntöä ole heidän tiedostossaan.
No kuvat ovat edelleen tallessa minulla.
Tämä kuvaa hyvin poliisin toimintaa Satakunnassa.
Toisilla on eläinasioissa immuniteetti, toiset joutuvat käräjille!