Blood Ceremony Films etsii taas uusia kykyjä joukkoonsa, sillä:
Blood Ceremony Films käynnistää 1800-luvulle sijoittuvan vampyyrielokuvan kuvaukset loppuvuodesta 2009! Elokuva tulee olemaan englanninkielinen ja sen avulla suuntaamme vahvasti kansainvälisille markkinoille. Tämän elokuvan myötä elokuvaryhmä palaa myös takaisin juurilleen, sillä luvassa on synkeän kaunis vampyyritarina, joka hakee esi- kuvansa 1970 -luvulla tuotetuista brittiläisistä Hammer elokuvista ja muista sen aikakauden europpalaisista kauhu- elokuvista.
Elokuvassa tullaan näkemään kotimaisten näyttelijöiden lisäksi kansainvälisestikin tunnettuja näyttelijöitä. Osa ulkomaalaisista kiinnityksistä on siis jo tehty, mutta kotimaisten näyttelijöiden kohdalla kaikki roolit ovat vielä avoimina ja kotimaisten näyttelijöiden osalta produktioon mukaan hakeminen alkaa välittömästi! Kyseessä on vahvasti Suomalais-Brittiläinen tuotanto.
Luvassa on perinteistä kauhuelokuvaa kunnioittavaa kuvakerrontaa yhdistettynä graafiseen veren erotiikkaan ja kauhuun nykyaikaisin keinoin. Kummittelua, vampyyreitä, vanhoja kartanoita sekä hautausmaita sekä kauhuelokuvan tunnelmaa, jonka moni luuli jo kadonneen sitten Hammer elokuvien kulta-ajan.
Tutustu ryhmään ja tsekkaa ohjeet osoitteesta: http://www.bloodceremony.net
Sami Haavisto
Ohjaaja/Tuottaja
Blood Ceremony Films
WANTED näyttelijöitä kotimaiseen kauhuelokuvaan
Sami Haavisto
0
427
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3423514Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2292146Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591692Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t51577- 851414
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2911297Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521131- 831131
- 861117
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk151966