Jokohan kepulaiset nyt ovat kertoneet kaikki vaalitukensa? Vai onko jotain vielä unohtunut kertoa?
Jaa´a?
nuorisosäätiö
656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
lähes sadan vuoden tuet. Keskusta on niin vanha puolue että jos kertomaan aletaan niin sitä riittää.
Mutta totuushan on että nyt kun kerrottu 2005 tuoet media alkaa keräämään kohua vuosien 2002-2004 tuista. Ei se lopu koskaan. Jostakin pitää juttua kerätä että päästään kertomasta siitä mitä Hallitus ja Keskusta touhuaa päivänpolitiikassa.
Pikkuseikkojahan ne nyt laman hoitojutut on. Ei niistä nyt kannata paljon kertoa. on pajon mielenkiintoisempaa kertoa Vnahsen uykstyiselämästä ja Keskustan vaalituista. Aivan kuin njiillä nyt olisi jotakin merkitystä tähän päivään. Heehe
Jokos kanki ja lahnanen ovat lopettaneet textailun dritalle (vai mikä se oli?)?
Keskusta ja muut porvaripuolueet saa reilusti tukea ainakin palkansaajilta,sillä olemme päättäneet, että kun siirrymme Loimaan liittoon niin säästämme siinä niin että voimme antaa keskustalle tukea tuhat euroa per,
nuppi kun se kerrotaan viidelläsadalla tuhannella, niin siitä tulee 50 milj, euroa lisäksi yritysten antamat tuet.
Ehkä näillä pärjätään seuraavat vaalit, joku vasuri toivoi keskustan menevän konkurssiin, muutamien tuhansien palautusten takia, se ei ole mahdollista, sillä keskustalaisilla on kohtuullisesti kiinteistö ja maa omaisuutta, että jos keskusta menisi konkkaan niin koko Suomi menisi konkkaan, ja sitä ei ehkä halua kukaan.
Joten eiköhän sovita että jatketaan nykyistä järkevää linjaa ja annetaa rakkikoirien räksyttää sydämmensä kyllyydestä. Sillä vaikka nyt mennään taantuma aikaa niin kukaan ei vaihtaisi tätä 60- 80 vuosilukujen aikaan,
senverran hyvin ihmisillä nyt menee, että täytyy kaivaa asioita aivan olemattomista pikku jutuista, että lehdistö saa lööppejä oppositiolle.
Eroan heti ammattiliitosta koska kaikki rahani on käytetty SDP vaalitukiin,voi perskeleen perskeles,ilimankos urpis on ollu niin hiljaa.
Vähän kunnioittavampaa puheenpartta Suomen tulevaa Pääministeriä kohtaan!
täytyykin erota joka kaikki rahat vie. Minä olen maksanut vain vähän yli prosentin...