Kotiuduin taas kerran sairaalasta, olen vaikean masennuksen takia eläkkeellä, tällä kertaa meni tosi vaikeaksi, kuvaan tuli mukaan pakkohoito, lepositeet, eristys ja harhat, kuulo ja näkö sellaiset. Nyt on vielä ollut vaikeaa, kerran tunnissa tekisi mieli ottaa keittiösakset katkaista valtimot, syödä kärpässieniä, hypätä moottoritiensillallalta alas. Voimia ei ole paljon mihinkään, kävelen ja kävelen. Eilen ystäväni tuli tuekseni kun selitin tämän tilanteen. On tunne että kun on aina vaan vaikeaa ei jaksa eteenpäin sitä vaikeaa ottaa vastaa. Kysyn neuvoa mistä voimaa huomiseen ja ennenkaikkea miten välttää taas sairaalan joutuminen, sillä viikon kuluttua on suunnitelmissa pieni kotimaanmatka perheen kanssa.
Psykoosista toipuessa
Puolukkatyttö
3249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerroit, että sinulla on perhe.
Miten perheesi? - Voitko saada heiltä tukea itsellesi?
No lapsien niskaan ei voi kaataa paitsi että tiedostan olevani ainoa äiti lapsilleni ja siten täysin korvaamaton. Lapset ovat se syy joka saa pinnistelemään. Aviopuoliso on väsynyt ja kokee tilanteen itselleenkin henkisesti raskaana.
Jotenkin ajattelen, että perhe, lapset voisivat antaa voimia, edes tipan kerrallaan. Olen itsekin masentunut, mutta vähemmän kuin sinä. Tiedän, että olen raskas miehelleni ja lapsillekin. Joskus olen kokenut harhoja, mutta en kovin paljon. Ne vaikeuttavat oloa, tuntuvat niin aidoilta, vaikka ovat vain harhoja. Oletko rauhaton, kun pitää kävellä niin paljon? Parantaako se oloasi? Jaksatko siirtää tähtäimen tuohon pieneen matkaan, ajatella sitä, kun on vaikeaa?
Olen nähnyt yhden läheiseni itsemurhan läheltä, tai oikeammin sen vaikutukset. Uskon, että se voi tuntua helpotukselta sillä hetkellä. Asialla on kuitenkin toinen puoli, jälkeenjääneet. Tuosta tapahtumasta on jo kahdeksantoista vuotta aikaa, mutta läheiset eivät vieläkään ole siitä täysin toipuneet. Se jätti paljon vastaamattomia kysymyksiä, itkemättömiä kyyneleitä, joita tulee edelleen. Tuo ihminen oli minulle rakas, hyvä ihminen, joita elämässäni on ollut vähän. En olisi tahtonut luopua hänestä. Mutta hän oli ilmeisesti psykoottisesti masentunut, oli kuin robotti. Ei häneen saanut yhteyttä. Hänellä oli mielessä vain kolme ajatusta ja niitä hän luetteli, kolme synkkää ajatusta.
Voiko joku ihminen olla kanssasi nyt, kun sinulla on noin vaikeaa, auttaa sinua jaksamaan hetken kerrallaan? Tavallisesti masennus kuitenkin ajan myötä helpottaa, edes vähän. Onko jotain pieniä asioita, joista saat voimaa? Voitko ajatella lapsiasi, joitain hyviä hetkiä, joita sinulla on ollut heidän kanssaan? Saatko niistä voimaa ja lohdutusta? Voitko välillä nukkua ja sillä tavoin päästä eteenpäin? Jaksathan, vaikka vain hyvin pienen askelen kerrallaan. Onko jokin musiikki sellaista, että voit kuunnella sitä ja keskittyä siihen, päästä irti tuhoisista ajatuksista hetkeksi?
Voimia sinulle!