Aloin epäillä tätä pari päivää sitten, kun minulle erittäin läheinen henkilö oli lukenut sairaudesta ja ilmoitti varovasti minun oireideni sopivan tähän.
Olen ollut 13-14v. asti jollain lailla masentunut, ja siitä asti myös viillellyt itseäni.
Kaikki tämä on kausittaista, olen aina ollut masentunut kausittain. Parin viikon - parin kuukauden pituisia jaksoja siis. En ole kuitenkaan kokenut olevani "tarpeeksi" masentunut hakemaan apua, koska en ole ollut kokoajan masentunut, vaan kausittain.
Ennen toinen kausi taas oli muuten melko normaali, mutta olin pelokas. Pelkäsin aivan järjettömästi ja järjettömiä asioita, enkä voinut hallita pelkojani. Kävin äitini kanssa lääkärissä pelkojeni takia (lähinnä koska ne häiritsivät nukkumistani niin paljon) ollessani 16v. ja lääkäri suositteli käymään koulupsykologilla, mutta äiti ei koskaan laittanut tikkua ristiin, että olisin sinne mennyt eikä koko asiasta enää puhuttu. Päätin siis olla menemättä.
Nyt olen melko varma että minulla on menossa hypomaaninen jakso. Olen täynnä energiaa, muutkin ovat huomanneet sen. Olen iloinen ja aktiivinen. Perheelleni olen joko ärtynyt tai sitten yltiöpositiivinen. Olen alkanut jopa tanssia kotona ja ystävien seurassa välillä, ja se ei ole ollenkaan minun tapaistani. Minusta tuntuu että rakastan itseäni, tunnen olevani muita parempi ja uskon, että voin saavuttaa jotain suurta ja muuttaa maailmaa. Tunnen, että pystyn kaikkeen, mihin tahansa. Ennen olen vihannut ulkonäköäni, nyt olen mielestäni hyvännäköinen. Yksinkertaisesti minusta tuntuu että olen maailman huipulla ja maailman paras ihminen. Tätä on kestänyt nyt parin viikon ajan. Toisaalta tuntuu, että tämähän on vaan hyvä asia, miksi epäilisin olevani sairas tälläisessä mielentilassa. Luin kuitenkin hypomaanisen jakson oireet ja ne sopivat minuun täydellisesti.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Olen ollut 13-14v. asti jollain lailla masentunut, ja siitä asti myös viillellyt itseäni.
Kaikki tämä on kausittaista, olen aina ollut masentunut kausittain. Parin viikon - parin kuukauden pituisia jaksoja siis. En ole kuitenkaan kokenut olevani "tarpeeksi" masentunut hakemaan apua, koska en ole ollut kokoajan masentunut, vaan kausittain.
Ennen toinen kausi taas oli muuten melko normaali, mutta olin pelokas. Pelkäsin aivan järjettömästi ja järjettömiä asioita, enkä voinut hallita pelkojani. Kävin äitini kanssa lääkärissä pelkojeni takia (lähinnä koska ne häiritsivät nukkumistani niin paljon) ollessani 16v. ja lääkäri suositteli käymään koulupsykologilla, mutta äiti ei koskaan laittanut tikkua ristiin, että olisin sinne mennyt eikä koko asiasta enää puhuttu. Päätin siis olla menemättä.
Nyt olen melko varma että minulla on menossa hypomaaninen jakso. Olen täynnä energiaa, muutkin ovat huomanneet sen. Olen iloinen ja aktiivinen. Perheelleni olen joko ärtynyt tai sitten yltiöpositiivinen. Olen alkanut jopa tanssia kotona ja ystävien seurassa välillä, ja se ei ole ollenkaan minun tapaistani. Minusta tuntuu että rakastan itseäni, tunnen olevani muita parempi ja uskon, että voin saavuttaa jotain suurta ja muuttaa maailmaa. Tunnen, että pystyn kaikkeen, mihin tahansa. Ennen olen vihannut ulkonäköäni, nyt olen mielestäni hyvännäköinen. Yksinkertaisesti minusta tuntuu että olen maailman huipulla ja maailman paras ihminen. Tätä on kestänyt nyt parin viikon ajan. Toisaalta tuntuu, että tämähän on vaan hyvä asia, miksi epäilisin olevani sairas tälläisessä mielentilassa. Luin kuitenkin hypomaanisen jakson oireet ja ne sopivat minuun täydellisesti.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Odota että masennut. Jos ei masennusta tunnu tulevan niin olet terve.
kyllä se tulee, tiedän että se tulee, ainahan se tulee :(
niin se vaan menee mulla.
Kuulostaa aika tutulta. Itselläni ei ehkä ihan noin vakavia oireita, mutta kuitenkin samantyyppisiä. Ehdottomasti tuo "tunnen olevani muita parempi ja uskon, että voin saavuttaa jotain suurta ja muuttaa maailmaa", sitten kuitenkin tulee depressiivinen jakso, joka palauttaa ns. todellisuuteen takaisin. Kuvittelen aina silloin, että minusta tulee ajanmyötä jotain suurta, mutta ei vielä, koska minulla ei ole tarpeeksi rohkeutta. Hypomaanisten tekojen aikojen jälkeen koen morkkista siitä, mitä olen tehnyt tai sanonut, vaikka kyse ei ole muiden ihmisten loukkaamisesta ollenkaan. Se on vähän niinkuin humalatila, jonka jälkeen tulee krapula. En ole ajatellut sitä koskaan sairautena, vaan että se kuuluu luonteenpiirteeseeni, mutta sitten kun ajattelen aikaa menneisyyteen, olen alkanut huomaamaan noita piirteitä vasta pari vuotta sitten. Silloin muutin yksin ensimmäistä kertaa, voisiko se vaikuttaa jotenkin asiaan? Olen huomannut niitä myös itsessäni enemmän, kun olen lopettanut alkoholin suurkulutuksen, voisiko siinä olla syytä? tuntuu ettei tarvitse edes käyttää alkoholia, kun on selvinpäinkin välillä niinkuin jurrissa. Jos haluatte jakaa kokemuksia omista tuntemiksistanne, voitte laittaa s-postia osoitteeseen [email protected]
kannattaa varata terveyskeskuksesta aika lääkärille ja kertoa sille noista oireista.. Osaa varmaan arvioida paremmin ja on varmaan itsellekin helpotus kuulla ammattilaisen mielipide ja saada apua..