Mikäli sekoomus olisi ollut selkärankainen ja valinnut keskustan partneriksi , niin olisi sekä Ville että Anneli johtamassa Suomea nousuun , ja silloin sossujen kurjistus operaatio olisi saatu katkaistua.
Porvarihallitus
Perustuslaillinen
6206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kokoomus ei halua yhteistyötä keskustan kanssa. Se nähtiin pressanvaaleissa. Ja keskusta suurenpana puolueena kyllä tekee omat johtopäätökset. Nyt näyttää siltä, että kokoomus on siirtymässä pari piirua äärioikealle, siis Lipposen Paavon palstalle. Sekään ei hetkauta kepua. Antaa vaan Benin ja Janin kaltaisten johtaa kokoomusta. Se syö ääniä vain oikeistodemareilta.
Spy-Anneli hankki rikollisin keinoin vaalivoiton ja ryömi oven alta hallitusneuvotteluihin. Hannes Manninen johtaa Keskustaa, mikä toivottavasti selviää tyhmemmällekin.
Se olisi hyvä tietää, mistä porvarihallituksen kaatuminen johtui. Ajan henkeen se olisi sopinut, eteenkin kun katsoi vaaliohjelmia ja -lupauksia. Toivottavasti joku tunnustaa sen, mikä meni pieleen. Keskustallakin olisi hallituksessa paljon helpompaa, jos Kokoomus olisi samassa hallituksessa. Kokoomuksen kynnyskysymystä ei hallitus ole vieläkään alkanut toteuttamaan...
...
Kokoomuksen oikeistosiivestä katsottuna. (Sieltä kaikki näkyy nurinpäin)
Kokoomuksen oikeisto:
SDP:n ja muun vasemmiston kanssa yhteistyötä voimakkaasti ajava kokoomuksen siipi. Sitä elähdyttää myös sairaalloinen kepuviha. Presidentinvaaleissa se hylkää helposti oman ehdokkaansa ja äänestää sosialistia. Oppositiossa ollessa se keskittää kovaa räksyttävän arvostelunsa varsinkin hallituksessa istuvaan oikeistolaiseen veljespuolueeseen ja tukee sosialisteja.
Kokoomuksen vasemmisto:
Normaali oikeisto, kannattaa yhteistyötä muiden oikeistopuolueiden kanssa. Kannattaa presidentinvaaleissa omaa ehdokasta, jos toisella kierroksella oma ehdokas ei ole enää mukana, se äänestää silloin muuta oikeistolaista ehdokasta. Se ei missään tapauksessa suostu äänestämään sosialistia.