http://www.iltasanomat.fi/
Asia on nyt tutkittu myös juridisesti. Vanhasen ja Kaikkosen saamat vaalirahat Nuorisosäätiöltä ovat laittomia. Sääitöiden toiminta-ajatukseen ei ole kirjattu "poliittinen vaikuttaminen" - vaan asuntojen rakentaminen nuorille. Tähän tarkoitukseen on saatu rahaa valtiolta ja RAY:lta.
Veronmaksajien rahaa on valunut Nuorisosäätiön ja asuntojen raketamisen varjolla Vanhaselle.
Kuinkahan monta tämmöistä säätiötä kepulla on? Pienistä puroista suuri virta.
Vanhanen vähätteli ja sanoi, että Nuorisosäätiön avustus on pieni prosenttiosuus koko pressan vaalikampanjan budjetista.
Mutta hyvin raha kelpasi, olisi kieltäytynyt, jos summa tuntui mitättömän pieneltä.
On äänestäjien ja veronmaksajien aliarviointia vähätellä laittomiksi todettuja rahasummia.
Vanhasen on erottava pääministerin paikalta. Luottamusta ei kerta kaikkiaan enää ole.
Poliittinen järjestelmä ei toimi, koska istuvat hallituspuolueiden kansanedustajat "luottavat Vanhaseen" ainoastaan siksi, että pekkääväät ennenaikaisia vaaleja - ja putoamista eduskunnasta.
Vanhanen ja kepu on poliittisella korruptiolla ajanut Suomen demokratian kriisiin.
Asia on nyt tutkittu myös juridisesti. Vanhasen ja Kaikkosen saamat vaalirahat Nuorisosäätiöltä ovat laittomia. Sääitöiden toiminta-ajatukseen ei ole kirjattu "poliittinen vaikuttaminen" - vaan asuntojen rakentaminen nuorille. Tähän tarkoitukseen on saatu rahaa valtiolta ja RAY:lta.
Veronmaksajien rahaa on valunut Nuorisosäätiön ja asuntojen raketamisen varjolla Vanhaselle.
Kuinkahan monta tämmöistä säätiötä kepulla on? Pienistä puroista suuri virta.
Vanhanen vähätteli ja sanoi, että Nuorisosäätiön avustus on pieni prosenttiosuus koko pressan vaalikampanjan budjetista.
Mutta hyvin raha kelpasi, olisi kieltäytynyt, jos summa tuntui mitättömän pieneltä.
On äänestäjien ja veronmaksajien aliarviointia vähätellä laittomiksi todettuja rahasummia.
Vanhasen on erottava pääministerin paikalta. Luottamusta ei kerta kaikkiaan enää ole.
Poliittinen järjestelmä ei toimi, koska istuvat hallituspuolueiden kansanedustajat "luottavat Vanhaseen" ainoastaan siksi, että pekkääväät ennenaikaisia vaaleja - ja putoamista eduskunnasta.
Vanhanen ja kepu on poliittisella korruptiolla ajanut Suomen demokratian kriisiin.
Vastaukset 93
Vanhimmat
..kun on saanut valtiolta kamppanjatukea verovähennysten kautta.
Kekkoskalju oikein Neuvostoliiton valtiolta.
ei ole mitään laitonta.
Ammattiliitot saavat tehdä jäsenmaksuillaan mitä haluavat.
Ammattiliittojen johto on jäsenten valittavissa - siitä vaan kaikki porvariduunarit osallistumaan ammattiliiton vaaleihin - ja sitten vaikka järjestämään vaalitukea Vanhaselle tai Niinistölle.
Ja porvarihallitus voi parissa viikossa ajaa lakimuutoksen, jolla ay-maksujen verovähennyskelpoisuus poistetaan. Mutta tiedän, että sitä virhettä Vanhasen hallitus ei tee.
23.4.2009 16:50
Helsingin Sanomat
Hallituksella ei ole aikeita puuttua ammattiyhdistysten jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen, ilmoitti pääministeri Matti Vanhanen (kesk) eduskunnan kyselytunnilla iltapäivällä.
Novon oma hallitus! heh heh
Merisalon hallitus!
Siinä historian kirjoihin FACTAA!
---
Höpö-höpö Oiva ja Annelin totuudet;-)))
Olisikohan aika myöskin selvittää Tarja Halosen saamat vaali rahoitukset? Mistä on tuet tulleet presidenttivaalikautena?? Siinä olisi myöskin selvittämisenpaikka, jos kerran muiltakin vaaditaan raha selvitykset
Vanhahallitus pyrkii luovimaan säädöksillään vanhoja mieleisiään toiminta edellytyksiä jatkaa mahdollisuuksiaan seuraavassa uudessa Hallituksessa se riittävätkö kyseiset toimien läpinäkyvyys kansalaisille ei taida isommin mietityttää miten kansalaiset asian nyt ja myöhemmin näkevät vai miten on ymmärrettävissä asian ylikorostunut tärkeily olla harjoittamatta eduskuntaa heti ja jättää asioiden uudelleen uudelleen arviointi uudelle Hallitukselle joka mielestäni olisi se ainut ja oikea ratkaisu eikä tämän nykyisen joka on kuten tiedämme on itse kyseenalaistanut omat toiminta tavat! Maanantaina olemme mahdollisesti viisaampia josko tuo järjen valo ja läpinäkyvyys olisi saavuttanut myös valitsemamme eduskunnan Pääministerin johdolla avoimuudellaan ja niin rehellisyydellään Hallituksen eronpyynnöllä?
säännöissä poliittisen toiminnan tukeminen mainittu?
Ei ole. Siis onko juridisesti oikein jakaa vasemmistopuolueille tukea. Se ei riitä perusteluksi että niin on tehty aina ennenkin. Yhdistyksellä on myös sääntönsä. Sääntöjä on myös noudatettava.
Jos kepu aikoo pelastaa maineestaan edes hivenen, sen täytyy pakottaa Vanhanen eroamaan. Toisaalta jos kepu jatkaa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, laskee sellainen toiminta puolueen kannatusta jyrkkenevästi. Se sinänsä olisi Isänmaan etu.
Lue lakia ja jauha sitten. Tuo paskan jauhaminen ei perustu mininkään lakiin.
Ainoa asia joka nyt hiertää on se että RAY:n johtaja tekee popylisti-plitiikkaa. Mönkäre ulos RAY:sta.
Jokainen hallitus yrityksessä ja säätiössä Vastaa Yksin tekemisistään. Näin laki sanoo yksiselitteisesti.
Jokaisella säätiöllä ja jokaisella yrityksellä on lain mukainen oikeus osallistua yleihyödillseen toimintaan. Näin sanoo laki yksiselitteisesti.
Yhdelläkään yrityksellä ja saatiöllä ei ole erikseen mainittu toimialana poliittisen toiminnan tukeminen. Mutta se on mainittu elikeinoverolaissa kuitenkin verovähennysoikeuteen kuuluvana asiana. Näin laki sanoo. Myöskin Säätiö saa verovähennyksen yleishyödyllisestä toiminnasta.
Jos joku asia todetaan että sen ei pitäisi olla näin, on laki muutettava tuelevaisuutta varten eikä alkaa jakaa jälkikäteisoikeutta vastoin sitä mitä laki sanoo.
Nyt vain odotamme Vanhaselle selkärangan kasvavaksi. Kun se on kasvanut, Vanhanen ymmärtää erota ilman, että joku siitä hänelle erikseen huomauttaisi. Vanhasen eron tai erottamisen myötä saamme paremman Suomen. Kaikkonen voi erota samalla ja pestautua Vanhaselle Matti-kirjojen myyjäksi.
niin siinä ei paljon sinun toiveesi paina.
Hallitus ja pääministeri eroavat, jos eduskunnan enemmistö niin päättää. Päättääkö?
Kansanedustajan erottaa äänestäjät seuraavissa vaaleissa, jos niin päättävät.
Vaalirahoitusta on annettu puolueille kohta sata vuotta. Nytkö se sitten onkin rikos? Mielenkiintoista.
Harvapa on saanut/ottanut rahaa säätiöiltä, joilta sitä ei pitäisi saada/ottaa. Toivotaan parasta, että asiasta tulee rikostutkinta Vanhasen ja Kaikkosen osalta. Mikään ei lämmittäisi kansalaisten mieltä niin kuin oikeuden antama tuomio rikoksesta.
Mies on itse ollut säätiön varoja ohjailemassa Vanhaselle ja kaiken huipuksi itselleen.
Oikeassa elämässä näet asiat menevät hiukan toisin. Voi tosiaan olla, että RAY vaatii säätiöitä palauttamaan rahat, joita ei ole käytetty tarkoitettuun toimintaan. Se jää nähtäväksi. Rikostutkinnat voit unohtaa.
Kepurikolliset sen kun porskuttavat vaan.
Mikähän vahinko silloin sattui, kun Juhantalo sai vankilatuomion?
sattunut joku vahinko. En ole kuullutkaan.
Olihan se ennenkuulumatonta, että kepulainen tuomittiin rötöksistään.
Mahtoiko hyvävelijärjestelmä tai joku vastaava pettää?
Vai pettikö kepu itse, kepuhan pettää aina.
Joka tapauksessa joku meni pieleen ja Juhantalo sai vankeustuomion.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Juhantalo palkittiin rikollisia ihailevien äänestäjiensä taholta jälleen seuraavissa vaaleissa.
oikeudessa ymmärryksensä mukaan. Se riitti tuomioon.
Äänestäjät näkivät asian toisin seuraavissa vaaleissa. Harmittaako se sinua. Oikeasti?
Kuka sitten vannoi ja mitä, kun Juhantalo sai toisenkin tuomion?
Taas hevosmies joutui syyttömänä tuomituksi?
Olette te kepulaiset hauskoja veikkoja:)
Juhantalo on saanut? Wikipedia ei ainakaan tiennyt mutta sinullahan nämä rikosasiat on hanskassa?
Sinä siis pystyt ihmisen puoluekannan kertomaan tuosta vain. No mikäpä siinä, jos se tuntuu sinusta hyvältä?
Mutta etkös sinä ollut alunperin Vanhasta erottamassa?
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2000/12/41314
Juhantalolle sakkorangaistus Interbank-jutussa
Kansanedustaja Kauko Juhantalo on tuomittu sakkoihin Helsingin
käräjäoikeudessa päättyneessä Interbank-jutussa. Käräjäoikeus hylkäsi
Juhantaloa vastaan nostetun kavallussyytteen, mutta tuomitsi hänet 14 400
markan sakkoihin kirjanpitorikoksesta. Juhantalo oli tahallaan merkinnyt
yhtiönsä kirjanpitoon vääriä tietoja viiden miljoonan markan edestä.
Juhantalo vakuuttaa, että tuomiosta huolimatta hän jatkaa eduskunnassa.
Keskustan Satakunnan piiri päätti jo viikonloppuna asettaa Juhantalon
ehdokkaaksi kevään vaaleissa.
Käräjäoikeus tuomitsi Juhantalon kanssa syytetyn, Interbankin entisen
toimitusjohtajan Juha Sorviston vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen
vankeusrangaistukseen.
Jos Juhantalo olisi tuomittu vankeusrangaistukseen, häntä olisi erottamisen
lisäksi uhannut ehdoton vankeus. Syytteessä olleet teot tapahtuivat
valtakunnanoikeuden määräämänä koetusaikana.
Kihlakunnansyyttäjä Anu Mantila valittaa Juhantaloa vastaan nostettujen
syytteiden kaatumisesta Helsingin hovioikeuteen.
että Juhantalo erotettiin Asianajajaliitostakin.
Hänhän on jonkun tason juristi, nimittäin sellaisen tason, joka erotetaan Asianajaliitosta.
Olisikin pitänyt haastaa Sirkka-Liisa Anttila todistamaan.
Hänellähän on kokemusta siitä, kuinka todistajana ja valan velvoittamana tulee toimia.
näköjään ropsahtaneet huonosti hoidetuista liiketoimista. Yrittäjän pitäisi muistaa pitää kirjanpitonsa kunnossa. Tulee vähemmän harmia.
Hyvinhän Kauko on kolhuistaan selvinnyt, vai kuinka?
Kolhuistaan ja rikoksistaan.
Edelleen kekkaloi eduskunnassakin.
Kauko viettää hyvinansaittuja eläkepäiviä kotikonnuillaan ja hoitelee liiketoimiaan...
Tulkitsit siis väärin.
Itse asiassa minulla ei ole harmainta hajua, missä tuo koijari nykyisin vaikuttaa, kunhan kirjoittelen mitä sattuu.
Mutta täällä Kauko on.
Tai voipi olla, ettei olekaan.
(Mutta kaksi tuomiota on, se on fakta).
http://www.facebook.com/group.php?gid=72630097107
vielä, enkä ole edes kepulainenkaan. Eikö olekkin omituista?
jossa sanotaan että ei saa ottaa vastaan tarjottua vaalitukea. Pistä linkki tänne niin tutkitaan yhdessä mitä se sisältää.
Sijaiskärsijä Juhantalo.
Näin siinä kävi.
Hyväveliverkosto toimi.
että' pitää kirjanpitonsa kunnossa.
Verottajalla on jumalan oikeudet Suomessa. Oli teko tahallinen, vahingossa tehty, tai ei ole tehty ollenkaan niin jos verottaja väittää että tehty se riittää tuomioon.
Verooikeuskäytä'nnössä on käännetty n'äyttövalvollisuus. Normaalisti kantaja näyttää kantensa toteen, mutta veroasioissa pitää vastaajan antaa se näyttö että on syytön.
Yleensä sellaisetsa mitä ei ole tehnyt ei jää dokumenttia. On aika mahdoton tilanne näyttää että jokin asia on verottajajn oletus tai keksimä juttu, koska ei ole millä näyttää että verottaja valehtelee tai olettaa, tai niin kuin verolaissa sanotaa fiksusti, harkitaan.
Verotuomioissa on hyvin harvoin kyse todellisesta rikoksesta. Se on verottajan väite siitä että on. Jos verottaja väittää niin sitä on mahdoiton kumota.
Onkohan nyt ihan varma, ettei Tarjaa, Juttaa tai jotain muuta demua ole rahoittaneissa yhdistyksissä ole yhtään, joka olisi välillisesti saanut RAY:n tai muun vastaavan avustusta. Kannttaakohan demujen kauheasti elämöidä, kun kepun sauna palaa. Saattaa pian syttyä omat päreet. Medialla on jo käsikirjoitus missä vaiheessa näytelmää punapääoman liikkeet paljastetaan...
ei siinä kysytä kansalaisten mielipiettä vaan omien ympyröiden, eli tiiät jo etukäteen et ei se mitään eroo tai eroteta, turha ees kuvitella sellasta utopiaa
Ei Vanhasella ole selkärankaa! Vanhanen on mätäsieluinen mato ja käärme.
On rahoittanut jotakin puoluetta, mutta uutisissa ei mainittu mitä puoluetta.
Miksihän se salattiin?
http://www.asuntosaatio.fi/StaticPages/Taustat.aspx
Vanhanen pois,sillä KEPU menettää äänestäjiään.
Vanhasen pääministerin pallilta ja Kaikkonen tuon säätiön pallilta!
Lauantaina nousi esiin, että Raha-automaattiyhdistykseltä rahoitusta saava, keskustataustainen Nuorisosäätiö tuki pääministeri Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa 23 000 eurolla.
Nuorisosäätiön nettisivuilta käy ilmi, että tarkoitus on asuntorakentaminen ja asuntojen rakentaminen nuorille. Vanhanen toimi Nuorisosäätiön puheenjohtajana vuosina 1998-2003 ja tätä ennen varapuheenjohtajana vuosina 1981-1997.
---
Erittäin raskauttavaa on se, että Matti Vanhanen on itse toiminut Nuorisosäätiön puheenjohtajana vuosina 1998-2003 ja sitä varapuheenjohtajana vuodesta 1981 alkaen. Vanhanen on näin ollen tiennyt säätiön tarkoituksen ja sen, että vaalitukirahoitukset ovat laittomia. Kaikkosen vaalituki on myös erittäin erikinen kun tiedetään, että on itse ollut Nuorisosäätiön hallinnossa mukana ja näin ollen myöntänyt itselleen vaalirahaa.
Kyllä laittomuudet pitäisi vähintäänkin korjata palauttamalla Nuorisosäätiölle sille kuuvat rahat nuorten asuntorakentamiseen. Se, että Keskustapuolueen vaalirahoitetut ovat olleet Nuorisosäätiön päättäjiä ei tee heistä syyntakeettomia.
noin mene kuiteskaan oikeassa elämässä.
Että kaikesta edelläkin esitetystä huolimatta joku lahnanen voi kuitako koko keissin sanomalla vaikkapa, etten tiennyt ja sitä en siedä, että minua sanotaan valehtelijaksi?
Niinkö se oikeassa elämässä menee?
RAY:n demaritätiä?
Kuunteleppa tänään illemmalla tarkalla korvalla. Niin se menee...
En kuitenkaan muista enää huomenna, mitä olen kuullut.
Lahnasen tauti tarttuu?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/72006-kaikkonen-ja-vanhanen-tilille-kohusaatioista
Ja tässä varsinainen käsien levittelijä, ihan itsensä näköisenä Matti Tanelina.
Poikana, jonka hänen isänsä kai kuvitteli Kekkosen reinkarnaatioksi.
http://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/suurennettu/kuvat/3I3X7434.jpg
Saanko imeä sinun munaa???
Nytkö olet demaritätejä alkanut uskomaan?
Minä sanon demaritätien puheisiin aina näin; "typerä ehdotus".
Sitten heilutan käsiäni, sätkin ja kieriskelen lattialla hulluna hohottaen sekä piereskelen saavuttaen lopulta nirvanan, jossa olen jo kolmannella kaudellani pääministerinä.
vajaaälyinen ystävämme. Lampaanpanija jumalan armosta ja naapurin fermerin kiusaksi.
Sinulla tuskin muita ystäviä onkaan kuin vajaaälyisiä.
Ja kannattamasi keskustapuolueen puheenjohtajakin samaa lajia, vaikka tuskin ystäväsi.
Mutta hankkiudu ihmeessä hänen seuraansa, viihdytte varmasti keskenänne.
Lueppa verolaista mikä on laillista ja mikä ei.
Säätiökin saa vähentää verotuksessa antaman yleishyödyllisen lahjoituksen. Tuo osoittaa että yleishyödylliseen tarkoitukseen lahjoitettu raha ei ole laitonta ja sääntöjen vastaisat.
Ainoa "laki" joka nyt sanelee on Demari RAY:n johdossa. Eli MÖnkäre.
Syyt noihin lausuntoihin on poliittiset, ei laikiin perustuvia.
tulkittavissa jotenkin yleihyödylliseksi teoksi? Jos annetaan rahaa jollekin sellaiselle joka on taloudellisessa ahdingossa niin sitä voi (ehkä) pitää yleishyödyllisenä vaikka saaja onkin yksityishenkilö. Sellaisesta ei Vanhasen tukemisessa ole kyse.
Mitä säätiö voi tehdä on kirjattu säätiön perustamisasiakirjaan, säätiötä ei voida edes perustaa, mikäli säätiön tarkoituksena on liiketoiminnan harjoittaminen tai jos säätiön pääasiallisena tarkoituksena ilmeisesti on välittömän taloudellisen edun hankkiminen säätiön perustajalle tai toimihenkilölle. Liiketoimintaa voidaan siis harjoittaa sitäkin, ainoastaan silloin jos toiminta on laskettavissa yleishyödylliseksi ja tuotto käytetään myös perustoimintaan.
Jos säätiö on perustettu poliittisen toiminnan tukemiseen ja perustamislupa on saatu, silloin rahaa voidaan tietenkin tähän toimintaan käyttää. Asuntotuotantoon ja vuokra-asumisen tukemiseen tarkoitettu säätiö on harvoin perustettu Keskustapolitiikkojen tukemiseen, tuskin tämän muotoista säätiötä olisi voitu edes perustaa.
Lait koskevat myös Keskustapuolueen poliitikkoja, Kaikkonen havaitsi tämän tänään, se on positiivista kehitystä. Jännä on nähdä, kuinka Vanhanen preferoi itsensä suhteessa Suomen lakiin.
yleishyödyllistä toimintaa. Sitä ei mikään muuta miksikään.
Se on kirjoitettu elinkeinoverolakiinkin.
Jos se ei olisi sitä ei kukaan saisi edes kerätä varotonta vaalirahaa, vaan rahasta pitäisi maksaa lähdevero riippimatta siitä tuleeko tuikiyhdistyksen kautta tai henkilökohtaisesti.
On se kumma että politikka sekoittaa aikuisten ihmisten ajukopan noin pahasti että määritteetkin menevät sekaisin.
Sinun tulkintasi mukaan myös AY-liileidenkin tukikin olisi laitonta verottomana.
kerran linkkiä siihen l'äkiin jota referoitte. Voisitko sinä laittaa sen lain tänne näkyviin. Tai edes linkiin siihen. Tutkittaisi sitten yhdessä mitä se laki sanoo.
Säätiökin saa yleishyödyllisistä lahjoituksista verovähennyksen. Se tarkoittaa sitä että koska verottajakin sen hyväksyy, se on myös laillista. muuten verolaissa ei olisi verovähennysoikeutta.
totuuden puhumisen velvoite?
Finlex on varsin hyvä lakikirja, se on helposti löydettävissä ja ajan tasalla se on aina. Tutki rauhassa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1930/19300109
eikö ole hienoa kun pääministeri ja hänen kollegionsa neuvottelee talousrikollisten kanssa vaalituesta.
Se ei kato se verolaki ole ainut laki Suomessa.
Kannattaisi ehkä tutustua paremmin lakikirjaan.
Ay-tuet lyö kaikki laudalta. Perkeleen törkeää.
joka muussa maassa, missä on demokratia, ollaan sen verran lojaaleja puolueelle, että ei roikkumalla kaadeta koko puoluetta!
Vanhanen! Helvetti!
.
sillä että johdossa on muutama KEPU!lainen
Lahna yrittää taas johtaa äänestäjiä harhaan
.
AHNEUS EI TUNNE MITÄÄN RAJAA:KAIKKONEN JA VANHANEN:VALTAKUNNAN OIKEUTEEN .PALKAT POIS HETI:
On tuo naurettavaa,!
Jos minä annan rahaa yrityksestäni ja jos sen jälkeen virannomaiset toteavat että minun ei olisi saanut antaa sitä rahaa, niin onko rahan vastaanottaja vai minä vastuussa siitä rahasta?
Tuskin oikeus tuomitsisi rahan vastaanottajaa siitä. Tuomio tulisi minulle.
Onko polittiikka noin lapsellista hommaa että siinä tuollainen perusasia kuin oikeudellinen vastuu hämärtyy?
Lopettakaa aikuiset ihmiset tuollainen tyhjä höpöttäminen!
Rahan vastaanottaja voi myös joutua oikeudelliseen vastuuseen saamastaan rahasta, vaikkei hän edes tietäisi rahaa annetun laittomasti. Tämä toteutuu esim. nyt sillä tavoin, että Nova-yhtiöiden konkurssipesät hakevat takaisinsaantia, elleivät saajat palauta saamiaan rahoja vapaaehtoisesti. Puolueet ovat alkaneet tehdäkin jo päätöksiä rahan palauttamisesta vapaaehtoisesti. Jos saaja on toiminut yhteisymmärräyksessä antajan kanssa siten, että on edesauttanut esim. vellaisen rikosta, saaja voi joutua vastuuseen myös rikoksen avustamisesta tai siihen yllyttämisestä.
Poliitikoilla on tietysti yleisempi poliittinen vastuu oikeudellisen vastuun rinnalla. Matti Vanhanen on väistänyt tätä vastuuta kosekvia kysymyksiä vedoten siihen, että odottaa viranomaisselvityksiä. Vanhasella ei siis ole asiasta omaa mielipidettä tai sen esittäminen ei kestä päivänvaloa.
takaisin tarkoita että on laitonta.
Konkurssihallisto haluaisi rahat takaisin, mutta laki siinä tuskin on takana. Voihan ne yrittää, ja varmaan saakin heikkohermoisimmilsta. Oikeus viimekädessä ratkaisee. Ja niin kauan kuin oikeuden päätös puuttuu kukaan ei voi sanoa että on ollut laitonta ottaa sitä rahaa vastaan.
Yritys vastaa tekosistaan. Mikäli johtavassa asemassa olevat ovat tehneet virheitä He ovat vastuussa ja konkurssipesä velkoo heiltä. Näin se laki sanoo.
Olishan se helppo olla yrittäjä kun jakaisi vain rahat pois ja sitten kun yritys menee konkurssiin niiin hallitus olisi vapaa ja ne maksaisivat jotka rahat on saanut.
Nurinkuriseksi menee tuo oikeudentunto ja laintulkinta kun kyseessä on politiikka. Se näkyy sokaisevan ihan aikuiset ihmiset.
Vanhanen on ollut jo puolitoista hallituskautta - siis yli 6 vuotta - päättämässä RAY:n avustusten jakamisesta nuorisosäätiölle, jota hän itse aiemmin puheenjohti. RAY:n avustukset ovat olleet aika suuria kaiken lisäksi, jotta rahaa riittäisi vaalikampanjoihinkin.
Olisi mukava tietää, mikä tässä pelissä on ollut puoluesihteerin rooli. Hänenhän on sanottu olevan vastuussa kaikesta keskustan varainhankinnasta ja vaalikampanjoiden vetämisestä.
Minusta alkaa näyttää siltä, että puoluesihteeri oli katalysaattorina siinä, miten Kevan raha junailtiin Novan kautta puoluesihteerin perustamalle kertakäyttöyhdistykselle. Ja nyt alkaa näyttää, että puoluesihteeri on junaillut senkin, miten Vanhanen junailee hallituksesta käsin RAY:n rahaa nuorisosäätiölle ja Kaikkonen jakaa sitä edelleen Vanhaselle ja muille kepun ehdokkaille kaikenlaisissa vaaleissa.
Paljastukset alkavat nyt olla jo sitä luokkaa, että päiden pitäisi pudota. Odotan Korhosen eroa tai erottamista, koska hän on tässä kaiken junailijana se varsinainen tekijä, vaikkei olekaan missään muussa poliittisessa luottamusasemassa kuin kepun puoluekokouksen valitsemana puoluesihteerinä keskellä kepun hämähäkinverkkoa.
-Jäbä
nyt Vanhasen vuoro!
Siteeraampa aluksi Hesarista uusimmat Vanhasen möläytykset: "Hyvä kysymys mitä tämän rahoituskeskustelun jälkeen jää jäljelle. Mitkä ovat HYVÄKSYTTÄVIÄ TAPOJA KERÄTÄ AVOIMEEN KANSANVALTAISEEN TOIMINTAAN TULOJA?" Ja kysymys kuuluu, että mitä ihmettä Vanhanen tarkoittaa tällä avoimella kansanvaltaisella toiminnalla? Eihän mies näytä ymmärtävän koko demokraattisen ja kansanvaltaisen yhteiskunnan käsitettä. LAAJAMITTAISESTA KORRUPTIOSTAHAN tässä koko rahoitussotkussa on kyse. KORRUPTIOSTA eli poliitikkojen tekemien päätösten ostamisesta, johon Vanhanen sekä useimmat kärkipoliitikot varsinkin Keskustassa ja Kokoomuksessa ovat korviaan myöten sotkeutuneet. Tämä POLIITIKKOJEN VOITELU on ollut MAANTAPA ja kaikki nyt paljastunut on vain PINTARAAPAISU JARKYTTÄVÄSTÄ TODELLISUUDESTA. Näyttää, että asioistamme ovat olleet päättämässä ALHAISIMMAT LIEROT ja AHNEIMMAT PYRKYRIT. Mielestäni ainut keino kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi hallituksen ja eduskunnan toimintaan olisi HALLITUKSEN JA KOKO EDUSKUNNAN EROAMINEN sekä UUSIEN REHELLISTEN VAALIEN JÄRJESTÄMINEN. Pitäisi varmaan ALKAA KERÄÄMÄÄN NIMIÄ ADRESSIIN tuon asian puolesta.
Puoleyt edukunnasta ja isompi osa hallituksesta on läpeensä mätiä. Uudet vaalit ja hallitus, niin päästään myös tästä mediamaksusta, jossa kansaneläkemummo joutuisi maksamaan saman kuin toimihenkiöpariskunta. Ei mene sekään jakeluun, että kaksi maksaa saman kuin yksi vaikka kaksi katsoo.
On tarpeen että vanhanen eroaa! tai eroitetaan!
Miksi
Meidän Matti pitää virastaan kiinni, kunnes isommat keskusta ja kokoomusketkut saavat tehtyä hänestä 100% syntipukin kaikkeen tähän sotkuun ja pelastavat oman selustansa
Rakas pääministerimme saa muutenkin suurimman lastin vaalirahasotkusta niskaansa.
Kynsin hampain jaksanee puhua paskaa pokkanaamalla, kunnes jokin kultainen kädenpuristus on valmiina.
Viekää se pois ennenkuin Vanhasen mätäpaise puhkeaa! Miten joku voi olla noin mätä sisältä?????
.
sataa jokainen päivä ääniä Soinin laariin
.
.
http://areena.yle.fi/video/440808
.
Aivan samaa kuin Nova kiinteistöjalostus eli rosvoaminen ja hintojen pumpaaminen ylös eli hämäräleikkien maksattaminen muilla, asuntojen ostajilla. Vanhanen oli hommassa mukana ja erotetaan maanantaina. Vanhasen pelit on pelattu.
riemukampanja sitten kuivahti kasaan.
On tässä maassa sentään näköjään joku tolkku vaikka välillä näytti maata ohjattavan kovimman huudon perusteella.
Jos se eroaa niin jää työttömäksi eikä saa mistään mitään työtä enää ikinä.
Sama kuin myöntäisi omat virheensä, johon sen muna ei kyllä riitä.
Presidentti etunenässä.
Jos Matti eroais niin sosialistit tois vanhan Paavo pullukan taas kehiin. Sehän oli jo enenkin niin sanottu öykkäri ja kai se on sellaisena pysynyt. Ei niillä ole muuta. Erkki T on hiillostettu sosialistien oppositioon. Jutta ei kelpaa kaikille sosialisteille ja kun se Bakmannikin siirrettiin syrjään, niin se on sillai nyt.
Mutta onhan ristittyjen Päivi Räsänen, se on kyllä fiksu nainen. Se oliskin ainoa mahdollinen uusi pääministeri oppositiosta.
Mutta Matti ei ole menettänyt eduskunnan enemmistön luottamusta. Ja se onkin sitten siinä. Lopetelkaa höpinät pikkuhiljaa.
sosialistit ja muut pikkueläjät.
Ehdottomasti erottava, jos on noin huonomuistinen niin ei voi pääministerinäjatkaa. Pitihän Anneli Jäätteenmäenkin erota,eikä saanut tukea edes omilta kepulaisiltaan. Miksi pitäisi tälläistä KetkuKepulaista suojella. On muitakin ei uskottavia Kepulaisia eduskunnassa. Seuraavissa vaaleissa ei äänestetä varmasti Kepua!!
Urpilainen selitti tietoja, joiden mukaan Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Kokkolan kaupunki ovat ostaneet Urpilaisen tukiyhdistykseltä vaalitauluja.
Vuonna 2007 Urpilainen oli Kokkolan valtuuston varapuheenjohtaja. Olisikohan koko media SDP:läisiä kun vain yhtä puoluetta riepotellaan.Uusin tieto , kun tuet kielletään yrityksiltä ja AY liikkeeltä häviäjiä ovat vasemmisto puolueet ja media.Rahat loppuvat molemmilta.Työläiset eivät kolehtia kerää ehdokkaille ja medialle raha ei taivaasta sada.Taitaa omaan nilkkaan kolahtaa kummankin asialla media haluaa rahaa takoa ja SDP valtaan millä hyvänsä.
Kokkolalaisena voin kyllä sanoa, että meidän kaupunginjohtajalla on valtuudet ostaa 700-1000€:lla taidetta kaupungilta omilta kansanedustaja ehdokkailta.
Nytkin niitä ei ostettu turhaa, koska kaikki kolme menivät läpi, siis Urpilainen,Kallis ja Puumala.
Aina oma kansanedustaja, oli hän mistä tahansa, on parempi kuin joku Vaasan tai Seinäjoen alueen kansanedustaja.
Vastaa lainauksen kanssa
miksi sama akka on hillittömästi närkästynyt, jos Vanhanen saa tukea samoin perustein?
Koska Vanhe ei ole Demari.
Demareita ja muita koskee eri lait.
Jos Demari tuomitaan syyllisenä korvauksiin niin se on väärin. Vähintään pääministerin pitäisi "sovitella" korvaussumma" "Kohtuulliseksi". Mieluummin vapauttaa kokonaan maksusta.
Kato se on Uffen perintöä.
Pääministerin asema vain vahvistuu sellaisesta. Mutta jos Keskustalaienen Pääministeri saa 20 000 vaalitukea, se on Maailman törkein rikos josta pitäisi tuomita eroamaan ja elinkatiseen vankeuteen.
Se kuinka asioissa "tuomitaan" riippuu ihan puolueesta. Toisille on salliitua mikä vain mutta Kekustalaiselle ei mikään.
mielestäni myös muiden vaalirahojaan pimittäneiden pitäisi erota. Miksi lehdistö päästää Sauli_Nova_VilppulaNiinistön niin vähällä?
radiossa, Pitäisikö nyt Pääministeri Vanhasen ottaa vastuu menneisyyden käytännöistä?
Jatkan kysymyksellä. Pitäisikö noiden käytänteiden rakentajat herätellä haudastaan vastaamaan teoistaa? Pitäikö heidät herättää elämään siksi sikaa että He ehtisivät ottaa poliittisen vastuun ja erota tehtävistään ja jatkaa sen jälkeen taas haudanlepoaan?
Tätähän se poliittisen vastuun kantaminen nykyisessä tilanteessa konkreettisesti tarkoittaisi.
Ei vanhanen ole tuota käytäntöä rakentanut. Se on rakennettu jo ennen kuin Vanhanen on syntynt. Miksi siis Vanhesen pitäisi ottaa yksin se "poliittinen vastuu"?
Pitäisikö eduskunnassa kansanedustajien alkaa ottamaan poliittista vastuuta ja alkaa erota? Olisi se hupaisaa kun Urpilainen ensimmäisenä ottaisi sen vastuun ja ilmoittaisi että en nauti kansalaisten luottamusta koska olen saanut vaalirahaa SAK:n jäsen järjestöiltä ja samalla veronmaksajilta. Voisi Urpilainen kantaa itse ensin sitä vastuuta ja puhua sitten vasta vatuunkannosta.
Ja hyttysiä ammutaan tykillä. Lynkkausmieliala on kohonnut joillakin yli äyräiden. Pää kuumenee, todellisuuden taju ja asioiden asettaminen oikeisiin mittasuhteisiin heikkenee. Sellaista on havaittavissa esim. joidenkin toimittajien kommenteissa. Menttaliteetti tai voisiko sanoa hysteria on leviämässä myös muihinkin Pääministerin eroa tai hallituksen kaatumista vaativiin ihmisiin. Rauhoittukaahan nyt! Tämä maa ei selviä lamasta sellaisella menttaliteetilla, vaan tarvitaan nyt yhteishenkeä. Vaalien järjestäminen olisi myös turhan kallista Lama-Suomelle.
Narsimia poteva tuskin!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuus
koska tälle on valta kaikki kaikessa!
Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole. Moraali ja eettiset arvot ovat jo tehneet ratkaisunsa. Erokirjat lähestyvät.
Vanhasen on Heti Erottava. Tämä on jo liian Härskiä Politiikkaa. Heti vain Eroat.
potkut leveälle perseelle. Heti.