Tiedonantaja ei näköjään ole enää pelkästään "punatulkkujen" päälehti, vaan se on myös lähtenyt mukaan kaiken maailman salaliittoteoriahörhöilyihin. Tiedonantajassa 11.9.2009 julkaistiin "mielenkiintoinen" artikkeli 9/11:een ja Afganistaniin liittyvistä "myyteistä". Artikkelissa väitetään mm., että "virallinen versio syyskuun 11. päivän eli, kuten se USA:ssa merkitään, 9/11 terrori-iskuista on joutunut yhä ahtaammalle, ja vaatimusliike puolueettomasta selvityksestä voimistuu". Se, että jokin lapsellinen asia saa kannatusta ja suosiota joidenkin kriittiseen ajatteluun kykenemättömiltä hörhöiltä, ei tarkoita sitä, että tämä asia muuttuisi todeksi. Suurin osa asiantuntijoista - kuten fyysikoista, rakennusinsinööreistä yms. - pitävät salaliittoteoreetikkojen väitteitä mm. räjäytyspurusta ja termiittireaktiosta täytenä huuhaana. Näitä 9/11:stä koskevia salaliittoteorioita levitellään netissä mm. fiktiivisten Loose Change ja Zeitgeist (satu)dokumenttien avulla, jotka nämä puupäät sitten ottavat ihan vakavissaan. Lisäksi muutamat sensaatiohakuiset hörhöt, kuten David Griffin ja Alex Jones ovat aktiivisesti julkaisseet kaiken maailman älyttömiä salaliittoteorioita asiaan liittyen sellaisella intensiteetillä, että heikoimpia ihan hirvittää. Ja puhumattakaan niistä lukuisista koulupoikien "jännittävistä" 9/11-salaliittoteoriasivustoista, joissa viljellään paskaa siihen tahtiin, että kukaan järkevä ei tahdo pysyä perässä. Vastavoimaksi nettiin on ilmestynyt kuitenkin lukuisia dokumentteja ja debunkkaussivustoja, joissa kumotaan näiden mielisairaiden hörhöjen viljelemiä valheita. Näistä merkittävimpiä on mm. www.debunking911.com.
Artikkelin toisen väitteen mukaan "kannattaa muistaa, että al-Qaidana tunnetuksi tullut verkosto oli CIA:n ja sen pakistanilaisen sisarjärjestön ISI:n perustama, rahoittama ja kouluttama". Tässä tuli kyllä taas aivan naurettavaa paskaa. Al-Qaida perustettiin Pakistanissa Egyptian Islamic Jihad:n, Abdullah Azzamin ja Osama Bin Ladenin toimesta joidenkin lähteiden mukaisesti vuonna 1988. Ei ole olemassa mitään todisteita, että esim. CIA:lla olisi jotain tekemistä Al-Qaidan perustamisen kanssa. 80-luvulla USA rahoitti ja aseisti mujahideeneja, ei Al-Qaidaa, heidän taistellessa neuvostomiehittäjiä vastaan Afganistanissa tämän kyseisessä artikkelissakin mainitun Pakistanilaisen ISI:n kautta. On olemassa joitain väitteitä, että osa USA:n antamasta avusta olisi epäsuorasti päätynyt mm. Osama Bin Ladenille ja Al-Qaidalle, jotka silloin taistelivat muiden separatistien kanssa mujahideenien rinnalla Neukkulaa vastaan. Tämä on kylläkin erittäin kyseenalainen väite, sillä Bin Laden oli jo 80-luvulla erittäin vahvasti antiamerikkalainen vihanlietsoja ja hänellä oli omastakin takaa niin valtava omaisuus, ettei millekään rahoitukselle ollut mitään käytännön tarvetta. Itse asiassa saatavilla olevien tietojen mukaisesti Bin Laden pyrki torjumaan kaiken mahdollisen avun sinä aikana, koska hän luottamussyistä halusi nimenomaan itse aseistaa ja organisoida taistelijoitaan. Vuonna 1996 Robert Fiskin haastattelussa Bin Laden sanoi suoraan, että "henkilökohtaisesti minä tai kukaan tovereistani emme nähneet mitään todisteita amerikkalaisten avusta". Väite, jonka mukaan Al-Qaida (ja Osama Bin Laden) olisi toiminut CIA:n palkkalistoilla perustamishetkellä ja myöhemmin, on niin täyttä puppua kuin vain olla ja voi. Tälle salaliittoteorialle ei ole olemassa mitään konkreettisia todisteita - ellei sitten koulupoikien jännittävien salaliittoteoriasivustojen yligroteskeja väittämiä lasketa uskottaviksi todisteiksi.
Kolmas mielipuolinen väite kuuluu näin: "USA:lla oli läheiset suhteet myös Talebaniin, kunnes erimielisyys öljyputkireiteistä kylmensi välit". Tämä(kin) on täysin valheellinen väite, jonka kehitti Michael Moore Fahrenheit9/11-propagandadokumentissaan. Tämäkin perätön väite on kumottu jo niin monesti, etten tajua, miten se voi vielä elää niin vahvana tietyissä piireissä. Esimerkiksi Michael Mooren valheita seuraavassa sivustossa, moorewatch.com:ssa, on erittäin hyvin analysoitu artikkeli, "Taliban Pipe Dream", jossa kumotaan yksityiskohtaisesti kaikki tämän fiktiivisen teorian ympärillä pyörivät valheelliset väittämät. En jaksa nyt ruveta referoimaan tähän koko artikkelia, joten kaikki, jotka haluavat lukea sen, voivat suunnistaa kyseiselle sivulle.
Neljännen valheen mukaan ”sittemmin tiettävästi kuollut Osama bin Laden muuten oli 11. syyskuuta pakistanilaisessa sotilassairaalassa dialyysikoneeseen kytkettynä munuaispotilaana USA:n tieten ja seurannassa”. En enää tiedä, kuinka tyhmä pitää olla, jos tuon nielee täytenä totuutena. Maailmalla liikkuu aina tietyin väliajoin huhuja Ladenin kuolemasta, mutta ominaista näille huhuille on se, että millekään ei ole olemassa minkään näköisiä todisteita. Esimerkiksi terrorismin asiantuntijan ja toimittajan, Rohan Gunaratnanin, mukaan maaliskuussa 2009 kiinniotetut Al-Qaida-johtajat varmensivat, että Osama Bin Laden piileskelee Chitran alueella Pakistanissa. Väitteet siitä, että USA tieten tahtoen piilottelisi Osamaa, perustuu juuri näihin koulupoikien salaliittoteoriasivustojen antamiin mielisairaisiin lausuntoihin. Jokaisen tervejärkisen pitäisi tajuta, ettei näillä väitteillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kuinkahan moni kommari kehtaa tulla puolustelemaan näitä typeriä salaliittoteorioita... nähdäänpä ainakin tässä samalla palstan salkkaripitoisuus...