Suomen historian suurin poliittisen vaalirahan skandaali ei tule loppumaan.
Ennen kuin koko 2000-luvun vaalirahoitus on avattu. Niin puolueiden kuin ehdokkaiden osalta.
Avoimen vaalirahoituksen ABC – laintulkinta on saanut viime kuukausien uusissa vaalirahoituksen paljastuksissa lisää kohdat D ja E.
A.
Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta 414/2000 oli voimassa kaikkia valtakuntamme vaaleja koskevana 30.4.2009 asti.
B.
Laki (414/2000) sallii antamaan alkuperäiset lahjoittajan nimitiedot kaikista rahoittajatahoista, vaikka rahoja on siirretty kampanjaa varten perustetun yhdistyksen tai mahdollisten välikäsiyhdistysten kautta.
C.
Lain (414/2000) avoimet sanamuodot antavat täydet mahdollisuudet takautuvalle selvittelylle.
Koski sitten tuo rahan tai vastikkeellisen rahasuorituksen antaminen etujärjestöä, yhdistystä, säätiötä ja/tai yritystä. Nimikkeenä esimerkiksi seminaarilippu, taidehankinta, golf-tapahtuma tai vastaava.
Laki (414/2000) sallii ko. nimitietojen antamisen takautuvasti ilman keinotekoiseksi luotuja eurorajoja.
D.
Laki (414/2000) sallii myös kaikkien mainoskuluja tai muita vastaavia vaalikampanjaan kuuluvien kulujen maksamista ”sponsoroineiden” yritysten, etujärjestöjen, yhdistysten ja/tai säätiöiden nimeämisen.
E.
Lain (414/2000) mukaan vaalirahailmoitukset pitää päivittää ajan tasalle oikeusministeriöön, jonka jälkeen ne ovat myös internetin kautta avoimesti kaikkien saatavilla.
Takautuvaan selvittelyyn voidaan siten ottaa kaikki 2000-luvun vaalit, jotka on pidetty ennen 30.4.2009. Kuten presidentinvaalit, EU-vaalit, eduskuntavaalit ja kunnallisvaalit.
Tämä avoimen vaalirahoituksen ABCDE – tietopaketti on vapaasti kaikkien asiasta kiinnostuneiden levitettävissä ja hyödynnettävissä.
"Rehellinen peli. Rauhallisempi mieli!"
Avoimen vaalirahoituksen ABCDE
7
578
Vastaukset
- Lautamies Nuorinen
Tarastin työryhmän panos jää suutariksi, jos tuota koko 2000-luvun vaalirahoitusta ei saada avoimeen tietouteen.
Ääntä käyttämään rohkeasti vaalien välilläkin!
Tälläinen kaikille avoin ryhmä toimii Facebookissa:
http://www.facebook.com/group.php?gid=138876812178
Kirjoittaminen vaatii tietääkseni kirjaantumisen, mutta lukemaan pääsee vapaasti.- Whisper In The Night
Tarastin työryhmässä olleen SDP:n edustajan Eero Heinäluoman kokonaisbudjetti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa oli hänen 21.5.2007 päivätyn ilmoituksensa mukaan 84 720 euroa.
5000 euroa oli oma rahoitusosuus.
Sitten tarkempi vilkaisu Eero Heinäluoman vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukseen ja siitä parit poiminnat:
1. Tuki yrityksiltä seminaarimyyntitulo 30 930 euroa
2. Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta
* seminaarimyyntitulo 22 230 euroa
* materiaalimyynti 13 010 euroa
Eli avaamatonta vaalirahaa 55 000 euroa organisaatiomuotoisilta toimijoilta, joilla ei ole edes äänioikeutta vaaleissa! - Lissee
Whisper In The Night kirjoitti:
Tarastin työryhmässä olleen SDP:n edustajan Eero Heinäluoman kokonaisbudjetti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa oli hänen 21.5.2007 päivätyn ilmoituksensa mukaan 84 720 euroa.
5000 euroa oli oma rahoitusosuus.
Sitten tarkempi vilkaisu Eero Heinäluoman vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukseen ja siitä parit poiminnat:
1. Tuki yrityksiltä seminaarimyyntitulo 30 930 euroa
2. Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta
* seminaarimyyntitulo 22 230 euroa
* materiaalimyynti 13 010 euroa
Eli avaamatonta vaalirahaa 55 000 euroa organisaatiomuotoisilta toimijoilta, joilla ei ole edes äänioikeutta vaaleissa!En usko pelkästään sd-puolueen edustajilta löytyy avaamattomia vaalirahajuttuja. Sen takia on kuitenkin hyvä, että niitä nousee esiin avoimesti arvioitavaksi.
Tässä liikkeellä oleva tuore juttu.
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen puhui Toivon Siemen-nimisessä mielenosoituksessa torstaina 15.10.2009. Hänen puheensa eduskuntalon portailla pidettynä löytyy ansiokkaasti taltioituna YouTube-kanavalta.
Kimmo Kiljusen puhe mielenosoituksessa 15.10.2009 - kesto 3,58
http://www.youtube.com/watch?v=lDFRgP23heQ
Puheen tekee historialliseksi, kun verrataan sen sisältöä kansanedustaja Kimmo Kiljusen ilmoituksiin omasta vaalirahoituksestaan vuoden 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa. Mielestäni ei vaikuta niin avoimelta kuin hän antaa puheessaan ymmärtää....
Kiljusen vuoden 2003 vaalirahoitusilmoitus - suora linkki > Tiedosto avautuu PDF_muodossa:
http://www.vaalit.fi/uploads/9qu5ozpd0bayix.pdf
tai kaikki vuoden 2003 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset - http://www.vaalit.fi/18880.htm
Kiljusen vuoden 2007 vaalirahoitusilmoitus - suora linkki > Tiedosto avautuu PDF_muodossa:
http://www.vaalit.fi/uploads/mgmferuxqga4pr8.pdf
tai kaikki vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset - http://www.vaalit.fi/38746.htm
- S.O.S.
Torstaina 22.10 klo 18.00 järjestetään Eduskuntatalon edustalla kynttilämielenilmaus.
Mielenosoittajat peräänkuuluttavat kansanedustajien moraalia ja vaativat uusia eduskuntavaaleja. Tapahtuman ohjelmassa on kynttilöiden laskeminen Eduskuntatalon portaille.
Osallistujat voivat tuoda mukanaan myös muuta hautajaisrekvisiittaa, esim. hautakiven, seppeleen. Tapahtuma ei edusta mitään poliittista puoluetta tai järjestöä.
Lisätiedot tapahtumasta löytyvät osoitteesta:
http://vivalarevolution09.wikispaces.com/Etusivu
- kts. myös Discussion (Keskustelu) välilehden takaa löytyvä tietous.
tai
Facebookissa - http://www.facebook.com/event.php?eid=150885230887- tate
Hitaasti avautuvat vaalirahoitusten salaisuudet. Kohta viisi (5) mennyt. Vaan tämä dokkari saattaa avata taas julkisen keskustelun portit. Ainakin toreilla ja turuilla sekä sosiaalisen median alueilla:
"Arto Merisalo osti vaikutusvaltaa, mutta joutui vankilaan. Arvo Tuominen teki siitä elokuvan. TV1 ma 25.8. klo 21.30
Arto Merisalo on kohuttu suomalainen liikemies, joka on saanut useita tuomioita talousrikoksista ja runsaasti julkisuutta sekaannuttuaan vaalirahoituskohuun, jossa hänen johtamansa yhtiöt antoivat merkittäviä lahjoituksia poliitikoille.
Merisalo oli mukana perustamassa KMS - Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:tä joka rahoitti vuoden 2007 vaaleissa valitun eduskunnan jäsenistä joka neljättä ja oli vaikuttamassa jopa ministerivalintoihin."
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/08/20/dokumenttiprojekti-vaalirahoittaja
- vaan kenen markkinat sotkettiin ja päättäjät ostettiin oman agendan ajamiseen.
- Anonyymi
Suomalainen aiotko äänestää presidentin vaaleissa II kierroksella. Tässä krittisimmät infot lue ja viisastu
EHDOKAS STUBB
Ehdokas Stubb on maksanut “satu-selittely” mainoksistaan tv:ssä ja lehdissä mutta verkko on oikaissut saman tien alas miehen haihattelut.
Mies ei ole pyrkimässä suomen presidentiksi hoitaakseen presidentin virkaa ja suomea. Hän on ostamassa suomen presidentin tittelin toteuttaakseen pimeää puoltaan. Ajaen suomea perikatoon.
Ensimmäinen kierros meni Stubbin manipulaatiolla, mutta tämän päivän verkon aikakaudessa on epätodennäköistä että toistuisi II kierroksella jolloin suomalaisilla toivotaan olevan järki mukana.
Stubb on ollut poissa Suomen päivittäisestä politiikasta jo ainakin 7 vuotta Mies jonka ainoa resurssi on vääristely. Median vääristävän voiman hyväksi käyttäminen, hän on pelkkä patologinen valehtelija.
Jopa istuva presidenttikin on varoittanut Alexander Stubbista.
Stubb kertoo olevansa tohtori vaikka hänellä ei ole edes virallista tohtorin pätevyyttä, hänellä on pelkkä englantilaisesta kansanopistosta ostettu tohtorinhattu.
Stubbilla ei ole virallisen koulujärjestelmän mukaista yliopistollista maisteria, vaan yksivuotinen Master ulkomailta. Sekin tapahtui ostamalla.
Stubbilla on heikko yleissivistys ei todellakaan ole yllätys tai häpeä että Stubbilla on ylioppilastodistuksessa reaali hylätty i ja lyhyt matikka a.
Presidentiltä edellytetään hyvää laskupäätä sellaista ei Stubbilla ole
Stubb kertoo olevansa perillä maanpuolustuksesta vaikka omakin varusmiespalvelus tuli reisille kahdeksan kuukauden jälkeen miehen paineensietokyky petti. Kouraan jäi pelkät korpin natsat.
Armeijassa miehellä olisi ollut tilaisuus myöntää kerrankin elämässään että on rehellinen tunnustamalla homoutensa, rehellisyyteen miehen kantti ei riittänyt edes intissä. Homoutensa Stubb myönsikin vasta (pakon sanelemana) poliittisen uransa alkuvaiheissa.
Luonnollista. politiikka on laji missä luurangot kolisevat nopeasti kaapissa ellei niitä itse käsittele ja tuo esille.
Milloin Stubb on maksanut viimeeksi veroja suomeen miettikääs sitä? Lakiin täytyisi saada lisäys että presidenttiehdokkaan täytyy näyttää virallinen todistus edellisvuoden Suomeen maksetuista veroista sekä se että presidentin puolison täytyy osata edes välttävästi Suomen kieli.
Stubbin puoliso ei hallitse edes välttävän tason Suomen kieltä ilman tekoäly translaattoria
Kunniaton mies Stubb on pyhittänyt elämänsä heikkojen sortamiseen ja itsensä korostamiseen. Kouluikäisenä hänellä oli pakkomielle pahoinpidellä ja syrjiä vammautunutta sokeaa koulukaveriaan.
Tänään Stubb on aikuinen vai onko?
“ei koira karvoistaan eroon pääse” sananlaskua siteeraten Suomi ja suomalaiset olisivat nyt hänen sairaiden tuhoisien pakkomielteidensä kohde.
“Alexander Stubb on kuin liian aikaisin pöydässä oleva lapsi, joka on saanut maistaa viiniä ja luulee olevansa aikuinen. Hän on itsevarma ja ylimielinen, mutta hänellä ei ole kokemusta tai osaamista, joiden varaan hän voisi luottaa.
Stubb on epäonnistunut kaikessa, mihin hän on tarttunut. Hänen pääministerikautensa oli katastrofi, ja hän joutui eroamaan ennenaikaisesti. Hän ei ole myöskään onnistunut yrittäjinä, vaan hän on menettänyt rahaa sijoituksissaan. “
Suomen kohtalo olisi uhattuna välittömästi jos Stubb valittaisiin vahingossa presidentiksi.
Stubbin tunnevammaisuus, seksuaalisuuteen liittyvät mutkat, henkisten ongelmien paljastuminen varusmiespalveluksessa. suomalaisten halveksiminen sekä täydellinen tietämättömyys suomen päivittäisestä poliitikasta.
Toivottavasti tämä avaa kaikkien silmät. Stubbin kaikkien rikosten valottaminen saattaisi olla tämänkin aiheen kirsikka kakkuun.
Suomalaiset lukekaa ajatuksella tämä kirjoitus - Anonyymi
Suomalaiset käyttäkää järkeä ja lukekaa tämä kirjoitus
Konkreettisuus 2024 on Suomen presidentinvaaleissa avainsana.
Jos ajatellaan kaikessa rauhassa ja katsotaan yksityiskohtia, siis kuka on Suomea ajatellen se paras ehdokas näissä vaaleissa, se on:
EHDOKAS HAAVISTO (1)
Pekka Haaviston konkreettinen meriittilista.
- Akateemisen tasapainoisen kodin kasvatti
- Yleissivistynyt ylioppilas
- henkinen tasapaino
- ansioitunut toiminta kansainvälisissä tehtävissä
- Suomen ulkoministeri 2019–2023
- Kehitys ja omistajaohjausministeri 2013–2014
- Kansainvälinen ETMU tunnustuspalkinto 2015
- Suomen leijona suurristi 2022 kunniamerkki
- Sotilasansiomitali 2008
- Kunnialegioonan ritarimerkki (Ranska) 2019
Käytännön karkeistettuna. Pekka Haavisto on järkevin valinta Suomen presidentiksi 2024. Miksi:
Suomen presidentiltä odotetaan diplomaattisuutta sekä rauhanoloista suhtautumista asioihin. Maailma on muuttunut ja Suomen on osattava vastata muuttuviin tilanteisiin.
Pekka Haavisto täyttää kaikki vaatimukset viran hoitamisessa. Hän on henkisiltä ominaisuuksilta se parempi vaihtoehto ehdokkaista. Hän maksaa veronsa suomeen ja on osoittautunut nuhteettomaksi suomen kansalaiseksi. Ikä on pelkkiä numeroita mutta on vahva näyttö kokemuksesta ja tietotaidosta.
Huomioitavaa lisäksi seksuaalinen suuntautuminen ei ole este eikä häpeä presidentin viran hoitamisessa. Maailmalla on runsaasti esimerkkejä esim Latvia kuinka miespari hoitaa tehtäviään vallan kahvassa erittäin loistavasti ja vielä paremmin. Pekka Haavisto on ainakin ollut rehellinen päinvastoin kuin vastaehdokas.
Äänet siis Pekka Haavistolle !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229