Kepun Antti Kaikkonen on antanut konkrettisen näytön siitä, miten poliitikko suhtautuu asiaan nimeltå vastuunkanto.
Kaikkonen on riemusta kiljuen astunut julkisuuteen ja kansikuviin, kun on ollut kysymys vaomosta, huonosta tanssitaidosta, lapsettomuudesta - eli kaikesta siitä, mikä ei mitenkään liity kansanedustajan tehtäviin.
Mutta nyt kun media odottaa kommenttia Nuorisosäätiön pj. Kaikkoselta kommenttia tehdyistä päätöksistä ja rahan jakamisesta Vanhasen lisäksi itselle, niin nyt sitten Kaikkonen ei enää haluakaan julkisuutta.
Kaikkonen ei pysty - tyypilliseen suomalaiseen tapaan - kantamaan vastuuta.
Ja julkisuuteen Kaikkonen suhtautuu kuten kaikki muutkin poliitikot. Yksityisasiat ja muu aisaan kuulumaton hömppäjulkisuus pitää mukavasti naamaa esillä. Mutta kun asia menee totiseksi ja koskee kansanedustajan tekemisiä, niin silloin kieltäydytään kommentoimasta.
Kyllä Kaikkosella on moraalinen velvollisuus kommentoida asiaa. Vaikenemalla Kaikkonen vain pahentaa omaa tilannettaan.
Vai olisiko jo mietinnässä menetetyn maieen "korjaava juttu" naistenlehteen - vaimo mukaan kuviin ja sisältö kaikkea muta kuin politiikkaa.
Tähän on tultu. Tanssiohjelmaan kansanedustajat jonottavat, mutta kun oikeassa asiassa kysytään kommenttia, niin kieltäydytään.
Kaikkonen on äärettömän röyhkeä äänestäjiä kohtaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ja tietenkin tuomiot ja oikeuteen.vanhanen myös.ja monta muuta.valehtelua.petosta.kansan hyväksi käyttöä.MINUA EI NAURATA NÄMÄ KONNIEN TOUHUT:vanhukset makaa pas''oissaan.ovat syöttämättä,eivät pääse ulos.velaksi yhteis kunnan piikkiin ratsastavat.kun kaikki rahat on mennyt huitsin devadaan.kun ei olla osattu oikein hoitaa kansan taloutta,eikä haluttu.voiko kaikki eduskunnassa olla noin tolloja...kyllä optio konnille löytyy miljoonat.johtajille ero rahat..joita eivät varmasti ansaitse..helvetin isot eläkkeet vielä siitä hyvästä kun ovat kusettaneet ihmisiä kaikilla mahdollisilla kotkotuksilla.NYT MENEE JO NIIN LUJAA:TULEVA NUORISO MAKSAA VÄIDEN KONIEN KULUJA VEROINA: :?????????.rahat vie politiikot..joiden tulis toimia päin vastoin.järjestää ja valmistella nuorillekin tulevaisuutta.NÄMÄ HURJAT OTTAVAT ETUKÄTEEN:
kuinka paljon vaaliehdokkaat tarvivat rahaa, mihin se tuhlataan? Maksaako muutamat kuvat ja postikortit, kahvitarjoilut ym. näin paljon, että rahaa kerätään ja rikollisestikin otetaan jo säätiöiltäkin?
- Säätiöissä ja ry:issä johtajat ja talouspäälliköt porskuttavat ihan mukavasti hyvillä palkoillaan ja oikeat työt teetetään työllisyystukia saavilla työttömillä tai talkoilla. Olisi aika vähän penkoa näitä yleishyödyllisiä, voittoja tuottamattomia yhdistyksiä ja mitä ne sisällään pitävätkään ja ketkä niissä veronmaksajien rahoilla tekevät "lähimmäisrakkauden" nimissä hommia ja kuinka upea elintaso aukeakaan hyvien puhelahjojen ja esiintymiskelpoisuudella varustetuille henkilöille tai mukavana lisätienestinä toimitaan näissä päätyön ohella.
Vuokrataso Suomessa on manhattan-pariisi-rooma -tasoa, ei ainoastaan asukkaat maksa jumalattomia vuokria asunnostaan (pakotettuja hakemaan asumistukea KELA:lta = verorahojen siirtoa omistavan yhteiskuntaluokan tileille) vaan myös pienyrittäjien tulot menevät vuokrakiinteistön omistajien taskuihin. Esim. vuokratuolilla kampaajan, hoitoalan työtä tekevien tulot menevät vuokraan, joten ei kannata yrittää tai tapat itsesi tekemällä tolkuttomia tuntimääriä työtä.
Tämä riisto ei päättäjiämme kiinnosta.
No, korppi ei korpin silmää noki, jotta annetaan vuokrien jatkaa kohtuutonta nousuaan kuten pikavippien antajiinkaan ei ole kohdistettu minkäänlaisia toimenpiteitä. Nuoret ovat suomalaisen kohtuuttoman oikeistopolitiikan uhreja ja samanlaista politiikkaa johtivat demarit. Heitä voisikin kutsua kokoomuksen oikeistoöykkäreiden jaokseksi.
Röyhkeydellä ja korkean koulutuksen tuomalla kovakiskoisuudella armaassa suloSuomessamme pärjää, lait ovat tyhmiä, köyhiä ja kouluttamattomia varten, siltä nykymenossa vaikuttaa.
se joka ei itse osallistu yhteisten asioitten hoitoon, arvostelee vain muita, on yksi yhteikunnan raukkamaisimmista, räksyttäjistä.
Juupa juu, onhan näitä yhteiskunnan asioiden hoitotöihin hakijoita pilvinpimein, harvat valitaan, toiset jäävät räksyttämään rannalle. Julkisvarojen kirstusta mukavasti löytyy varaa maksella suurituloisille pikkuisia korvauksia, joista herra Vanhanenkaan ole mitenkään perillä, että mistä näitä kymppitonneja oikein satelee??
Mitä enemmän julkisilla varoilla palkattujen virkaihmisten tekemisiä pengotaan ja tutkitaan, sitä parempi. Ei ole kateutta vaan pyrkimystä rehellisyyteen. Kurjuutta ja köyhyyttä, juoppoutta, sairautta, mielenvikaisuutta yhteiskunnastamme löytyy ja paljon. Julkisia varoja tarvitaan näiden ihmisten ja perheiden elämän parantamiseen, ei rikkaiden virkailijoiden lahjoituksiin.