Uutisissa näky olevan että kurdijoukko parveilee putkan ulkopuolella kun haluaa rötöstelleet maanmiehensä vapaaksi. Tulipahan mieleen että jos joku suomalainen suku ja tuttavapiiri tekis saman jonkun rikoksia tehneen vapaaksi saamiseksi niin siinähän joutuis naurunalaseksi koko joukko. Taisivat ne jossain villissä lännessä tehdä vähän saman tapasia oikeen revolvereitten kanssa, mutta ei kai sellanen nykyaikaan varsinkaan täällä sovi.
Kummastusta
Mualaispoeka
42108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Sitä meidän kulttuurimme rikastuttamista.....samoin kuin islam joka on syntynyt 600-luvulla,eikä ole muuttunut niistä ajoita tippaakaan...eli tervetuloa taka-pajuisuus,ja taantumus.
Kun kristityt lähetys-saarnaajat ovat aikoinaan menneet lähetys-työhön...on aluella alkanut tapahtua muutakin...on opetettu kansalle hygienian hoito on perustettu kouluja,ja sairaaloita.
Minua kiinnoataisikin tietää onko islamilaisista maista lähdetty koskaan ketään toista kansaa auttamaan...varsinkaan jos se on erilainen kuin oma maa.
Istuvat vaan. Tilanne taisi olla se että "rötöstelijät" keräsivät varoja johonkin kulttuuritempaukseen, mutta valitusten perusteella väärin keinoin. Tätä tutkitaa ja kaverit tukevat rauhanomaisesti.
"Sitä meidän kulttuurimme rikastuttamista.....samoin kuin islam joka on syntynyt 600-luvulla,eikä ole muuttunut niistä ajoita tippaakaan...eli tervetuloa taka-pajuisuus,ja taantumus."
Tuolla tokaisulla ei taida ollla tämänkään jutun kanssa mitään tekemistä. En oikein tiedä miten takapajuiset ja taantumukselliset väitteesi islamitsa liitty asiaan. Senkö mutkan kautta että suuri osa sekaantuneista ovat islmilaisia?
Sinulla ja ääriislamisteilla on yksi yhteinen piirre: Te tulkitsette uskontoa tavalla joka ajaa omia päämääriänne. Hassuinta tässä on se että te tulkitsette uskontoa tietoisesti väärin samalla tavalla! Vaarallisinta on se että molemmat edistävät vastakkainasettelua. Ainoa rohto taitaa sittenkin olla monikulttuurisuus. Vain näkemällä ja kokemalla että muut ovat pohjimmiltaan samanlaisia oppii ymmärtämään. Varsinkin kun monokultuuriin ei enään ole paluutta.
Yksikin islamilainen maa...kun he ovat menneet auttamaan(humanitaarinen apu)...esim jonkun onnettomuuden jälkeen niin kutsuttua kristillistä maata...päinvastaisia esimerkkejä on pilvin pimein..."Herelmistään puu tunnetaan"
Punaisen ristin islmailainen vastinen punainen puolikuu osallistuu näihin operaatioihin siinä missä punainnenristikin. Zunami olkoot yksi esimerkki ja itäiset Afrikan maat jotka vuoroin kuivuudelle ja vuoroin rankkasateille menettävät satonsa.
Mihin katastrofeihin sinun mielestäsi punainen puolikuu ei ole osallistunut? Muista toki että järjestöllä on paljon vähemmän resursseja, koska suuri osa islamilaisista maista on vasta hiljattain itsenäistynyt siirtomaavallasta ja ovat siksi länsimaita paljon köyhempiä.
http://www.patmos.fi/pdf/PLS_2005_12-21.pdf
Saa silti suuria tekoja aikaan monessa muslimimaassa...nämä varat tulevat tavallisten Suomalaisten kristittyjen varoista...islam ei saa aikaan samaa maallikoissa.
Eivät huumeparonien ja öljysheikkien keräämät rahat mene oman maan köyhien auttamiseen. Kaikki köyhyys selitetään kansalle Allahin tai Jehovan tahtona näissä maissa. Liikkeellä on ollut myös uutisia, joissa on rajoitettu ulkomaisten auttajien toimintaa kun on katsottu sen vaarantavan paikallisten vallanpitäjien aseman.
".islam ei saa aikaan samaa maallikoissa. "
Mutta inttämiseksi se jää. Et ole edelleenkään perustellut väitettäsi etteivät islamilaiset maat/järjestöt osallistu humanitaariseen työhön rajojensa ulkopulella.
Se että ne osallistuvat meitä väehmmän selittyy sillä että niistä moni on meidän jäljessä kehityksessä. Mutta vauraudella kotrjattuna et ole pystynyt väittämäsi todistamaan. Senkun heittelet asenteellista islamofobiaasi.
Minä suhtaudun neutraalisti uskontoihin ja niiden vaikutuksiin ihmisiin. En siis pidä islamia sen kummallisempanakaan kuin kristinuskoa vaikutuksiltaan seurakuntalaisiisnsa. Kansojen väliset erot selittyvät politiikalla ja osittain maantieteellisisllä kehitykseen vaikuttavilla tekijöillä (maanjärsitysalttius, sääolosuhteet, viljelyskelpoisen maan osuus). Ei uskonnoilla.
Politiikka ja harvainvaltaa kaikki tyyni. Sitä sitten selitetään milloin kenenkin tahtona: Jumalan, Maon, Allahin, Stalinin, Aurinkojumalan, King Kongin, Halla-ahon....
Ja se uppoaa höyhissä maissa joissa koulutus ja lukutaito heikolla tolalla.
Mutta miksi se uppoaa Ekiin?
"Politiikka on harvainvaltaa kaikki tyynni"...tuosta olen samaa mieltä...kysymystäsi "miksi se uppoaa Ekiin,en ymmärrä?
Tulin henkilökohtaiseen uskoon 80-luvulla...uskon raamatun lupauksiin,ennemmin kuin yhteenkään politiikkoon...ja minulla on näkemys mihin tämä maailma on menossa....sanovat politiikot mitä tahansa.
Minulla,ja vaimolla on ollut kummilapsia muslimimaa Etiopiasta, juuri tuon patmos-lähetys säätiön kautta...suht pienellä rahasummalla on avustettu heitä,kunnes on tullut tieto,että nyt alkaamme pärjätä omillamme.
Ihmettelen miksi sinun mielestä,ei saisi kritisoida islamia?
"Sinulla ja ääriislamisteilla on yksi yhteinen piirre: Te tulkitsette uskontoa tavalla joka ajaa omia päämääriänne. Hassuinta tässä on se että te tulkitsette uskontoa tietoisesti väärin samalla tavalla!"
Eihän islamia voi tulkita kuin yhdellä tavalla. Nimittäin koraanin ja muiden islamin pyhien kirjoitusten tavalla. Eiväthän ne, jotka väittävät olevana muslimeja, mutta eivät käytännössä lue koraania tai toimi sen mukaan ole muslimeja. Samalla tavalla tapakristitty, joka väittää olevansa kristitty, mutta ei noudata Raamattua ei ole oikea kristitty. Raamattu määrittää kristinuskon ja koraani määrittää islamin.
"Tulin henkilökohtaiseen uskoon 80-luvulla.."
Ilmeisesti kristinuskoon. Kaikissa näissä tässä kyseessä olevaan Jumalaan (alias Allah alias Jehova) perustuvissa uskonnoissa on yhteinen piirre. Usko siihen että oma versio on oikea ja muut siis vääriä. Uskoon tuleminen selittäänee siis osittain sinun aiheettoman nuivan suhtautumisen islamiin ja muslimeihin.
"Ihmettelen miksi sinun mielestä ei saisi kritisoida islamia?"
Minusta kaikkia uskontoja pitää kritisoida, ja rankasti. Etenkin pakottavia piirteitä joita kaikissa Jumalaan perustuvissa uskonnoissa ja niiden lahkoissa on sisäänrakennettuina. Ja varsinkin niitä karikoituja sepitettyjä muotoja joilla vallasta juopuneet ääriainekset manipuloivat muita. Sinulla on paha taipumus takertua islamintulkintasi suhteen juuri näihin. Halla-aho julistaa että hyvä muslimi kopioi kaiken minkä Muhammed teki. Niin muuten julistaa myös Bin Ladin. Molemmat ovat väärässä, ja molemmat tietävät olevansa väärässä. Kysymys siis kuuluu: miksi kuitenkin julistavat niin?
Uskontoja tulee kritisoida ja siksi islamiakin muttei enempää tai vähempää kuin esimerkisi kristinuskoa tai juutalaisuutta.
"Eihän islamia voi tulkita kuin yhdellä tavalla"
Juuri tuohon tahalliseen virhetulkintaan kaikki uskonnon varjolla tehdyt rikosket nojaavat. Ja on aina nojanut.
"Eiväthän ne, jotka väittävät olevana muslimeja, mutta eivät käytännössä lue koraania tai toimi sen mukaan ole muslimeja."
Kyllä ovat. Ja suuri osa lukutaidottomia. Ja juuri niillehän erittäin moniselkeisen ja sekavan opusksen sisältö voidaan valehdella omille tarkoitusperille sopivaksi ja yksinkertaiseksi sääntökirjaksi. Et ole tainut itse sitä lukea jos todella luulet sen olevan täynnä yksinkertaisesti ilmaistuja selkeitä ohjeita. Sekavamaa tekstiä saa etsiä kauan.
"Raamattu määrittää kristinuskon ja koraani määrittää islamin. "
Höpsistä. Molemmat ovat sekavasti laadittuja summittaisia hyvän elämän ohjeita. Toinen on 2000v ja toinen vain 1400v.
Onko siis oikea kristitty katolinen, luterilainen, ortodoksi tai jokin muu? Entäs mikä näiden alalahko? Onko oikea muslimi sunni, shiia vai jokin muu? Kaikki versiothan eivät sinun määritelmän mukaan voi olla oikeita. Oletko tutustunut uuden testamenttien eri evankeliumeihin? Mikä on oikea? Koraanissa on vielä enemmän eri versioita yhdessä kirjassa. Kerro mikä niistä lasketaan.
Vai onko kenties niin että kaikki lasketaan ja tulkinoja on moneksi. Tätä mieltä ovat teologian tiedemiehet. Ja ne ovat ihan ammatikseen pohtineet näitä asioita.
Vaan myös politiikkaa....se tekee islamista vaarallisemman,kuin pelkkä uskonto...siihen liittyy valta....muistat kai Tanskan tapauksen.
http://www.ulapland.fi/home/vies/ajankohtaista/tiedotteet/1999/joulukuu/islam.htm
olivat jeesuksen viimeiset sanat ristillä? nimittäin jos raamattua ei voi tulkita kuin "yhdellä tavalla" niin mitä siis jeesus sanoin viimeisiksi sanoikseen ristillä? saisiko vastauksen...
kuule sinun historian tuntemus on suoraan sanoen jostain tiskipöydän ja vessan välistä. nimittäin taivastan valtakunnan eteen on tehty eniten ruumiita. hitler ja stalin ovat kuin rippikoulupoikia verrattuna entisaikojen kristillisiin valloittajiin. esim. etelä-amerikassa tapettiin reilut 100 miljoonaa pakanaintiaania ja kirkko siunasi tapahtuman plus aseet.
niin ja kai sinä nyt sen verran olet myös "jyvällä" että tiedät mitä tapahtui entisessä jugoslaviassa kun kristityt serbit herättivät keskitysleirit uudestaan eloon? noilla leireillähän tapettiin nimenomaan paikallisia muslimeja. ynnä samat serbit perustivat raiskauskeskuksia, jossa järjestelmällisesti raiskattiin musliminaisia. he kun tiesivät että raikasttu musliminainen ei pidä enää itseään edes ihmisenä.
Jeesus taisi viimesinä sanoina lausua "olen valmis" tai "olen valmis tulemaan kotiin". Tulkinnat jätän muille asialle paremmin vihkiintyneille.
jesun viimeiset sanat olivat ristillä "jumalani jumalani miksi minut hylkäsit?" tai "se on täytetty" tai "isä sinun käsiisi minä annan henkeni". eli siitä nyt vaan valitsemaan mitkä olivat viimeiset sanat. samalla romuttuu kerta heitoilla se väite, että raamattua ei voi tulkita kuin yhdellä tapaa, kun itse teos on täynnä ristiriitoja.
"Hedelmistään puu tunnetaan",he eivät olleet todellisia kristittyjä.
Uskonnolla tehdään politiikkaa. Hyvä että vihdoin käsitit. Olen yrittänyt selittää sinulle sitä lukemattomia kertoja. Halliskin tekee islamilla politiikkaa.
Ja jenkeissä tehdään kristinuskolla politiikkaa, tai ainakin hinku on todella kova. Muslimimaissa tuo onnistuu paremmin koska ne ovat kehityksessä ja sivistysasteessa jäljessä. Mutta esimerkiksi Turkissa laki kieltää politiikan ja uskonnon niputtamista siinä määrin että vasta hiljattain ja pitkien oikeusprosessien jälkeen sinne syntyi ensimmäinen uskontoon nojautuva puolue (paikallinen KD).
Jenkeissä ei, onneksi vielä, olla niin pikällä uskonnon politisoinnissa. Mutta kyllä aborttien kielto, homoliittojen kielto, evoluutiopin opettamisen kiellot ovat aika pelottavia esimerkkejä siitä miten uskonnot pyritään politisoimaan. Muistat kai aborttiklinikoiden rärjäyttämiset ja pavin suhtautumisen AIDSin leviämiseen?
Eli taitaa tältäkin osin islam olla ihan yhtä vaarallinen tai vaaraton kuin kristinusko.
Jeesus ei missään vaiheessa maininnut mitään siitä että muita sai panetella. Päinvastoin hän oli tekemisissään suvaitsvampi kuin Astrid Thors tai viherpunikkinaiset hempeimillään. Jos hänen jalanjäkiä kulkisit et panettelisi muslimeja ja vastustaisi humaritaarista maahanmuuttoa takertuen kaikkiin mahdollisiin valheisiin jota joku hallis vaan keksii sinulle kertoa.
"Hedelmistään puu tunnetaan". Sinä olet islamofobinen, enkä oikein jaksa uskoa sen kuuluvan kristiuskon ytimeen. Itse asiassa Raamattu ei ole edes voinut kertoa mitään siitä miten muslimeihin pitäisi suhtautua, mutta Jeesus ei olisi hyväksynyt käytöstäsi. Eikä hyväksy sitä kristityt seurakuntammekaan.
Raamattu on kuitenkin Koraanin rinnalla helppo ja yksiselitteinen.
Mutta kyllähän me kaikki muut tiedämme tasan tarkaan miksi hallaaholaiset takertuvat valheeseensa islamintulkinnoissaan. Kiinnostavaksihan tämä menee nyt kun Eki heittäytyy uskovasieksi kristityksi. Niille kun ei tuollainen käytös ole sallittua ellei sitten tulkitse raamattua taas omalla tavallaan.
Kristin-uskossa...usko on erillään valtiosta...eli sillä ei ole poliittista valtaa...joka on tosi hyvä juttu...että mitkään lait edes kristilliset eivät PAKOLLA pysty ohjaamaan ihmisten elämää...aikoinaan kai oli Jumalan-palveluksiin osallistumis-pakko sunnuntaisin..tätä en kannata..mutta islam perustuu juuri pakkoon,eli se on laki-uskonto,ja siinä on valtio takana...enkä voi kannattaa mitään pakkoa...vaan vapaa-ehtoisuutta,ja vapautta.
Kuinka määrittelet muslimin? Minä määrittelisin muslimin henkilöksi, jonka mielestä Koraani on jumalan ilmoitusta ja joka pitää Muhammedia esikuvanaan. Muslimiksi kasvatettu, mutta sitten maallistunut henkilö, joka ei esimerkiksi usko Allahiin ei tietenkään ole muslimi. Ei sellaisista henkilöistä voi päätellä, millaista islam on.
Samalla tavalla kristitty, joka ei usko Raamatun olevan Jumalan ilmoitusta ei ole kristitty, vaikka kuuluisi kirkkoon.
olet varmaan sitä mieltä, että sellainen tulkinta, jonka mukaan Jeesus ei ole Jumalan poika ja ruumiiksi tullut Jumala ei voi kuulua kristinuskoon. Aivan minkälaiset tahansa tulkinnat eivät siis ole mahdollisia.
Minä määrittelisin kristityn henkilöksi, jonka mielestä Raamattu on jumalan ilmoitusta ja joka pitää Jeesusta esikuvanaan. Kristityksi kasvatettu, mutta sitten maallistunut henkilö, joka ei esimerkiksi usko Jumalaan ei tietenkään ole kristirrt. Ei sellaisista henkilöistä voi päätellä, millaista kristinusko on.
Eli määrittelen täsmälleen samalla tavalla kuin sinä.
Ja Jumalan sana Jeesuksen mukaan on hyvin samankaltainen kuin Muhammedin mukaan: Ohje siitä miten elää elämänsä onnellisesti ja sopusoinnussa ympäristön kanssa. Ne jotka väittävät islamin olevan sotaisampi, ankarampi tai epäinhimmillisempi (tai väkivaltaisempi, seksitisempi, homovatsisempi, naistenvastaisempi, eemmän kallelaan pedofiliaan y.m tyypiliseen panettelulistaan kuuluvaa) kuin kristinusko puhuvat silkkaa puppua. Ja me tiedämme myös miksi ne sen tekevät.
Se että onko ja missä määrin uskonto erillään maallisesta vallasta ei liity uskonnon siäsältöön! Eikä eri uskonnoilla ole muita suurempi taipumus liittää tai olla liittämättä näitä yhteen. Taipumus liittää nämä yhteen on vain ja ainoastaan maallinen kysymys joka kytkeytyy maan kehitysasteeseen ja demokratiaan.
Jenkeissä monessa osavaltiossa sinulla ei ole vapaus tehdä abortti koska sitä eivät katoliset uskovaiset salli. Myös homoliitot ovat monessa katolisessa maassa laissa kielettyjä. Ja naispappeus. Näitäkin perustellaan etupäässä uskonolla.
Turkissa maallinen laki eriyttää uskonnolliset säännöt maallisesta laista ankarammin kuin Suomessa. Turkki on siis siinä mielessä ihanemaa, jos sitä mitataan uskonnon ja maallisen lain eriyttämisessä. Turkissa valtio takaa sen ettei islam ole laki.
Ei islam ole sen PAKOTTAVAMPI uskonto kuin kristinuskokaan. Kristinuskokin on pakottava ja rajaava. Länsimaiden (mukaanlukien Turkki) ja n.k muslimimaiden ero on se että tosiuskovaisten osuus on suurempi viimeksi mainituissa. Ja tämä kytkeytyy elintasoon, kehitysvaiheeseen ja demokratiavaijeeseen, jotka eivät liity uskontoon.
Se nyt vain on niin että islamiin ei liity mitään sellaisia piirteitä jotka tekisivät hartaista uskovaisista sen kummallisempia kuin kristinuskossakaan. Eikä islam ole sen taipuvaisempi jarruttamaan kehitystä kuin kristinusko. Molempien taipumus jarruttaa on aina ollut suuri.
Rinnastat siis tappamisen,ja islamin arvostelemisen yhtä suureksi synniksi tai rikokseksi.
No se kertoo enemmän sinusta,kuin minusta.
Olen jo sanonut,minulla on ollut nämä mielipiteet,jo ennen Hallista
Ovat kutakuinkin juuri sitä mieltä ettei Jeesus ollut Jumalan poika ja ohittavat hänet omassa tulkinnassaan. Myös muhammed oli sitä mieltä että Jeesus oli profeetta, muttei vapahtaja.
Kristinuskoon kuulu usko siihen että Jeesus on jumalan poika, mutta kristillisyys ei tätä vaadi. Voit elää Jeesuksen/Muhamedin ohjeiden mukaan uskomatta kirjamellisesti siihen että he olivat jossakin yhteydessä Jumalaan.
Minä henkilökohtaisesti uskon molempien olleen viisaita miehiä jotka oikeasti pyrkivät luomaan paremman elämän reseptejä. Kumpikin käytti tuon ajan uskonnollisuutta hyväkseen nostaaksen itsensä asemaan jossa luulivat saavansa äänensä paremmin kuulumaan. Jeesus tunsi juutalaisten profeettojen ennusteet vapahtajasta, ja julisiti itsensä siksi. Muhammed valitsi toisen tien ja nosti itsensä profeettojen pääjehuksi.
Muitakin on varmasti ollut, mutta nämä eivät saaneet kannatusta ja unohtui. Heistä ei evankeliumeja kirjoitettu.
On rajua väittää itsensä uskovaiseksi kristitytksi ja samalla väittää että muut syyllistyvät sellaiseen kuin mistä muslimeja syytät, varsinkin kun syytöksesi eivät ole tosia.
En väittänytkään että Hallis olisi joku asenteellisen ja panettelevan islamofobian profeetta. Näitä samoja loruja on harrastettu parikymmentä vuotta kiihtyvällä tahdilla. Tällä hetkellä ne kuuluvat Euroopan populistipolitiikkan ykkösaiheisiin. Eli kun haluat ratsastaa ihmisten peloilla poliitiikkaan, panettelva islamtulkinta on selkeästi ykkösvaihtoehto. Ykköskohteeksi joutuminen johtuu kahdesta seikasta: ääriislamistien terrorismista ja muslimien suuresta osuudesta elintasomaahanmuutosta/pakolaisista. Populistinen politiikka tarvitsee syntipukin. Tällä hetkellä muslimit ovat toimivampi syntipukki kuin esimerkiksi hurrit. Suomessakin.
Totuuden kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä. Kristinusko ja Islam ovat sukulaisuskontoja ja luonteeltaan hyvin lähellä toisiaan. Muhammed piti Jesusta tärkeänä profeettana, muttei vapahtajana. Samasta Aaatamista ja Eevasta me polveudumme.
Siksi toiseksi kristin-usko on armon evankeliumi...eli voin vapaasti arvostella islamia...jos Suomi muuttuisi islamilaiseksi valtioksi...ja arvostelisin islamia...olisin päätäni lyhempi,tai pitäisi lähteä maan-pakoon...no onko uskolla eroa?
Sum.summaarum...sinulle olisi aivan sama vaikka suomesta tulisi islamistinen valtio, mikään ei muuttuisi,koska kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä tai huonoja...niin olet sanonut.
Armon evankeliumi? Eli jos haluaisin panetella kristinuskoa murhanhimoiseksi se olisi helppoa.
Kristinuskossa saat kaikki syntisi anteeksi. Eli rötöstele ihan vapaasti vaan niin kauan kuin jaksat kunhan ehdit pytää anteksi ennen kuin kuolet.
Tuo tulkintahan on yhtä väärä kuin islamofobien islamtulkinta, mutta jos et mitään tiedä niin tuohan kuullostaa aika vakuutavalta. Ai kristitty saa kaiken anteeksi, no mikä piru heittä sitten pidättelisi? Ilmankos ne on niin väkivaltaisia ja ovat uskontonsa nimissä tappaneet ylivoimaisesti eniten. Nytkin Palestiinassa, Irakissa ja Afganistanissa.
Ja jos maa muuttuisi kristinuskovaltioksi menettäisit pääsi jos kritisoisit vallanpitäjiä tai sitä uskonkappaletta jonka varjolla ne meitä kahlitsevat. Siinä ei teologiset filosofiat paljon paina. mUtta mistä olet saanut päähäsi että Suomessa maallinen valta siirtyisi jollekin uskonnon varjolla terorisoivalle diktaattorille. (Tiedän toki että sekin kuullu hallaaholaiseen pelotteluun mutta siinä on yhtä vähän realismia kuin heidän islamtulkinnoissaan).
Eli et millään pääse siitä että ihmiset ne syntisiä ovat - ei uskonnot.
Me tiedämme molemmat että tuo väite Suomen muuttumisesta "islamivaltioksi" on silkkaa fiktiota jolla yritetään pelotella todella tyhmiä ihmisiä. Mitään sellaista ei ole näköpiirissä missään Euroopan maassa. Ei edes Turkissa.
Kehitys maailmassa on vääjämättä se että yhä useampi maa vaurastuu demokratisoituu ja siksi myös maallistuu. Maalinen valta kasvaa ja uskonnollinen valta kaventuu. "Islamistivaltioiden" lukumäärä pienenee ja fundamnetalistitulkintojen raakuus vähenee ja on nykypäivään verrattuna mitätöntä siinä vaiheessa kun Suomessa edes mitenkään realistisesti voisi olla muslimienemmistö. Siinä vaiheessa suurin osa näistä olisi samalla tavalla tapauskovaisia kuin suomalaiset keskimäärin.
Eli en lainkaan pelkää tilannetta jossa enemmistö niistä suomalaisista jotka ylipäätään jotenkin kuuluvat johonkin seurakuntaan olisi muslimeja. Koska siitähän ei seuraa että olisimme islamistivaltio.
Tiedätkö kuinka monta islamistavaltiota maailmassa on tällä hetkellä?
Taitaa olla tasan 1 eli Iran (jossa siis suoritettiin sekasortoinen vallankumous jossa valta siirtyi yhdeltä eliitiltä toiselle). Vaaravyöhykkeessä ovat tällä hetkellä Afganistan ja Somalia. Jossain määrin Pakistan. On kuitenkin todennäköisempää että islamistivaltioiden lukumäärä kymmenen vuoden kuluttua on 0 kuin 4. Suomi EI ole yksi niistä.
Kun uskonnoilla,ei ole mitään eroa...ei haittaa vaikka Suomesta tulisi islamistivaltio...se on viestisi halusit tai et...en minäkään usko että Suomesta tulee täysin islamistinen,mutta myönnytyksiä heille joudutaan tekemään,sekin on liikaa...ei hekään tekisi meille.
Sehän oli vertaus kahden uskonnon välillä "jos Suomesta tulisi islamistinen"
Ja sinulle ei olisi mitään väliä...mutta et uskalla tunnustaa...vaikka kivenkovaan väität,että uskonnolla,ja uskonnolla ei ole mitään eroa.
Se että uskonnoillla ei ole suurensuurta eroa ei mitenkään johda siihen ettenkö haraisi vastaan kehitystä jossa uskonnolliset säännöt ajavat maallisen vallan ohi. Oli sitten kyseessä kristinusko, islam tai halla-aholaisuus.
Mutta en jaksaisi jankata tätä ääliöpropagandaa Suomen muuttumisesta uskonnolliseksi, eli tässä tapauksessa islamistiseksi. Sellaista ei ole eikäö tule olemaan näköpiirissä.
Mistä myönnytyksistä sinä puhut ja mikä olisi sinusta liikaa? Tottakai moskejoita pitäisi olla mahdollista rakentaa. Ja kouluissa olisi muidenkin erikoisvaihtoehtojen joukossa sianlihaton vaihtoehto jos niitä pyydetään. Yleensähän muslimit syövät kasvissyyöjien menuun silloin kun ruuassa on sianlihaa. Mitkä ovat siis ne rituaaliset myönnytykset jotka olisivat sinulle liikaa. Ja kuinka suuri ongelma tämä on verrattuna esimerkiskis verrattuna Itämeren öljyriskien pienentämiseen.
"mutta myönnytyksiä heille joudutaan tekemään,sekin on liikaa...ei hekään tekisi meille."
Nyt et taida olla ihan perillä siitä kuinka monessa lähiidän massa on vahvat kristityt seurakunnat, ja miten rinnakkaiselo toimii.
Vieläkään tullut vastausta.
Ja sinulle ei olisi mitään väliä...mutta et uskalla tunnustaa...vaikka kivenkovaan väität,että uskonnolla,ja uskonnolla ei ole mitään eroa.
Ihmetyttää? Kun uutissa kerrottiin, että 20 v he ovat saanet kerätä rahaa ilman viranomaisten puuttumista asiaan eli lupia ei sitten ole ollut. On todella outoa leväperäisyyttä.
Ja sekös leväperäsiyys on kurdien syy?
Onkin kysymys viranomaisista!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
....nämä perSSut ovat yleensä sitä mieltä että maahanmuutajat, ja varsinkin muslimit, ovat jotenkin valmiiksi ohejlmoito rötöstelijöiksi. Ja tälläkin kertaa lienee niin että viranomaiset ovat toimineet löperösti.
Tottakai se on leväperästä viranomasilta, mutta kait se sama asia olis tapahtunut putkan ulkopuolella sillonkin parikymmentä vuotta sitten jos sellanen on tapana.
Juuri näin. Mistä kurdien olisi nyt yhtäkkiä ymmärtänyt että se mitä ne ovat iät ja ajat tässä vieraassa maassa tehneet nyt yhtäkkiä onkin laitonta? Kyllä ne vastedes tietävätkin. Oletettavasti eilinen tilanne rauhoittui kun osapuolet selvittivät toisilleen kantansa. Eikä maahanmuuttajat saisi rauhanomaisesti ilmaista mielensä?
Onneksi skinit, nämä kaikkien kalpeiden sankarit ja suuret ajattelijat, eivät ennättäneet paikalle.