Heippa kaikki höpönassukkani!
Tietojeni mukaan Kotkan kaupunginhallituksen 31.8.2009 antamasta päätöksestä 348 §, joka koskee varastohallien ostamista Steveco Oy:ltä on tehty valitus Kouvolan hallinto-oikeuteen. Tästä huolimatta Kotkan kaupunginvaltuusto teki asiassa 14.9.2009 päätöksen § 135 varastohallien ostamisesta. Näin siitäkin huolimatta, että kaupunginvaltuutettu Jorma-Kalevi Merivirta mainitun kokoukoksen 132 §:ssä (Käsittelyjärjestys) ilmoitti hallinto-oikeuteen jätetystä valituksesta ja aivan oikein vaati asian poistamista listalta. Kaupunginvaltuutettu Arto HIrvonen pyysi asiassa todennäköisen kannatuspuheenvuoron, mitä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markku Saastamoinen ei kuitenkaan vastoin kuntalakia hänelle antanut.
Kaikissa tapauksissa asiassa on nyt perusteet tutkintapyynnön jättämiselle polisiille! Vielä raskauttavammaksi asian tekee se, mikäli Kotkan kaupunki on tehnyt asiassa toimenpiteitä hallinto-oikeuden lausunto- ja selvityspyynnön saapumisen jälkeen!
Selvyyden vuoksi totean, ettei ole olemassa sellaista lainvoimaista päätöstä, minkä nojalla kysessä oleva varastohallien ostamista koskeva päätös on voitu ottaa kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi!
Parhain terveisin
Jukka Sinivaara
rakennusinsinööri AMK
Kallionsivu 1 D 32, 48310 Kotka
puh. 040 850 8674

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.