Arastelen uusia ihmisiä. Onko muita samanlaisia? Pärjään töissä hyvin, eli ei mitään ongelmia asioiden hoitamisen suhteen. Jollakin tapaa vierastan uusia ihmisiä, etenkin nykyisin kun olen pahasti epäonnistunut joissain asioissa.
Ehkä se on vaan kestettävä.
Ehkä se on vaan kestettävä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
"epäonnistunut" ajatteletko missä olet onnistunut?
Minä elämän tallustelija ainakin ajattelen mieluummin niitä onnistumisia joita kyllä riittää enkä anna ihmisten mustien ajatusten epäonnistumisistani saastuttaa kaunista mieltäni.
Tässä sinulle kappale, jos vaikka ajattelisit vähän positiivisemmin sinäkin... ei elämässä ole edes kyse aina onnistumisesta tai epäonnistumisesta vaan itse elämän lahjasta. Ja siitä, että säilyttää itsetuntonsa vaikka kuinka jaksettaisiin koittaa talloa.
http://www.youtube.com/watch?v=FVhrIfaPKxw
rakkaat ystävät ovat myös lahja. He eivät katso sinun epäonnistumisiin tai onnistumisiin.
Tämä eräälle, yhdelle pienimmälle vahvimmalle. Ja niin hyvälle tyypille :D
http://www.youtube.com/watch?v=ShTm8MnUAjo
Jumalan jokereita tälle maailmalle, mikä ilta..
http://www.youtube.com/watch?v=301S7NgAkLs
sydämessäni ja joskus valona tielläni, olet mulle ystävä
En tiedä koska nähdään, voin vaan toivoa, että nähdään
Ei meitä ymmärretä, ei me edes oikeastaan puhuta
paitsi meidän omalla tavalla
ja olen pahoillani, että koet itsesi hylätyksi. En hylkää sinua milloinkaan,
ja tiedän että sulla on hyvä elämä. Ei mikään eikä kukaan saa sitä rikkoa.
Sinä, siksi
ystävä
http://www.youtube.com/watch?v=tMwihFhxw58
mikä kappale toi eka :o huhhuh
toka oli semmonen ookoo.
syytän itseäni aina jos epäonnistun jossain. Kotikasvatuksessa opetettu, kaikki on aina minun vikani ja aina pitää olla parempi. Olen saanut epäoikeudenmukaista kohtelua osakseni ja joissain tilanteissa voin todeta että moni muu samassa tilanteessa on myös epäonnistunut eli ihan aina en itseäni syytä, kuitenkaan.
Onhan noita onnistumisen elämyksiä myöskin. Sellaista taapertamistahan tämä elämä on. Välillä paistaa aurinko ja välillä sataa ja joskus ukkostaa. Aina ei voi voittaa.
Nyt on vaan sellainen vierastus-kausi meneillään. Olen tullut araksi, enkä uskalla ottaa riskejä ihmisten tai asioiden suhteen. Vetäydyn liiankin helposti.
Ajattelin vaan josko jollakin on samanlaisia tuntemuksia.
etsit itseäsi ja olet varovainen meinaisin.
Epäoikeudenmukaisuus on mielestäni hyvin vaikea asia. Sen aiheuttamat säröt huomaa sellaisina hetkillä kun itsellään on isoja asioita elämässä tai kun yrittää auttaa jotain käsittelemään sen elämän senhetkisiä isoja asioita. Yrittää olla menemättä itse solmuun niin, että osaisi sanoa jotain järkevää. Kuten, että sitä sadetta tai ukkostakaan ei tarvitse pelätä. Elämä pelottaa joskus, ja kun ei oikeastaan ole mitään pelättävää. Sen epäoikeudenmukaisen kohtelun vaikein puoli on se, miten olla heijastamatta samanlaista muihin, asioissa joita on vaikea käsitellä tai ei vaan osaa käsitellä. Vaikka yrittää kaikkensa joskus tuntuu silti vaikealta unohtaa pelkonsa, ehkä juurikin pelko siitä epäoikeudenmukaisen eteenpäin viemisestä?
Niin. Ei ole mitään pelättävää. Sitä yritän sanoa. Ei ole syytä arkailla ihmisiä, kyllä he ymmärtävät sillä kaikilla on joskus vaikeita kausia.
Tottakai kokemani epäoikeudenmukaisuudet ovat kuitenkin lieviä kun vertaa toisten kärsimyksiin. Tästä syystä arastelen puhua asioistani jopa omille ystävilleni. En haluaisi rasittaa ketään kertomalla omista ongelmistani vaikka tiedän että moni kuuntelisi, tukisi ja auttaisi.
En usko että saamani epäoikeudenmukainen kohtelu vaikuttaa siihen miten kohtelen muita ihmisiä, jos sitä tarkoitit (eli että laittaisin ikäänkuin "vahingon kiertämään"). Yleensä saan nälvimistä ja ivaamista osakseni sellaisilta henkilöiltä, joiden kanssa en kaveeraa eli eri tahot kyseessä. Mutta, kyllä epäoikeudenmukainen kohtelu vaikuttaa mielentilaan ja ehkä en sitten jaksa aina hymyillä. Se on totta. Joskus kun luottaa vääriin ihmisiin ja saa nenilleen niin tulee varovaiseksi.
Nyt en haluaisi ottaa riskejä luottamalla tuntemattomiin ihmisiin ja asioihin. Ehkä tämä vielä joskus helpottaa.
Arka-varovainen-vetäytyvä-kausi menossa.
vaikkei niin nätisti laulanutkaan ;) ... ..
Vaatimuksesi ei kohtaa todellisuuden kanssa. Näin minullakin. Vanhempani olivat joskus tietyissä asioissa melko vaativia, kun olin lapsi ja varhaisnuori. Varsinkin toinen vanhempani, vaikka hän ei sitä luultavasti itse ymmärtänytkään. Olen aina ollut perusluonteeltani hieman arka, eikä asiaa suinkaan helpottanut lapsuusvaiheen ymmärtämättömät opettajat sekä ylireagoiva vanhempani. En tavallaan saanut lupaa olla oma itseni ja kehittyä rauhassa rohkeammaksi, vaan minut yritettiin saada reippaaksi heti ja väkisin.
Olin myös kiusattu, ja sen vuoksi kärsin peloista. Lapsena kehitin itselleni tietynlaisen inhottavien asioiden kestämistä helpottavan "menetelmän". Kun puoli luokkaa huusi minua huoraksi ja ties miksi, ja levitteli minusta perättömiä juttuja, joiden tiedettiin satuttavan minua kaikkein eniten, vannoin aina itselleni menestyväni elämässä. Vannoin, että minusta tulee tulee "suurempi" kuin kaikista muista. Vannoin, että menestyn jo nuorena. Se oli tavallaan oma laillinen kostolupaukseni, joka vuosien varrella kulki rinnallani. Suunnaton kunnianhimo, ja lähinnä vain siksi, että pärjäisin muita paremmin.
Yksi kiusaajistani, joka myös yllytti muita kimppuuni ja puuhasi asioita selkäni takana, asui samassa taloudessa. Pelkäsin jopa, että hän joskus vielä tappaa minut. En ikinä voinut luottaa mihinkään. Koskaan ei oikein tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Piilotin tavaroitani ja lukitsin ovia. Olin ollut jo valmiiksi arka, mutta lopulta aloin olla epäluuloinen lähes kaikkia ihmisiä kohtaan. Halusin tavallaan jollain lailla voittaa myös kaverini, olla jotenkin heitä parempi. Niinpä menetin heidät, kun halusin omistaa aikaani enemmän suorittamiselle. Suorittaminen oli tullut kavereita tärkeämmäksi asiaksi. Kärsin myös lukioaikoina tietynlaisista ahdistushäiriökohtauksista, joiden takia saatoin pelätä jopa luennoille menoa, ja jotka ehkä hieman rajoittivat sosiaalisuuttani.
Olen nyt aikuinen, mutta se onnistumisen pakko on minussa yhä jossain syvällä. En ole kyennyt täyttämään omaa lupaustani, ja joudun kovasti taistelemaan epäonnistumisen tunteita vastaan. Olen opiskelujen ja töiden suhteen epäonnistunut hirvittävän monta kertaa, eikä ihmissuhteissanikaan ole kehumista. En kestä katsoa, mitä muut ikäiseni ihmiset ovat jo saaneet aikaiseksi. Oma tulevaisuuteni on hyvin epävarma. Yritän olla syyttelemättä itseäni, mutta vaikeaa se on. Olen kyllä sikäli ok, että en pelkää ja vierasta läheskään kaikkia ihmisiä. Voisin jopa kuvitella puhuvani suurelle yleisölle jostain asiasta. On ainoastaan tietynlaisia tilanteita, jotka ovat jostain syystä minulle erityisen vaikeita. Pelkään paljon torjuntaa. Vuorovaikutustilanteet, joissa on torjunnan mahdollisuus, haluaisin lakaista mielestäni maton alle piiloon. Tiedän, että en luhistu torjuntaan, mutta asian käsittely etukäteen on tavattoman vaikeaa.
tuo koulukiusaaminen kuulostaa pahalta. En ole sellaista kokenut. Minulla oli lapsuudessani vain se perinteinen kaava, piti miellyttää kaikkia, olla kiltti tyttö, vaieta epäkohdista, hymyillä yms. ei saanut tuottaa vanhemmille pettymyksiä.
Pärjäsin koulussa hyvin, mutta sain osakseni kateutta. En kestänyt sitä ja pudotin koulusuoritukseni keskinkertaiseksi niin sain enemmän hyväksyntää osakseni. Se kateus ei ollut kiusaamista, kuitenkaan.
Menestyin koulussa sopivasti, siten että miellytin mahdollisimman monia.
Olen saanut huonoa kohtelua osakseni töissä koska olen aina yrittänyt hoitaa työni mahdollisimman hyvin, esimiehet kiitelleet ja työkaverit kiusanneet. Kateutta olen kohdannut töissä ja inhottavaa kohtelua.
Jotenkin epäoikeudenmukaista kun hoitaa työnsä hyvin, kehittää itseään ja työkaverit kiusaavat.
Tottakai kiusantekoa on helpompi sietää aikuisena kun tietää mistä se johtuu. Lapsena/nuorena se on paljon pahempaa, ja julmempaa.
Kyllähän tuo että pitää olla aina vaatimaton etteivät muut koe huonommuutta...on vähän hankalaa. Asiasta on myös hankala puhua kun se kuulostaa itserakkaalta. Yhdessä paikassa edeltäjäni olivat saaneet samoista syystä yhtä huonoa kohtelua joten siitä se johtuu. Ei saisi olla parempi kuin vanhat työntekijät. Helpotti kun sain jutella asioista entisten kiusattujen kanssa. Ymmärsin olla syyttämättä itseäni. Ne vanhat työntekijät keksivät minusta tarinoita ja mustamaalasivat minua ympäri taloa, vähättelivät osaamistani, koulutustani, keksivät etten osaa mitään jne. tosi inhottavia juttuja, olin tyhmä ja epäonnistunut kaikessa.
Raskasta olla töissä kun sellaista joutuu sietämään.
Yliopistossa olin epäsuosiossa, opettajilla oli suosikkijärjestelmä. Onneksi en ollut ainut epäsuosiossa oleva, "epäonnistunut luuseri", vaan meitä oli useita. Vertaistukea sain siinäkin asiassa vaikka epäonnistuinkin opinnoissani.
Nyt olen arka, vetäytynyt enkä oikein uskalla ottaa riskejä.
On tuo koulukiusaaminen varmasti hirveä kokemus. Otan osaa. Siis pelkäsit henkesi edestä...tuo on ikävää ja jättää varmasti jälkensä.
Torjutuksi tuleminen on ikävää, on minullakin varmasti sellaista taustalla. Pelkään, että minusta ei pidetä.
Eräs henkilö sanoi että joudun kiusatuksi koska minusta näkee miten paljon nälviminen ja kiusaaminen sattuu,kun olen itkuinen. Kyseinen henkilö oli työkaverini, joka sivusta seurasi kun minua nälvittiin ja puuttui asiaan.
ja se ettei ystävät olisi tärkeitä. Just tollasta soopaa mulle yritettiin suoltaa kun halusin tehdä omia juttuja ja hengata kavereideni kanssa joiden mielenkiinnon kohteet oli samat.
Mulla oli omat tavotteet ja jutut, ei se ole mikään haukkumisen syy. Se jos muilla oli erilaiset tai ei ollenkaan ei ollut mun pulmani eikä ole edelleenkään.
Tai jos muut halusivat niitä tavotteita, hyvä, go for it. Mutta mulla on oikeus omiini.
http://www.youtube.com/watch?v=wrcBAmpO5vY
http://www.youtube.com/watch?v=HxNAVq2qYmU
minäkin, mutta en nyt tiedä olenko sen kummemmin epäonnistunut asioissa, mutta ehkä vaan vaadin itseltäni liikaa ja enkä sitten aina osaa olla oma itseni sellaisten ihmisten kanssa joita en tunne. Riippuu vähän tilanteistakin.