Yleislakko

Hallitus on niin mätä, että se ei itse tajua eikä halua erota. Eduskunnasta puolet on korruptuneita ja toinen puoli ottanut velkaa päästäkseen sinne, joten sekään ei tule tekemään asiassa mitään - erottamaan hallitusta tai hajomaan itse. Presidentti pelkää milloin hänet vedetään mukaan demareitten sotkuihin ja pitää naamansa kiinni. Ainoa keino saada muutos aikaan olisi yleislakko, kuten joskus muinoin.

Yleislakko ei kuitenkaan ole mahdollinen kun nykyhallituksen politiikalta puuttuu vastavoima. Demarit ajoi Lipposen kaudella kepun ja kokoomuksen oikealta ohi, eikä Urpilaisesta ole johtamaan edes omaa puoluettaan saati sitten uutta hallitusta. Joten tästä paskasta ja toivon talkoista saadaan nauttia vielä vuosia. Ja ennenkaikkea kärsiä tämän hallituksen yhteiskunnalle aiheuttamista ongelmista.

Pahiten kurjistumisen tulevat huomaamaan työttömät, lapset, nuoret, vanhukset ja sairaat. Sen ohella, että kaikkien tulotaso laskee tulevien veronkorotusten takia. Kunnallisverot pompsahtavat ensimmäisenä. Mediamaksua potevat yksinasuvat kansaneläkeläiset. Bensan hinta tulee hirvittämään kaikkia, eikä ruuan arvonlisäveron alennus kauaa lämmitä kun tuloverotusta joudutaan nostamaan muutaman prosentin. Esillä ollut maltillinen 0,5 % palkkojen yleiskorotus ei tähän auta vaan tosiasiallisesti koko kansa köyhtyy. Paitsi se 5% kansasta joiden etua TOIVON TALKOISSA on ajettu.

Toivottavsti myös tähän hallituksen toteuttamaan politiikkaan ja sen vastavoimattomuuteen tajuttaisiin kiinnittää huomiota näiden rahasotkujen ohella.
41351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Niin ja ekaks Sunkin pitäis mennä töihin, että voisit lakkoilla.

Äänestä
  • Oletko Kataisen vai Vanhasen erityisavustaja?

    Äänestä

  • että vaikka pidettäisiin uudet vaalit, niin ei tämän maan asiat voi huonommiksi mennä - missään suhteessa. Nykyisten edustajien aika on mennyt omia sotkuja selvitellessä. Sitä se on ollut koko ajan. Aivan kuin joidenkin alakoululaisten touhua. Vedotaan, että tässä taloudellisessa tilanteessa ei voida vaihtaa hallitusta kesken kaiken. Miten niin? Kuka sanoo, että meillä on parhaat kyvyt hoitamassa maan asioita? Mikään ei siihen viittaa. Jo nämä sekoilut kertovat karua kieltään.
    Vielä 8 kk sitten pääministeri ja valtiovarainministeri näkivät Suomen suurimmaksi huolenaiheeksi uhkaavan työvoimapulan. Sitä tuotiin esiin joka käänteessä. Missä se työvoimapula on? Sellaista ei Suomeen koskaan tule. Se on nähty niin monta kertaa aiemminkin. Se on vain tietyn piirin keino saada maahan ilmaista työvoimaa ulkomailta. Tämä porukka ei toimi koko kansan parhaaksi, vaan eliitin, johon itsekin kuuluvat.

    Äänestä

  • muuan duunari kirjoitti:

    Oletko Kataisen vai Vanhasen erityisavustaja?

    Älä viitsi jauhaa, olet tainut duunata vain pökäleen pöksyisisi.

    Äänestä

  • ja ekeks heh heh kirjoitti:

    Älä viitsi jauhaa, olet tainut duunata vain pökäleen pöksyisisi.

    erkon elätti suotta yritä pitää paskaa hallitusta pystyssä

    Äänestä

  • Paitsi yhdessä asiassa olet osittain oikeassa. Ellei eduskuntaa hajoiteta ja uusia vaaleja järjestetä nyt niin v. 2011 äänestysprosentti jää todellakin alle 30%.

    Äänestä

  • vaalimatemaatikko kirjoitti:

    Paitsi yhdessä asiassa olet osittain oikeassa. Ellei eduskuntaa hajoiteta ja uusia vaaleja järjestetä nyt niin v. 2011 äänestysprosentti jää todellakin alle 30%.

    Niin tarkoitat kait vuoden 2012 eduskuntavaaleja. Siinä se nyt nährään. Pitää uskoa, että asiat ei suju tolleen perstuntumalla. Varsinainen matematiikko oletekin. Ihan oikeesti.

    Äänestä

  • öööööö kirjoitti:

    Niin tarkoitat kait vuoden 2012 eduskuntavaaleja. Siinä se nyt nährään. Pitää uskoa, että asiat ei suju tolleen perstuntumalla. Varsinainen matematiikko oletekin. Ihan oikeesti.

    kyl ne onkin 2011. Perutelleppa nyt jokin kohta. Jos olet oppinut sanan "paska", niin ei sillä vielä pitkälle pötkitä. Mitäs "tuhma" hallitus nyt sinulle on pahaa tehnyt?

    Äänestä

  • sie haiset kirjoitti:

    erkon elätti suotta yritä pitää paskaa hallitusta pystyssä

    paska, paska, paska, paska

    Vaihda jo pöksys.

    Äänestä

  • ööööööööööööö kirjoitti:

    kyl ne onkin 2011. Perutelleppa nyt jokin kohta. Jos olet oppinut sanan "paska", niin ei sillä vielä pitkälle pötkitä. Mitäs "tuhma" hallitus nyt sinulle on pahaa tehnyt?

    nykyinen pääministeri on oikein hyvä ja edustava???? Mitä hyvää se esimerkiksi on saanut aikaan, ellei lasketa iltapäivälehtien myyntiä edistäviä lööppejä?

    Äänestä

  • vaalimatemaatikko kirjoitti:

    nykyinen pääministeri on oikein hyvä ja edustava???? Mitä hyvää se esimerkiksi on saanut aikaan, ellei lasketa iltapäivälehtien myyntiä edistäviä lööppejä?

    Pitkä komea mies ja naisiakin riittää. Matti Vanhanen ei todellakaan ole vastuussa siitä mitä paskalehdet hänestä kirjoittavat. Sitä paitsi se on hänen yksityisasiansa miten asiansa hoitaa. Sinä pervo runkkari olet kateellinen, kun pääsisi naisen päälle kuin ehkä autolla. Vedä vain käteen jatkossakin.

    Matti on oikein jämpti noissa numeroasioissa ja muisti pelaa. Vaalikeskusteluissa ne tulee prosentit Matilta.

    Ei kisko viina kaksin käsin niinkuin suomalaispoliitikot yleensä.

    Siinä nyt alkuun.

    Äänestä

  • et ole tainnut ikinä työtä tehdä

    Äänestä

  • hhhhhhhhhhhe kirjoitti:

    Pitkä komea mies ja naisiakin riittää. Matti Vanhanen ei todellakaan ole vastuussa siitä mitä paskalehdet hänestä kirjoittavat. Sitä paitsi se on hänen yksityisasiansa miten asiansa hoitaa. Sinä pervo runkkari olet kateellinen, kun pääsisi naisen päälle kuin ehkä autolla. Vedä vain käteen jatkossakin.

    Matti on oikein jämpti noissa numeroasioissa ja muisti pelaa. Vaalikeskusteluissa ne tulee prosentit Matilta.

    Ei kisko viina kaksin käsin niinkuin suomalaispoliitikot yleensä.

    Siinä nyt alkuun.

    on kohta taas baanalla etsimässä yksinhuoltajia netistä ja pyörimässä ikean baarissa. Nykyinen muija nimittäin antaa kenkää samalla hetkellä kun Vanhasen ero astuu voimaan. Sen takia rappana roikkuu virassa kunnes se siitä erotetaan.

    Äänestä

  • Vanhasesta poikamies kirjoitti:

    ja sitä paitti se sohvaperuna ei itte ymmärrä vetää mitään johtopäätöksiä, ellei nyt joku kokoa sitä kirjan kansien väliin ja sitten asiasta johdannossa erikseen mainitse , kyllä se sitten sen huomaa ja kokee ittensä ja yksityis suojaansa loukatun.

    Äänestä

  • vaalimatemaatikko kirjoitti:

    Paitsi yhdessä asiassa olet osittain oikeassa. Ellei eduskuntaa hajoiteta ja uusia vaaleja järjestetä nyt niin v. 2011 äänestysprosentti jää todellakin alle 30%.

    Perussuomalaiset saavat huikean kannatuksen silloin.

    Äänestä

  • Vanhasesta poikamies kirjoitti:

    on kohta taas baanalla etsimässä yksinhuoltajia netistä ja pyörimässä ikean baarissa. Nykyinen muija nimittäin antaa kenkää samalla hetkellä kun Vanhasen ero astuu voimaan. Sen takia rappana roikkuu virassa kunnes se siitä erotetaan.

    ..meinaakkona, jotta Koljatin morsian on pian taasen vaihdossa? Mää olisin valms siähen virkaan milloin tahansa, kunhan Koljatin kk-tulot pysyvät kymppätonnin paremmalla puolella.

    Äänestä

  • niin seuraavaksi Vanhanen haluaa vaihtaa kansan, koska 88% ei ymmärrä tukea häntä näinä vaikeina aikoina

    Äänestä

  • Ei Matti ole mitään viestejä lähettäny, taliaivo. Se oli Kanerva.

    Äänestä

  • kuspää kirjoitti:

    Ei Matti ole mitään viestejä lähettäny, taliaivo. Se oli Kanerva.

    uuniperunoista ja mitä kaikkee!

    Äänestä

  • harkitsemattomasti. Kun sinä puhut kansan tahdosta niin mitähän kansaa sinä tarkoitat? Samaahan tekevät kommunistit joiden äänisaalis viime vaaleissa oli 0,5% luokkaa, hekin puhuvat kansasta tai työväestä. Kuitenkin sekä kansa että työväki on äänestänyt enemmäkseen porvarillisia puolueita ja SDP:ta.

    Minä veikkaan kansan tahdon olevan, että nykyinen hallitus jatkaa ja vaalit pidetään ajallaan 2011. Silloin sitten iso-gallup taas kertoo kuka on kukin. Se, että Vanhasen yksityiselämään puututaan niin kuin sinäkin teit ei ole sopivaa vaan häntä tulee arvostella ainoastaan työsuoritusten perusteella. Vaikka minäkään en häntä pulisi äänestämään vaikka hän olisikin samassa vaalipiirissä ehdokkaana jossa asun niin kyllä hän hommansa on hoitanut vaikeista ajoista huolimatta.

    Minä toivotan hallitukselle pitkää ikää!

    Äänestä

kaikille lyhytmuistisille äänestäjille.

seuraava korvatpunaisena kampanja

on 2011.koittakaa pitää muistinne

kunnossa,jotta saadaan lilliukset

tuomiolle ja rahat takaisin oikeille

omistajille eli meille fortumin

rakentajille.sama koskee myös

ensoa-sampoa-postipankki ym

roistot vastuuseen.eikä mitään

vanenemissääntöjä käyttöön.

Äänestä
  • vanhasen erottamiseksi.

    Äänestä

  • YLEIS LAKKO. kirjoitti:

    vanhasen erottamiseksi.

    Jeesus tätäkin keskustelun tasoa!
    Eikös se Big Brother palsta ole ihan muualla?

    Äänestä

  • YLEIS LAKKO. kirjoitti:

    vanhasen erottamiseksi.

    eduskunnan oppositio ei saa aikaiseksi välikysymystä eikä enemmistä asetu sen taakse luottamuslauseäänestyksessä hallitus ei kaadu koska Vanhanen ja Katainen ei sitä suostu tekemään. Halosen apuja tässä on näköjään turha odotella. Yksityispouolella pellet olisi lentäneet jo kuin leppäkeihäät mononkuva perseessä. Millähän luottamuksella ne kuvittelee edelleen maata johtavansa? Tai edes puolueitaan. Nehän vetää puolueensakin mukanaan tulevaan vaalitappioon. Ovat jo rasitteena kaikille!

    Yleislakko on kansan viimeinen konsti päästä eroon paskasta hallituksesta ja korruptoituneesta eduskunnasta, joka ei nauti enää kenenkään luottamusta - ai niin onhen ne Kanervan synttäreitä viettäneet...bandidokset ja muut rosvot

    Äänestä

  • mononkuva perseeseen kirjoitti:

    Jos uudet vaalit tulevat, niin pistäkäähän veikkausta mitkä ovat uuden hallituksen valtapuolueet. Itse veikkaisin: Sdp, Vas, RKP, PerSu.

    Äänestä

  • Satunnainen seikkailija kirjoitti:

    Jos uudet vaalit tulevat, niin pistäkäähän veikkausta mitkä ovat uuden hallituksen valtapuolueet. Itse veikkaisin: Sdp, Vas, RKP, PerSu.

    oleellisesti muuttaisi eduskunnan kokoonpanoa ja siten hallitusta, se on faktaa. Kaikissa gallupeissa Kokoomus on ollut mahtipuolue joten se saisi pääministerin paikan ja saisi valita kumppaninsa.

    Äänestä

Mennä lakkoon jos saisin ensin duunia ja tietysti lakkoavustus lisäksi.

Äänestä
  • haluttiin sitä tai ei. Nää pellet on ajamssa maan sellaseen jamaan, että töitä ei ole kohta kenelläkään.

    Äänestä

  • lomautettu toistaiseksi kirjoitti:

    haluttiin sitä tai ei. Nää pellet on ajamssa maan sellaseen jamaan, että töitä ei ole kohta kenelläkään.

    menee ainakin muisti.

    Äänestä

jos ei muuten niin yleislakolla!

Äänestä
  • jos ei muu tehoa.yleis lakko.mutta tuntuu vanhasen takia liian suurelle toimen piteelle.RIITÄÄ JO:VANHANEN:!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!.kansa maksanut jo nyt liikaa töpöilystä.

    Äänestä

Onko joku vielä sitä mieltä, että elämme demokratiassa? Kun poliittinen valtaeliitti kavereidensa kanssa ottaa kansalta mitä haluaa. Kun tämä eliitti toimii itse lakien yläpuolella, mutta valvoo samalla tarkasti, että alemmat kastiti noudattavat niitä aivan kirjaimellisesti. Onko esim. eliitin rahalahjoituksista maksettu lahjaveroja niin kuin kansalaiselta se otetaan vaikka ulosoton kautta... Kun valehdellaan ja toimitaan kaikin tavoin itsevaltiaan tavoin, niin voiko tällainen toiminta kenenkään mielestä enää mahtua demokratian määritelmään?

Eihän Romanian Seauceskukaan mielestään ollut tehnyt mitään väärää. Oli vain ottanut pientä, oikeaksi katsomaansa korvausta, koska oli kansansa hyväksi tehnyt niin paljon suuria palveluksia... Ei tainnut tämäkään herra luopua ahneutensa hedelmistä minkään yleislakon vuoksi...

Äänestä
  • vaan tukiyhdistykselle jollainen kaikilla ehdokkailla lienee. Tuen vastaanottaminen on ainakin ollut laillista ja jos ongelmia tulee niin ne tulevat lahjoittajalle jos hänellä ei olisi ollutkaan oikeutta lahjoittaa niitä rahoja.

    Yleislakko vain pahentaisi talouden tilannetta ja lisäisi työttömien määrää, lisäisi työttömyyskuluja ja konkursseja. Se lasku jonka me yhdessä joudumme maksamaan laman jälkeen kasvaisi aivan omasta syystämme ja veroja pitäisi kiristää enemmän kuin ilman lakkoa. Ottakaa nyt järki käteen, 1,5 vuoden kuluttua on iso-gallup ja silloin voitte tehdä vallankumouksen äänestämällä vaaleissa. Eduskuntahan on pienoiskuva aktiivikansalaisista, juuri sellainen jonka me kaikki haluamme yhteensä.

    Äänestä

Kannatan hallituksen potkuja

Äänestä
  • Hallitus nurin ja arkadianmäki uusiksi.
    Pitäisi taluttaa kaikki korvasta ulos ja
    pistää polvilleen pyytämään anteeksi
    ja sitten uudet vaalit, ja äänestäjät,
    menkää itseenne.
    Nyt kun tiedämme vilpilliset edustajat,
    niin muistakaa se uurnilla, ja nukkuvat
    voisi herätä ja äänestää jotain pientä
    puoluetta, jotta saataaisiin tasapainoa
    ja selvä viesti. EI ENÄÄN ROISTOJA!

    Äänestä

Jos ei hallitus ei eroa niin yleislakko saattaa tulla. Näin on näreet.

Äänestä

Yleislakko ei ainakaan olisi kansalle hyödyksi. Lakia rikkoneet poliitikot pitäisi vain saattaa muilla keinoin suoraan vastuuseen. Oikeustajun mukaan ainakin mutamien olisi pitänyt joutua kaltereiden taa jo ajat sitten. Mutta koska tätä ei taatusti tapahdu, niin ehkäpä joku ennen pitkää lopullisesti hermostuu ja alkaa omakätisesti suorittamaan "täinpoistoa" mädälle haisevan Suomineidon puhdistamiseksi...

Äänestä

Käytännössä mitä nyt tapahtuu on se että parhaassa työiässä olevat nuoret miehet lähtevät ulkomaille töihin.

Mummelit ja pappelit vaan jäävät Suomeen.

Äänestä

Norjalaisille meinaan lähteä töihin Suomesta.

Asentavat uutta öljynporauslauttaa, sinne kun se on valmis.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vanhanen sucks kirjoitti:

Hallitus on niin mätä, että se ei itse tajua eikä halua erota. Eduskunnasta puolet on korruptuneita ja toinen puoli ottanut velkaa päästäkseen sinne, joten sekään ei tule tekemään asiassa mitään - erottamaan hallitusta tai hajomaan itse. Presidentti pelkää milloin hänet vedetään mukaan demareitten sotkuihin ja pitää naamansa kiinni. Ainoa keino saada muutos aikaan olisi yleislakko, kuten joskus muinoin.

Yleislakko ei kuitenkaan ole mahdollinen kun nykyhallituksen politiikalta puuttuu vastavoima. Demarit ajoi Lipposen kaudella kepun ja kokoomuksen oikealta ohi, eikä Urpilaisesta ole johtamaan edes omaa puoluettaan saati sitten uutta hallitusta. Joten tästä paskasta ja toivon talkoista saadaan nauttia vielä vuosia. Ja ennenkaikkea kärsiä tämän hallituksen yhteiskunnalle aiheuttamista ongelmista.

Pahiten kurjistumisen tulevat huomaamaan työttömät, lapset, nuoret, vanhukset ja sairaat. Sen ohella, että kaikkien tulotaso laskee tulevien veronkorotusten takia. Kunnallisverot pompsahtavat ensimmäisenä. Mediamaksua potevat yksinasuvat kansaneläkeläiset. Bensan hinta tulee hirvittämään kaikkia, eikä ruuan arvonlisäveron alennus kauaa lämmitä kun tuloverotusta joudutaan nostamaan muutaman prosentin. Esillä ollut maltillinen 0,5 % palkkojen yleiskorotus ei tähän auta vaan tosiasiallisesti koko kansa köyhtyy. Paitsi se 5% kansasta joiden etua TOIVON TALKOISSA on ajettu.

Toivottavsti myös tähän hallituksen toteuttamaan politiikkaan ja sen vastavoimattomuuteen tajuttaisiin kiinnittää huomiota näiden rahasotkujen ohella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu