Painonhallintaryhmä / laihdutusohjaaja

Hei! Onko kellään tietoa/kokemusta, mistä voisi lähteä hakemaan tukea laihdutukseen? Tietoa kyllä on vaikka kuinka, sitä en tarvitse, mutta jotain ratkaisukeskeisen ja kognitiivisen "terapian" hengessä toteutettua ohjausta ja TUKEA. Etsin ihmistä jonka kanssa voisi jossain määrin miettiä ja tunnistaa tuloksetonta käyttyätymistään, mutta mitään lapsuuden traumoja ei mielestäni ole mielekästä joka toinen ilta mällystää. Tarvitsen jonkun, joka sanoisi vähintään kerran kuussa tai viikossa että "hyvä sinä!" jos oikeaan suuntaan ollaan menossa.
11775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aika kiva sana muuten.
Onko niin, että tosiaan tarvitset tukea laihduttamiseen? Ilmeisesti koet tällaiset "läskivartijat" rasittavina ja pomottelevina? Ja se pisteiden laskeminen, voi herranen aika! Ei sovi minulle sellaiset moraalin vartijat!
Minä laitoin elämän ranttaliksi viime keväänä ja aloitin painon pudottamisen oikeastaan ihan vahingossa.
Ei minulla ole mitään hirmu sitovaa dieettiä, mutta suunnilleen kaikkea kohtuullisesti. Olen pudottanut painoa noin 14 kg 6-7 kuukaudessa.
Suomi24:n keskustelupalstoilla on laihduttajia. Keskustelu/terveys/laihdutus. Kaikenlaista sukan kuluttajaa, löytyisiköhän sieltä joku?

Äänestä
  • Aloittaja

    Vuosien kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että ilmeisesti tarvitsen :( Kun ei se kerran itsekseen ole onnistunut. Ja matkaa on PALJON. Mutta koska ihan todella tiedän tasan miten pitäisi syödä, en oikeastaan siihen puoleen tarvitse tukea, vaan jostain syystä se käytännöntoteutus tökkii! Olen saanut netin kautta aiemmin useammakin "laihdutuskaverin", mutta siinä on se ongelma että ne usein päätyy loppujen lopuksi jollekin kaalikeittokuurille tms. jolloin yhteistä projekteillamme on enää hyvin vähän. Mutta pitää katsella, kokeilla...

    Äänestä

  • UPDATE_8453072 kirjoitti:

    No ei sellaiset ole mistään kotoisin. Sellainen kuulostaa vähän vippaskonstilta. Kaalikeitto on hyvää, mutta ei sitäkään jaksa syödä jatkuvasti. Jotenkin minusta on alkanut tuntua, että ravinnon merkitys on korostunut liikaa meidän elämässämme. Se on saanut liian keskeisen roolin.
    Pitäisi ilmeisesti hankkia muita addiktioita elämään, niin syöminen jäisi vähemmälle huomiolle.
    Jotain uusia harrastuksia mahdollisesti. Sellaisia, joita ei voisi aina tehdä kotona. Joutuisi lähtemään vähän muihin kuvioihin.

    On minulla matkaa tavoitteeseeni vielä kymmenisen kiloa, mutta en pidä kiirettä. Jospa tavoite toteutuisi joskus talvella.

    Äänestä

Ryhdy työttömäksi. Rahaa et puoleen vuoteen saa mistään, makarooni ja kaurpuuro ei lihota. Töitä etsimässä käyt jalan tai pyöräillen. Jätä se Mersu tai Bemari kotiin.

Äänestä
  • Niissä on hirveästi hiilihydraatteja ja niiden yksipuolinen syöminen voi aiheuttaa kakkostyypin diabeteksen.

    Äänestä

  • makarooni.... kirjoitti:

    Niissä on hirveästi hiilihydraatteja ja niiden yksipuolinen syöminen voi aiheuttaa kakkostyypin diabeteksen.

    Hyvän päätöksen olet tehnyt!
    Ensimmäisenä ainakin tulee mieleen Fressillä oleva xtravaganza-projekti.
    http://www.xtravaganza.fi/fi/Finland/
    LadyLinellä on alkamassa samanlainen kts. uusin viikkosavo.
    Jonkin verran maksaa nämä projektit mutta viestistäsi otaksuin että olet valmistautunut kustannuksiin.
    Siitä se lähtee! Onnea matkaan :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    -15kg kirjoitti:

    Pitääpä tutkia tuo touhu, mitä se on niellyt :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olen tehnyt paremman tempun, ryhdyin opiskelijaksi! Tulot vielä puolet työttömän minimistä. Valitettavasti myös ranskikset, makkara yms. on halpaa, ja vihannespuolen käyttöä hinta rajoittaa (vaikka sieltäkin löytäisi vaihtoehtoja kun vain valitsisi oikein!).

    Makaroni ja kaurapuuro eivät kyllä ateriakokonaisuuksina millään muotoa tue terveyttä tai painonhallintaa. Mutta kiitän vinkistä!

    Äänestä

ts. syö tiedossa olevien ohjeiden mukaan ja hanki kokovartalopeili. Se kyllä kertoo oletko menossa oikeaan suuntaan. Vieläpä rehellisesti, jos tarkastelet kuvastinta totuuden mukaisesti. Sitoutuminen ja pitkäjänteisyys palkitaan varmasti. Kaikki riippuu itsestäsi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos kaikki on kiinni vain ja ainoastaan minun kurinalaisuudestani, eikä tukea tai reflektointiapua ole tarjolla, homma on tuhoon tuomittu. Tämä kuri on jo todettu. Siksi tässä apua etsitään! Ja sanon tämän nyt seitsemäntoista vuoden laihdutuskokemuksella - sinä aikana paino on noussut 30 kg.

    Olipa kiva todeta kommenttisi ilman apua tuhosta. Olen aivan samanlainen, ilman apua toivoton laihduttaja. Kurinalaisuus on niille, joilla ongelmaa ei olekaan, eihän sitä minullakaan kurinalaisena olisi. Minun suurin ongelmani on motivaation puute, nautitaan nyt ensin.

    Motivaatio, siinäpä se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8453072 kirjoitti:

Hei! Onko kellään tietoa/kokemusta, mistä voisi lähteä hakemaan tukea laihdutukseen? Tietoa kyllä on vaikka kuinka, sitä en tarvitse, mutta jotain ratkaisukeskeisen ja kognitiivisen "terapian" hengessä toteutettua ohjausta ja TUKEA. Etsin ihmistä jonka kanssa voisi jossain määrin miettiä ja tunnistaa tuloksetonta käyttyätymistään, mutta mitään lapsuuden traumoja ei mielestäni ole mielekästä joka toinen ilta mällystää. Tarvitsen jonkun, joka sanoisi vähintään kerran kuussa tai viikossa että "hyvä sinä!" jos oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu