Kiitos teille

Kiitos teille ripeät kuskit, varsinkin palstan kehujat.
Olette maksaneet valtiolle 19 miljoonaa viime vuonna ylinopeussakkoina.
Kiitos kameroille ja poliisille.
Jatkakaa samaan tahtiin
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulunko palstan kehujiin? Ripeä kuski väittäisin olevani, vaikka jonkun hupilehden testissä sainkin arvosanaksi turhan varovaisen... :)

Ai niin, viimeksi sakkoja muistaakseni vuonna 1999 tai 2000. Kolmet ylinopeussakot olen saanut melkein 15 vuoden ja noin 350 000 kilometrin ajoilla. Tosin ehkä vain puolet noista ylinopeutta, kun kaupungissa on hankala sitä paljoa ajaa (on niitä valoja ja risteyksiä, joissa pakostakin tippuu nopeus, ellei vedä punaisia päin ja kurveja suoriksi).

Enemmän, paljon enemmän, on tullut maksettua valtiolle kohonneina polttoainekuluina. Ajatteles, että esimerkiksi nykyinen autoni kuluttaa arviolta 20% enemmän johtuen pelkästään siitä, että ajan vähän ylinopeutta jatkuvasti. Eli keskikulutus on noin 6 litraa satasella, noin viiden sijasta, johon pääsisin köröttelemällä työmatkat rajoitusten mukaisesti 100-120 km/h nopeuksilla (jopa alle osia matkasta). Edellisellä autolla ero litroissa vielä suurempi. Vaikea arvioida, kun ei tullut seurattua kulutusta samalla tavalla...

Mutta ylinopeuden ajaminen on pääsääntöisesti hyvä juttu. Varsinkin kansantalouden kannalta (polttoaineen kulutus, sakot ja lyhyemmät matka-ajat ovat kaikki plussaa).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


10 alle rajoituksen kirjoitti:

Kiitos teille ripeät kuskit, varsinkin palstan kehujat.
Olette maksaneet valtiolle 19 miljoonaa viime vuonna ylinopeussakkoina.
Kiitos kameroille ja poliisille.
Jatkakaa samaan tahtiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu