Itse kuulun tähän luokkaan, mikä on varmasti miehelle suuri häpeä. Minulle ei.
Lapsesta lähtien vaivannut.
Työelämässä koski kovasti, kun joutui jonkun erottamaan.
Vielä perheen kotona olessa, piti kesken jonkun dokumentin tai muun herkistävän ohjelman, mennä olevinaan vessaan tai muualle. Ohhoi, onpas nyyhky...
Vaimoni tämän yksin tiesi.
Nykyisin on helpompaa, voi kyynehtiä vapaasti mitä tahansa. Minkäs luonteelleen voi...
Oletko itkuiikka?, herkkä?
27
280
Vastaukset
- paapuuri
Olen tosi herkkä, itku tulee helposti.
Nytkin itkettää, kun ajattelen, miten herkkiä me sinun kanssas ollaan. - handek
Olin muita kookkaampi, en uskalla sanoa fiksumpi. Mutta aina ryhmässä dominoiva.
En ollut kuitenkaan se, joka nyppi kärpäseltä siipiä.
Armeija- aikaan se alkoi tulla esille. Ketään en sallinut kiusattavan.
Muuatta Räsästä, kiusattiin erityisesti. Hän oli Savosta oleva, hieman yksinkertainen.Tukka kuin Jari Tervolla.
Sain hänet järjestettyä kirjuriystäväni kautta pois äksiisistä. 70- luvulla se vielä onnistui.
Tapasin hänet 85- Kuopiossa, muistatko?
- Jaa, sinä olit se vittumainen kersantti,muistan kyllä. Halluutko turpaas! - kakskytkuus
Voi voi! Kyllä ei tarvitse paljoa olla,joku eläinjuttu,ei niinkään mitkään ihmisten kohtalot,saa minut aina vollottamaan.
Eikä meinaa loppua tulla.Aikoinaan kun mulla oli koira ja niiskautinkin nenääni,se tuli heti tuijottamaan mikä hätänä? Sanoin,ei mitään hätää,niin silloin alkoi mun naaman pesu varmuudeksi.Ja kun sanoin että kuka mun kyyneleet sitten pyyhkii kun sua ei enää ole,alkoi kahta kauheempi pesu.
Siitäkin on aikaa,kyyneleitä on riittänyt ja vieläkin joskus koiran kuvia katsoessani muistan nuo ajat,ja itkuhan siitä tulee.Herkkä olen,liiankin.Monta kiusallista tilannetta,mihin on niin uppoutunut että ei voi hillitä itseään.
Ja joskus sitä vain itkee,eikä keksi edes syytä...kai ne hormoonit...- minulta
itkuhana aukeaa, heti on koira nuolemassa. Kaipa kyynylten suola on maistuvaa koirille. Mies meillä herkistyy töllölle enemmän, kuin minä.
. - Meriläinen
vääryys sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan saa minut suuttumaan, enkä pelkää silloin isoakaan miestä, tai naista.
Hyvyys, ja herkät asiat saavat silmäni valumaan, oli kyseessä elokuva tai oikea elämä. - 14plus5
Meriläinen kirjoitti:
vääryys sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan saa minut suuttumaan, enkä pelkää silloin isoakaan miestä, tai naista.
Hyvyys, ja herkät asiat saavat silmäni valumaan, oli kyseessä elokuva tai oikea elämä.noin 10v sitten näytin mitä on olla ISO nainen pienessä koossa.Olimme muutaman päivän seuranneet pienen koiranpennun kohtaloa öiseen aikaan.Sidottuna metriseen naruun moottoripyöräliikkeen eteen pyörien joukkoon.Siinä yön kieppuessaan naru oli melkein kuristanut koiran,ei vettä,ruokaa -muuta kuin mitä salaa kannoin paistinpannulla öiseen aikaan ja löysäsin aina narun vapaammaks.
Sitten meni hermo.Kun aamu koitti marssin pyöräliikkeen eteen ja annoin tulla kaikilla maailman kielillä asiani ulos.
Siinä Kreikka-poika kalpeni,miehenikin vapisi taaempana,eikä saanu sanaa suustaan.
Mutta eipä näkyny koiranpentua enää yöllä melkein hirtettynä,kasvattivat muka vahtikoiraa noutajan näköisestä pennusta....muka selityksenä.Grrrrrrrr!
Eipä silti,kissat olivat vastaavasti riesamme,rohkeita pikku riiviöitä,joista yks sai pakollisen "kylvyn"uima-altaassa,ennenkuin uskoi...No,tämä juttu nyt poikkesi aloituksesta,mutta vääryys eläimiä kohtaan saa ihoni kananlihalle. - PimuF.
14plus5 kirjoitti:
noin 10v sitten näytin mitä on olla ISO nainen pienessä koossa.Olimme muutaman päivän seuranneet pienen koiranpennun kohtaloa öiseen aikaan.Sidottuna metriseen naruun moottoripyöräliikkeen eteen pyörien joukkoon.Siinä yön kieppuessaan naru oli melkein kuristanut koiran,ei vettä,ruokaa -muuta kuin mitä salaa kannoin paistinpannulla öiseen aikaan ja löysäsin aina narun vapaammaks.
Sitten meni hermo.Kun aamu koitti marssin pyöräliikkeen eteen ja annoin tulla kaikilla maailman kielillä asiani ulos.
Siinä Kreikka-poika kalpeni,miehenikin vapisi taaempana,eikä saanu sanaa suustaan.
Mutta eipä näkyny koiranpentua enää yöllä melkein hirtettynä,kasvattivat muka vahtikoiraa noutajan näköisestä pennusta....muka selityksenä.Grrrrrrrr!
Eipä silti,kissat olivat vastaavasti riesamme,rohkeita pikku riiviöitä,joista yks sai pakollisen "kylvyn"uima-altaassa,ennenkuin uskoi...No,tämä juttu nyt poikkesi aloituksesta,mutta vääryys eläimiä kohtaan saa ihoni kananlihalle.koskaan muiden nähden edes spiidaile eikä näytä niitä tunteitaan mikä itkettää..jotenkin miehet joiden kanssa olen elämääni elänyt...niin sellaiseksi ovat minut muovanneet...Meneevät niin hämilleen jos, spiidaan...joten salassa spiidaan minäkin...kun muut eivät näe..Mutta, puolustus tahtoa sitä löytyy....puutun. Menen väliin...viimeksi sellaista pientä kundia kun isommat kundit kiusasivat...Oma kundi oli mukana näkemässä...ja kauhuissaan silloin, sanoi mulle jälkeenpäin; Mutsi sä olisit voinut saada turpaan...
Vain muutaman kerran elämässäni olen joutunut tilanteeseen jossa, oikeesti on pitänyt vähän pelätä....tästä jo vuosikymmeniä aikaa seisottiin silloisen mieheni kanssa 3 T spåråpysäkille, Hagiksen torin pysäkillä...nooh, sinne sit lyllersi sellainen 2 kertaa minua isompi jäbä. Uhmaavin askelin ja taisi olla jossain joko humalassa tai muuten kamassa...Ihmiset kaikkosivat siltä pysäkiltä kauemmaksi...minä ja mieheni emme...Rupes siinä sitten tämä jäbä urpoilee että, täytyy sille rööki antaa...Emme antaneet...Jäbä siihen, hän tullut suoraan linnasta..ja puukkoa löytyy...otti puukon esiin; Tuleeks se rööki..Silmät olivat sellaiset tosi sekavat..En tiedä mistä se kumman henkinen voima ja rauhallisuus tuli..Katsoin vaan tätä jäbää kylmän rauhallisesti suoraan öögöneihin. Ja sanoin, että kandeeks tosiaan joutua röökin takii takaisin kiven sisään? Rupes tää jäbä siinä edessäni vähän vapisee...ääni rupes sillä väpättää...hetken hiljaisuus...Vastaus oli sit: Ei..Lähti siitä sit veks..Jälkeenpäin vasta tuli sellainen vapina itselleni...hitsi...se hän olisi oikeesti voinut tempaista.. Vaikka näyttävä nainen olenkin, en ole fyysisesti edes vahvan näköinen..en mikään bodarityyppi;) tuo henkinen vahvuus vaan sellainen kummallinen juttu...tarvittaessa pompahtaa itsestäni itsestään näkyviin...Jälkeenpäin näköjään vasta tulee mietittyä että, hei..mitä jos..
Eläinten rääkkämistä en myöskään hyväksy...Musiikkikin sellainen juttu...että, kun muut nukkuvat meille mitä kuuntelen sit..kuulokkeet korvilla..Ei tarvitse välittää vaikka kaunis musiikki aina saa kyyneleet meikäläisen öögaan...voi ihan rauhassa spiidailla;)
t.Pimu - Meriläinen
14plus5 kirjoitti:
noin 10v sitten näytin mitä on olla ISO nainen pienessä koossa.Olimme muutaman päivän seuranneet pienen koiranpennun kohtaloa öiseen aikaan.Sidottuna metriseen naruun moottoripyöräliikkeen eteen pyörien joukkoon.Siinä yön kieppuessaan naru oli melkein kuristanut koiran,ei vettä,ruokaa -muuta kuin mitä salaa kannoin paistinpannulla öiseen aikaan ja löysäsin aina narun vapaammaks.
Sitten meni hermo.Kun aamu koitti marssin pyöräliikkeen eteen ja annoin tulla kaikilla maailman kielillä asiani ulos.
Siinä Kreikka-poika kalpeni,miehenikin vapisi taaempana,eikä saanu sanaa suustaan.
Mutta eipä näkyny koiranpentua enää yöllä melkein hirtettynä,kasvattivat muka vahtikoiraa noutajan näköisestä pennusta....muka selityksenä.Grrrrrrrr!
Eipä silti,kissat olivat vastaavasti riesamme,rohkeita pikku riiviöitä,joista yks sai pakollisen "kylvyn"uima-altaassa,ennenkuin uskoi...No,tämä juttu nyt poikkesi aloituksesta,mutta vääryys eläimiä kohtaan saa ihoni kananlihalle.oli paljon näitä onnettomia kulkukissoja, ja semmoinen tappelu öisin. Siihen väliin en kyllä olisi mennyt :))
Kukonlauluun siellä sain herätä, se oli hienoa.
Itse kerran näin kun mies ajaa autolla, pikkukoira oli menossa tien yli ja tämä äijänkäppyrä (etten paremmin sano) kiihdyttää autoaa ja yrittää ajaa pikkukoiran yli.
Ajattelematta mitään menin ja pysäytin auton, kyllä, ei kuitenkaan uskaltanut ihmisen päälle yrittää.
Mies tuli selitellen ja muka huolissaan koirasta ulos autosta.
Ja minä annoin tulla, tulta ja tuli kiveä, mitä ajattelin hänestä. Tämä oli suomessa.
Eräänkin kerran olen rähähtänyt kun näen vedettävän koiraa hihnasta mielipuolen ilmeet silmissä.
Jos poikkesikin aiheesta niin kertoi kait siitä toisesta tunteesta joka on itkun toisessa päässä.
- handek
On kai ns. nyyhky. Olenpa sitten.
Kuitenkin olen pärjännyt vähintään keskinkertaisesti, ellen paremmin.
Mie en vaan kestä katella, jos jollain menee huonosti.
Olen tätä miettinyt, miksi en katsonut koskaan TV:a. Halusin varmaan suojella sillä itseäni. Kirjoissa sai aina valita sentään puolensa. Nyt kun olen ruennut seuraamaan, tämä on totta.
Se ei ole kivaa. - kivellä.istuja
Minä olen tunteellinen mussukka ja siitä ei pääse yli eikä ympäri ja kun kaikenlisäksi se sisältää eteläkarjalaisen pikasyttymisefektin, niin olen pääsemättömistä varsinkin kun usiasti naurukin saa saattajaisiksi kyyneleet ja nenun niistot.
- PimuF.
jonku psykologian oppikirjojen mukaan..Ihmiseltä pitäisi löytyä koko tunneskaala...jos, joku puuttuu, niin sit joku asia on vähän pielessä..Olemme saaneet kaikki tunteet jo tänne syntyessä. Tunteita ei pitäisi tukahduttaa ei niitä huonojakaan..Mutta hallita pitäisi kaikki jotenkin oikein..Siinä onkin tekemistä..itselläni kun tempparamenttia löytyy...pisara venäläistä verta ja unkarilaista verta kun suonissa;)) ja jostain vielä kauempaa suvusta vielä irlantilaista verta.. (Sukujuuret kun hyvin tutkittu molempien vanhempien suvuissa;)) Ehkä syy siinä.
t.Pimu
Olen hyvin kova ja raaka, ja vain yksi asia saa minut kyyneliin.
- handek
Työelämässä. Konsernin vtj kun huomasi herkkyyteni, alkoi hyödyntää sitä.
Otin vahvaluonteisen miehen alaisekseni, ja tapani mukaan kehuin häntä.
Kaksi vuotta esimieheni kyseli jatkuvasti ; onko hänessä ainesta? Onko?
Itse kehuin häntä, osin aiheettomasti.
Kaveri oli työnsä verrattomasti hoitava, ylikin. Mutta ihmissuhteissa 6 luokkaa.
Kunnes tuli kriisiaika.
VTJ tuli käymään. Jätätkö firman avaimet, puhelimesi etc pöydälle. Kivaa kesää.
He olivat aivan samanlaisia, tunteettomia ihmisiä.
Firma lähti alavirtaan. No semmoista se elo tahtoo olla. - Tears*^*
herkkä ja tuntuu että ole oikein masokisti joskus kun kuuntelen biisejä vaikka tiedän että alan heti itkemään.
Mulla on oikein itkusessioita välillä kun klikkailen netistä biisin toisensa jälkeen ja itken hillittömästi...
http://www.youtube.com/watch?v=kkgGXadbUj0&feature=related - handek
He elävät tunteella, mutta alitajuisesti eivät ymmärrä, miksi mieskin voi olla herkempi.
Miehen pitää olla voimakas, antaa lauantaina turpaan, vähintään ryypätä perheen rahat.
En minäkään on tommytaaberman- tyyppiä. Kaukana siitä.
Pienellä käsiotteella laittaisin hänet solmuun.
No, päätelkää mitä haluatte...- handek
50- luvulla olisi itkenyt, hänet olisi leimattu heikoksi mieheksi.
Onkohan tämä ilmapiiri muuttunut ollenkaan, meidän, silloin syntyneiden mielessä? - PimuF.
handek kirjoitti:
50- luvulla olisi itkenyt, hänet olisi leimattu heikoksi mieheksi.
Onkohan tämä ilmapiiri muuttunut ollenkaan, meidän, silloin syntyneiden mielessä?sama käsitys...omani tässä ei poikkeus..Itkua ei näytä..piilottaa sisälleen..Miettinyt tätä olen minäkin...kundit silloin kasvatettiin niin..tuo sodan syttymisen pelko varmaan syynä..Kasvatettiin kundit valmiiksi sotaan..ihan sieltä snadista kundista asenteella isot kundit eivät itke...Tätä asennetta itse vastaan kyllä olen...naisena ja mutsina..omalle kundille aina sitä korostan...että, kundit SAAVAT itkeä jos, on pahamieli tai sattuu...Helposti meilläkin kundi miehenä mallia ottaa miehestäni...mikä on luonnollista yhdessä kun asutaan..
Hande, isot kundit SAAVAT itkeä...
t.Pimu
- t.l.
Niin herkkä kuin ystävättäreni, eli en ole herkkä. Mutta en ole kivenkovakaan.
- Kaiken kokenut
Rääpimättä,siinäpähän akka vetistelet.
Kehut myös hienosti älyäsi ja voimiasi,sama vanha turnu siellä yrittää uutta taktiikkaa,ei osu eikä uppoa.- handek
Se on minusta aika hieno nimitys, onhan akka minutkin tehnyt, kuten otaksuttavasti sinutkin...
Itse olen 10v sodan jälkeen syntynyt, sinä käyt tuota sotaasi aina vaan.
Olen oikeastaan opponoitut, että Sinä jaksat ainavaan olla kiinnostunut minusta.
Aina haukut minua, arvostelet loputtomiin.
Miksi?
Mikä sinussa kiihottaa, kuullessani virkkeeni?
Arvaan kyllä.
Rakastat/vihaat minua. Kyllä.
En minä vihaa sinua.
- Ei-itkuiikka
Ehkä olen herkkä, ehkä myös tunteellinen. Harva taitaa myöntää olevansa tunteeton. Itkuherkkyys taas on asia erikseen. Useimmat helposti itsevät ja itseään sekä tunteitaan täynnä olevat itkuiikat ovat ennen kaikkea itsekkäitä; se oma tunne voittaa kaiken muun olipa tilanne mikä tahansa.
- on outo
sanakirja. Siinä näyttää lukevan:
herkkä mies = nanni.
Minun kirjassani taas lukee: herkkä mies = aito, hieno mies, joka uskaltaa näyttää tunteensa, itkunkin.
Isäni oli sellainen, sellainen on miehenikin, miehistä parhaimpia kummatkin.
. aikas herkkä, myötäelän aika voimakkaasti toisten tunteita. Itken joskus herkästikki, toisinaan tunnen olevani kovinkin vahva.
- Antaa tulla vaan
biisi jos ei meinaa itku tulla.
http://www.youtube.com/watch?v=Ete6v99LQYk&feature=related miehen kyyneleet itkettää.
- handek
Androgyyni.
Joko ajetaan pipo päässä kesät/talvet rahisevalla pyörällä yliopistolle, aletaan polltaa tupakkaa varhaisnuorena ammattikoulussa. Liitoututaan helposti seurapiiiriin.
Meidät syyllistetään näistä, huonosti ohjatusta valinnoista. Mikä on meille aivan oikein.
Mehän olimme esikuvia.
Mieki humalassa toikkaroin nuuruuteni, kuten taas lähentyvän vanhuuteni. - Pirre*
handek kirjoitti:
Androgyyni.
Joko ajetaan pipo päässä kesät/talvet rahisevalla pyörällä yliopistolle, aletaan polltaa tupakkaa varhaisnuorena ammattikoulussa. Liitoututaan helposti seurapiiiriin.
Meidät syyllistetään näistä, huonosti ohjatusta valinnoista. Mikä on meille aivan oikein.
Mehän olimme esikuvia.
Mieki humalassa toikkaroin nuuruuteni, kuten taas lähentyvän vanhuuteni.toivottavsti siinä välillä on jotain selvääkin..
Onko pakko?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että326657- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564