Kuinka ihmeessä koulun ulkopuolelle?

No pari sanaa...

"Ongelmani nimittäin on näiden kaverisuhteiden vieminen koulun ulkopuolelle. Muistan joskus aikoja sitten kutsuneeni kavereita kylään ja yrittäneeni muutenkin sosialisoitua. He toki tulivat ja minulla oli hauskaa, mutta jäin odottamaan vastakutsua ja lopulta luovutin tilanteen parantamisen moniksi vuosiksi. Pidän toki olla omissa oloissani, mutta sosiaalinen kanssakäyminenkin aiheuttaa mielihyvää."

Jos kerran oli mukavaa kun kutsuit kavereita kylään, niin missä se ongelma on? Mitä väliä sillä on tuleeko vastakutsuja. Et voi todella ystävystyä kenenkään kanssa jos alat laskea kuinka monta kertaa kukakin on antanut sinulle vastakutsuja. Aito ystävyys on vastikkeetonta. Siksi toisekseen ihmisillä on monia syitä olla kutsumatta kavereita kotiinsa, lapsilla ja nuorilla se syy on useimmiten kotiolot.

Sitten toinen kohta mikä pisti silmiin:
"Toisin kuin muilla, ei minulla juuri ole ongelmia saada koulun sisällä ystäviä: siihen ei käytännössä tarvitse käyttää ollenkaan vaivaa. Se on minulle luonnollista ja minulla on erittäin hyviä, hyviä ja ok-kavereita enkä koskaan jää ryhmätyössä yksin. Ihmisiä en kuitenkaan koulun ulkopuolella juuri näe."

Ekana tuli mieleen että olet ruotsinkielinen ja sen takia käytät hivenen omituisia sanoja. Toisaalta tuosta tökkää pahasti silmään myös ilmeinen ylimielisyys: "toisin kuin muilla, MINULLA ei ole ongelmia saada ystäviä koulun sisällä". Sanoisin että kyllä sinulla on, vaikka ilmiselvästi pidätkin itseäsi niitä muita parempana. Ehkä se on myös juuri se syy, miksi et ystäviä löydä. Hyvin harva ihminen oikeasti viihtyy ylimielisen tai muuten vaan itseään muita parempana pitävän tyypin seurassa. Kohtelias pystyy olemaan kuka tahansa, mutta mitään suurempaa tunkua ei ehkä seuraasi ole. En tiedä onko asia noin, mutta sitä kannattaa miettiä.

Sitten vielä yksi juttu, nimittäin se salainen rituaali. Ei sellaista ole. Joillakin vain synkkaa ja joillakin ei. Itse en ollut koskaan ns. suosittu koulussa, mutta minulla oli muutama luottokaveri, joiden kanssa vietin aikaa niin koulussa kuin vapaa-aikana. Se mikä meitä yhdisti, oli lähinnä omituinen huumorintaju, ja kieltämättä yhteisellä koulumatkallakin oli vaikutusta. Siinä tuli juteltua asioista ja usein seisoimme vielä iltamyöhään samassa tienristeyksessä, mihin koulumatkalla olimme pysähtyneet ennen kuin erosimme omiin suuntiimme. Muistan myös, että meidän kuuden hengen porukasta en kahden kotona käynyt koskaan (vaikka he kävivät meillä), kahden kotona kävin joskus ovella mutta en sen pidemmällä, ja vain yhden kotiin minut kutsuttiin usein vastavierailulle. Kun luin tuon sinun juttusi, niin se oli kyllä eka kerta kun kuulin että joku odottaa vastavierailukutsuja. Itse en niitä koskaan kaivannut. Olin vain tyytyväinen kun sain kaverit omaan kotiin kylään, koska se tarkoitti sitä että he viihtyivät seurassani. Toisin sanoen: kysy itseltäsi mitä voisit tehdä, jotta ihmiset kokisivat sinut mukavaksi seuraksi. Äläkä odota vastapalveluksia. Vastikkeellinen ystävyys ei ole ystävyyttä. Ja sori vaan, en osaa sitä sen paremmin selittää. Pointtini kuitenkin se, että kun annat aidosti itsestäsi jotain, ja nimenomaan siksi että haluat antaa, niin se vetää puoleensa toisia samankaltaisia ihmisiä. Mene johonkin porukkaan sillä mielialalla, että sinusta on kiva olla niiden ihmisten seurassa, ei siksi että odotat saavasi sieltä ystäviä. Huonompi homma on meinaan se, jos vedät puoleesi ihmisiä jotka myös odottavat sinulta vastapalveluja. Ystävyys loppuu siihen, kun sinusta ei enää olekaan heille hyötyä. Ei hyvä. Ole sellainen ystävä muille, jollaisen itse haluaisit, niin siitä se lähtee.