Rakennuskonserni Lemminkäisen kahden tytäryhtiön työntekijöitä on ollut poliisin kuulustelussa, ja aiheena on ollut yhteys Novaan.
Lemminkäinen on ollut mukana monessa Nova-vetoisessa rakennushankkeessa, kuten siinä surullisenkuuluisassa Kevan kelkkatehtaassa Rovaniemellä.
Sekä YLEn että MTV3:n tietojen mukaan Lemminkäisen piti maksaa puolet, eli 50.000 euroa kokonaisuudessaan 100 000 euron lahjuksesta kepulle tai tarkasti ottaen Menestyvä Suomi ry:lle (eli Korhosen perustamalle rahanpesuyhdistykselle). Toinen puoli, 50 000 euroa oli Novan osuus kepulle.
Lahjusraha siirtyy kepulle, Keva ostaa kelkkatehtaan ja kaiken päälle Pekkarinen myöntää vielä miljoonia yritystukia tehtaalle.
Kyllä on kepun koneisto hyvin voideltu euroilla.
Ja Vanhanen ei tietenkään tiedä mitään.
USA:sta raportoitiin juuri, että Vanhanen ei muuta matka-aikatauluaan erovaatimusten vuoksi. Vanhanen ei siis ota yhtä lisäviikkoa USA:ssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Herra Vanhanen ei luovu suurista rahoista, luksus elintaso on kuorruttanut herran sikseen paksuun kilpeen, että sen läpi ei mitkään syytökset mene läpi. Ei lähde kuin kulumalla virastaan, tavallisten ihmisten mielipiteet eivät vaikuta. Eihän Suomessa ole köyhiä, niinhän herra pääministeri loihi lausumaan taannoisessa radio-ohjelmassa.
Tulisikohan herra Vanhanen tutustumaan esim. työttömien arkeen, ei tule, morsmaikun kanssa on mukavampaa kypsentää uuniperunoita ja sen jälkeen, hmm. Mitä näistä köyhistä, hymm hymm, eihän niitä ole vai onko - missä?