Olenkohan työtön vai opiskelija..vaiko kumpaakaan?

Eli otsikkoon viitaten mielipiteitä kaipaisin jos on omakohtaista kokemusta alla olevasta vastaavanlaisesta tapauksesta:

Minulla on ollut oikeus työmarkkinatukeen ennen kuin aloitin opiskelun ammattiopisto luovissa syyskuun alussa. Työvoimatoimikunta teki päätöksen että en ole työtön joten työmarkkinatuen sain unohtaa. Päätöstä varten työkkärille toimitin lapun lukujärjestyksestä jossa ilmenee että lähiopetusta on 2krt viikossa noin 7h/pvä ja loput päivät on etäpäiviä, ja päätös tehtiin noiden tietojen perusteella (Saattaa mennä toisaalta tämä asia uudestaan kyllä tutkintaan koska nyt tuntisisältö koulussa muuttui niin että lähiopetusta on vain joka toinen viikko). Työkkärin virkailija kyllä oli sitä mieltä että oikeus työmarkkinatukeen ei mene vaan saisin sitä koko koulun ajan. Työvoimatoimikunta päätti sitten toisin. Nyt olenkin odotellut päätöstä KELA:lta opintotuen osalta. Soitin asiasta tänään KELA:lle ja asia on nyt ns. pöydällä ja siellä pähkäillään että olisiko minulla edes oikeutta opintotukeen (viikkotunnithan ei vissiin riitä opintotukeen??) Voikohan asia mennä niin että KELA ei maksa mitään enkä saisi myöskään työmarkkinatukea? On kyllä todella tympeää jos näin menee. Olisi niin mieleinen koulu jonka myötä saisin ammatin itselle mutta mitenhän käyne sitten...

Tässä nyt vaan sit ootellaan mitä KELA:lta sanotaan...

Ja mikä parasta. Avopuolisolle voitiin kyllä tehdä uus päätös asumistuesta syyskuun alusta semmosten tietojen pohjalta että minä saisin opintotukea. KELA:lta olikin sanottu että: me on oletettu että puolisolle tulee oikeus opintotukeen. Miksihän ihmeessä se asumistuki on pitäny hätiköidä valmiiksi joillain oletettavilla tiedoilla...eikä siis oo voitu odottaa minun päätöstä opintotuen osalta, jotka myös vaikuttaa puolisoni asumistukeen.

Jos vastaavia kokemuksia on tai muuten pätevää tietoa niin mielellään lukisin ajatuksia :)
0256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

opiskelija? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu