Tuntuu edes tyhmältä kirjoittaa, koska en ole alkoholisti. Mutta jotenkin ymmärrän ettei alkoholinkäyttöni ole enää ns. normaalia.
Olen 23v nainen, opiskelija. Teinistä asti olen juonut säännöllisesti. Meno oli aina jokseenkin holtitonta. Tuli joitakin kannabis-kokeiluja ja joitakin lääkekokeiluja myös. Kun sain ajokortin, ajelin humalassa kunnes jäin kiinni ja kortti oli jonkun aikaa kuivumassa. Sen jälkeen en ole kännissä ajellut.
Olen sairastanut vaikean masennuksen, ollut sen vuoksi osastohoidossa 18-vuotiaana, ja terapiassa useita vuosia. Kumminkin v. 2007 pystyin jättämään masennuslääkityksen enkä ole ollut missään hoidossa. Viimeisen n. puolentoista vuoden aikana juominen on mennyt ehkä liian pitkälle.
Jos juon, niin otan kunnolla. Aina menee muisti, ja teen kaikkia typeryyksiä. Monta kertaa olen päättänyt että juon vain sen ja sen verran, mutten voi hillitä. En lopeta juomista ennen kuin nukahdan. Aamulla otan krapularyyppyä jos vain on saatavilla. Kaveripiiri on muuttunut. Viikonloppuisin hengaan narkkareiden ym. kanssa. Saisin helposti käsiini kovia huumeita ja lääkkeitä. Nämä tyypit ovat "oikeiden" huumeiden käyttäjiä ja rikollisia, vähän väliä vankilassa. Narkkarit ovat monesti mulla kuskina, vaikkei niillä tietenkään ole korttiakaan ja aineissaan ajelevat. Tavallaan haenkin sitä, vauhtia ja vaaratilanteita. On jännää mennä autolla tuhatta ja sataa poliisia pakoon. Kännissä tulee usein harrastettua seksiä tuntemattomien kanssa, ja onneksi en ole tullut raskaaksi, vaikka sukupuolitaudin olenkin saanut.
Tuntuu välillä ettei alkoholi enää riitä. Se ei anna mitään uutta. Samaa vanhaa paskaa, seuraavina päivinä masentaa ja ahdistaa niin että kauppaankin on hankala mennä. Tuntuu että elämä alkaa pyöriä viikonloppujen ympärillä ja sitä odottaa että pääsee laittamaan nupin sekaisin. Ryyppäisin varmaan viikollakin mutta pakko hoitaa koulu, minulla ei ole vielä ammatiakaan. Huumeet kiehtovat, toisivatko ne jotain uutta tähän tyhjään elämään. Kuten sanoin, saisin niitä ihan helposti. Silloin tällöin olen napsinut (ilman alkoholia) nukahtamislääkkeitä, niistä menee pää sekaisin.
Tuntuu että mun on pakko olla riippuvainen jostakin. En ole kuin tupakasta ja kahvista. No joo ja ehkä alkoholista, mut silleen psyykkisesti ja sosiaalisesti. Tuntuu että olen niin turhautunut tähän paikallaan junnaamiseen, haluan elämään jotakin muutosta, jotakin tekemistä. Olen sellaista sorttia etten viihdy kauaa samassa paikassa ja haen seikkailuja ja jännitystä, rakastan matkustelua. Koulu pakottaa mut pysymään täällä ja taloudellinen tilanne on ihan mahdoton. Välillä olen miettinyt että alan myymään lääkkeitä tai jotakin että sais rahaa. Ehkä haen nyt sisältöä elämään väärältä taholta.
Olen miettinyt pitäisikö mennä terapiaan? Tai jonnekin a-klinikalle? En ainakaan viimeksi mainittuun varmaan kehtaa mennä, koska en ole mikään alkoholisti. Suurkuluttaja ehkä mutta kai ne vaan tämmösen naurais pihalle sieltä. Mun eräs läheinen on alkkis, ja joskus oon käynyt al-anonissa. Mitä mä teen? Ja ei, en saa otettua itteäni niskasta kiinni, olen yrittänyt. Oon yrittänyt järkätä muuta tekemistä ettei pitäs mennä juomaan, yrittäny ostaa vähemmän viinaa ja luvannu jne. etten juo. Mutta silti, aina se on joka viikonloppu sitä dokaamista. Tän vuoden puolella oon ehkä muutaman viikonlopun ollu selvinpäin. Ja taas se on huomenna perjantai..
Olen 23v nainen, opiskelija. Teinistä asti olen juonut säännöllisesti. Meno oli aina jokseenkin holtitonta. Tuli joitakin kannabis-kokeiluja ja joitakin lääkekokeiluja myös. Kun sain ajokortin, ajelin humalassa kunnes jäin kiinni ja kortti oli jonkun aikaa kuivumassa. Sen jälkeen en ole kännissä ajellut.
Olen sairastanut vaikean masennuksen, ollut sen vuoksi osastohoidossa 18-vuotiaana, ja terapiassa useita vuosia. Kumminkin v. 2007 pystyin jättämään masennuslääkityksen enkä ole ollut missään hoidossa. Viimeisen n. puolentoista vuoden aikana juominen on mennyt ehkä liian pitkälle.
Jos juon, niin otan kunnolla. Aina menee muisti, ja teen kaikkia typeryyksiä. Monta kertaa olen päättänyt että juon vain sen ja sen verran, mutten voi hillitä. En lopeta juomista ennen kuin nukahdan. Aamulla otan krapularyyppyä jos vain on saatavilla. Kaveripiiri on muuttunut. Viikonloppuisin hengaan narkkareiden ym. kanssa. Saisin helposti käsiini kovia huumeita ja lääkkeitä. Nämä tyypit ovat "oikeiden" huumeiden käyttäjiä ja rikollisia, vähän väliä vankilassa. Narkkarit ovat monesti mulla kuskina, vaikkei niillä tietenkään ole korttiakaan ja aineissaan ajelevat. Tavallaan haenkin sitä, vauhtia ja vaaratilanteita. On jännää mennä autolla tuhatta ja sataa poliisia pakoon. Kännissä tulee usein harrastettua seksiä tuntemattomien kanssa, ja onneksi en ole tullut raskaaksi, vaikka sukupuolitaudin olenkin saanut.
Tuntuu välillä ettei alkoholi enää riitä. Se ei anna mitään uutta. Samaa vanhaa paskaa, seuraavina päivinä masentaa ja ahdistaa niin että kauppaankin on hankala mennä. Tuntuu että elämä alkaa pyöriä viikonloppujen ympärillä ja sitä odottaa että pääsee laittamaan nupin sekaisin. Ryyppäisin varmaan viikollakin mutta pakko hoitaa koulu, minulla ei ole vielä ammatiakaan. Huumeet kiehtovat, toisivatko ne jotain uutta tähän tyhjään elämään. Kuten sanoin, saisin niitä ihan helposti. Silloin tällöin olen napsinut (ilman alkoholia) nukahtamislääkkeitä, niistä menee pää sekaisin.
Tuntuu että mun on pakko olla riippuvainen jostakin. En ole kuin tupakasta ja kahvista. No joo ja ehkä alkoholista, mut silleen psyykkisesti ja sosiaalisesti. Tuntuu että olen niin turhautunut tähän paikallaan junnaamiseen, haluan elämään jotakin muutosta, jotakin tekemistä. Olen sellaista sorttia etten viihdy kauaa samassa paikassa ja haen seikkailuja ja jännitystä, rakastan matkustelua. Koulu pakottaa mut pysymään täällä ja taloudellinen tilanne on ihan mahdoton. Välillä olen miettinyt että alan myymään lääkkeitä tai jotakin että sais rahaa. Ehkä haen nyt sisältöä elämään väärältä taholta.
Olen miettinyt pitäisikö mennä terapiaan? Tai jonnekin a-klinikalle? En ainakaan viimeksi mainittuun varmaan kehtaa mennä, koska en ole mikään alkoholisti. Suurkuluttaja ehkä mutta kai ne vaan tämmösen naurais pihalle sieltä. Mun eräs läheinen on alkkis, ja joskus oon käynyt al-anonissa. Mitä mä teen? Ja ei, en saa otettua itteäni niskasta kiinni, olen yrittänyt. Oon yrittänyt järkätä muuta tekemistä ettei pitäs mennä juomaan, yrittäny ostaa vähemmän viinaa ja luvannu jne. etten juo. Mutta silti, aina se on joka viikonloppu sitä dokaamista. Tän vuoden puolella oon ehkä muutaman viikonlopun ollu selvinpäin. Ja taas se on huomenna perjantai..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa juttusi.
Ongelmasi on ehkä se, että et hyväksy itseäsi ja ympäristöäsi sellaisena kuin se on. Yrität kamalasti johonkin jota ei voi todellisuudessa saavuttaa kuin ajan ja kovan työn kanssa. Sinulta puuttuu kärsivällisyys. Olet itsekeskeinen ja tahdot vain nauttia. Todellisuudessa et nauti elämästäsi itsekkään ja koetat paikkailla tyhjyyden tunnetta aineilla. Ja tiedätkö mitä? Kyllä sinä olet alkoholisti, et vain itse tiedä sitä. Ettet ole jo peräti sekakäyttäjäkin kun lääkkeitä napsit? Käytöksesi on tyypillistä nuoren alkoholistin käytöstä. Jos elät kauemmin niin löydät pian itsesi sieltä, missä nyt ovat ne pulit jotka ovat sinun mielestäsi puleja ja joihin et itse kuulu(vielä).
Olen kulkenut suunnilleen saman reitin mitä sinä nyt kuljet ja se on vaikea paikka. Itse olin päätoiminen sekakäyttäjä, laittomia huumeita en käyttänyt. Minä löysin onnekseni rauhan, eikä minun enää tarvitse syödä mitään lääkeitä, ei juoda viinaa eikä polttaa tupakkaa. Mikään ei tapahdu hetkessä, täytyy olla malttia. Minun kokemukseni mukaan vaikka jotkut sanovat että elämä ei korjaannu pelkästään juomista lopettamalla, niin kohdallani on niin että nimenomaan juomattomuus mahdollistaa kaiken hyvän mitä elämässäni on. Ohjenuorani elämässä onkin että niin kauan kun pysyttelen erossa aineista, niin kauan minulla menee hyvin. Elämäni korjautui ihan kuin itsestään kun lopetin juomisen. Masennus katosi, kaikki muuttui parhain päin! Pikkuhiljaa, pari vuotta kesti koko prosessi ja on varmasti käynnissä edelleen. Muuta en ole tarvinnut kuin aidon halun elää raittiina. Ja uskon omaan itseeni. Uskon tulevaisuuteen. Uskon elämään. En ole käynyt a klinikalla tai aa:ssa. En kirkossa enkä muussa instituutiossa. Olen toki jutellut monienkin ihmisten kanssa ja siitä on ollut korvaamaton apu.
Toivon että alat etsiä itseäsi ja myös että löydät sen ennenkuin on liian myöhäistä.