Antakaa nyt kuulua järkeviä mielipiteitänne seuraavaan asiaan,miksi useat järkevätkin ihmiset käyttäytyvät seuraavasti.
Olen ns.vanhankaartin ikäpolvea joka kasvatettiin hienotunteiseksi toisia kohtaan,käyttäydy muita kohtaan kuin toivoisit itseäsikin kohtaan käyttäytyvän,samaan oppiin opin ettei ole kohteliasta tietoisesti loukata toista sanomalla suoraan negatiivisia asioita vaikkapa toisen persoonasta tai ulkonäöstä.
Kuvittelin aina että edellä mainittujen asioiden huomioimatta jättäminen on nykynuorisolle vierasta mutta nyttemmin olen huomannut että samoin käyttäytyvät myös jotkut vanhemmat ihmisetkin sukupuoleen katsomatta,mielestäni seikkoihin jotka aivan varmasti tuntuu loukkaavilta asianomaisista,ja siksi kysynkin kuinka moni ei havaitse mitään pahaa seuraavista esimerkeistäni vaan pitää niitä luonnollisina asioina ja että mikä muu saattaisi olla lausujien motiivi,kenties kateus vai pelkästään halu murentaa lähimmäinen.
Tapaukset ovat tosia,olen ollut itse todistamassa tapahtumien kulun:
1.
Kaksi puolituttua tapaavat toisensa vuoden tauon jälkeen(kumpikin miehiä n.40v),toinen on selvästi iloinen jälleen näkemisestä ja kyselee kuulumisia ,joihin toinen vastaa mutta kommentoi heti ivallisesti : oletpa sinä harmaantunut kuin vanha ukko!
Huomaan selvästi kommentin loukkaavan toista osapuolta joka yrittää olla näyttämättä tunteitaan.
2.
Kaksi työkaveria tapaavat kuukauden loman jälkeen(naisia n.55v),kaverukset istuvat kahvipöytään ja toinen osapuoli herttaisesti aloittaa jutustelun kertoen lomakuulumisistaan,toinen tiirailee samalla puhujan kasvoja virne naamallaan ja toteaa että onpahan tullut näemmä ryppyjä naamaasi,tästä herttaisempi rouva selvästi pahoittaa mielensä ja yrittää koota itsensä.
3.
Eräässä työyhteisössä työskentelee mieshenkilö jonka mielipuuhaa on tutkailla henkilöitä joiden hiukset harvenevat ,surutta hän kertoo havainnoistaan asianomaisille hieman liioittelevaan sävyyn ironiseen sävyyn,eikä varmaan kaikki osaa kaljututkijaa huumorilla.
4.
Keski-ikäisten kaveriporukassa on myös henkilö jolla on hoitamattomat hampaat,ainakin huonot sellaiset.
Eräänä päivänä kahviporukka kokoontuu iloisissa merkeissä,kunnes eräs kajauttaa suoraan että hyi helevetti kun sulla on huonot hampaat ja kylläpä sinä olet taas lihonut...
Oma mielipiteeni on että ,on paras pitää huoli ainoastaan omista asioista,eikä niinkään kiinnittää huomiota toisten ongelmiin, ainakaan sanomalla asia suoraan päin näköä, koska täytyyhän jokaisen ymmärtää ettei sellainen tunnu kenestäkään kivalta eikä varmaan luo hyvää ilmapiiriä,mikä oikeus kenelläkään on mennä arvostelemaan toisen ulkomuotoa ,etenkin kun kyseessä on oma kaveri.
Voin olla tietenkin väärässä,ja minut on kasvatettu toisin?
Olen elämäni aikaan saanut todistaa ns. kalavelkojen maksua kun arvostelun kohteeksi joutunut on vuosien saatossa havainnut saman puutteen sanojassa ja antanut samalla tavalla siitä palautetta joskin vuosien päästä,ja aina tämä arvostelun kohteeksi joutunut ex.arvostelija on suuttunut verisesti ja katkaissut koko ystävyyssuhteen,kaikissa tapauksissa on käynyt näin mitkä tiedän.
Sama pätee henkilöihin jotka ovat ns.kovia vinoilemaan pahoistakin asioista toisille huumorin varjolla mukamas,he ovat kaikkein herkkähipiäisempiä jos herja joskus sattuu kohdistumaan joskus heidän omaan osoitteeseensa.
Näihin pätisi sanonta,joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Nyt joukolla kommentoimaan!
5
833
Vastaukset
- nenäherne
Varmaanhan moni on havainnut saman ilmiön,minun näkemykseni on se että tälläistä henkilöä ärsyttää jokin kyseisessä kaverissaan aina, ja tämän vuoksi ärsytys kasvaa toisen normaalissakin käytöksessä välillä niin korkeaksi jotta on pakko sivaltaa jokin loukkaus jolla saa toisen palautumaan alemmalle tasolle.
Näin tekevät poikkeuksetta ylimielisen asenteen omaavat henkilöt,joilla on itse laadittu arvoasteikko kavereistaan,on kavereita joiden kaveri halutaan olla ja joita kohdellaan hyvin ,ja on sitten kavereita jotka ovat korvikkeita ja siksi alempiarvoisia,nämä alempiarvoiset eivät saa tuoda itseään esiin millään tavoin koska niiden seurassa muutoinkin on ärsyttävää,ja heidän juttunsa ei kiinnosta pätkän vertaa,heille kyllä voi brassailla omia asioitaan muttei sen enempää.
Kysymys on siis pelkästään henkilöistä ,jotka eivät kunnioita kaveruutta sen vaatimalla tavalla.
Jokaisella on oikeus valita kaveripiirinsä,ja loukkaavat kaverit voi unohtaa koska he eivät ole oikeita kavereitasi ollenkaan. - ...
Ensin suomalainen kadehtii, sitten kun on selvää että ei enää rahkeet riitä nousemaan ylemmäs niin ainoa keino pönkittää itsetuntoa on alentaa muita itseään alemmas.
Toisin sanoen: asiat ovat hyvin jos jollakin asiat ovat huonommin. Jos tämä joku ei ymmärrä olla huonosta tilastaan huolissaan niin tämä on palautettava "maan pinnalle" ja tehtävä selväksi ettet sinä nyt mitään oikeestaan oo, mulla on sentään tukka päässä (vielä), että älä yhtään hymyile siinä kun oikeesti sulla on asiat päin persettä...
Tämä ilmiö on mielestäni kasvanut esiin samaan tahtin kuin ikäluokat ovat päässet käsiksi maalliseen mammonaan. Vanhat mummot ja vaarit ei piittaa kun eivät ole ikänään kasvaneet siihen että naapuruston arvon voi mitata sillä kellä on uusin auto. Suuret ikäluokat, ensimmäinen sukupolvi jossa jokainen pääsi kiinni taloudellisen kasvun hedelmiin, pitävät tästä pätemisen tarpeesta kiinni loppuun saakka. Vaikka pistämällä naapurit jonoon sen mukaan kellä on vielä omat hampaat.
Joukossa on tietysti niitäkin tervejärkisiä, joile on jo lapsena opetettu että hienommat lelut eivät tee parempaa ihmistä.
Vastaavaa kettuilua on odotettavissa vielä pitkään. Materialismi juotettiin äidinmaidossa seuraavien sukupolvien perimään ihan vaivihkaa. Toisaalta nyt ollaan jo päästy siihen pisteeseen että nuorisossa on yhä enemmän semmoista porukkaa joka ylenkatsoo vanhempiensa ja sukunsa keskinäistä kisailua eikä toivo muuta kuin punaista tupaa ja luonnomukaista perunamaata.- podi pohtija
Lähinnä olisi myös mukavaa kuulla kommentteja siitä onko tälläinen loukkaaminen joidenkin mielestä ainoastaan " suoraa puhetta eikä kiertelyä kun on tapana sanoa kuten asiat on" ,eli tälläiset ihmiset ovat suorempia eivätkä ajattele mahdollisesti siitä aiheutuvan mielipahaa?
Siis voiko oikeasti tälläisiä ihmisiä olla.
Vai onko se oikeasti pelkkää ilkeyttä ,tarkoituksella sellaista.
Olen huomannut henkilöistä jotka eivät ole ns.hienotunteisia sen että he osaavat olla aivan kuin mitään erikoista heidän tölväisyissään ei olisi...,joka taas pistää minut ajattelemaan etten koskaan voisi sanoa kenestäkään mitään pahaa kommenttia niin etteikö se jäisi soimaamaan omaatuntoani saati sitten kohtamaan normaalisti tälläistä ihmistä uudelleen siltä pohjalta ettei mitään säröä olisi välillämme tapahtunut.
Jokaisellahan on valinnan vapaus valita ystäväpiirinsä,ja kade mieliset sekä loukkaavat ihmiset joutavatkin jäädä yksin miettimään sanojaan. - BOEHHAR
podi pohtija kirjoitti:
Lähinnä olisi myös mukavaa kuulla kommentteja siitä onko tälläinen loukkaaminen joidenkin mielestä ainoastaan " suoraa puhetta eikä kiertelyä kun on tapana sanoa kuten asiat on" ,eli tälläiset ihmiset ovat suorempia eivätkä ajattele mahdollisesti siitä aiheutuvan mielipahaa?
Siis voiko oikeasti tälläisiä ihmisiä olla.
Vai onko se oikeasti pelkkää ilkeyttä ,tarkoituksella sellaista.
Olen huomannut henkilöistä jotka eivät ole ns.hienotunteisia sen että he osaavat olla aivan kuin mitään erikoista heidän tölväisyissään ei olisi...,joka taas pistää minut ajattelemaan etten koskaan voisi sanoa kenestäkään mitään pahaa kommenttia niin etteikö se jäisi soimaamaan omaatuntoani saati sitten kohtamaan normaalisti tälläistä ihmistä uudelleen siltä pohjalta ettei mitään säröä olisi välillämme tapahtunut.
Jokaisellahan on valinnan vapaus valita ystäväpiirinsä,ja kade mieliset sekä loukkaavat ihmiset joutavatkin jäädä yksin miettimään sanojaan.Varmaan vanhoilla ihmisillä on paljon patoutumia ja kätkettyjä tunteita. Kerran viikossa pitäsi paineita päästää esim nauramalla kovaa, tai huutamalla ja karjumalla raivohulluna tai juoksemalla metsässä kuin hullu jne, käsitätte varmaan. Hymyilemään voi opetella pitämällä lyijykynää hampaiden välissä jne. Raketteja älä osta vaan lahjoita kakskymppiä etiopiaan tms.
- narsistit suck!
BOEHHAR kirjoitti:
Varmaan vanhoilla ihmisillä on paljon patoutumia ja kätkettyjä tunteita. Kerran viikossa pitäsi paineita päästää esim nauramalla kovaa, tai huutamalla ja karjumalla raivohulluna tai juoksemalla metsässä kuin hullu jne, käsitätte varmaan. Hymyilemään voi opetella pitämällä lyijykynää hampaiden välissä jne. Raketteja älä osta vaan lahjoita kakskymppiä etiopiaan tms.
Kateutta, ilkeyttä, vihaa ja puhdasta pahuutta tuollainen on.
Itselläni OLI kaveri, joka katsoi oikeudekseen "sanoa asiat niinkuin ne on." Nainen oli täydellinen narsisti. Ylimielinen, ylpeä ja koppava otus, joka piti itseään muita parempana. Hän oli Kuningatar, metrin verran muiden yläpuolella.
Tästäkin "suorapuheisuudestaan" hän oli suunnattoman ylpeä, ikäänkuin hän olisi rohkea ja hieno ihminen kun hän "uskaltaa" sanoa suoraan. Tosiasiassa hän sanoi asiat ilkeästi, rumasti, toista loukkaavalla ja nöyryyttävällä tavalla. Asiat voi sanoa monella tapaa ja hienotunteinen tapa on ainut oikea.
Myöhemmin näin tämän naikkosen oikean karvan ja käsitin että hän on todella ilkeä ja inhottava, suorastaan paha ihminen pohjimmiltaan, joka todella nauttii toisten alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Hänen lempiharrastuksensa oli kinkybileissä käynti. Siellä hän saa alistaa, nöyryyttää ja fyysisesti satuttaa muita ihmisiä ihan luvan kanssa.
Mutta olen huomannut saman asian. Suuri osa ihmisistä on todella luokattoman ilkeitä ja pahoja. En halua olla sellaisten kanssa missään tekemisissä. Jos huomaan jonkun kaverini sellaiseksi, en enää ole hänen kanssaan missään tekemisissä.
Tämä ihmisten pahuus johtuu lopunajoista. Raamatun kuvaus lopunajan ihmisistä:
”Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita, mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! (2.Tim.3:1-5)
Tämähän on todellisuus tällä hetkellä. Ja muista Raamatun ohje: Karta sellaisia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579