Heh, Kajaanin nuoret ei läpäise kutsuntoja

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kainuu/1194626585760/artikkeli/30 prosenttia kajaanilaisista karsiutuu jo kutsunnoissa...

Syynä henkiset sairaudet, ylipaino jne. Herranen aika sentään minkä kuntoista porukkaa. Seura tekee kaltaisekseen?
10332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minun aikoihin vuonna 2002 ei komppaniassa ollut kuin muutamia Kajaanilaisia ja loput muilta paikkakunnilta. Joten Kajaanilaisten osuus tuostä ryhmästä on häviävän pieni.

Äänestä
  • Uutisen sisältö oli, että 30% kajaanilaisnuorista ei kelpaa palvelukseen. Samaisessa uutisessa kerrottiin myös että, esim Suomussalmella hylkäysprosentti on 20.

    Äänestä

  • 18+15 kirjoitti:

    Uutisen sisältö oli, että 30% kajaanilaisnuorista ei kelpaa palvelukseen. Samaisessa uutisessa kerrottiin myös että, esim Suomussalmella hylkäysprosentti on 20.

    Eihän kaikki nuoret ole syntyjään kajaanilaisia ja voihan olla, että Kajaanista muuttaneet nuoret hakeutuvat palvelukseen muualat paikkakunnalta.

    Äänestä

Asia ei todellakaan ole mikään HEH. Jos 18-vuotiaat miehet ovat tosiaan noin surkeassa kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti, niin se kertoo , että jokin on pielessä ja pahasti. Lisäksi se tietää vakavia yhteiskunnallisia ongelmia jatkossa.

Syitä on monia, mutta yksi on vanhempien saamattomuus.

Äänestä

Ne on kattokaas niitä pasifisteja jotka kuvittelee että jos vaihdetaan pyssyt kukkasiin niin veli venäläinen tekee samoin.

Äänestä
  • minä muutan Venäjälle tämän anarkian keskeltä.

    Äänestä

  • ryssäfani kirjoitti:

    minä muutan Venäjälle tämän anarkian keskeltä.

    Anarkiako vähäisempää Venjällä? Selvittelehän vähän asioita, googlaa "anarkia" ja katso, mitä sillä tarkoitetaan.

    Äänestä


Noh noh, jos vuoden tsemppaa ja spurttaa, niin seuraavana vuonna sitten pääsee jo mukaan.
Sitä pitäisi olla jokaiselle omien kykyjensä mukaan mahdollisuus toimia. Helppo elämä ja ympäristön terrori kehittyviä persoonallisuuksia (nuoria) kohtaan voi paaduttaa ihmisen siihen väärään ajatukseen, että surkeus ja kurjuus on ainoa ja olennainen osa ihmisen elämää. Ja toiset siihen väärään ajatukseen, että he ovat kauniimpia, rohkeampia, viisaampia ja valikoituja kommentoimaan toisten tekemisiä ja ylläpitämää "laatua" toisten elämässä.

Huolestuttavaa asiassa on se, että yhteiskunta tarjoaa yhä enemmän sen tulevaisuuden rakentajille vaihtoehtoja syrjäyä terveestä yhteisöllisyydestä. Toisaalta tämän etuna voi olla se, että jos yhteiskunta ei olekaan terve, niin siinä äänekkäimmin mukana mesoavat ja heidän seurapiirinsä voivat upota kerralla, kun eivät tunnista niitä seikkoja, jotka vaikuttavat yhteiskunnan rakentamaan illuusioon kestävästä pohjasta.

Ja silloin ne, jotka eivät svengaa menossa mukana aloittavat uudelleen ja alusta siltä pohjalta, että tiedetään se, mikä ei ollutkaan totta. Ja ainoaksi ongelmaksi enää jää hankkia tietoisuus todellisuudesta ja kokemus siitä kuinka siinä toimitaan niin, että virheelliset lähtötiedot tai suunnitteluvirheet eivät aiheuta enää uusia ongelmia

Äänestä

kohtaan jne. Yksi yleisimmistä on tuki- ja liikuntaelinsairaudet, moni pitkäaikaissairaus aiheuttaa hylkäämisen. Aivoja voi kyllä tästä porukasta löytyä enemmän kuin sinulta. Jos mielestäsi tämä johtuu vanhemmista tai huonosta kunnosta, niin taidat itse olla henkseisti vähän jälkeenjäänyt. Osuiko armeijassa pyssynpiippu päähän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9+4 kirjoitti:

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kainuu/1194626585760/artikkeli/30 prosenttia kajaanilaisista karsiutuu jo kutsunnoissa...

Syynä henkiset sairaudet, ylipaino jne. Herranen aika sentään minkä kuntoista porukkaa. Seura tekee kaltaisekseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu