Kerropa, kuinka selviät elämästäsi kuoppa-arpien kanssa

No onpa sulle sattunut empaattinen ihotautilääkäri, hitto vie, jos ihmistä jo ennestäänkin masentaa asia, niin ei tuo sanoma "joudut elämään sen naamas kanssa koko loppuelämäs, että ala tottua ajatukseen" paljoa auta.
Mulla noita arpia on ollut yli puolet elämästä ja olen päälle kolmikymppinen. Pahin ahdistus on yleensä ollut kevättalvisin valon lisääntyessä, mutta kyllä tuo vituttaa jotenkin sykleissä pitkin vuotta.

Näppyjä mulla on vieläkin ja asia on ok niin kauan kuin niitä ei kerralla ole paria enempää, eivätkä ole viikkotolkulla naamassa jumittavia. Tuolloin niistä takuuvarmasti jää kolo ihoon ja voin sanoa, että mulla niitä on posket täynnä. Suurin osa noista tuli parikymppisenä, kun iho tulehtui pahasti ja roa vielä räjäytti sen entistä pahemmaksi. Tuolloin tapasin myös mieheni ja tuo varmasti onkin yksi niistä syistä, miksi kuitenkin elämä on elämisen arvoista. Olen niin kurkkua myöten täynnä ihmisiä, jotka tämän asian takia pitävät toista alempiarvoisena, vaikkei sille edes itse voi mitään. Mulla ei mies ole koskaan sanonut yhtään pahaa sanaa mun ulkonäöstä, päinvastoin. Ja itse tietty masentelen ja olen oikea peilifriikki, että joka paikassa pitää nähdä miten hirveeltä se naama tässä valaistuksessa näyttääkään.

Kävin vajaa 2kk sitten ihotautilääkärillä kysymässä tuosta ihonhionnasta ja tuumasi, että kyllähän niitä voi tehdä, mutta ihon täytyy olla parantunut ja mun tapauksessa ei ole muuta mahdollisuutta kuin roacuttan. Olin vannonut, että sitä en enää syö, mutta tulipahan hyvä syy. Mulla kuitenkin niin vaikuttaa omaan käytökseenkin tuo, että se on psyykkisesti välillä tosi raskasta. Ja sekin vielä, että en tunnu koskaan näkevän, että kenelläkään muulla olisi huono iho tai arpia, niin pistää vituttamaan vielä enemmän:-)

Mutta tarvotaanpa elämässä eteenpäin ja yritetään ajatella positiivisesti!

no kyllähän nyt arville on olemassa hoitoja, vaikka lääkärisi muuta väittääkin. laser nyt varmaan tehokkain, tuloksia syntyy.
minulla ei oikeastaan ole aknen kuoppa-arpia, mutta finnien puristelusta johtuvia arpia kyllä. punaisia ja näkyviä, eikä aikakaan ole toistaiseksi auttanut. kosmetologin laserista olen saanut hieman apua. apua olen saanut myös exuviance ihonhoito sarjasta. on nautinto kun niillä saa nassuaa pestä=)

ite henk. koht. aion jatkaa taistelua, jotta nämä arvet saisin pois-edes siihen pisteeseen että olisin tyytyväinen tulokseen.

toki on elämässä asioita jotka tekee iloseksi, mutta kyllä sanon että nämä arvet vähentävät kiinnostusta elää. olisin varmaan menevämpi ja näkisin enemmän ihmisiä jos olisin tyytyväinen ihooni.

oikeastaan olen aika surullinen (vaikka joku voisi sanoa mun ongelmaani pieneksi). mutta onhan meitä muitakin. ehkä minäkin sitten olen pinnallinen, mutta niinkun sanoit on muiden helppo sanoa.


sinun viestistäsi sain positiivisuutta=') lohduttaa että meitä on muitakin iho-ongelmista kärsiviä.

mä elän päivän kerrallaan ja ihan normaalit jokapäiväiset asiat tuovat mulle iloa (ja surua).. iho-ongelmista huolimatta olen voinut tutustua ihmisiin ja kokea asioita, tunteita (harmittaa vain kuin en liian lähelle päästä edes niitä jotka haluaisin).

noita arpia täälläkin :( ja akne paheni taas raskauden myötä, joten varmaan tulee vielä uusiakin kuoppia... Itseäni ahdistaa nuo arvet suunnattomasti, joskus on päiviä jolloin ihan oikeasti hävettää lähteä ihmisten ilmoille, toisinaan en välitä ja joskus jopa uskallan liikkua ulkona ilman meikkiäkin. Tupakastakaan en ole päässyt eroon muutamista yrityksistä huolimatta, se ei ainakaan auta ihon paranemisessa. Olenkin päättänyt, että menen tälläkin palstalla useampaan otteeseen mainittuun TCA-kuorintaan, kun olen saanut lapset pykättyä ja ollut puoli vuotta polttamatta. Mutta mutta, siihen menee vielä aikaa...

Minullekaan ei kukaan ole koskaan sanonut pahasti ihoni takia, mutta silti luulen kaikkien tuijottavan "voi tyttöparkaa, onpa huono iho..." Tosiasiassa kovinkaan moni ei kiinnitä asiaan edes huomiota. Itse tosin huomaan heti, jos jollain muullakin on aknea, ja uskokaa pois, heitä on yllättävän paljon. Asiakaspalvelutyössä näen satoja asiakkaita päivässä ja joukkoon mahtuu paljon erilaisia ihoja, oikeastaan hyvin vähän kokonaan virheettömän näköisiä!

Itsekin myönnän olevani pinnallinen ulkonäön suhteen, haluan eroon aknesta ja arvista ja haluan myöskin laihtua omaksi hoikaksi minuksi raskauden jälkeen...Rahaakin on palanut kaiken maailman akneaineisiin yms yms yms yms eikä apua ole löytynyt. Aknesta huolimatta minulla on aviomies, ihana lapsi ja toinen tulossa. Mieheni pitää minua kauniina ja on sanonut sen useasti, arvista huolimatta. Lapseni ei todellakaan rakasta minua vähempää, vaikka olenkin huonoihoinen, toivon vaan todella ettei hänelle periydy samaa paskaa...ainakin tiedän miltä hänestä sitten tuntuu, jos niin käy... Minulla on myös ystäviä, jotka eivät arvostele minua ihoni perusteella...

Vaikka välillä ketuttaa suunnattomasti, oma asenne auttaa yllättävän paljon, mitä sitten jos jollain on parempi iho kuin juuri sinulla, hän voi olla vaikka paljon tyhmempi, moni kakku päältä kaunis katsos ;D Ei se naama pelkästään tee sinusta sinua eikä määritä arvoasi ihmisenä. Nauti sinäkin alkuperäinen kirjoittaja niistä muista mielenkiinnon kohteistasi, äläkä hukkaa elämääsi harmisteluun ja vaihda se hemmetin ihotautilääkäri toiseen :) Huonoina päivinä voit luottaa siihen, ettet todellakaan ole ainoa reikänaama tässä maailmassa!

Mun ihotautilääkäri sanoi [kävin roa kuurin "tarkistuksessa"], että arvillehan ei ole lääkettä - hiontaa voi miettiä parin vuoden kuluttua roasta. Mutta tämähän ei ollut itse aihe.

Itse vielä kamppailen tuon ihon kunnon kanssa, mitä jos roa ei auta. Miten säilyttää itseluottamus ja elämänilo. Miten oppia se, että iho on vain yksi osa kauneutta tai yksi osa elämää.. Olen hieman negaan taipuvainen ihminen, joten varsinaisia vinkkejä minulla ei ole.

Mutta koitathan jaksaa miettiä, että iho on vain yksi osa sinua ja elämääsi. Tsemppiä. ps. tunnen monia ihmisiä - suvussa ja ystävä/tuttavapiirissäni, joilla on ollut paha akne tai iho on aivan arpinen. Silti he ovat todella pirteitä, elämäniloisia ja niin edelleen. Joten ehkä se on asenne kysymys. Toivon sinulle jostain voimia ja että löydät tietynlaisen rauhan sinun ja ihosi välille. :)

No enpä minä oikein mitenkään tästä selviä. Häpeämällä ja piilottelemalla, arvet ovat jokaisessa auringonpaisteessa ensimmäinen mielessä oleva asia ja tekee vain mieli mennä kotiin peiton alle piiloon maailmaa, kun kokee olevansa niin vastenmielisen näköinen.

Aknea ei enää ole eikä myöskään finnejä, mutta kuoppia on poskissa ja ohimoilla. En ole käynyt vielä missään hoidoissa, mutta melkoisen skeptinen olen niiden suhteen. Aion kyllä mennä tca-kuorintaa kokeilemaan ja pidemmällekin, jos tarvitsee. Ihmiset hiovat naamaansa miten tahansa, mutta olen miettinyt, että miksi kukaan ei laita täyteaineita? Eivätkö ne auta?

Eniten mitään maailmassa kadun sitä, että en hakenut HETI antibioottikuuria silloin aikanaan. Inhoan enemmän kuin mitään sitä, että kuuntelin niitä ihmisiä, jotka olivat saaneet jotain mahanväänteintä antibiooteista ja käskivät tappelemaan aknea vastaan mahdollisimman pitkän ilman niitä. Jos en olisi kuunnellut vaan hakenut kuurin äkkiä, voisin olla aivan normaali elämäniloinen ihminen enkä tällainen itseään häpeävä ja itsaria hautova kuoppanaama, joka ei tahdo mennä kesäisin ollenkaan ulos.. Kärsisin vaikka loppuelämäni vatsanväänteistä ennemmin kuin tästä.