ei muutakuin sokeria tankkiin

sanoi massa kun lähti pankkiin.
nosti pari milliä ja torilta vähän silliä.
vieteri lensi kalloon, nyt unta palloon.
latinoita talli on täyn' nyt, on kaikki män'.
santander kimille pulitti, kun alonso vieressä suditti.
kun massa lähti lekurille, sanoi alonso goodbay urille.
2010 super mario alonsoltä näytää, samoja vaatteita kun käyttää.
sanonta kuuluu: pikee ei petä, onhan hänellä kotona setä.
sumin niskaa kolottaa, mutta lucadi vain molottaa.
kimin ura lopussa? rehtorilla keppi ojossa?
no onhan meil' viel vatanen, melkein jyrki katainen.
ikävä tulee mosley maxsia, toivottasti ei ala pillereitä napsia.
montezemolo riman ali konttas, onneks' on valtteri bottas.
kimi vain hifkiä fanitti, ferkulta rahat kanitti.
kovalainen kisoissa mateli, sunnuntaina ajeli.
renkaatkin kulutti, kun tallipomoansa sulutti.
kyllönen ihan pihalla, katsojat kanan lihalla?
674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kun letku autoon juuttui.
paalun otti lombardi, taivaalla korppiparvi.
lietealtaaseen lens, puuttui autosta kers.
monacossa meinaan, saatiin homma reilaan.
mutta se oli 50-lukua, kun ecclestone otti lukua.
junan meinasi ryöstää, samalla kun formuloita työstää.
timo pulkkinenkin sen varikol' ties, otsa hies.
viel' on eki ja tsei tsei, mut piquet huusi meidei.
sillon kun seinään jysäytti, sääntöjen karille rysäytti.

Äänestä
  • Massa ajeli vieteri päässä, Kimi seurasi nokka räässä......jatkakaa.

    Äänestä

aina kun tag heuer ranteessa vilahtaa, kolikko tilille kilahtaa.
mika salo toyotalla melkein pärjäs, hiuksetkin värjäs.
mukamas kosto mielessään, norikolla vesi kielessään.
raharepussa luki a. ankka, ja olalla kasettimankka.
mutta se oli 90-lukua, ankat oli mut' ei lupua.
reppuun miljonaat sujautti, voitonsamppanjat kulautti.
nimittäin sumin voiton, tuon saksan roiston.

Äänestä

tatamiin leuka edellä nääntys, mäen pekka haudas' kääntys.
vähänkuin cesar roomas, oli amini koomas.
taitaa olla ura ohi, on amin enää pelkkä lohi.
pyörätuolis vaeltaa, hyvää iltaa.
suupielest' valuu kuolaa, nyt tarvii hajusuolaa.

Äänestä

Hienoa lyriikkaa! Hurraa!

-Wanha Kunnon

Äänestä

KEksitkö ite?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jack bauer kirjoitti:

sanoi massa kun lähti pankkiin.
nosti pari milliä ja torilta vähän silliä.
vieteri lensi kalloon, nyt unta palloon.
latinoita talli on täyn' nyt, on kaikki män'.
santander kimille pulitti, kun alonso vieressä suditti.
kun massa lähti lekurille, sanoi alonso goodbay urille.
2010 super mario alonsoltä näytää, samoja vaatteita kun käyttää.
sanonta kuuluu: pikee ei petä, onhan hänellä kotona setä.
sumin niskaa kolottaa, mutta lucadi vain molottaa.
kimin ura lopussa? rehtorilla keppi ojossa?
no onhan meil' viel vatanen, melkein jyrki katainen.
ikävä tulee mosley maxsia, toivottasti ei ala pillereitä napsia.
montezemolo riman ali konttas, onneks' on valtteri bottas.
kimi vain hifkiä fanitti, ferkulta rahat kanitti.
kovalainen kisoissa mateli, sunnuntaina ajeli.
renkaatkin kulutti, kun tallipomoansa sulutti.
kyllönen ihan pihalla, katsojat kanan lihalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu