VAALITUELLE KATTO

Vanhanen näyttää vetelevän vanhaa laulua siitä, että yksittäisille vaalituille pitää panna katto. Esimerkiksi siis 15000 euroa. Ongelma vain on siinä, että yksittäinen vaalitukija voi jakaa 150 000 euroa 16 osaan ja kattomääräykset eivät pure.

Parhain ja ehkä oikeudenmukaisin on, että puolue ja yskittäinen ehdokas saa käyttää vaalikampanjoihin määräsumman. Kaikki vaalituen on oltava julkista, jotta nähdään kenen joukoissa seisotaan valtioneuvostossa, eduskunnassa ja kunnanhallituksissa ja valtuustoissa.

Eduskuntavaaleissa puolueen katto 1,5 milj. euroa ja ehdokkaan katto 50 000 euroa.

On selvää, että puolueet kuuntelevat tällä hetkellä KUULEVIN KORVIN niitä, joilta rahaa virtaa. Työnantajat antoivat avokätisesti rahaa Kokoomukselle ja Keskustalle. Naurettavaa on ollut väittämä ettei työnantajilla ollut mitään odotuksia. Puolueet eivät selitelleet mistä centit tulivat. Oli vain säästiöitä, rahanpesuyhdistyksiä tms. Demarit kertoivat kirjanpidossaan julkisesti, että AY-liike oli tukenut.

Vaalituen antaminen on oikein, mutta kaikenmoinen salailu ei. Ihmisten, siis äänestäjien pitää tietää kenen kassia kukin puolue kantaa ja miten se toteutuu päätöksenteossa.
7109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Julkisen vaalituen katto voi olla aivan mikä tahansa, sen lisäksi tulee korruptio joilla ehdokkaiden päätöksiin varsinaisesti vaikutetaan.
Et kai vakavissasi kuvittele että kalteritalon korruptpoitunut poliittinen kartelli on ilmoittanut yhtään euroa enemmän kuin on aivan pakko?

Äänestä
  • Esityksessä katto on ilmeisesti 30000 e. Kun tuen saaja ilmoittaa saamansa tuen niin tämä katto olisi 30000 e. Siltäosin tuo ensimmäisessä eli keskustelun avauksessa ollut väite on nyt tällä kertaa teknisesti pielessä, kun ei ole kysymys antajan summasta vaan saajan summasta. Sitä antajan summaa saa aivan rauhassa jaella vaikka 10000 osaan, mutta jos saaja saa vaikkapa 1000 ekua niin tonni merkitään (saaja merkitsee) lomakkeeseen ja lomakkeessa katto (kaikki yhteensä) oli 30000 ekua.

    No, tuostahan seuraa, että yhdelle ehdokkaalle annettava katto olisi antajan puolelta max. 30000 e. Sitten saajan pitäisi muille potenttiaalisille lahjoittajille ilmoittaa, että sorry piikki tuli täyteen.

    Pääministeri M. Vanhanen lienee kohta telkussa. Kone laskeutuu puolelta päivin Hki-Vantaan kentälle (siis lauantai on nyt).

    Äänestä

On aika lailla äänestäjien aliarviointia nämä esitykset mitä Vanhanenkin hädissään antaa. On aivan turha yrittää laimentaa tehtyjä tekoja muka uusilla esityksillä. Isänsä esitykset älykkyydestä ovat taitaneet mennä vähän sekaisin

Äänestä
  • Tiedoksi Sinulle, että olet nyt jäävi, koska Sinulla on ennakko asia ko. asiaan. Et voi enää kommentoida ko. asiaa. Matti Vanhanen ei ole voinut esittää, koska istunee parhaillaan lentokoneessa. Edusta saa asiasta selvityksen ensi keskiviikkona.

    Että silleen se taas meni nyt Sulta. Aika kipeää tekee vai mitä. Älä nyt suutu, se on tämmöistä päätöksenteko jo tollasen isomman metsästysseuran kokouksessa. Ekaks on esitys, se jaetaan papruna etukäteen ja kerätään porukka paikalle, sitten paikan päällä puhutaan asiasta ja ja ne jotka kuitenkin haluavat tielaisuudessa käräjöidä omia rajariitoja ja noita epäonnistuneita lehmäasoita ; nakataan vaan pihalle setvimään oman jutut. Se on silleen tunnissa päätös valmis jos on tarpeen ja seuraan sihteeri kirjoittaa pöytäkirjan.

    Äänestä

  • petteri punakuono kirjoitti:

    Tiedoksi Sinulle, että olet nyt jäävi, koska Sinulla on ennakko asia ko. asiaan. Et voi enää kommentoida ko. asiaa. Matti Vanhanen ei ole voinut esittää, koska istunee parhaillaan lentokoneessa. Edusta saa asiasta selvityksen ensi keskiviikkona.

    Että silleen se taas meni nyt Sulta. Aika kipeää tekee vai mitä. Älä nyt suutu, se on tämmöistä päätöksenteko jo tollasen isomman metsästysseuran kokouksessa. Ekaks on esitys, se jaetaan papruna etukäteen ja kerätään porukka paikalle, sitten paikan päällä puhutaan asiasta ja ja ne jotka kuitenkin haluavat tielaisuudessa käräjöidä omia rajariitoja ja noita epäonnistuneita lehmäasoita ; nakataan vaan pihalle setvimään oman jutut. Se on silleen tunnissa päätös valmis jos on tarpeen ja seuraan sihteeri kirjoittaa pöytäkirjan.

    ETTÄ KATTO ON 15000 EUROA KERRALLAAN. Toisin sanoen antaja voi antaa vaikka kuinka paljon, kunhan yksikään erä ei ylitä 15 000 euroa.

    Vanhselle on se housussa, jonka muut laittavat veskiin.

    Äänestä

..vanhanen oli vähän ujo käärmesilmiensä kanssa... että pitäisikö erota, kun tuli jenkeistä...

Äänestä

Em. laki mainitsee, että kaikki yli 1 500 € ylittävät tuet ilmoitetaan, mutta kansanedustajat jättivät ilmoittamatta kaksissa viimeisissä eduskuntavaaleissa. Syynä oli Timo Kallin (kesk.) mukaan, että lakia ei noudateta, koska siitä ei seuraa rangaistusta.

Nuorisosäätiö lahjoitti Vanhaselle 23 410 € presidentinvaaleissa sekä on antanut tukia ainakin Antti Kaikkoselle ja valtiosihteeri TimoReinalle (kesk.). Kaikkonen kertoi hallituksen linjanneen, että taustaltaan kepulainen säätiö voi tukea säätiön hallituksessa istuneita.

Maaseudun kukkasrahaston säätiö tuki Vanhasta presidentinvaaleissa 50 000 €:lla, viime eduskuntavaaleissa kahdeksaa kepunuorta 25 000 €:lla. Säätiön puh.joht. Puumala muistutti, että säätiö toteuttaa tarkoitustaan tukemalla ensisijaisesti kepunuoria.

NovaGroup tuki Kanervaa 17 000 €:n synttärilahjalla. Nova maksoi myös kansanedustaja Marja TIuran lennon Thaimaasta. Kanerva vetosi tietämättömyyteen, Tiura hölmöyteen.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että eduskuntapuolueet ovat rikkoneet lakia vaalirahoituksessa. Vaikka esimerkit (Satakunnan Kansan sunnuntai-liite Arkadianmäen lahjomattomat) ovat kepusta ja kokoomuksesta, samanlaisia tapauksia löytyy kaikista puolueista ainakin ilmoittamatta jättämisen kohdalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Vanhanen näyttää vetelevän vanhaa laulua siitä, että yksittäisille vaalituille pitää panna katto. Esimerkiksi siis 15000 euroa. Ongelma vain on siinä, että yksittäinen vaalitukija voi jakaa 150 000 euroa 16 osaan ja kattomääräykset eivät pure.

Parhain ja ehkä oikeudenmukaisin on, että puolue ja yskittäinen ehdokas saa käyttää vaalikampanjoihin määräsumman. Kaikki vaalituen on oltava julkista, jotta nähdään kenen joukoissa seisotaan valtioneuvostossa, eduskunnassa ja kunnanhallituksissa ja valtuustoissa.

Eduskuntavaaleissa puolueen katto 1,5 milj. euroa ja ehdokkaan katto 50 000 euroa.

On selvää, että puolueet kuuntelevat tällä hetkellä KUULEVIN KORVIN niitä, joilta rahaa virtaa. Työnantajat antoivat avokätisesti rahaa Kokoomukselle ja Keskustalle. Naurettavaa on ollut väittämä ettei työnantajilla ollut mitään odotuksia. Puolueet eivät selitelleet mistä centit tulivat. Oli vain säästiöitä, rahanpesuyhdistyksiä tms. Demarit kertoivat kirjanpidossaan julkisesti, että AY-liike oli tukenut.

Vaalituen antaminen on oikein, mutta kaikenmoinen salailu ei. Ihmisten, siis äänestäjien pitää tietää kenen kassia kukin puolue kantaa ja miten se toteutuu päätöksenteossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu