Arvoituksia. Kuka on kyseessä?

- Hän on etsinyt pa..seuraa myös netistä
- Hän osaa jopatestailla ja etsiä naikkosia myös netistä
- Hän valehteli tapaamispaikasta
- Hän pitää uuniperunoista yli kaiken
- Hän jätti pa..puunsa tekstarilla, sillä nainen halusi peräti naimisiin, mikä ole hänestä varsin outoa
- Hän yrittää myydä tavallista taloaan satojen tuhansien eurojen ylihintaan
- Hän alkaa aina änkyttämään, kun järki ei enää luista ja aika usein se myöskään luista
- Hän ei halua, että hänen yksityiselämäänsä puututaan
- Hän haluaa, että vai hänelle edullisia asioita käsitellään julkisuudessa
- Hän on ollut osallisena kavaltamassa ja rahaa säätiöistä, joiden sääntöjä hän tahallaan rikkonut
- Hän ei vähälahjaisena edes ymmärrä tehneensä mitään väärää, mutta kaikki asiantuntijat ovat eri mieltä
- Hän on kuvitellut jopa niin naurettavan harhaisia, että jatkaa kolmannelle pääministerikaudelle
- Hän on erkaantunut täysin reaalimaailmasta, eikä ymmärrä edes erota
- Hän häpeäksi Suomelle
- Hän häpeäksi omalle puolueelleen
- Hän yksi Suomen politiikan häpeäpilkuista
- Hän ei enää koskaan tule pääsemään urallaan ylemmäs, vaan luisuu yhä alemmas kohti suojatyöpaikkaa

Tätä listaa voi jatkaa, sillä tämä on vasta jäävuoren huippua
'
-
-

1

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IGLA

      Otsikossa kysymys;)))))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1829
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1141
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1135
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      862
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      856
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      54
      701
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe