Perusdemarin tuska

Perusdemarin näkemys ja tuska on seuraavanlainen ja kaikkiin niihin olisi syypää nykyinen hallitus:
1) Työttömyys räjähtää käsiin .
2) Ulkomainen halpatyövoima virtaa maahan.
3) Vanhukset rypevät ulosteissaan.
4) Palkan alennuksia vaaditaan.
5) Eläkeikää yritetään nostaa.
6) Työnantajien kelamaksu poistettiin.
7) Osakekeinottelijoiden veroja alennetaan.
8) Veroja on alennettu rutkasti suurituloisilta
9) ALV rahat lahjoitetaan kauppaketjuille.

Tässä vastaukset:

1)
Tutkimusten perusteella nykyhallitus on talouskehitykseen nähden pystynyt tekemään n. 12.000 työpaikkaa. Hallitus voi vaikuttaa hyvin vähän omilla päätöksillään työllisyystilanteeseen. Työllisyys kulkee talouskehitykseen kanssa samaan suuntaan. Suomi ei ole erillissaareke maailmassa. Kaikki maat ovat kärsineet talouden taantumasta. Kiinalla mennyt vähän paremmin kuin muilla, mutta se onkin keskusjohtoinen kapitalismi. Eli väärä väite.

2)
Eikö täällä ollutkaan ulkomaalaista halpatyövoimaa edellisellä kaudella. Luulenpa että ulkomaalaista työvoimaa oli edellisellä vaalikaudella enemmän kuin nyt, sillä nyt ei ole ollut juuri vapaita työpaikkoja. Eli väärä väite.

3)
Vanhuksien huonosta hoidosta on ollut juttua aina. Kun ei ole mitään muuta konkreettista asiaa, niin johonkinhan sitä on tartuttava. Kenen syy vanhuksien huono hoito on? Hoitohenkilökunnan, valtion, kunnan, vanhuksen itsensä? Huonoa hoitoa tulee aina esiintymään muualla kuin utopiassa. Se ei tarkoita sitä, että minä sitä hyväksyisin. Eli väite, joka ei johdu nykyhallituksesta.

4)
Suomi ei voi enää devalvoida. Devalvaatio auttaisi pääsemään pälkähästä. Toinen vaihtoehto on sisäinen devalvaatio, mitä muuten Sorsa yritti kunniakkaasti ajaa läpi viime laman aikana. Tämä kaatui tietyn ay-toimijan vastustukseen, ja niin yhä useampi joutui työttömäksi ja lamasta tuli pahempi kuin ilman sisäistä devalvaatiota. Onko parempi että työnantaja menee konkurssiin tai siirtää toimintansa ulkomaille, kuin että tyytyä nollakorotukseen tai palkanalennukseen. Eli ymmärrettävä, mutta tunteeseen perustuva väite.

5)
Eläkeyhtiöt hukkasivat kasinopeleissään viime vuonna yli 20 miljardia euroa suomalaisten eläkerahaa. Eläkerahat saadaan riittämään paremmin, jos ihmiset tekisivät pitempää työuraa ja jos etuuksia leikattaisiin. Jos työuraa ei pidennetä nyt ja etuuksia pienennetä, tarkoittaa tämä sitä, että vanhempi sukupolvi syö nuoremman sukupolven eläkkeet etukäteen. Kaikki ennusteet perustuvat siihen, että nuo hukatut 20 miljardia edelleen olisivat kassassa ja että kaikki olisi hyvin. Eli ymmärrettävä, mutta tunteeseen perustuva oma-suu lähinnä väite. Eikö pidä ajatella myös lapsia ja lasten lapsia.

6)
Työnantajan Kela-maksun poistamisesta tekivät sopimuksen SAK (sd) STTK (sd) ja EK. SDP vaati mm. keväällä, että ratkaisut yhteiskunnassa pitää tehdä em. tavalla. Miksi ay-järjestöt SDP-johtajiensa päätöksillä tekevät sopimuksia, joita ei pitäisi tehdä ja miksi SDP vaatii, että näin asioista pitää päättää, mutta tällä kertaa kuitenkaan ei. Samalla tavalla tehtiin päätös omaisuusveron poistamisesta. Silloin SDP:llä ei tietenkään ollut huomauttamista asiaan, koska se itse oli hallituksessa. Antoipa SDP vielä ankarat moitteet niille 7 kansanedustajalleen, jotka äänestivät omaisuusveron poistamista vastaan. Eli väite on typerä, ja vailla tietoa tehty.

7)
Hallitus on päättänyt vihdoin uudistaa pitkäaikaissäästämistä koskevaa lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaa vakuutusyhtiöiden kalliin eläkevakuutusmonopolin purkamista. Suomen lisäksi Euroopassa on yhtä heikko tilanne kuluttajien kannalta ollut vain yhdessä maassa. Nykykäytäntö on mahdollistanut eläkevakuutusten ylihinnoittelun ja kuluttajien kuppauksen. Suuri osa asiakkaista on pienituloisia, koska suurituloiset ovat ymmärtäneet olla sijoittamatta kalliisiin vakuutuksiin. Asia hyödyttää kuluttajia ja vähentää vakuutusyhtiöiden voittoja. Pitkäaikaissäästäminen on eläkesäästämistä. Typerä ennakkoluuloinen väite vailla järkiperusteita.

8)
Edellinen hallitus alensi pienituloisten verotusta 1 %-yksikön enemmän kuin suurituloisten verotusta. Edellinen hallitus poisti omaisuusveron.
Nykyinen hallitus on alentanut 0,4 % enemmän pienituloisten verotusta kuin suurituloisten verotusta. Nykyinen hallitus on ensimmäinen hallitus liki 20 vuoteen, joka on alentanut työttömien verotusta. Nykyhallitus alensi kauttaaltaan eläkeläisten verotusta. Eli tunteeseen perustuva väite, jossa on propagandistinen sivumaku.

9)
Ruoan arvonlisäveron alentaminen hyödyttää pienituloisia. Tätä mieltä on ollut myös pienituloisten puolustaja Vasemmistoliitto, joka ihmetteli SDP perusteita vastustaa asiaa. Kauppaliikkeille asiasta syntyy kuluja, koska kaikki tuotteet pitää hinnoitella uudestaan. Yleinen peukalosääntö myös on, että kulutusverojen alentaminen hyödyttää pienituloisia. Typerä propagandistinen väite vailla järkiperusteita.

Miksi SDP-vetoinen ay-liike tarjoilee ihmisille valheita?
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tyyris Tyllerö kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu