Lopettaa tämä kaikki

...Yksin pällistellään ja kuunnellaan naapurin bileitä. Helvetin hienoo.

Mistä päin Suomea sinä olet ? Minäkin olen hirveän yksinäinen, vaikka minulla onkin pieni oma perhe. Olsisiko meidän mahdollista kirjoitella tai tavata ? Uskallatko kertoa täällä kotipaikkakuntasi ja sähköpostisi, jotta voisimme tutustua ja yrittää olla ystävinä toisillemme ?

Hei nainen joka kirjoitit itsestäsi. Tuntui todella pahalta puolestasi. Vaikka en itse ole masentunut, mutta olen herkkä vaistoamaan ihmisen pahan olon. Naisena tunteet nousevat pintaan, varsinkin kun itse myös kokenut kovia tässä elämässä, eri asioissa kylläkin. Toivoisin että vielä löydät elämäsi tarkoituksen, älä luovuta, elämä on kuitenkin ainutkertainen, vaikka ei se useinkaan siltä tunnu. Toivon että löydät jonkun ihmisen, ehkä ystävän, jolla olisi aikaa kuunnella sinua, puhuminen joskus helpottaa. Toivon että vielä jaksat yrittää, kunpa voisin auttaa paremmin.

ainut jolla on vastaavan kaltaisia tuntemuksia elämästään.
Ei mullakaan ole ystäviä, enkä koe että niitä olisi koskaan ollutkaan. Nyt kun ajan laskuri näyttää kohdallani kohta neljäkymmentä, niin tiedostaa taas voimakkaammin, että onko tässä elämässäni mitään järkeä.
Silti jostakin on löytynyt sen verran jaksamista, että on selvinnyt tännekin asti.
Samoin jos sulla on lapsuudesta muistona kesien ahdistavuus, niin itsellä on ensimmäiset muistikuvani varhaisesta lapsuudesta siitä, kun leikin yksin pikkuautoilla jossakin hiekkakuopassa. Tavallaan tuo muistikuva noin viisi vuotiaasta pojasta leikimmässä yksin on myös tiivistelmä koko tähänastisesta elämästäni.
Hyvä kun käyt terapeutilla, jos siitä kuitenkin jotakin apua saat. Itse olen mieltänyt terapeutit palkkalaisiksi ja siten ei aidoiksi kuuntelijoiksi. He kun kuuntelevat vain työnsä (rahan) vuoksi, niinpä en ole niistä yhtä poikkeuskertaa lukuunottamatta kokemusta kerryttänyt. Mutta hädässä on sekin apu hyväksi.

Toivon sinun ja muidenkin yksinäisten jaksavan elää! Ehkä kuitenkin haaveet ja sadut muuttuvat edes sen verran todeksi, että elämä tuo jonakin päivännä tullessaan jotakin mielekkyyttä ja järkeä itsekunkin elämään.
Mullekin saa kirjoitella, osoite löytyy gallerian (profiilin) kautta. Oliskin oikeastaan kiva tutustua oikeisiin yksinäisiin kolleegoihin. Varoituksena tosin pitänee mainita et mun profiiliin on kirjoitettuna uskonnollistakin hapatusta, mutta sitäkään ei tartte säikkyä, sillä aiheesta joka ei "iske" ei tartte myöskään puhua.

Välillä itsellänäkin samanlainen tunne. Tuo sama tunne tuli viimeksi sunnuntaina, kun erinäisten mokailujen menetin parhaan, oikean ystävän. Mulla ei ollut ennen häntä vuosiin oikeita ystäviä. Mitä nyt olen keskustelupalstoilla (englanninkielisillä sellaisilla) aikaa viettänyt... mutta siihen touhuunkin tylsistyin aika pian ja kun löysin tosielämästä oikean ystävän, niin se nettikirjoittelu näillä englanninkielisillä foorumeilla jäi oikeastaan melkein kokonaan. Nyt kun ystävyys on päättynyt, ja yksinäisyys astunut taas kuvioihin, niin ei mitenkään tekisi mieli palata entiseen virtuaaliseen tuttavuuteen ihmsiten kanssa jotka asuvat eri puolilla maailmaa.

Lapsuuden ystävien menetystä en edes osaa selittää. Suurin osa kun häipyi siinä ylä-aste iässä. Tällähetkellä olen 24 - vuotias ja yksinäisyys vaivasi erittäin monta vuotta ja minusta tuli erittäin sulkeutunut. Nyt kun menetin tämän parhaan ystävän, pelkään että sulkeudun entistäkin enemmän ja vaikka mulla on taas laaja haku uusien ystävien suhteen, niin vaikka aloitin tämän "haun" vasta joitakin päiviä takaperin, minusta alkaa silti tuntumaan etten löydä ketään ystävää. En ainakaan hänenlaistaan. Minusta oli onni että tapasin ystäväni ja suuri onnettomuus että menin sen pilaamaan. Vaikka oma tunne oli ja on edelleen että ystävyyden olisi voinut / voisi vielä pelastaa. Mutta tämä "rakas ystäväni" on täysin erimieltä ja on saanut lähipiirinsä puoltamaan tätä päätöstä. Olen samanlaisista mokista kuullut, että ne on korjattavissa ja itselle tuli sellainen tunne, että se on juuri minun tuuriani että tapasin näinkin hienoin ihmisen joka sitten sellaisten mokien takia mitä olen saanut aikaiseksi, halusi kokonaan päättää ystävyyden. En tiedä sitten jos olisin tuntenut häntä pidenpään että olisiko asia korjautunut. Mutta kun en kerennyt häntä edes vuotta tuntemaan, niin sain mokillani pilattua sen mainion lyhyen ystävyyden mitä välillämme oli.

Sunnuntaina siis viimeksi ajattelin, kun viinakin oli millä olis saanut itsensä turraksi, että olisi voinut päättää kaiken. Mutta silloin ajattelin että haluan vielä katella mitä asian suhteen teen. Sotin kyllä aamulla omalle lääkärille, että saisi mahdollisimman nopeasti ajan ammattiauttajalle ja ainakaan tällähetkellä ei ole itsetuhoisia ajatuksia päällä, enkä ole kyllä juonutkaan sitten viikonlopun. Mutta en sitten tiedä milloin ajatukset suuntautuvat taas tuohon kaiken päättämiseen.