Joka kerta kun nämä masennusoireet pahenevat, tuntuu että mieli jollain tapaa tylsistyy entisestään. Neljä tai viisi vuotta kuljettu ylämäki-alamäki alkaa tympiä aina vain enemmän. Olen kovasti yrittänyt löytää masennuksesta myös positiivisia puolia, ja jotenkin sietää tätä sairautta. Muutoin olisin tappanut itseni jo aikaa sitten.
Kallonkutistajallakin oli sijainen, josta en oikein pitänyt. Väsytti kuunnella sitä "käy lenkillä, ajattele iloisia asioita"-huttua. Satuin mainitsemaan myös liiasta rauhoittavien käytöstä ja siitähän se riemu repesi. Parin viikon päästä on lääkäri, joka varnaan pistää stopin noille rauhoittaville. Se on vähän niinkuin menettäisi sen ainoan ystävän joka ymmärtää mitä käyt läpi.
En oikeastaan edes tiedä oliko minulla tässä joku tähdellinenkin sanoma.. ei varmaan. Itkin tänään ainakin tunnin julkisella paikalla. Yksi mummo istui hetken vieressäni ja pälyili taakseen monta kertaa kävellessään pois. Monet ohikulkijat myös vilkaisivat, mutta kukaan ei sanonut mitään. Meillä on aika outo kulttuuri
Kallonkutistajallakin oli sijainen, josta en oikein pitänyt. Väsytti kuunnella sitä "käy lenkillä, ajattele iloisia asioita"-huttua. Satuin mainitsemaan myös liiasta rauhoittavien käytöstä ja siitähän se riemu repesi. Parin viikon päästä on lääkäri, joka varnaan pistää stopin noille rauhoittaville. Se on vähän niinkuin menettäisi sen ainoan ystävän joka ymmärtää mitä käyt läpi.
En oikeastaan edes tiedä oliko minulla tässä joku tähdellinenkin sanoma.. ei varmaan. Itkin tänään ainakin tunnin julkisella paikalla. Yksi mummo istui hetken vieressäni ja pälyili taakseen monta kertaa kävellessään pois. Monet ohikulkijat myös vilkaisivat, mutta kukaan ei sanonut mitään. Meillä on aika outo kulttuuri
Vastaukset 1
Vanhimmat
kerran välilevynpullistuman takia yritin ylittää toria, kun olin lääkäriin menossa.
pitelin kiinni torikojujen pylväistä, kun en pystynyt kävelemään. ihmiset vain
tuijottivat, ei apuja junteilta herrunnut.