keskustelua partiouudistuksesta?

huluttaja

3

816

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huluttaja

      Anteeksi vain, kun koneeni kaatui toissa iltana ja jäi varsinainen teksti kirjoittamatta..vissiinkin samasta syystä kirjoitustyylini on nyt jotenkin kökköä.

      Siis saatteeksi, ensinnäkin "no miksi en valittanut silloin kun uudistusta tehtiin, turha enää, jne jne"
      - Eli, äskeinen pamfletti sisältää nimenomaan seuraavaa partiouudistusta ajatellen ajatuksia. Ja asioista on tapana keskustella sitten kun ne tulevat puheeksi.

      Niin, itse miellän partiotoiminnan olevan perusluonteeltaan tavallaan poliittisesti passiivista toimintaa, jonka "keskellä" partiolaiset tavallaan vaivihkaa itsenäisesti kehittyvät henkisesti tasapainoisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi - jollaisen käsityksen saattaisi saada alkuperäisestä partioihanteiden listasta.

      Nyky-yhteiskunnassa on ollut pinnalla sellainen olettamus että "jalostusastetta nostamalla saadaan tuote mielenkiintoisemmaksi ja katetta nostettua". Ja niin sitten partiouudistus - joka toteutettiin "ryhmätyöprojektina" eli: "nytpä suunnittelemme uudistuksen partiotoiminnalle" - päätyi ilmeisesti puolivahingossa institutionalisoimaan partion eräänlaiseksi pókemonkoulutukseksi, jonka perustavoite on holhota varhaisnuoria, hyvä ettei metalliteräisten puukkojen käyttökin kielletty.

      Ehkä vähän kärkevästi ilmaistu, mutta voitte itse wikipediasta lukea mitä partiouudistus pitää sisällään. Minusta tämä uudistus kerta kaikkiaan tukahduttaa koko partion Suomesta. No, kun olisi siitä uudistuksesta edes se hyöty että partiolaiset heräisivät ja rupeaisivat alkuperäisten ihanteiden mukaisesti 'etsimään totuutta', 'tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa ', 'olla uskollinen ja luotettava ', 'auttaa ja palvella ', 'rakastaa ja suojella luontoa ', 'kehittää itseään ihmisenä', jne. Pelleilyn sijaan.

      Nimittäin, toisin kuin on annettu ymmärtää, asioita ei ole "kehitetty loppuun".

      • roverscout

        Itse en ole pahemmin perehtynyt nuorempien ikäkausien ohjelmaan, mutta vaeltajaohjelma ainakin vaikuttaa ihan toimivalta konseptilta pitää mukana myös vähemmän johtopuuhiin haluavia..

        Tosin itse näen kylläkin ohjelmauudistuksen ongelmana lähinnä pienet paikkakunnat, joilla ei ole mahdollisuutta tuohon määrään aikuisia mitä tuo vaatisi. Joten käytännössähän partiotoimintaa tullaan pyörittämään entiseen malliin vielä hyvin monella paikkakunnalla


      • Minä111
        roverscout kirjoitti:

        Itse en ole pahemmin perehtynyt nuorempien ikäkausien ohjelmaan, mutta vaeltajaohjelma ainakin vaikuttaa ihan toimivalta konseptilta pitää mukana myös vähemmän johtopuuhiin haluavia..

        Tosin itse näen kylläkin ohjelmauudistuksen ongelmana lähinnä pienet paikkakunnat, joilla ei ole mahdollisuutta tuohon määrään aikuisia mitä tuo vaatisi. Joten käytännössähän partiotoimintaa tullaan pyörittämään entiseen malliin vielä hyvin monella paikkakunnalla

        Minä olen pieneltä paikkakunnalta ja meillä ei todellakaan ole aikuisia niin paljon kuin tarvittaisiin. Meillä samoajat johtavat aktiivisesti KAIKKIA nuorempia ikäluokkia eivätkä jaksa enään itselleen järjestää oman ikäkauden ohjelmaa. (samoajathan saisivat johtaa vain tarpojia)
        Lippukuntamme aikuis ja vaeltaja ikäisiä löytyy kyllä muilta paikkakunnilta, mutta viikottaisessa toiminnassa on mukana vain ehkä 3 täysi-ikäistä 20:stä aktiivisesta. Eli ohjelma uudistusta ei todellakaan ole tarkoitettu pienille paikkakunnille.
        Vaeltaja ohjelmaa emme ole edes harkinneet lippukunnassamme, koska se ei vain onnistu vaikka kuulostaakin niin hienolta kaikkine projekteineen.

        Lyhyesti sanottuna ohjelma ei toimi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      122
      3054
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1425
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1299
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1027
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      134
      1018
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      957
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      757
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      713
    Aihe