Auttakaa, mitä voin tehdä! Olen halunnut lapsia jo nuoresta 18 vuoden iästä lähtien, MUTTA on yksi este, pelkään synnytyskipuja niin paljon etten uskalla synnyttää koskaan lasta :( Parisuhde on kunnossa, haluaisimme lasta kovasti, mutta en uskalla synnyttää. Siihen ei auta ilokaasu, sitä sain aina hammashoidossa, mutta ei auta enää siihenkään. Kipukynnys on matala, kaikki koskee niin paljon.
Mitä voin tehdä, jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi lapsettomuus tämän takia? Ja vielä tiedoksi, minua ei pysty tässä puhumaan mitenkään ympäri että suostuisin synnyttämään normaalisti, en vain todellakaan uskalla. Olen yrittänyt käydä rentoutusopeissa ym ym. mutta pelko on niin suuri että lapset jäävät tekemättä. Ikääkin alkaa olla jo paljon ensisynnyttäjäksi, olen 35 vuotias, ja vuosia tästä ikävästä pelosta kärsinyt, ja haaveillut vain lapsista surullisena..
Onko mitään apuja tähän?
Mitä voin tehdä, jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi lapsettomuus tämän takia? Ja vielä tiedoksi, minua ei pysty tässä puhumaan mitenkään ympäri että suostuisin synnyttämään normaalisti, en vain todellakaan uskalla. Olen yrittänyt käydä rentoutusopeissa ym ym. mutta pelko on niin suuri että lapset jäävät tekemättä. Ikääkin alkaa olla jo paljon ensisynnyttäjäksi, olen 35 vuotias, ja vuosia tästä ikävästä pelosta kärsinyt, ja haaveillut vain lapsista surullisena..
Onko mitään apuja tähän?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos pelko käy todella voimakkaaksi sektion voi tehdä pelon takia, kyse on kuitenkin leikkauksesta.
Ymmärrän pelkosi, pelko tuntematonta kohtaan yleensä on melko vahva. Sinun kipukynnyksesti nyt ei viittaa millään lailla kipukynnykseesi synnytyksessä. Niiden on sanottu olevan kaksi täysin eri asiaa. Itse olen suurinpiirtein itkenyt kivusta korvareikiä laitettaessa, mutta synnytys ei ollut mielestäni hirveän kivuliasta.
Uskotko kun sanon, että naisen kroppa on tehty tätä varten, kyllä siitä synnytyksestä ja kivuista selviää, kipulääkkeetkin on (epiduraali mm.) joten hyvissä käsissä olet kun synnyttämään menet.
Toinen juttu on tämä ihmeellinen luonto ;) Tuntuu, että naisen loppuraskaudesta on tehty mahdottoman tuskallilnen (ei siis kivulias välttämättä vaan ahdistava olla ison mahan kanssa) että siinä vaiheessa kyllä unohtuu synnytyspelot ja haluaa vain saada sen lapsen ulos ja eroon siitä isosta kömpelöstä mahasta.
Ensimmäistä lasta odottaessani kauhistutti kyllä ajatus synnytyksestä, mutta kun raskauduin se jotenkin hälveni se pelko. Meidät naiset kun on luotu tätä varten niin uskoin että kyllä se lapsi sieltä ulos tulee, jos ei alakautta niin sektiolla.
Itsellä on synnytyksistä jäänyt todella positiivinen kuva ja innolla odotan seuraavaa.
Toivottavasti tekstistäni oli edes jotain apua ja toivottavasti pääset peloistasi yli ja saat nauttia raskaudesta, synnytyksestä ja siitä vauvasta.
Hyvänen aika kun luin sinun kirjoituksen. Älä nyt missään nimessä hylkää unelmaasi pelon vuoksi. Se on kauheinta mitä voit tehdä ja varmasti vanhana kadut! kaikki me ollaan tänne maailmaan synnytty ja siitä synnytyksestä selviää varmasti. =) Minäkin odotan lasta ja synnytys kauhistuttaa todella eli ensimmäinen lapsia olisi tulossa meille.
Tiedätkö... niinkuin itse sanoit, ikää alkaa olemaan 35 vuotta. Mitä enemmän ikää niin sitä vaikeampi tulla raskaaksi ja nykyään lapsettomuus surullisen yleistä. Miltä sinusta sitten tuntuisi jos alatte yrittämään lasta ja sitä ei kuulu? luulempä, että sen rinnalla kalpenee vuosien pelkosi synnytyskivusta ja uusi pelkosi on lapsettomuus. Herättikö uusia ajatuksia. Toivottavasti. Nyt vain yrittämään lasta, jo tänäiltana.
Toivottavasti olet pian äiti! =) tsemppiä.
synnytin esikoiseni alakautta lääkäreiden todella painokkaasta painostuksesta johtuen. Synnytys ei sitten mennytkään hienosti,kaikenlaista komplikaatiota tuli,ja lapsi syntyi lähes hengettömänä. Minulle laitettiin kakenmaailman puudutukset ja kaasut, siitä huolimatta sattui, enkä tiennyt mihin päähän ponnistaa. Seuraava lapsi meni hätäsektioon samoista syistä johtuen. Nyt odotan kolmatta ja sektio on määrätty heti eka lääkärikäynnillä. Sektio on leikkaus, mutta minulle ainoa oikea tapa saada vauva maailmaan. Toivuin sektiosta niin hyvin, että pääsin vauvan kanssa kahden päivän kuluttua kotiin ja tein normi kotihommatkin ja vauva ja minäkin voin loistavasti.
itse olen 37-vuotias ensisynnyttäjä ja ennen raskautta myös pelkäsin synnytystä ja mietin että miten on edes mahdollista synnyttää. niin luonottomalta se minusta tuntui. nyt raskauden edetessä olen alkanut suhtautua synnytykseen ihan eri tavalla enkä enää pelkää sitä (ainakaan vielä kun rv 33 1) vaan odotan innolla ja yritän suhtautua siihen "suurena haasteena". mielestäni on jännä nähdä minkälainen synnytys minun kohdalleni tulee, kuinka itse siihen suhtaudun, kestän sen ja palaudun siitä. olen varma että saisit apua ongelmaasi ja käsitellä asiaa ammatti-ihmisen kanssa, vaikka et sitä tässä vaiheessa varmasti itse uskokaan. toivon todella, ettet jätä tekemättä lasta synnytyspelkosi takia sillä niin mahtavaa on raskausaika ja varmasti myös elämä synnytyksen jälkeen, kaikista peloista ja ongelmista huolimatta.
lapsettomaksi synnytyspelon takiaminäkin.
Onneksi näin ei käynyt, sain apua pelkopolilta ja synnytin normaalisti, onneksi. Olen taas raskaana ja pelot ovat poissa.
Ota kaikki apu vastaan mitä saat, muista: EI KANNATA JÄÄDÄ LAPSETTOMAKSI PELON TAKIA!!! LAPSET ON NIIN IHANIA JA ÄITINÄ OLO MYÖS ON IHANAA!!!
Mulle oltais tehty sektio pelon takia , mutta saatiin pelkovyyhti purettua polilla niin ei tarvinnut, muttasen heti lupasivat ja se jo helpotti.
Anna palaa vaan!!!
siitä millaista synnytys oikeasti on ja käy psykologilla, neuvolan kautta pääset. Ei se oikeasti ole niin kamalaa kuin amerikkalaisissa elokuvissa! Selvisihän sinunkin äitis hengissä siitä.
Olen samaa mieltä kuin romukoppa. Se ei ole syy..voisit kovastikin katua myöhemmällä iällä ja jos päätätte yrittää lasta ja sitä ei ala kuulua, niin se on varmasti paljon musertavampi taakka kun synnytyspelko.
Ajattelet sitä synnytystä kun se on hieman ajankohtaisempaa..
Minulla on yksi kaveri, joka pelkäsi kuollakseen synnyttämistä, voi pahoin (oikeasti) jo sen sanomisesta ääneen, saatikka puhumisesta. Tuli raskaaksi, odotusaika meni hyvi, kävi pelkopolilla. Sitten synnytys käynnistyi tosi vauhdikkaasti ja synnytti hienosti alakautta terveen lapsen!
kiitos kommenteistanne. Olen usean vuoden itkenyt kun en uskalla synnyttää, ja siinä ei psykologit tai muut auta, en uskalla, pelkään kipua, jo puhuminen asiasta saa jalkani velliksi ja pahanolon tunteen pintaan. Sektiolla uskaltaisin ehkä, todellakin vain ehkä. Harmittaa todella paljon kun olen potenut niin monta vuotta jo vauvakuumetta rakkaani kanssa, mutta tämä ongelma estää lasten saannin elämäämme. Pelkään myös ettei vahvaa pelkoani otettaisi edes tosissaan jos tästä menisin puhumaan vaan sanottaisiin juuri jotain että synnyttihän mutsiskin sinut tms. ett se on naisen tehtävä jne.
Monta vuotta olen tätä asiaa surrut ja nämä puheet eivät auta minua. Olkaa Onnellisia te joilla on lapsia kasvatettavana, itse olen jo luopunut toivosta.
moi! haluaisin kertoa oman "tarinan"... mä olen aina pelänny sairaaloita, lääkäreitä, ja kaikkea mahdollista mikä viittaa sairaalaan, lisäksi olen totaalinen emetofoobikko(oksennuspelko)... silti, pelosta huolimatta uskalsin tulla raskaaksi... mutta sitten rupesin pelkäämään synnytystä, ja kipua...
tänä päivänä, ja pojan syntymästä on nyt 11kk, minulla ei ole mitään muuta kuin hyvää kerrottavaa synnytyksestä!!! se kokemus oli jotain AIVAN IHANAA!!! minun synnytys kesti n.48tuntia, ja otin ebiduraalin sitten siinä vaiheessa kun rupesin olemaan väsynyt ( en ollut nukkunu 3 päivään), sen jälkeen ei ollut kipuja YHTÄÄN!!! ja kun ponnistusvaihe alkoi, olin rento, ja täysin kivuton... mutta kokemuksena se oli jotain niin uskomatonta, että en halua ikään unohtaa... ja siis minäkin pelkäsin TODELLA paljon, ja vieläkin pelkään niitä lääkäreitä..:)
mutta usko minua... se pelko haihtuu siinä tilanteessa, kun tiedät että saat siitä jotain niin korvaamatonta ja ihanaa...
ota itteäs niskasta kiinni ja soita neuvolaan ja kerro pelostasi. se on käsittämättömän vaikeaa, mutta siitä se alkaa purkautua. saat lähetteen pelkopolille ja pääset sinne puhumaan, vaikka et olisi vielä raskaanakaan. sinut otetaan todesta! mitään et voi menettää jos kokeilet! vuosia synnytystä pelänneenä sain soitettua apua itselleni, kun pelko alkoi vaikuttaa työntekoon ja kaikkeen elämiseen. puhelinta vahtasin monet kerrat ja numerokin oli naputeltuna, mutta monta kertaa meni niin etten uskaltanut soittaa kun kuvittelin, että luurin toisessa päässä vain alettaisiin vähätellä pelkoani. itku kurkussa sain puhelimessa sanottua ongelmani ja muutamalle ihmiselle siinä asia piti selittää ennen kuin sain oikean ihmisen kiinni. helppoa ei todellakaan ollut! koska se "synnytys" sananakaan ei oiken taittunut suussa. (eikä taitu vieläkään) pääsin pelkopolille. eihän sielä tapahdu mitään taikuuksia, että se pelko yhtäkkiä katoaa, mutta sain puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka hoitaa omassa sairaalassani synnytyksiä. hän lupasi minulle jopa pintapuudutuksen tipan laittoon! ja hän kertoi minulle kaiken ja kyseli, mitä siinä pelkään. se ei toki vienyt pelkoa pois, mutta se rauhoitti.
puoliksi vahingossa aloimme odottaa vauvaa ja odotus menikin yllättäen panikoimatta! kävin vielä odotusaikanakin juttelemassa pelkopolilla ja psykologillakin. loppuraskaudesta todellakin jo aloin odottaa että pääsisin mahasta eroon. ja poika tuli pikalähetyksenä viikon yli lasketun ajan. ehdin silti saada pintapuudutuksen tippaa varten (sehän oli jo valmiiksi varatuna sinne vain mua varten) ja epiduraalin sain myös. se ei sattunut, vaikka luulin että se sattuisi paljon. sen jälkeen en tuntenut mitään. en yhtään mitään. naureskelin ja juttelin pari tuntia vaikka supistuksia tuli ja meni. monitorilta seurasin niiden kulkua. yhtäkkiä kätilö sanoi, että saisin ponnistaa, ja ihmetteli samalla, ettenkö muka tuntenut tarvetta siihen. öö, en. 5 minuuttia meni, tunsin vain kun vauva plumpsahti ulos. ei siis mitään kipua. ei edes inhottavaa tunnetta! ei hikeä, ei huutoa.
tulooni oli varauduttu ja kaikki sujui hienosti. kauhulla muistelen aikaa, kun koko elämä täyttyi vain pelosta.
kokeile pelkopolia, se ei sido sinua mihinkään. sielä ei naureta, sielä ei vähätellä. minä en halua sanoa sinulle, että "kyllä säkin siihen pystyt ku kaikki muutki on pystyny" (vinkkinä kaikille jotka niin sanoo, että se masentaa entisestään, kun tuosta lauseesta tulee tunne, että oonko todellakin noin paljon huonompi kuin kaikki muut.) muuta sanon sulle, että rohkaise mielesi, voita pelkosi, ensimmäinen askel tulee jo siitä kun etsit numeron, mistä voit kysyä apua.